Aloitin Savukoskesta lukemisen Seitajärveltä. Veikko Erkkilän Viimeinen aamu - Neuvostopartisaanien vaietut jäljet kertoo partisaanien retkistä suomalaisissa kylissä. Kirja alkaa Seitajärveltä, missä seitsemän talon tavallinen maalaiskylä joutui kohteeksi.
Osa kirjan tapahtumista sijoittuu Sodankylän puolelle Lukan kylän tienoille ja Yli-Luirolle. Ihan hirveä tarina, mutta hyvin tehty kirja.
Tai, no, aloitin ja aloitin. Itse asiassa ensimmäisen kosketuksen Savukoskeen olen saanut Kalle Päätalon Ahdistettu maa ja Miinoitettu rauha -kirjojen kanssa 1980-luvun lopulla. Päätalo oli Ahdistettu maa - kirjassa ensin armeijassa Elimäellä, sitten talvisodassa Petsamossa ja välirauhan aikaan pioneerihommissa muonanestarina Savukoskella. Tarina jatkuu Miinoitettu rauha -kirjassa, jonka loppuosa sijoittuu kasarmille Oulun seudulle.
Veikko Erkkilän Partisaaneja torjumassa – Sissiosasto Saun sota -kirjaa en ole vielä saanut käsiini. Tämä sissiosaato perustettiin suojelemaan siviileitä partisaaneilta. En enää muista, oliko Viimeinen aamu kirjan Suomalaiset sotilaat nimenomaan Saun porukkaa. Nimi Sau kuulosti oudolta, mutta seuraavassa kirjassa sekin selvisi. Tästä on tehty myös dokumenttielokuva.
Hannele Pokka Sau-Herra : kertomus Koiliskairasta. Historiallinen tarina Kaleb Savukoskesta (1879-1929) joka oli Moskun serkku, rikkaan miehen koulutettu poika, ja jonka ei tarvinnut istua Kämpin kantapöydässään yksin. Kantapöytää kutsuttiin Rutian koskeksi ja Munkkikunnan pöytä (tykkäsivät munkkilikööristä). Rahaa kului Sau-Herralta poron verran iltaa kohti.
Kirjassa vilahtelee runon ruhtinas Eino Leino, osakuntatoveri Eugen Schauman, yliopistoaikojen ihastus Hella Wuolijoki. Pöydässä istui myös Sibelius ja muita nimimiehiä. Paulaharjutkin pitää Sau-Herran kievaria tukikohtanaan keruumatkoilla, mutta siitä on kirjassa vain mainintoja.
Kirja alkaa 1910 luvulta Helsingin matkalta, jonka aikana Sau-Herra aikoi keskustella Savukosken erottamisesta Sodankylästä omaksi kunniakseen. Se tapahtui 1916.
Kirjassa paneudutaan etenkin Savukosken kehittymiseen (maksoikohan kunta koskaan takaisin väärin kirjattua laskua), ja Koilis-Lappia koskeviin asioihin.
Itselleni oli uutta, että Lapin kautta tuli Venäjältä paljon ihmisiä pakoon 1900-luvun alkupuolella. Mukana oli mm. unkarilaisia ja saksalaisia. Kaikki ruokittiin, vastetettiin ja lähetettiin eteenpäin kohti Ruotsia. Saksalaisten auttamisesta Sau-herra sai mitalin Saksan viimeiseltä keisarilta.
Itse mietin Sau-herran isän avarakatseisuutta siitä, että koulutettu poika palaa valmistuttuaan kotiin, vaikka oppisikin etelän tavoille. Sitähän itseasiassa kyllä olemme odotaneet ja pitäneet viimeaikoihin saakka itsestään selvänä Suomeen kehitysmaista tulleiden kohdalla. Että palaavat otimaahan kehittämään omaa yhteisöään. Vasta viime vuosina Suomessakin on alettu tavoitella sitä, että koulutetut jäävät hyödyntämään Suomea. Sen sijaan juuri kukaan ei enää oleta, että viiden vuoden Helsingissä opiskelun jälkeen kukaan palaisi. Niin kävi itsellenikin jo 1980-luvulla, vaikka itse olin 100% varma, että palaan Satakuntaan. Kun lähdin opiskelemaan, pankinjohtaja piti itsestään selvänä, että en palaa, ja myönsi siksi opintolainan pitkin hampain, koska en hyödyttäisi pankkia myöhemmin.
