lauantai 8. helmikuuta 2020

Villen kanssa Gruusiaan

Nuorempana en fanittanut Kauko Röyhkää, mutta vanhemmiten olen alkanut ihastua hänen kirjoituksiinsa toden teolla.

Lukupinossa on odotellut jo pidempään Röyhkän kirjoittama Ville Haapasalon muisteluihin pohjautuva kirja Makujen matka Georgia.

Georgia - sekin on helmi Mustanmeren. Oli pakko tarkastaa itsekin tarkka sijainti.
Itse puhun vieläkin useimmiten vanhahtavasti Gruusiasta. Sana on piirtynyt mieleeni lapsuudessa, jolloin joimme paljon Gruusiasta maahantuotua mustaa teetä koulun jälkeen. Kerran viikossa kauppaan tuli tuoretta ranskanleipää, mutta useimmiten katsoimme maidolla jäädhytettyyn teehen voilla kevyesti voideltua näkkileipää. Että se oli hyvä yhdistelmä. Joskus kaduttaa, että tuli jätettyä maito teestä kymmenisen vuotta sitten.

Ei ihme, että tee oli hyvää, sillä sen verran ylistäviä ovat Villen tarinat georgialaisista elintarvikkeista, erityisesti kasveista.

Kirja alkaa tarinalla siitä, kuinka Jumala antoi georgialaisille juuri tämän maan asuttavaksi. Tarinan mukaan georgialaiset istuivat kaikessa rauhassa pöydän ääressä, kun muut kansat olivat kokoontuneet maiden jakotilaisuuteen Jumalan luo. Kun he vihdoin saapuivat paikalle, Luoja tivasi myöhästymisen syytä. Georgialaiset totesivat nostelleensa maljoja Luojansa kunniaksi, jolloin Jumala heltyi ja antoi heille asuttavaksi paratiisin, jonka oli varannut itselleen.

Ensimmäisenä ruokakohteena
Kuvakaappaus
n. 1200 kuvan joukosta
Ville esittelee kirjan kirjoittajalle maan pääkaupungissa Tbilisissä sijaitsevan Purpur - ravintolan, josta näkyy löytyvän netistä lähes 1200 valokuvaa pelkästään ravintolan omilta sivuilta, (kannattaa googlata, yhtäkkiä ei tule mieleen ravintolaa, josta olisi moinen kuva paljous). Röyhkä kehuu tekstissä vessan ruusuista lavuaaria ja muutenkin viimeisteltyä, viihtyisää sisustusta. Kuvien perusteella viihtyisin tuolla itsekin.

Ruusut sopivatkin hyvin ravintolan toilettiin; onhan venäläiskirjailija Isaak Babel kuvaillut Tbilisiä "ruusujen ja lammasrasvan kaupungiksi".

Itselleni lammasrasva ei juuri maistu, vaikka lampaanliha ja -elimet maistuvatkin. Tuffani teki kuulemma hyviä höystöperunoita (kuin jauhelihakeitto, mutta tehty paistetusta lampaanraavasta, jossa mukana minimaalisen vähän talia ympäröiviä lihanjäänteitä), mutta olen asettanut sen mielessäni Oulun seudun rössypottujen (lihasopan tyylinen ruoka veripaltusta) kanssa samaan sarjaan : maistetaan vain kun on todella nälkä, eikä mitään muuta ole tarjolla. Muita samaan genreen meneviä ruokia ovat ristavelli (kankaanpääläinen erikoisuus hernesoppa rusinoilla) ja klimppisoppa, jonka klimpit on tehty vereen tai niissä on rusinoita. Perunaklimpit sen sijaan maistuvat. Tai maistuisivat, jos vatsa kestäisi vehnää.

Kirjassa käydään tutustumismatkalla
"Ei huono" ruokakirja tämäkään
Georgian eri puolilla. Itselleni mieluisampia kirjan ruuista olisivat paikallisetleivät (jos niissä ei olisi vehnää, erityisesti juustoleipä hatsapuri kiinnostaisi), onneksi kirjasta löytyi myös yksi maissileivän ohje, eli mtshadi. Yksi paikallisista leivistä paistetaan patamaisen uunin pystysuirilla reunoilla. Moista tapaa en ole aiemmin nähnyt. Sen tekemisestä olisi saanut olla enemmänkin kuvia.

Ehdottomasti kokeiluun menee myös papupata lobio, joka piti Villen hengissä opiskeluajat, ja joka jäi mieleen jo aiemmista kirjoista. Tosin luultavasti jätän korianterin käytön vähemmälle, sillä itselläni ei ole kovin suurta kiintymystä tuoreeseen korianteriin. Kasvatin nimittäin sitä itse joskus 1990-luvun alkupuolella, ja mielestäni se haisi pelkästään metsäluteelle, enkä juurikaan innostunut sen käytöstä. En tiedä, haisiko kasvi siltä oikeasti, vai kävivätkö metsäluteet öisin vierailulla taimilavassani, mutta jotenkin siitä jäi huonot muistot.

Opin kirjasta ainakin sen, että kokolihasta tehtyjä lihapullia kannattaa keittää pari minuuttia ennen paistamista. Pitänee kokeilla sitäkin. Viimeksi olen keittänyt lihapullia Emäntäkoulun loppukokeessa peräti kahdesti saman kokeen aikana - ensimmäisen ja viimeisen kerran. Monesti tuota on pitänyt kokeilla myöhemminkin, mutta on jäänyt. Totuuden nimissä kerrottakoon, että en ole juurikaan tehnyt kotonani lihapullia paistamallakaan. Yhtäkkiä tulee mieleeni vain kaksi kertaa vuoden 1996 jälkeen. Toisella kertaa kokeilin lihapullia banaanikastikkeessa kreikkalaisittain ja toisella kertaa tein isoja italialaisia lammaslihapullia tomaattikastikkeessa. Tykkään lihapullista, mutta en mielelläni työnnä käsiäni taikinaan, en edes trendikkäästi hanskat käsissä.

Summa summarum: taas löytyi kaupunki, jonne voisi matkustaa makumatkalle - Tbilis.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...