Verivelka Tuomisen tapaan kuvailtuna

Kirja uutena ja sileänä

     Voi Arttu, minkä teit! Tai pitäisikö sittenkin syyttää tahoa, joka tarjosi 50 nopeimmalle kirjan luettavaksi jo ennakkoon. Että pitikin mennä osallistumaan.
     Mä niin olen sanonut, että en aloita keskeneräisiä sarjoja, kun en kumminkaan halua odottaa seuraavaa osaa, ja tässä sitä nyt ollaan... muutama päivä kirjan julkaisemiseen ja jo nyt haluan seuraavan osan käsiini.
     Porilainen Arttu Tuominen punoo taitavasti yhteen muutamien tavallisten ihmisten arkipäiväisen elämän kulkua.  

“Pojat tuhlaavat Antin isältä saamansa rahat karkkipussiin, kahteen hillomunkkiin, pulloon Coca-Colaa ja salmiakkipurkkapakkaukseen, jotka he ostavat lähikaupasta”. “Mutta kello oli yli kuusi ja tyttöjen puuroaika lähestyi. Jos hän myöhästyisi siitä, odottaisi kotona helvetti.” 

“Oksman otti jääkaapista valmisaterian, mummon lihapullat ja muusin, poksautti puukonkärjellä pari reikää muovikalvoon ja laittoi mikroon.” 

“Kastike alkoi paksuuntua. Linda maistoi sitä, lisäsi suolaa ja vähän vettä ja hämmensi. Sitten hän teki itselleen vielä yhden korkkiruuvin, mutta kaatoi siihen tällä kertaa vähemmän vodkaa ja enemmän tuoremehua.” 

“Apupöydällä lojui pöytäveitsi.” 

     Marttana arvostan arkea ja se esiintyy kirjassa edukseen. Tässä kirjassa ei pönötetä smokki päällä kristallikruunujen loisteessa, vaikka yhden päähenkilön vaimo ehkä sellaista elämää haluaisikin. Tuominen onnistuu kuvaamaan kirjan henkilöitä arkisten aherrustensa keskellä niin, että tavallisen ihmisen hyvät ja huonot puolet tulevat esiin ilman korostusta.  

Kaanaa: Kirja ja reppu fölissä. Molemmat samaa färiä. Arvostan. 

     Hyvä kaveri on kaveri, jonka kanssa voi jakaa lapsuuden tunteiden kirjoa. Ärsyttävän mutta toisaalta ihanan pikkusiskon, selkäsaunat, puutteet ja kalansaaliin, saatiinpa sitä sitten tai ei saatu. Aikuisten elämä ei aina ole ihan yhtä mutkatonta. Jossain vaiheessa alamme salailla tunteita, tapahtumia, menneisyyttä. Olipa rahaa tai sen puutetta, molempia yritetään salata ja menneisyys kulkee aina mukana. Jokainen meistä kantaa salaisuuksia, jotkut isompia jotkut pienempiä.  
    Kirja kulki mukanani bussissa ympäri Satakuntaa ja kauempanakin. Ainakin parin tapahtumapaikan ohi tuli kuljettua bussilla samalla, kun joku päähenkilöistä oli samassa paikassa, vahingossa. Tuntui mukavan oudolta. Sen verran harvinaista herkkua nämä oman paikkakunnan kirjat ovat.   

     Vaikka kirja kulki tiiviisti matkassa alusta lähtien ja tuli siksi aivan liian nopeasti luettua loppuun, niin tämän kirjoittaminen oli silti vaikeaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käsissäni oli ennakkolukukappale, ja jotenkin tuntui siltä, että kovin paljon kirjan julkaisua aikaisemmin en halua kirjasta kirjoittaa, jotta muiden ei tarvitsisi joutua odottamaan kirjaa liikaa. Ehkä näin viikkoa aiemmin on sopiva ajankohta. 

     Yleensä dekkareissa tulee jossain vaiheessa vastaan jonkinlaisia tyhjäkäyntikohtia, joiden yli haluaisi harppia, koska haluaisi epätoivoisesti tietää, miten kirjan henkilöille käy. Kirjan lopputulos oli itselleni sen verran selvää alusta saakka, että tätä ongelmaa en kokenut, mutta parissa kohtaa mietin, että jos kirja olisi ollut elokuva, olisin varmasti sulkenut silmäni. Välttämättä en olisi halunnut lukea esimerkiksi tarkkaa kuvausta nyrkkitappelusta, mutta toisaalta, jos kuvaus on muulta osin tarkkaa, niin miksi kirjailijan pitäisi sievistellä tuollaisiakaan elämän alueita. Niinpä kestin nekin pari kohtaa kuin mies, mutta elokuvaversiossa aion pistää silmät kiinni.  