Sau-Herra viihtyi Helsingissä, sivistyksen parissa, mutta kun opiskelu ei enää maistunut, halusi palata kehittämään kotikontuja ja perustamaan oman kunnan.
Elokuvastakin tunnettu Mosku eli Aleksi Hihnavaara (1882-1938) oli Sau-Herra kirjan mukaan erinomainen laskemaan.
Moskusta löytyy Sakari Kännön kirja Mosku. Itse muistan lukeneeni kauan sitten kirjan, jossa oli Moskun tarinoita. Sen yhteydessä tulee mieleen Lasse Lehtinen, mutta en ole varma. Saattoi tietty olla tuo Kännökin.
Lehtijutussa Moskun tyttären poika perheineen kehui tortun makua, ja olihan sitä heti kokeiltava.
Sovelsin kyllä reseptiä melkolailla. Käytin Semperin gluteenittomia jauhoja, pohjaan laitoin kookossokeria ja marenkiin ksylitolia. Moskunkin korvasin kotoa löytyvällä vodkalla. Sivistymätön vodkamakuni ei erota vodkaa toisesta.
Ihan maistuva torttu, kuten lehtijutussa kerrottiin, mutta mikään marengin ystävä en ole.
Jotta ei oltaisi täysin sodan ja historian lumoissa mainittakoon vielä pari romaania. Enemmän lasten ja nuorten kirjoista tuntemani Jukka Parkkinen on kirjoittanut mm. mainion Suvi Kinos -sarjan ohella myös muutaman aikuisten romaanin. Savukoskelle suuntaudutaan kirjassa Vaivautunut seikkailija, jonka olen lukenut kauan sitten. Muistelen että tässäkin kirjassa Parkkinen on antanut mielikuvitukselleen siivet ja pistänyt näppäimistön laulamaan.
Kirjan toinen päähenkilö on sairaanhoitaja Laura Himanen. Itseltäni löytyy koko Suvi Kinos -sarja, mutta en pysty nyt tarkistamaan oliko kirjasarjan sosiaalitoimistossa työskentelevä "Himatuikku" sama Laura Himanen. Jotenki muistelen, että nimi saattoi olla sama. Toinen päähenkilö, Rovaniemeltä itsensä löytävä keski-ikäinen kauppatieteenmaisteri Mikko Rantala ei ainakaan esiinny Suvi Kinoksen enojen porukoissa, elävät enot kun olivat loppujen lopuksi kaikki tohtoreita.
Oli miten oli, Vaivautunut seikkailija täytyy lukea kohta uudestaan, kunhan sielu palaa pitkältä Aasian reissulta kotimaahan.
Kuuntelin 1990-luvun alussa exän kanssa paljon Enni Mustosen nykyaikaan sijoittuvia kirjoja. Tykkäsimme niistä molemmat. Minä myös luin niistä joitain paperikirjana aiemmin. Yksi viimeisistä yhdessä kuuntelemistamme oli Brysselinkaalia.
Siinä nuori maisteri, johon oli helppo samaistua, sillä muutaman kerran hain itsekin Brysselistä töitä, tosin niitä saamatta. Maisteri palasi Suomeen vuoden jälkeen Suomeen ja meni töihin Heimo-sedän kasvihuoneelle Savukoskelle. 
Sarjan (osat itsenäisiä) ideana on esitellä nykyajan naisia eri ammateissa maaseudulla, olla yksinäisiä ja lopuksi rakastua. Niin taisi käydä tässäkin kirjassa.
Savukoskesta ei juuri voi puhua puhumatta Korvatunturilta, missä asustaa joulupukki, vaikka nykyään onkin päivittäin reissuhommissa Rovaniemellä, mikä on huomattavasti helpompi saavuttaa turistina, mitä Korvatunturin huippu. Muutama geokätköilykaveri on sinnekin vaeltanut.
Löysin pikaisella haulla useampiakin lastenkirjoja, joiden nimessä on Korvatunturilta. Lukenut olen ainakin Pekka Vuoren Korvatunturin ja Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Joulupukin joululoma -tarinat.
Jos ei nyt ole käyntiä Korvatunturilla, niin ainakin ääniä voi kuunnella täältä.
