10.12. The Holy Family in Egypt

Tavallisen ihmisen joulun odotuksessa usein unohtuu se, miksi maapallolla vietetään tätä koko maapallon tietoisuuteen levinnyttä syntymäpäiväjuhlaa. Katukuvassa näkyvät joulupukit, porot ja tontut nousevatkin usein enemmän esille kuin itse joulun tarina.

Katolisella alueella maapalloa jouluseimi on tuttu joulukoriste niin kodeissa kuin kirkoissakin. Joulumarkkinoilla ja tuomiokirkkojen lähellä olevissa myymälöissä myydään jouluseimipatsaita jos jonkinlaisia. Suomalaisille tutumpi seimiasetelma, jossa on pyhä perhe, paimenet lampaineen, muutama enkeli ja kenties täydennyksenä aasi, härkä ja Itämaan tietäjät kalpenee niiden rinnalla pieneksi.

Keskieurooppalaiseen seimikulttuuriin kuuluu iso seimiasetelma, johon päivä päivältä täydennetään patsaita joulutarinan edetessä. Ensin on vain pieni Betlehemin kaupunki ja kenties hieman kauempana mies ja ison vauvamahan kanssa vaeltava äiti astelemassa kohti kaupunkia. Päivien kuluessa pariskunta saavuttaa kaupungin, majoittuu talliin, jonne jouluyönä syntyy lapsi…

Joulun jälkeen saapuvat Itämaan tietäjät ja niiden jälkeen Herodeksen sotilaat, jotka tavoittelevat alle 2-vuotiaita poikalapsia, mutta silloin Pyhä Perhe vaeltaa jo kohti Egyptiä.

Joltain matkamessuilta muistan ottaneeni mukaan Egyptin matkailuministeriön tekemän kirjan The Holy Family in Egypt, jossa esitellään paikkoja, joissa Pyhä Perhe kävi vuosina, jolloin oli paossa Egyptissä. Kirjassa kerrotaan, että koptien mukaan Pyhä Perhe vaelsi Betlehemistä Gazaan, sieltä El-Zaraniqiin (Floussiat), josta matka jatkui Pohjois-Siinain halki Farmaan, joka on ensimmäinen kirjassa esiteltävä kohde.

Kirjan lopussa olevan kartan mukaan reitti jatkui aina välillä Niilin rantaa tavoitellen Kairon kautta aina Assiutiin saakka, josta vihdoin aloitettiin paluumatka, kun se oli turvallista.

Kirjassa esitellään Pyhälle Perheelle tai Neitsyt Marialle pyhitettyjä kirkkoja, luostareita, alttareita, mosaiikkeja ja onpa mukana muutama vanha öljypuukin.

* * *

Pahoittelut. Olin näemmä unohtanut ajastaa tekstit julkaisuun, joten tämä ilmestyy vasta 12.12. kun virheen huomasin.

9.12. Satumainen joulu

 Joulun tunnelmasta kertovia valokuvakirjoja on kiva selailla ennen joulua ja imeä joulun tunnelmaa sisään. Itse olen kuitenkin enemmän perinteisiin nojaava jouluihminen, joten luonani ei koskaan mene koko joulu uusiksi. Niinpä en ole juuri hankkinut näitä kuvakirjoja, jotain kuitenkin löytyy hyllystä niitäkin.

Uusin kirjoistani on Ilona Pietiläisen Satumainen joulu vuodelta 2017. Kirjan kuvitus tuo esille skandinaavisen kodin vaalean ja harmaan sävyillä painottuvan joulun. Jouluun luonnon keskellä kuuluu tietysti paljon kasveja ja lampaita.

Lampaita omistin itsekin 1990-luvun alkupuolella aikuisiän maalaisvuosinani, mutta vain kesällä. Jouluunkin lammas kuului – savustettuna viuluna.

Satumainen joulu esittelee muutaman suvun luottoreseptin kuten Liisukka-kummitädin parhaat piparit. Itse en juurikaan tunnustaudu himoleipojaksi, mutta veljien lapsille perinnöksi jäänee Kirsukka-tädin marjapiirakka, jota olen tehnyt 1980-luvun puolivälistä saakka. Veikkaan, että kaikilla muillakin keittiössä yhtään viipyilleellä ihmisellä löytyy yksi resepti, jota hän toteuttaa vuodesta toiseen. Osalla se on leivonnainen, osalla vaikkapa broileri-linssikeitto.

Kirjassa esitellään useampia koteja ja niiden joulutunnelmaa. Lisäksi annetaan vinkkejä joulunajasta nautiskeluun kertomalla vinkkejä mm. joulusaunaan, joulunalusajan hyödyntämiseen kodin terassilla/kuistilla (sopii myös parvekkeelle) ja talvihiusten letittämiseen. 