     Elokuvaversio... Selvää elokuva-ainesta kirja kyllä on. Sääli, että suomalainen näyttelijäkunta on niin suppea. Putous ja muut pitkän linjan televisiosarjat stereotypisoivat näyttelijöiden kasvot. Oksmanin rooliin kuvittelin teatterimaailmasta Mikko Jurkan, Jarin roolin jakaisin mikkeliläiselle Jimmy Asikaiselle. Lindaksi istuttaisin Katriina Lohinivan kaltaisen pitkän linjan näyttelijän, jonka kasvot eivät nekään ole kuluneet valtakunnallisessa televisiotuotannossa. Sen sijaan edellisiä kuuluisampi Antti Reini sopisi esittämään kaimaansa... onneksi ei tarvitse olla elokuvaohjaaja.  

     Mutta pidemmittä puheitta, lukekaa itse. Lukeminen kannattaa aina.  

     Hieman yllättynyt olen, että kirja ei juuriaan herättänyt huomiota reissuillani, mutta nykyään ihmiset kyllä katselevat enemmän kännykkää kuin sitä, mitä vieressä istuva lukee.  

Turku: Pahviastiassa ketsuppia, ei verta. 

     Kirjassa ja tässäkin tekstissä mainittujen ruokien ja juomien reseptejä ei ainakaan ennakkolukukappaleesta löytynyt, mutta tässä joitain vinkkejä.       Lasten puurohetkiin suosittelen kaurapuuroa, jossa hiutaleet sekoitetaan kylmään veteen ja annetaan turvota hetki tahi tunti pari, minkä jälkeen puuro keitetään paketin ohjeen mukaan. Suosittelen puuroa myös aikuisille.      Hillomunkiksi valitsisin vadelmahillomunkin, jos aitoja savonlinnalaisia lörtsyjä ei ole saatavilla, tosin kumpiakaan ei saa vehnättömänä ja sokerittomana, joten jätän väliin hillomunkit.       Salmiakkipurukumivalintani on luonnollisesti xylitolilla makeutettua.      Mummon lihapullien maku on sen verran jäljittelemätön, että vain harvat einekset pääsevät samalle viivalle mummon kanssa. Tosin omista mummoistani toinen ei tainnut usein tehdä lihapullia itse ja toinen olisi paistanut ne kullan ruskeiksi jättimäisessä voimäärässä. Koska itsekään en paistele lihapullia, olen ehkä jäävi puhumaan mummojen lihapullista edes yleisellä tasolla. 

     Korkkiruuviin käyttäisin vastapuristettua appelsiinimehua ja parasta mahdollista vodkaa suhteessa 5:2. Sitä varten pitäisi lasin ja vodkan pakkasessa ja appelsiinit jääkaapissa. 

Ps. Ja jos nyt jotain olen dekkareista oppinut, niin teräviä pöytäveitsiä ei kannata jättää lojumaan näkösälle :D 

*  *  *

Yllä olevat sitaatit ovat Arttu Tuomisen uuden DELTA-sarjan ensimmäisestä osasta, Verivelka. Kirja julkaistaan Porissa 14.5.2019 klo 17. 

Arttu Tuominen kehottaa FB-profiilissaan ottamaan parhaan ystävän mukaan. 

Itse en valitettavasti pääse paikalle tuolloin, mutta voinen lähettää paikalle parhaan ystävän X.

Urheilijanuorukaiset elämäänsä muistelemassa

     Viime aikoina on tullut luettua useampiakin urheilijoiden elämäkertoja. Viime vuoden maailmanlaajuinen hitti oli Kari Hotakaisen kirjoittama Kimi Räikkösestä kertova teos, ja se piti lukea tietysti heti uutena. 

Teräksistä seivästään mittaileva urheilija nuorukainen. 

     Hieman aiemmin on tullut luettua muutamia muitakin: Mika Häkkinen ja Jorma Kinnunen tulee oitis mieleen. Schumacherista kertova teos odottelee lukuvuoroaan. 

     Perkeet lukuhaaste innosti lukemaan tänäkin vuonna ainakin yhden urheilijaelämäkerran, joten päätin kuunnella vihdoin viimein monta vuotta sitten Elisa-kirjalta ostamani Eeles Landströmin kirjoittaman omaelämäkerran. Se on jäänyt lukematta, sillä urheilu ei juuri ole kiinnostanut sitten 1986 jalkapallon MM-kisojen jälkeen. 

