Hain taannoin geokätkön jonka aiheena oli sata aurinkoista
päivää enemmän ja mieleni siirtyi Vaasaan, joka Merikarvian ohella on
mainostanut itseään tällä mainoslauseella.
Vietin Vaasassa yhden
kesätyörupeaman ajan joskus 1980-luvulla. Kaupunki viehätti silloinkin, mutta
ei niin paljoa, että olisin uskaltanut jättää opinnot kesken ja jäädä talveksi
töihin. Sittemmin useampia lamakausia kokeneena olen monesti katunut, että en
jäänyt. Pelko siitä, ettei koskaan valmistuisi, oli suurempi, kuin halu saada
työkokemusta – etenkin, kun 1980-luvulla riitti kaikille töitä.
Sata aurinkoista päivää enemmän tekee kymmenessä vuodessa
tuhat auringon näkemistä enemmän. Näkemisestähän tässä mainoslauseessa on kyse,
sillä aurinkoiseksi päiväksi riittänee, että aurinko vilahtaa edes hetken ajan
taivaalla.
Kymmenen vuotta kuluu loppujen lopuksi nopeasti, joten
ihmettelen, miksi mikään kunta ei ole vielä keksinyt mainostaa tuhannella
aurinkoisella päivällä.
Lukevaisempi lukija aavistaa jo tässä vaiheessa, mihin
suuntaan teksti on etenemässä. Aivan oikein: Afganistanin suuntaanhan sitä tuli
nojatuolimatkattua tällä kerralla.
Olen ladannut iPodilleni Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa
aurinkoa joskus Mikkelissä asuessani, eli ainakin yli 5,5 vuotta sitten. Olen
pääsääntöisesti pitänyt kaikista lukemistani naisten elämää hunnun takana
valottavista kirjoista, mutta jostain käsittämättömästä syystä tämä miehen
kirjoittama tarina ei vaan ole aiemmin tuntunut aloittamisen arvoiselta.
Kesän aikana olen taas kuunnellut äänikirjoina useampia
pohjoismaisia dekkareita ja jossain vaiheessa tuli sellainen tunne, että nyt
voisi kokeilla jotain aivan muuta.
Loppujen lopuksi työmatkojen iloksi tarkoittama kirja oli
pakko kuunnella muutaman päivän aikana lähes yhteen soittoon sillä tarina vei
kummasti mukanaan.
Ihan en kuitenkaan allekirjoittaisi Suomi24
keskustelupalstalla esitettyä kysymystä ”Suositelkaa keveitä eri kulttuureista
kertovia tyyliin … Tuhat loistavaa aurinkoa.” Itse en kokenut kirjaa millään
muotoa keveäksi, vaikka kirjailija oli saanut taiturimaisesti liitettyä kirjaan
sekä ilon että surun niin, että päähenkilöiden arjesta näytti pääasiassa
muodostuvan kaikesta huolimatta vähintäänkin siedettävä.
Kirjassa koettiin sotaa ja kapinaa ja siinä tehtiin
perheväkivallan ohella yksi murhakin. Päähenkilöt, Mariam ja Laila onnistuivat
kuitenkin löytämään hyviä hetkiä kuten päivittäisen hetken, jolloin naiset
istuivat juomassa kuumaa kahvia ja syömässä tähteeksi jäänteitä halvan murusia.
Hassua kyllä, vahva, kardemummalla maustettu kahvi ja halva kuuluivat
itsellänikin talvisten sunnuntai-iltojen nautintoihin silloin, kun vielä
kykenin syömään sokeria. Tosin wikipedian mukaan halvaa saisi myös
taatelisiirapilla makeutettuna, joten ensi talvea ajatellen pitänee ryhtyä
tarkkailemaan halvojen ainesosia.
Kirsin kardemummakahvi ( = kaksi kupillista
turkkilaistyylistä kahvia yhdelle juojalle)
Mittaa perinteiseen kahvipannuun
3 dl vettä
2 kahvimitallista mieluistasi kahvijauhetta
½ tl kardemummaa mieluiten itse jauhettuna.
Laita pannu liedelle ja kiehauta perinteiseen tapaan, eli
kun kahvi meinaa kuohua pannusta, nosta pannu liedeltä. Sekoita lusikalla.
Kun kuohunta on laantunut, laske pannu takaisin liedelle ja
anna kuohahtaa vielä toisen ja sitten kolmannenkin kerran. Anna purujen
laskeutua jonkin aikaa. Kaada juoma perinteiseen mokkakahvikuppiin tai
itämaisittain lasiin niin, että nostat ja lasket kahvipannua ylös alas. Tällöin
kahvin pinnalle tulee kauniita kuplia.
Nautiskellaan halvan murusten tai minkä vaan makean kera
mieluiten hyvän kirjan kanssa mukavassa nojatuolissa istuen. Ellei satu
omaamaan lukuhaluja, toisen kupillisen voi jakaa hyvän kaverin kanssa, joka
osaa kertoa tarinoita kuin kirjoissa ikään.