perjantai 6. helmikuuta 2009

6.2. Saamelaisten kansallispäivä

Saamelaisten päivämäärä 6.2. on peräisin vuodelta 1917, jolloin Norjan ja Ruotsin saamelaiset pitivät Trondheimissa ensimmäisen yhteisen kokouksen. Suurimpana huolena oli saamelaisten elinmahdollisuuksien säilyminen, koska pääväestö otti käyttöönsä yhä enemmän saamelaisten maita. Paikalle oli kokoontunut sekä pohjois- että eteläsaamelaisia ja eri alueiden saamelaisten yhteistyö aloitettiin.

Pohjoismaiden saamelaisten varsinainen kansallinen herääminen voidaan ajoittaa 1970-luvulle.

Saamelaisten kansallispäivä oli Pohjoismaiden saamelaisten ensimmäinen virallisluonteinen liputuspäivä. Oman lipun saamelaiset saivat vuonna 1986.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

6.7. Runon ja suven päivä 2025

Lomailun vuoksi koko Runon ja suven päivä unohtui. Muistin vasta illalla  kun näin marketin lipputangoissa viisi Suomen lippua. Se oli poikk...