Punaisella minillä ajeleva joulupukki matkaan jo käy.

8.12. Lapsuuden joulu osa 2

Lapsuuden joulu, mitä kaikkea se tuokaan mieleen! Lähinnä kyllä kaikkea muuta, kuin kauneimpia joulun runoja ja lauluja, mutta jokaisella perheellä on omat joulutapansa.

Olen näemmä ostanut Satu Marttilan ja Juha Virkkusen kokoaman Lapsuuden joulu osa 2 -kirjan vuonna 2009. Kirja on täynnä jouluisia runoja, joista tuoreimmat taitaa olla ajalta, jolloin tämä keski-ikänsä luultavasti ohittanut täti-ihminen on hädin tuskin syntynyt, joten kaiketi ne olisivat voineet olla lapsuuteni joulun runoja, mutta runoja ei juuri harrastettu

1. vasta perustetussa peruskoulussa
2. kotona.

joten ihan ei osunut kohdilleen kirjan nimi. Tunnustan löytäneeni yhden runon jopa vuodelta 1979. Kirja on julkaistu seuraavana vuonna.

Runot kyllä kiinnostavat ajoittain ja joulurunot joka vuosi, joten likimain joka vuosi on tullut tätäkin kirjaa selattua. Joku muu on selannut kirjaa ennen minua ja kirja avautuukin itseäni huvittavasti Pentti Saarikosken Mitä haluaisin joululahjaksi -runon kohdalta. Saarikoski, joka koskaan ei ole ollut suosikkini, siihen olen liian nuori, fanitin Saarikosken sijaan nuorena Pentti Saaritsaa, jolla oli melkein sama nimi.

Saarikosken runossa yksi säkeistö kuuluu näin:

Haluaisin:
PUHELIMEN
(että ihmiset saisivat minuun kontaktin päivisin
että vaimoni saisi minuun kontaktin iltaisin).

Huom! runo on kirjoitettu 1964 ja Saarikoski oli kuollut ennen kännyköiden ilmestymistä.

Kirjasta löytyy kahdella eri tapaa järjestetty hakemisto, mutta kirjailijan nimellä ei voi hakea, mikä on sääli, sillä olisi ollut hauskaa katsoa pikaisesti, löytyisikö sitä Pentti Saaritsaa tästä kirjasta, ja löytyyhän sitä, runo Joulupukin seuraajat, joka on julkaistu Ylioppilaslehdessä 1963, ja jonka loppu kuuluu näin:

…minä tarkoitan kuinka
   meidän ahneet silmämme loistivat
kun meidät koristeltiin unohtamaan
   vaikka emme vielä muistaneetkaan mitään -
minua käskevät
           mainokset
                      paketoimaan iloia
paketoikoot muut! minä en voi -
niin kauan kuin maan päällä on joulupukin seuraajia
   minusta tuntuu
                           kuin joulupukki yhä olisi olemassa.  

Monta tuttua joululaulua kuten Varpunen jouluaamuna kirjasta löytyy, mutta on näitä oudompiakin runoja, joihin on kiva paneutua.

Muutama viikko sitten havaitsin, että isän isoäidin isä ja neljä sisarusta oli kuollut nälkävuosina ja nyt löysin Uuno Kailaan Nälkävuosien joulusta kertovan runon tästä kirjasta. Siihen en olekaan törmännyt aiemmin, vaikka se onkin jo 1930-luvun alusta.

7.12. Krissen joulukalenteri

 Joulunodotuksen ei tarvitse olla vakavaa pönötystä. Pikkuinen pirteys ja lievä huumori pitää mielen virkeänä varsinkin tällaisena vuotena.

Viime vuonna julkaisin Facebooksissa jouluvitsikalenteria tuttavilleni. Kommenttien perusteella sitä ainakin seurattiin. Tiedä sitten kuinka paljon työpaikan joulukalenterista kopioidut lyhyet kysymystyyppiset vitsit muita nauratti.

Ostin noin 10 vuotta sitten Krisse Salmisen Krissen joulukalenteri -kirjan, koska tahdoin saada töissä pitämääni vakavaan joulukirjanäyttelyyn mukaan jotain kevyempääkin (juuu, jos silloin minulla oli joulukirjoja näyttelyksi saakka). 

Yllätyin positiivisesti siitä, miten hyviä ideoita kalenterissa oli, vaikka ne hauskasti olikin esitetty.

Jos et viel oo juonut glögiä
ni haloo oisko aika?!
Ilman glögiä ei saavuta sua ollenkaan
se suuri joulun taika

Vinkkejä kerrotaan runomuodossa joulukoristeiden puhdistamisesta lumienkeleiden tekoon ja joulumaistiaisista paketoimiseen.

