Aika on suhteellinen käsite

Eri lehdissä julkaistu uutinen. Tämä pätkä oli
Maaseudun tulevaisuus lehdessä 17.3.1928.

Joskus aika matelee, mutta useimmiten on ainakin itselläni päinvastoin. Aina välillä sitä ihmettelee oikein, miten aika kuluu kuin siivillä. Julian kamarissa juhlistetaan tänään uutta aikaa.

    

Tuo viereinen, maaliskuussa bongaamani lehtileike ja siitä nousseet mietteeni tulivat mieleeni, kun lueskelin Tuvalusta kertovaa kirjaa. Sen sivulla 91 on kirjattu muisto hurrikaani Bebestä: 

Onnistuin tarrautumaan kookospalmuun, ja katsoin rannekelloani, joka näytti 2:10, mutta seuraavassa hetkessä pyörteilevä merivesi raastoikellon ranteestani. Pelkäsi erittäin paljon sinä yönä.

kertoi Melaene Pese (joka pelasti äidin ja tämän pikkuvauvan hengen pitämällä heitä vieressään palmua vasten).

Voin vain kuvitella, kuinka hitaasti aika matoi tuolloin.

Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten jonkun Anne Ollilan julkaiseman tekstin aikakäsityksestä. Ei siitä ole hirveän pitkä aika, kun aika oli hyvinkin paikallista. Vasta maan laajuinen kehitys kuten rautatiet toivat mukanaan pakon käyttää samanlaista aikaa. 

Erästä muuta juttua varten tutkailin vanhoja sanomalehtiä (kiitos ja ylistys Digi-aineistoille) ja törmäsin tietoon, että 15.toukokuuta on merkittävä päivä. Tasan 90 vuotta sitten nimittäin rautateillämme otettiin käyttöön 24-tuntinen aikajako. 

Muualla Euroopassa (Saksa, Englanti, Hollanti, Skandinavia) uudistusta tehtiin monissa maissa jo vuotta aiemmin, mutta Suomessa päädyttiin tähän myöhempään ajankohtaan siksi, ettei tarvitsisi painaa turhaan uudestaan rautateiden aikatauluja. Sellainen säästäväisyys olisi hyvästä nykyaikanakin, sillä liian usein kuulee, että on juuri painettu uudet kirjekuoret ja käyntikortit ja sitten tehdään uusi logo ja kaikki painotuotteet pitää laittaa roskiin, kun niissä on vanhentunut logo. 

Sos Tuvalu, Hätähuuto paratiisista,
Pirkko Lindberg, 2004.

Uudistus toteutettiin silloinkin niin, että vanha järjestelmä oli vielä käytössä jonkin aikaa, jotta kaikki ehtisivät tottua tähän uuteen. Sama uudistus koski rautatien ohella myös postilaitosta. Postikin lieni säästölinjoilla, sillä uudet leimasimet hankittiin vähitellen. 

Riihimäen Marttahistoriaa tutkiessani törmäsin tietoon, että Riihimäen asemalle oli saatu uusi kello jokin aika ennen yhdistyksen perustamista, mikä tapahtui 1938 tammikuussa. Nyt jään pohtimaan, kestikö silloinen aseman kello vain vajaa 10 vuotta. Jos niin oli, niin se oli selkeä huononnus sitten Könnin tekemien kellojen. Nehän käyvät laadukkaasti edelleenkin.
 

On se vaan hienoa, että meillä ei tarvitse aina täsmentää aikaa.
- Niinpä tämäkin juttu on kirjoitettu yksinkertaisesti vain kello 0.45, eikä kuten monissa muissa maissa, ja Suomessakin vielä reilu 90 vuotta sitten, kello 0.45 ennen puolta päivää.

 Kirjaa lukiessa sitä todellakin toivoo, että aika mataisi niin hitaasti, että ehdimme tehdä jotain merkittävää ennen kuin Tuvalun pienet saaret vaipuvat vesimassojen alle kuin Atlantis ikään.