sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Nörttityttöjen lukumaraton 2019 suoritettu

Bongasin tammikuussa jostain kirjablogista Nörttityttöjen lukumaratonin ja laitoin oitis kalenteriin – helmikuulle – vaikka piti laittaa maaliskuun ensimmäiseen viikon
Siitä se sitten lähti
loppuun, jolloin se oli. Onneksi huomasin virheen pari päivää aiemmin, vaikka samapa se, milloin sitä kokeilee, pystyykö lukemaan 24 tuntia putkeen.

Ajatukseni oli, että kokeilisin nimenomaan koko 24 tunnin lukemista samoilla silmillä. 

Koska äänikirjat olivat sallittuja, onnistuisi päivälenkki, jääkaapilla käynti ja muut välttämättömyydet mainiosti ilman huonoa omatuntoa.

H-hetken lähestyessä minulle tarjoutui sunnuntaille mainio ulkoiluretki kavereiden kanssa, joten alkamisajankohtaa piti optimoida tarkkaan. Päätin aloittaa lauantai aamuna klo 3.15 ja aloitinkin. Luurit päähän ja aamutoimille. Useimmin olen siihen aikaan iltatoimilla kuin aamutoimilla, mutta samapa tuo.

Kun ensimmäinen varsinainen kirja, afrikkalaiseen saarivaltioon Sao Tomé ja Principeen sijoittuva Tarzanin hauta, oli luettu loppuun (oli aloittaessa kesken) oli aika syödä toinen aamupala. Toisen teoksen, chileläisen Kysymysten kirjan, jälkeen oli päivälenkin vuoro. Äänikirjana oli alkupuolella tanskalainen dekkari Metsästäjä joka vaihtui aamusella norjaiseen Minä matkustan yksin dekkariin.

Seuraavana oli vuorossa argentiinalaisen Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjan lopetteleminen. Se, kuten venezuelalainen Ilman aikomustakaan osua olivat niin ikään kesken olleita kirjoja. Lounaan jälkeen aloitin ensimmäisen uuden kirjan, kolumbialaisen Eläköön rumba!, ja vähältä piti, etten nukahtanut sen kanssa, mutta sinnittelin, ja sain kuin sainkin sen luettua loppuun. Ei ehkä ollut kirja minun makuuni se…
Luetut kirjat, lisäksi Minä matkustan yk

       Leipominen sunnuntaita varten ja eväiden teko jouduttivat äänikirjaa eteenpäin. Vielä maratonin lopuksi aloitin Kongon tasavallan tapahtumista kertovan Pikku pippurin, joka osoittautui päivän parhaaksi paperikirjaksi. Tosin Nerudan runot ja argentiinalaiset gregueriat olivat myös kovasti mieleeni.



       Leipomisen ja eväiden teon vuoksi äänikirjaan kului enemmän aikaa (10,33 h), mitä olin alun perin suunnitellut, mutta harmituksen korvasi kyllä riemuisa ulkoiluretki kavereiden kanssa. Hitaasta äänikirjasta huolimatta ehdin sivuiksi muunnettuna lukea yhteensä 1.044 sivua. Tavoitteeni oli jossain 1.100 sivun tienoilla, mutta ei tuokaan ensi kertalaiselta huono määrä ole.
       Kaiken kaikkiaan tämä oli kerrassaan mainio haaste. Vaikka olen aina lukenut kirjoja ja kuunnellut paljon äänikirjoja, en koskaan ole lukenut 24 tuntia putkeen. Mikä fiilis.

Näin se eteni minuutti minuutilta
3.15 Herätys, iPod päälle ja Jussi Adler-Olsenin Metsästäjä suoltamaan sanoja korville.
4.05 Aamutoimet tehty ja aloitin Ruusuvuoren Tarzanin haudan sivulta 168 (124 sivua)
6.15 Uusi kirja, Joe Clearyn kirjassa Ryöstö Vatikaanissa oli liian pientä tekstiä aamuyön tunneille (3 sivua)
6.20 Äänikirja korville ja toinen hobittien tapaan aamupala
7.20 Pablo Nerudan Kysymysten kirja oli seuraavana lukupinossa ja jatkoin sivulta 13 (66 sivua)
7.50 Äänikirja Björk Minä matkustan yksin.
8.05 Gomez de la Seran Hevosille kaikki niityt ovat rumpuja kirjaa jatkoin sivulta 60 (33 sivua)
9.05 Äänikirjan kanssa lenkille
11.35 Jälleen lukutuolissa ja kädessä Caderasin Ilman aikomustakaan osua jota jatkoin sivulta 48 (73 sivua)
12.20 Cecedon Eläköön Rumba! ensimmäiset sivut tuntui hyvältä, mutta sitten...
14.15 Äänikirja ja lounas
14.40 Eläköön Rumba! etenee, mutta tökkii, meinasin nukahtaa kun ei vaan kiinnosta, mutta jatkan sinnikkäästi
15.15 Äänikirjan kanssa pikku lenkki
17.45 Eläköön Rumba
18.55 Äänikirja ja leivontaa
21.55 Eläköön Rumba ei vieläkään ole lopussa (234 sivua)
23.15 Mabanckou Pikku Pippuri
00.15 Äänikirja ja eväiden teko & pakkaus
01.45 Pikku Pippuri (yhteensä 101 sivua)
3.00 Äänikirjan kanssa hammaspesulle ja sänkyä kohden
3.15 Se on täytetty!

Seuraavaa kertaa varten pitänee kerätä pinoon hieman mukaansa imevämpiä teoksia. Tämän 24 tuntisen kirjoista vain Pikku pippuri oli sellainen, jota luki suorastaan ahmimalla.

     Nyt sitten vaan etsimään uutta lukumaratonia. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...