maanantai 5. joulukuuta 2022

20 yötä jouluun (5.12.)

Maanantai ja itsenäisyyspäivän aatto. Mikkelin vuosinani tämä oli vuoden kiireisin päivä, sillä töitä riitti Kenkäveron matkailualueella aamu kymmenestä keskiyöhön ja asiakkaita kävi museoyksikössämme tuhansia. Oma roolini oli useampina vuosina tehdä himmeliä työnäytöksenä niin, että myös asiakkaat saattoivat tehdä yhden himmelin osan muistoksi. 

Nykyisin päivä ei juuri eroa tavallisista päivistä, paitsi että usein teen ruuan valmiiksi seuraavaa päivää varten ja pyhitän itsenäisyyspäivän omiin traditioihin. Monet työssäkäyvät ovat varmasti ottaneet tämän päivän vapaaksi ja päivä on kuin tehty jouluvalmisteluille. 

Valmistelujen lomassa voi kuunnella äänikirjana Juha Hurmeen Tiu tau tilhi -kirjaa. Itse olen aiemmin lukenut Hurmeelta vain Niemen, joten nyt on hyvä sauma lukea toinenkin kirja. 

Hesarin esittelytekstistä päättelin, että kirja on sanojen ja ajatusten ilotulitusta, mutta silti itse taidan tulla itkeskelemään lähteiden perään. Jo Hessarin artikkelista jäi sellainen fiilis, että onko tilhen maksa tosiaankin 9,5 % ruumiin painosta, ja ovatko ne kertojat olleet väärässä, jotka ovat väittäneet tilhien olleen pöhnässä kuin käet. Tästä pitää ottaa selvää. (Huom! tiu=20 kpl esim. kananmunaa).

Kansikuvan perusteella valitsin tähän myös Osmo Soininvaaran 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka -kirjan. Kannessahan on peräti kaksin kappalein luku 20. 

Kirjakin vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tässä omassa joulukalenteriprojektissani tämä kyllä jää ensi vuoteen, sillä äänikirjana tämä on lähes 16 tuntia eli siihen kuluisikin koko päivä. 

Olen aiemmin lukenut Soininvaaran ajatuksia, mutta kirjoina vain Taavia, en Osmoa. 

Joulukalenteria valmistellessani löysin perin vähän klassikoita, joiden nimessä olisi ollut jokin numero yhden ja 24 väliltä. Anton Tsehovin Kaksikymmentä taisi olla ainoa tällainen klassikko. Kirja sisältää nimensä mukaisesti kaksikymmentä novellia, joista kirjan takakannen mukaan osa on kepeitä, jopa kujeilevia. Tsehovia olen lukenut aiemminkin, mutta en tätä kirjaa. 

* * * * * *
Tänä vuonna Kirsin Konttuurissa kuunnellaan valmisteluiden ohessa äänikirjoja, jotka kertovat montako yötä on jouluun.

Valitsin kirjoja, joiden kannessa on numero joko numerona tai kirjaimina perusmuodossa. Sarjoissa pyrin valitsemaan ensimmäisen osan tai kirjoja, joissa ei ole suurta väliä missä järjestyksessä sarjaa lukee. 

Valitsin tietysti vain kirjoja, jotka itseäni kiinnostavat. Osan olen lukenut aiemmin, loput lukeneen melko varmasti joulukuun aikana. Sen vuoksi rikoskirjat ovat yliedustettuna, mutta psykologinen tai liian realistisen tuntuinen jännitys puuttuu. Romantiikka kukkii maltillisesti ja sotakirjaakin löytyy, mutta keskitysleirit jätin nyt väliin. 

Yritin löytää mahdollisimman monta maata, mutta tuskin tulee tusinaa täyteen. 

Kirjat löytyvät pääosin äänikirjoina. Mukana on muutama e-kirja, lähinnä vanhoja suosikkeja kymmenien suosien takaa. Siihenkin pyrin, että kirjailijalta olisi vain yksi teos.

Lastenkirjoja löytyi kivasti, mutta runokirjoissa on näemmä harvoin numero.  

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...