lauantai 12. joulukuuta 2020

11.12. Pyhä Franciscus ja jouluseimi

Eilisestä joulukirjasta tuli mieleen toinenkin seimen liittyvä kirja kirjahyllyssäni. Siinä kerrotaan elämäntarina, mikä johti ensimmäisen jouluseimiasetelman rakentamiseen. 

Seurakunnat ja jotkin asiasta innostuneet muutkin tahot esittelevät suomalaisia jouluseimiasetelmia kirkoissa ja näyteikkunoilla melkein jokaisessa kunnassa. Isoimman asetelman olen itsen nähnyt 2015 Kokkolassa. Seimien bongaaminen on monille joulunalusajan traditio, ja ainakin Helsingissä se on tehty helpoksi luomalla seimiä esittelevä nettisivusto. Sivusto on ollut toiminnassa näemmä ainakin 12 vuotta, sillä tämän päiväisen kirjan välistä löysin joululta 2008 olevan paperisen esiteen. 

Mutta mistä jouluseimet on ajatuksena syntyneet? 

Pertti Luumin ja Anniina Mikaman kirjassa Pyhä Franciscus ja jouluseimi kerrotaan, miten nuori Franciscus Assisilainen kehitti ajatuksen jouluseimestä.

Franciscus oli rikkaan assisilaisen kangaskauppiaan poika, joka tahtoi ritariksi ja ristiretkeläiseksi, rakasti lintuja ja kasveja, ja haaveili joulun vietosta Betlehemissä. Kun sitten ristiretki osoittautui ryöstöretkeksi ja joulu Betlehemissä oli yhäti vain unelmaa, päätti Franciscus tuoda jouluseimen sinne, missä itse oli.

Naapurikylästä Grecciosta löytyi vihdoin talliksi sopiva kallioluola. Jouluna 1223 kokoontui ensimmäistä kertaa jouluseimen äärelle viettämään ehtoollista Franciscuksen johtamana joukko harmaita veljiä sekä kallioluolan omistaja renkeineen mukanaan aasi ja härkä. Perinne jouluseimestä oli alkanut.

Se, mitkä tapahtumat Franciscuksen elämässä tähän johtivat, on luettavissa kirjasta.

* * *

Pahoittelut. Olin näemmä unohtanut ajastaa tekstit julkaisuun, joten tämä ilmestyy nyt sitten vasta 12.12.


Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...