On positiivista, että kirja on valmiiksi rei’itetty niin, että sen voi laittaa seinälle kuin vuosikalenterin ja näin saada kivat aukeamat näytille päivä päivältä. Kalenterin kuvissa on tietysti Krisse itse erilaisissa joulunodotustunnelmissa.

Joskus välinpitämätön hutiostos voi tuottaa iloa pidempäänkin. Usein se on kyllä päinvastoin. Tarkkaan harkitusta ostoksesta tulee limbo.

Joulun alla usein shoppaillaan liikaakin. Itse olen huomannut, että vuosi vuodelta valmistaudun joulushoppailuun myöhemmin ja myöhemmin. 30 vuotta sitten kaikki lahjat oli hankittuna jo joulukuun alussa. Tällä vauhdilla kymmenen vuoden päästä haen lahjat vasta aattoaamuna vähän ennen pukin tuloa, mutta haittako sekään…

6.12. Koiramäen Martta ja tiernapojat

Jotkut kirjat tuovat mieleen tietyn päivän tai ajan tunnelmineen. Silloin kirjan näkeminen on kuin saisi käsiinsä purkillisen säilöttyä henkilöhistoriaa – hyvässä tai pahassa.

Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja tiernapojat on itselleni tällainen kirja. Sain kirjan jouluiseksi muuttolahjaksi rakkaalta marttaystävältäni, jonka kanssa istuimme autossa juttelemassa lukuisten marttailtojen jälkeen tunnin tai toistakin. Olin muuttamassa Mikkeliin ja kaikki nuo hyvät hetket jäivät muutamiksi vuosiksi pois omasta arjesta.

Muutin joulukuun alussa ja muutto oli kiireinen, sillä pakkausaikaa ei ollut liiemmälti. Muuttopäivänä oli pakkasta paljon, kuten koko sen talven. Mikkelin asunnossani oli olohuoneessa kylmää kuin kellarissa. Ystäväni, joka myös oli sattumalta muuttanut Itä-Suomeen vähän ennen itsenäin, oli tulossa kylään itsenäisyyspäiväksi. Kun kaikki oli vierailua varten valmiina ja piirakka uunissa, siirryin Koiramäen Marttan kanssa keittiöön vahtimaan uunia.

Kirjassa Martta lähtee äitinsä mukana kyläilemään sukulaisten luo Porvooseen ja tutustuu siellä tiernapoikaperinteeseen.

Meillä ei ala-asteella esitetty tiernapoikia yhtenäkään vuonna, joten perinne ei ole itselleni koulusta tuttu. Taisin olla jo likimain aikuinen, kun näin esityksen ensi kertaa livenä. Televisiossa sitä ehkä tuli nähtyä aiemminkin, mutta sen kanssa oli aina vähän niin kuin lentopallonkin katselun kanssa. Mieluummin pelaisi itse kuin katselisi.

Johtunee siitä, että minulla ei ole lapsuuden kokemuksia tiernapojista, että mieleeni tulee esityksen lauluista aina ensimmäisenä, kuinka Herodes määräsi:

"Mene myös Betlehemin Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut sen äsken syntyneen juutalaisen kuninkaan."

Mikä julmuus!

Omassa jouluseimessäni löytyy myös patsas, jossa Herodeksen sotilas täyttää kuninkaansa käskyä. Iloisempiakin patsaita jouluseimikylässäni on: esimerkiksi kanaa kynivä nainen ja säkkiä kantava kalastajamies. Tänä vuonna en ole ottanut jouluseimeä esiin, mutta vielä toki ehtisi. Harmittavaa kyllä, Mikkelin vuosinani seimestä hävisi itämaan tietäjät. Seimipatsaani olivat esillä näyttelyssä Kenkäverossa, enkä tiedä lähtikö patsaat pitkäkyntisen mukaan vai tuliko heitetyksi roskiin pahvilaatikoiden mukana. 

Pitäisi päästä Vatikaaniin tai Napoliin shoppailemaan täydennystä!

5.12. Joulupukin salaisuus

 

On itsenäisyyspäivän aatto ja koska huomenna on juhlapäivä, menee tämä päivä äänikirjoja kuunnellen. Vielä löytyi äänikirjavalikoimasta sopivan lyhyt joulukirja siivouksen lomassa kuunneltavaksi.

Olen harvakseltaan kuunnellut Cherringhamin mysteerit -sarjaa. Pääasiassa olen edennyt jakso kerrallaan, mutta aina välissä on tullut poimittua tuoreempiakin jaksoja, joiden nimi on sopinut johonkin haasteeseen.

