sunnuntai 13. joulukuuta 2020

13.12. Joulun lahja

Jostain kumman syystä en ole hankkinut itselleni yhtään joulukirjaa, joka liittyisi Lucian päivään… En tosin tiedä, onkokaan sellaisia montaa. Päivään viittaa sentään Lusijan tarinoita -joulukalenterikirja, jonka mainitsin heti joulun ensimmäisessä luukussa.

Lucia ja kynttiläpoika
Lucia ja Tähtipoika
Viime vuonna esittelin Maria Langin Kahdeksastoista Lucia-neito -kirjan, mutta muita ei tule itselleni edes mieleen. Onneksi muilla on ollut vilkkaampi mielikuvitus. Esimerkiksi Yöpöydän kirjat -blogissa on esitetty niitä kymmenkunta. 

Itse pidän tänään runopäivää. Porin lukuhaasteen runoversiosta puuttuu vielä kahdeksan kohtaa, joten pitää ottaa loppukiri. Anna-Mari Kaskisen Joulun lahja – sanoja hyvän tahdon aikaan, on hyvä kirja aloittaa joulukuinen sunnuntai. Kirja on ajautunut minulle 2010 vuonna arvostelukappaleena, mutta ei silloin päätynyt ainakaan minun toimestani arvoteltavaksi. Vielähän tuon ehtii arvostella. Paitsi en harrasta perinteistä arvostelemista vapaa-ajalla, joten tämäkin jää siis jouluiseksi tarinaksi.

Kirja on siis kymmenen vuotta vanha, joten siinä on jo aiemmilta jouluilta tuttuja runoja, osa lauluksikin muuttuneita, kuten Pieni liekki, tänään syttyy -runo. Kaskinen osaa tiivistää näennäisesti helppoon muotoon suomalaiset joulutunnot.

Paljon on kirjassa myös sellaisia runoja, joita en muistanut, vaikka olenkin lukenut kirjan pari kertaa aiemminkin, esimerkiksi tähän kolmanteen adventtiin sopiva runo kolmannesta liekistä, jonka ensimmäinen säkeistö on tässä.

Kolmas liekki säteilee.
Pimeys jo hälvenee.
Alkaa ilo suunnaton.
Joulu pian täällä on.

Tälläkin kertaa isoimman vaikutuksen teki runo kiireestä. Runo tuntuu olevan ajankohtainen joka vuosi, vaikka aloitan joulukauden jo marraskuussa enkä tunne kiirettä. Silti joulu pääsee yllättämään joka vuosi. Kaikesta odottamisesta huolimatta se tulee äänettömästi ja nopeasti kuin pikajuna ja yhtäkkiä se on asemalla, vaikka kuvittelee, että tulohetkeen on vielä vaikka kuinka paljon aikaa. Fyysisesti kaikki on valmiina, mutta olisi kiva, jos joulumielikin ehtisi aivojen sopukoihin vähän aiemmin.

Lucian kaverista Tähtipojasta tuli mieleen Oulussa
ottamani patsaskuvat. Oulusta löytyy kaksikin
Tähtipoikapatsasta. Kuvat otettu geokätköilyn
puitteissa, joten niissä on jotain omaa (etusormi),
ja kuvakulmakin enemmänkin kätköilyyn kuin 
bloggailuun sopiva, mutta haittaks se?

Ovellasi enkeli
- huomasitko sen?
Olin tänä jouluna
liian kiireinen.

Paimenet jo saapuivat,
Viisaat itämaan.
Herra, vielä ehdinkö
lasta katsomaan?

Joka vuosi joulumieli kuitenkin tulee. Viimeistään jouluyönä, kun pappi lukee runon: Tämä on se yö.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...