 |
| Haasteen puolivälin tienoilla noin klo 16 |
En ollut liikoja
paneutunut kirjan takakanteen enkä muutenkaan kirjan sisältöön, mutta kiihkeästä
rumban tanssimisestahan kirjassa oli kyse. Ja sen ohella sitten viinasta,
huumeista ja kaikesta mitä nuoren naiskäyttäjän elämään nyt saattaa kuulua.
Kirja ei ollut
sellaista kiihkeää tanssin hurmosta, miksi sen otaksuin, sillä minähän rakastan
rumbaa, vaikka viime vuosina (vuosikymmeninä) ei juuri ole tullut tanssittua,
niin rumba on edelleen latinalaisista tansseista suosikkini heti tangon
jälkeen. Ja ehkä juuri siksi kirja jälleen kerran valitettavasti vahvisti
käsitystäni siitä, että minä ja eteläamerikkalaiset romaanit emme ole samalla
aaltopituudella.
Monet kuitenkin ovat
pitäneet kirjasta ja ymmärrän näkökannan hyvin. Voisin itse luonnehtia kirjaa
Alastalon salissa ja Juoppohullun päiväkirjan oivalliseksi risteymäksi, vaikka
myönnän, että kumpikaan kirjoista ei ole vielä tullut omalta kohdaltani
päätökseen.
Ymmärrän hyvin, miksi
kirja on aikanaan saanut kulttikirjan maineen. Kirja on kirjoitettu 1977, mutta
teksti on yllättävän moderni ja tähän aikaan sopiva, vaikka suoratoistopalvelut
ovatkin ainakin toistaiseksi syrjäyttäneet
LP-levyt.
Kun kaikki rumbat
oli tanssittu ja muutama kirjassa mainittu kuunneltuna netistä, oli aika
siirtyä seuraavaan kirjaan, joka tempaisi väsyneen lukijan afrikkalaiseen
lastenkotiin, mutta se on sitten jo toinen tarina.