Cherringhamin mysteerit julkaistaan käsittääkseni Suomessa vain Tammen e-kirjana ja äänikirjana. Voisin kuvitella, että muutama kymmenen vuotta sitten sarjaa olisi julkaistu kuukausittain ilmestyvänä sarjana, joita olisi voinut ostaa maitokaupasta Korkeajännityksen, Harlequin pokkareiden ja Aku Ankan taskukirjojen tapaan. Kirjoissa on sivuja noin 120, ja sarjaa mainostetaan kiireisen ihmisen elämään mahtuvana brittiläisenä rikossarjana.

Tämän päivän kirja on siis Joulupukin salaisuus, ja sen on kirjoittanut tiimi Matthew Costello ja Neil Richards. Tapahtumapaikkana on leppoisan idyllinen Cherringhamin pikkukaupunki Englannissa. Joulupukin mystistä katoamista ratkovat entinen amerikkalainen rikospoliisi Jack ja paikallinen yksinhuoltajaäiti Sarah.

Jack on tehnyt täyskäännöksen elämässään ja muutti unelmansa perässä New Yorkin hulinasta asuntolaivaan pikkujoelle Englannissa toivoen rauhallista loppuelämää pikkukaupungin idyllissä. Sitä ei näemmä ole ollut tarjolla, sillä kaikenlaisia pikkumysteereitä tulee ratkottavasi tämän tästä niin, että Sarah ei aina ehdi istua kyllin toimistossaan.

Joulupukki tosiaankin katoaa kesken juhlan. Pukki on vaihtanut vaatteet ylleen, mutta ei ilmaannu jakamaan lahjoja lapsille. Sarah ja Jack ryhtyvät etsimään pukkia ja melko nopeasti pääsevätkin pukin jäljille.

Kiitos siitä kuuluu erityisesti Jackin joululahjaostoksille, joiden yhteydessä hän huomaa jotain erikoista.

Niinhän se on, että monesti sattuma johdattaa oikealle paikalle oikeaan aikaan. Johtolangasta huolimatta Jack muistaa palata ostamaan joululahjan, joten ratkaisun jälkeen myös joulumieli on kohdillaan.

4.12. Joulupukin unelma

Joulukirjojen kaivelu kirjahyllyssä näemmä yllättää todella. Ilmeisesti oli vain hyväksi tehdä pientä kirjainventaariota hyllyssä ja etenkin hyllyn ulkopuolella, kun ei enää muista, mitä tai millaisia joulukirjoja omistaa. 

André Noël Chakerin Joulupukin unelman sentään tiesin omistavani, mutta yllätyksenä tuli selkeästi täysin lukematonta kirjaa avatessa, että kirjasta löytyi kirjailijan tussilla tehty nimikirjoitus. Liekö kuinkakin arvokas nimmari nykypäivänä...

Nimmarista viis. Avasin siis uutukaisen kirjan ja ryhdyin lukupuuhiin. Lukiessa tuli selkeästi mieleen se, kun Johtamistaidon opiston kurssilla 1990-luvulla luettiin yhtenä valinnaisena kurssikirjana Ruohometsän kansaa, josta ammennettiin johtamistaidon oppeja. 

Joulupukin unelma -kirjasta voi ammentaa jokainen unelmoiva vinkkejä siitä, miten unelmista voi tehdä totta. Kirjassa Niklas Pukilla on unelma, jota koetellaan Niklaksen "yritysideaa" eri tavoin. Ensimmäisenä kokeena on unelmasta puhuminen julkisesti isolle joukolle. Muut koetinkivet jääkööt kertomatta, sillä edelleenkään en tykkää liiasta spoilaamisesta juonen suhteen. Seikkailuhan siitä syntyy, ja tarina etenee kuin sankaritarinan otteilla. Vaikka aina ei itse usko itseensä, niin aina löytyy joku, joka puskee sankaria eteenpäin.  

Niklaksen ei tarvitsekaan lähteä matkaan Unelmakuruun yksin, vaan hänellä on apunaan viisas ja kaikkitietävä Urho-tonttu. 

Kirja tosiaan sopii hyvin unelmiaan kehittäville, sillä jokaisen luvun lopussa on kirjailijan kirjoittamat pistokokeet. Veikkaisin, että valmiit kysymykset auttavat lapsia tarkkaavaisuuteen silloin, kun vanhemmat lukevat kirjaa ääneen. 

Mukavaa, että elämäntaidon oppaina käytetyt Pikku-Prinssi, Nalle Puh, Ruohometsän kansa ym. lasten kirjat ovat saaneet täydennystä joukkoonsa tämän joulusadun myötä. Sellaisia ei ole koskaan liikaa.