keskiviikko 9. joulukuuta 2020

9.12. Satumainen joulu

 Joulun tunnelmasta kertovia valokuvakirjoja on kiva selailla ennen joulua ja imeä joulun tunnelmaa sisään. Itse olen kuitenkin enemmän perinteisiin nojaava jouluihminen, joten luonani ei koskaan mene koko joulu uusiksi. Niinpä en ole juuri hankkinut näitä kuvakirjoja, jotain kuitenkin löytyy hyllystä niitäkin.

Uusin kirjoistani on Ilona Pietiläisen Satumainen joulu vuodelta 2017. Kirjan kuvitus tuo esille skandinaavisen kodin vaalean ja harmaan sävyillä painottuvan joulun. Jouluun luonnon keskellä kuuluu tietysti paljon kasveja ja lampaita.

Lampaita omistin itsekin 1990-luvun alkupuolella aikuisiän maalaisvuosinani, mutta vain kesällä. Jouluunkin lammas kuului – savustettuna viuluna.

Satumainen joulu esittelee muutaman suvun luottoreseptin kuten Liisukka-kummitädin parhaat piparit. Itse en juurikaan tunnustaudu himoleipojaksi, mutta veljien lapsille perinnöksi jäänee Kirsukka-tädin marjapiirakka, jota olen tehnyt 1980-luvun puolivälistä saakka. Veikkaan, että kaikilla muillakin keittiössä yhtään viipyilleellä ihmisellä löytyy yksi resepti, jota hän toteuttaa vuodesta toiseen. Osalla se on leivonnainen, osalla vaikkapa broileri-linssikeitto.

Kirjassa esitellään useampia koteja ja niiden joulutunnelmaa. Lisäksi annetaan vinkkejä joulunajasta nautiskeluun kertomalla vinkkejä mm. joulusaunaan, joulunalusajan hyödyntämiseen kodin terassilla/kuistilla (sopii myös parvekkeelle) ja talvihiusten letittämiseen. 

Punaisella minillä ajeleva joulupukki matkaan jo käy.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...