     Nuo kisat olivat itselleni jonkinlainen kyllästymispiste. Muutaman viikon television katsomisen jälkeen perinteisten urheilulajien katseleminen ei enää houkutellut, vaikka sitä ennen katselin jopa lentopallon EM-kisoja. Lentopallo on mielestäni peli, jota pelataan, ei katsella. Samaa mieltä lienevät monet muutkin lentopalloa nuoruudessaan omalla kotikylällään harrastaneet. Nykyisin katselen satunnaisesti vain curlingin, alamäkiluistelun ja tandemuimahyppyjen kaltaisia lajeja. Ja F1-kilpailuja. 

     Pakko myöntää, että olen aika onneton, ellen peräti tragikoominen näiden vähänkin itselleni tuntemattomimpien suuruuksien kirjoittamien elämäkertojen suhteen. Tuoreena ja kirveltävänä muistissa on edelleen noin 10 vuoden takaa “jostain kuuluisasta kotimaisesta oopperalaulajasta” kertova elämäkerta. Se imaisi niin mukaansa, että sen luettuani kerroin seuraavana aamuna innoissani kirjasta työkaverilleni. Valitettavasti en vain enää muistanut, kenestä kirja kertoi, mutta mainio elämäkerta kirja se silti oli. Sittemmin olen alkanut muistaa kirjan päähenkilön nimenkin, se oli baritoni Esa Ruuttunen.   

     Eeles Landström oli itselleni täysin outo nimi, vaikka mielestäni olisin voinutkin törmätä nimeen aiemmin lukiessani Rosenlewin urheilijoista. Michiganin yliopistossa opiskellut Landström toimi urheilu-uransa aikana, vuosina 1962-1970, Porissa Rosenlewin sosiaalipäällikkönä. 

     Ensimmäisellä kerralla etsin Rosenlewin historiasta tietoa Ilmari Taipaleesta. Tuo pitkiä matkoja juossut siikaislainen olympiajuoksija urheili Rosenlewin urheilijoiden riveissä mm. Helsingin olympialaisten aikaan 1952. Samoissa kisoissa myöhemmin seiväshyppääjänä tunnetummaksi tullut Eeles Landström otteli kymmenottelussa. Kumpikaan miehistä ei noussut mitalisijoille Helsingissä. Myöhemmin lueskelin Rosenlewin urheilijoiden historiaa vielä laajemmin tehdessäni Relaatio-pelejä (sana-assosiaatiopeli). Parissa pelissä aiheena on ollut myös urheilua ja Rosenlewhän liittyy läheisesti myös Porin Ässien historiaan.  

     Oli mielenkiintoista lukea urheilijan itsensä kirjoittama elämäkerta, josta välittyi hyvin niin urheiluhistoria kuin työhistoriakin. Niiden yhteensovittamisessa oli näemmä omat ongelmansa jo ennen Matti Nykäsen ja Toni Halmeen aikoja. Landströmin tiedosti ongelman jo hyvissä ajoin ja päätti kouluttautua hyvään ammattiin jo uransa alkupuolella. Suomessa siihen ei ollut mahdollisuutta, joten hän pyrki ja pääsi opiskelemaan ulkomaille.  

     Urheilu oli nuorelle Landströmille tärkeää, mutta perheen perustettuaan hän alkoi kiinnostua yhä enemmän muista asioista. Urheilijaelämä johdatti perheellisen miehen liian usein liian pitkäksi aikaa pois kotoa. Samaa olin aistivinani myös Kimi Räikkösen elämäkerrasta. Mies ei välttämättä halua matkustaa kaukomaille kilpailemaan juuri, kun odottaa vaimon synnyttävän.  

    Eeles Landstöm lienee ollut urheilun ulkopuolellakin esikuva monille myöhemmille urheilijoille, jotka ovat löytäneet urheilu-uraa jälkeen uuden työuran kansanedustajana tai kansainvälisissä urheilutöissä. Landstöm itse toimi johtotehtävissä isoissa yrityksissä kuten Rosenlew, Veikkaus ja Yleisradio sekä kansanedustajana.

    Hyvä kirja. Olisi tähän kirjaan voinut tarttua jo aiemminkin. 

Hyvää Kirjaston päivää!

