sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

1.3. Joutokein päivä

Tänään on Alpon nimipäivä, mutta karjalaiset ovat viettäneet 1.3. Eudokian eli Joutokein päivää.

Auringon haitallinen vaikutus tunnettiin jo entisaikana. Palaminen oli kivuliasta ja ruskettumaton iho oli varakkuuden merkki. Karjalassa oli tapana varustautua 1.3. tulevan kesän auringonpolttamia vastaan. Ei polta päivä ruskeaksi kesällä ihoa, kun joutokeina huomeneksella menee ulos silmiä pesemättä ja suutelee oikean käden hauislihasta kolme kertaa. Sanottiin Vuonnisella. Liekö sitten konstista ollut apua. Julian porstuassa lutrataan ahkerasti aurinkovoiteiden kanssa heti, kun kevätaurinko alkaa näyttää voimansa; valkoinen hipiä on aina tyylikäs.

Maaliskuu on ensimmäinen kolmesta kevätkuukaudesta. Odotettavissa oli ainakin eteläisessä Suomessa lumien sulaminen kevätauringon voimasta. Maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää, sanotaan Honkajoella ja hivenen pohjoisempana Töysässä todetaan, Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu humahuttaa.

Maaliskuun eli Mariankuun, niin kuin myös sanottiin, alkamisesta katsottiin ennusmerkkejä koko kevätkuukausien ajaksi. Jos maaliskuu syntyy pohjatuulella, seuraa kolme kylmää kuuta perätysten, sanotaan Mouhijärvellä ja Heinolassa. Paha oli myös, jos 1.3. sattui perjantaiksi. Kun maariankuu syntyy perjantaina, niin on kolme kovaa kuuta perätyksin (huonoja ja kylmiä ilmoja).

Tammi-helmikuiset leudot päivät eivät tienneet hyvää, vaan odotettavissa oli takapakkia: Helmikuun heleät tuulet maaliskuussa maksetaan.

Muinaisen roomalaisen kalenterin mukaan maaliskuun ensimmäinen päivä oli uudenvuoden päivä. Päivälle olivat ominaisia juhlat, joiden keskeisenä piirteenä uusi alku. Esimerkiksi Vestan temppelin palava tuli sytytettiin uudelleen.

1.3. oli myös ainakin 1880-luvun loppupuolella tavallinen hyyryläisten eli vuokralaisten irtisanomispäivä kaupungeissa.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä

Koilisväylän löysi suomalainen A. E. Nordenskiöld miehistöineen ruotsalaisella Vega aluksella vuosina 1878-1879. Väylä oli tuolloin käyttöke...