maanantai 24. helmikuuta 2020

Päiväkahvilla Kolumbiassa

Joskus sitä vaan on saatava. Kahvia. Hyvää kahvia.
Perhetilan kahvia

Tänään sellainen tarve iski torin laidalla. Hetken mietin tuulessa vaihtoehtoja, kunnes muistin Porin kauppahallissa olevan Cafe Solon toimipisteen, jossa en ole koskaan pettynyt. Sinne siis.

Kuukauden kahvina oli kolumbialaisen perhetilan kahvipavuista tehty Miguel Urquina - kahvi. Kuulin, että tämä pienpaahtimo oli ostanut viljelijän koko sadon. Kahvin maku kertoi, että kannatti.

Sattumalta tuli tarjottua toista kolumbialaista kahvia myös viikonlopun vieraille. Hyvää oli sekin, joskaan ei tämän voittanutta.

Kolumbiasta tuli tietysti mieleen puolisen vuotta sitten lukemani kirja.

Vaikka taisin aiemmin vannoa, että kolumbialaisiin kirjoihin en enää koske, päätin kuitenkin antaa niille uuden mahdollisuuden. Aiempi kokeilu oli vuosi sitten Nörttityttöjen lukumaratoni -päivänä lukemani Eläköön rumba! ja se ei todellakaan ollut mieleeni.

Tein uuden yrityksen Gabriel Garcia Marquezin Kuulutetun kuoleman kronikka -kirjan kanssa, ja sehän osoittautuikin yhdeksi syksyn parhaimmista kirjoistani. Ihan huippu! Siitä innostuneena kokeilin noin 37 vuoden tauon jälkeen Sadan vuoden yksinäisyyttä, mutta ihan yhtä tylsä se oli makuuni kuin teininäkin.
Googlettelin hieman Kuulutetun
Sucre 2019
kuoleman taustoja.
Kirja perustuu todelliseen rikos uutiseen, jonka tapahtumapaikka oli kirjailijan lapsuuden kaupunki Sucre.

Kirjailija teki uutisesta sitten oman versionsa, jonka sijoitti isompaan meren Barranquillan rantakaupunkiin.

Lukiessani mielikuvani
tapahtumapaikasta oli maaseudun ympäröimä pikkukaupunki, jollainen Barranquillakin on tietysti voinut olla kirjoittamisen aikana. Satelliittikuvan mukaan kaupunki on nykyään paljon isompi.

Viimeaikoina olen kokeillut lukea vaikka mitä.

Joskus se on tuttua ja turvallista (perinteiset dekkarit ja historia), joskus sellaista, että ihmettelee jälkeenpäin, miksi luin senkin kirjan loppuun (monet paljon kehutut romaanit, jotka eivät ole sarjan osa).
Barranquilla 2019

Joskus lukee vain, koska tuntuu, että on pakko (Rotukarja), ja joskus, joskus miettii, että miksi pitikin odottaa lukemista näin kauan, kuten oli tämän kirjan kanssa.

Jollain tapaa juoni oli selvä heti alussa. Joku kuolee... Mutta sitten oli se kaikki muu mitä tapahtui. Jollain tapaa kirjasta tuli mieleen kulttuurihistorian alan parhaat, laajemman yleisönkin luettavaksi tehdyt tutkimukset ja toisaalta Arttu Tuomisen Verivelka. Samaa intensiivistä etsiväntyötä on kaikissa.

Kuulutetun kuoleman kronikka ei pidetä nobel-palkittu Marquetzin pääteoksena, mutta loistava kirja se oli. Takuuvarmasti tartun kirjaan uudelleen muutaman vuoden päästä. Se on sen ansainnut.

Siunattu kolumbialainen kahvihetki, joka nosti mieleeni tämän kirjan!








Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...