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa Kirjaston päivää, ja mikä olisikaan sopivampaa tänä juhlavana päivänä, kuin luoda katsaus talvisiin lukuhetkiin. Tätä kirjoittaessani huomaan, että niitä on ollut ihan mukavasti.

 Kirjaan nykyisin lukemani kirjat tallentamalla kännykän kansioon kuvan kirjan kannesta kun se on luettu. Nyt oli sopivainen joutohetki saattaa lukuhaasteet ajan tasalle. Tänä vuonnahan yllätin itseni haastamalla itseni lukemaan peräti neljän haasteen mukaiset kirjat. Lisäksi taustalla on mukana tammikuussa 2017 aloitettu kirja joka maasta haasteeni, joka viime vuonna eteni heikohkosti, koska löysin liian monta kirjaa jo luetuista maista, jotka vaan oli niin kiva lukea. No, pääasiahan on, että luetaan.

Viidesosa vuodesta 2019 on takanapäin ja mukaan mahtuu 14 uutta maata ja 9 ennemmin luettua (laskemat siis 1.1.2017 lähtien). Myönnän etsineeni systemaattisesti lukemista Etelä- ja Keski-Amerikasta ja Afrikasta ja se näkyy luetuissa kirjoissakin. Seuraavaksi pitäisi täydentää lukulistaa vielä eteläisen Aasian saarivaltioilla, jotta ne eivät jäisi kokonaan loppupäähän.

Ensimäisenä vuotena huomasin, että kovin helposti sitä valitsi helppoja maita, joista kirjoja oli saatavilla paljon. Niinpä ensimmäisenä vuonna tuli väritettyä luetuksi esimerkiksi lähes koko läntinen Eurooppa, mutta Etelä-Amerikasta onnistuin lukemaan vain yhden brasilialaisen kirjan.

Lukuhaasteet 19.3.2019

Uusien maiden lukemisessa on innostanut myös Seinäjoen kirjaston tämän vuotinen lukuhaaste, jossa pitää lukea kirja 25 eri maasta. Heti, kun näin tuon haasteen, päätin, että luen haastetta varten täysin uusia maita. Siinä olen onnistunut hyvin.

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste etenee siis mukavasti, samoin on Porin kirjaston lukuhaasteen kanssa. Molemmissa lukematta on enää 10. Porin haasteessa luettuna on 21 kirjaa ja Seinäjoen haasteessa 15 maata. Tosin Seinäjoelle kerään toistakin listaa, jossa on maat, joista olen lukenut kirjan viimevuonna tai edellisenä. Siinäkin listassa on jo 9 maata.

Marttojen lukuhaasteessa on 12 kohtaa, joista nyt kolme on luettuna. Muiden kohdalla odottelen ihmettä tai sitten pitää vaan systemaattisesti etsimään oikeita kirjoja. Ihan kaikkea kun ei passaa jättää loka-marraskuulle.

Viimeisimpänä tulee sitten Perkeet-lukuhaaste, jonka bongasin joskus vuodenvaihteen jälkeen ja heti kohta se tuntui omalta. Miksi lukea vain sitä, mistä pitää (dekkarit, vampyyritarinat ja kansalliseepokset) kun voi todellakin ylittää itsensä? Perkeet listalta on luettuna nyt 2 kirjaa kolmestatoista. Mielenkiintoisen kirjavalion metsästys on menossa, mutta olen löytänyt kyllä jo kaksi josta voin valita, jos mitään todella kiinnostavaa ei osu kohdalle. Edellisen kirjavalion lienen lukenut 1980-luvun alkupuolella. Harmittelen hieman, että Räikkösen elämäkerta tuli luettua viime vuoden puolella, mutta onneksi äänikirjavalikoimista löytyy pari urheilijaelämäkertaa, jota voi käyttää, jos mitään muuta kiinnostavaa ei tule eteen.

Muut haasteet rullaavat näin alkuvuotena itsekseen niin, että vasta loppuvuonna pitää vähän katsoa, mitä vielä puuttuu. Sen sijaan Perkeet listalta löytyy paljon todellisia haasteita, joten se pitänee ottaa nyt työn alle ihan tosissaan.

Haasteita tuottanee erityisesti kohdat: väitöskirja alalta jota et ole opiskellut (minähän olen opiskellut vähän kaikkea) ja kymmenes tai myöhempi osa kirjasarjasta, josta en ole lukenut yhtään kirjaa (mähän olen lukenut ne kaikki).

Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään isoa sarjaa, jota en olisi lukenut, koska minähän rakasta pitkiä sarjoja; Päätalotkin on luettu kannesta kanteen paria viimeistä lukuun ottamatta. Myös kirja kielellä jolla et ole lukenut aiemmin kirjoja voi tuottaa ongelmia, sillä jos mukaan lasketaan myös tietokirjat ja nehän lasketaan, niin olen lukenut kirjoja kaikilla joten kuten osaamikseni kuvittelevillani kielillä. Niinpä luvun alla onkin nyt pitkällä tähtäimellä Harry Potteria italiaksi. Ehkä saan sen vuoden loppuun mennessä luettua.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvin tämä lukuvuosi on alkanut. Luettuna on nyt yhteensä 32 kirjaa, mikä taitaa olla alkuvuoden ennätykseni.

EDIT: muutama päivä myöhemmin. Kävin kirjastossa ja tutkin ahkerana siellä olevasta kirjaa, jossa on lueteltu kaikki kirjasarjat. Havaitsin, että sellaisia kirjasarjoja, joita en ollut lukenut, ja joissa oli 10 osaa tai enemmän oli kokonaista 5 kappaletta. Niistä valitsin sellaisen, joka kertoo itselleni uudesta maasta. Hämmästyttävää kyllä, sellainen ihan oikeasti löytyi noiden viiden joukosta!

Latinalaisia rytmejä

Haasteen puolivälin tienoilla noin klo 16

Nörttityttöjen lukumaratonin puolivälissä tartuin pitkään lukupinossa olleeseen kolumbialaisen Andrés Caicedon ainokaiseksi jääneen Eläköön rumba! romaanin.         

En ollut liikoja paneutunut kirjan takakanteen enkä muutenkaan kirjan sisältöön, mutta kiihkeästä rumban tanssimisestahan kirjassa oli kyse. Ja sen ohella sitten viinasta, huumeista ja kaikesta mitä nuoren naiskäyttäjän elämään nyt saattaa kuulua.    

Kirja ei ollut sellaista kiihkeää tanssin hurmosta, miksi sen otaksuin, sillä minähän rakastan rumbaa, vaikka viime vuosina (vuosikymmeninä) ei juuri ole tullut tanssittua, niin rumba on edelleen latinalaisista tansseista suosikkini heti tangon jälkeen. Ja ehkä juuri siksi kirja jälleen kerran valitettavasti vahvisti käsitystäni siitä, että minä ja eteläamerikkalaiset romaanit emme ole samalla aaltopituudella.         

Monet kuitenkin ovat pitäneet kirjasta ja ymmärrän näkökannan hyvin. Voisin itse luonnehtia kirjaa Alastalon salissa ja Juoppohullun päiväkirjan oivalliseksi risteymäksi, vaikka myönnän, että kumpikaan kirjoista ei ole vielä tullut omalta kohdaltani päätökseen. 

Ymmärrän hyvin, miksi kirja on aikanaan saanut kulttikirjan maineen. Kirja on kirjoitettu 1977, mutta teksti on yllättävän moderni ja tähän aikaan sopiva, vaikka suoratoistopalvelut ovatkin ainakin toistaiseksi syrjäyttäneet LP-levyt.        

Kun kaikki rumbat oli tanssittu ja muutama kirjassa mainittu kuunneltuna netistä, oli aika siirtyä seuraavaan kirjaan, joka tempaisi väsyneen lukijan afrikkalaiseen lastenkotiin, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Nörttityttöjen lukumaraton 2019 suoritettu

Bongasin tammikuussa jostain kirjablogista Nörttityttöjen lukumaratonin ja laitoin oitis kalenteriin – helmikuulle – vaikka piti laittaa maaliskuun ensimmäiseen viikon

Siitä se sitten lähti

loppuun, jolloin se oli. Onneksi huomasin virheen pari päivää aiemmin, vaikka samapa se, milloin sitä kokeilee, pystyykö lukemaan 24 tuntia putkeen.

Ajatukseni oli, että kokeilisin nimenomaan koko 24 tunnin lukemista samoilla silmillä. 

Koska äänikirjat olivat sallittuja, onnistuisi päivälenkki, jääkaapilla käynti ja muut välttämättömyydet mainiosti ilman huonoa omatuntoa.

H-hetken lähestyessä minulle tarjoutui sunnuntaille mainio ulkoiluretki kavereiden kanssa, joten alkamisajankohtaa piti optimoida tarkkaan. Päätin aloittaa lauantai aamuna klo 3.15 ja aloitinkin. Luurit päähän ja aamutoimille. Useimmin olen siihen aikaan iltatoimilla kuin aamutoimilla, mutta samapa tuo.

Kun ensimmäinen varsinainen kirja, afrikkalaiseen saarivaltioon Sao Tomé ja Principeen sijoittuva Tarzanin hauta, oli luettu loppuun (oli aloittaessa kesken) oli aika syödä toinen aamupala. Toisen teoksen, chileläisen Kysymysten kirjan, jälkeen oli päivälenkin vuoro. Äänikirjana oli alkupuolella tanskalainen dekkari Metsästäjä joka vaihtui aamusella norjaiseen Minä matkustan yksin dekkariin.

Seuraavana oli vuorossa argentiinalaisen Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjan lopetteleminen. Se, kuten venezuelalainen Ilman aikomustakaan osua olivat niin ikään kesken olleita kirjoja. Lounaan jälkeen aloitin ensimmäisen uuden kirjan, kolumbialaisen Eläköön rumba!, ja vähältä piti, etten nukahtanut sen kanssa, mutta sinnittelin, ja sain kuin sainkin sen luettua loppuun. Ei ehkä ollut kirja minun makuuni se…

Luetut kirjat, lisäksi Minä matkustan yk

       Leipominen sunnuntaita varten ja eväiden teko jouduttivat äänikirjaa eteenpäin. Vielä maratonin lopuksi aloitin Kongon tasavallan tapahtumista kertovan Pikku pippurin, joka osoittautui päivän parhaaksi paperikirjaksi. Tosin Nerudan runot ja argentiinalaiset gregueriat olivat myös kovasti mieleeni.

       Leipomisen ja eväiden teon vuoksi äänikirjaan kului enemmän aikaa (10,33 h), mitä olin alun perin suunnitellut, mutta harmituksen korvasi kyllä riemuisa ulkoiluretki kavereiden kanssa. Hitaasta äänikirjasta huolimatta ehdin sivuiksi muunnettuna lukea yhteensä 1.044 sivua. Tavoitteeni oli jossain 1.100 sivun tienoilla, mutta ei tuokaan ensi kertalaiselta huono määrä ole.
       Kaiken kaikkiaan tämä oli kerrassaan mainio haaste. Vaikka olen aina lukenut kirjoja ja kuunnellut paljon äänikirjoja, en koskaan ole lukenut 24 tuntia putkeen. Mikä fiilis.

Näin se eteni minuutti minuutilta
3.15 Herätys, iPod päälle ja Jussi Adler-Olsenin Metsästäjä suoltamaan sanoja korville.
4.05 Aamutoimet tehty ja aloitin Ruusuvuoren Tarzanin haudan sivulta 168 (124 sivua)
6.15 Uusi kirja, Joe Clearyn kirjassa Ryöstö Vatikaanissa oli liian pientä tekstiä aamuyön tunneille (3 sivua)
6.20 Äänikirja korville ja toinen hobittien tapaan aamupala
7.20 Pablo Nerudan Kysymysten kirja oli seuraavana lukupinossa ja jatkoin sivulta 13 (66 sivua)
7.50 Äänikirja Björk Minä matkustan yksin.
8.05 Gomez de la Seran Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjaa jatkoin sivulta 60 (33 sivua)
9.05 Äänikirjan kanssa lenkille
11.35 Jälleen lukutuolissa ja kädessä Caderasin Ilman aikomustakaan osua jota jatkoin sivulta 48 (73 sivua)
12.20 Cecedon Eläköön Rumba! ensimmäiset sivut tuntui hyvältä, mutta sitten...
14.15 Äänikirja ja lounas
14.40 Eläköön Rumba! etenee, mutta tökkii, meinasin nukahtaa kun ei vaan kiinnosta, mutta jatkan sinnikkäästi
15.15 Äänikirjan kanssa pikku lenkki
17.45 Eläköön Rumba
18.55 Äänikirja ja leivontaa
21.55 Eläköön Rumba ei vieläkään ole lopussa (234 sivua)
23.15 Mabanckou Pikku Pippuri
00.15 Äänikirja ja eväiden teko & pakkaus
01.45 Pikku Pippuri (yhteensä 101 sivua)
3.00 Äänikirjan kanssa hammaspesulle ja sänkyä kohden
3.15 Se on täytetty!

Seuraavaa kertaa varten pitänee kerätä pinoon hieman mukaansa imevämpiä teoksia. Tämän 24 tuntisen kirjoista vain Pikku pippuri oli sellainen, jota luki suorastaan ahmimalla.

     Nyt sitten vaan etsimään uutta lukumaratonia.