Pidin nuorina runoista, mutta Frederico García Lorcalla ei juuri ollut sijaa sydämessäni. Itse asiassa taisin olla jo lukiossa, kun edes kuulin tyypistä mitään. Usein sitä ei vain huomaa asioita, joitka eivät kiinnosta, joten en tiedä, vaikuttiko tietämättömyyteeni se, että Espanja ei koskaan ole hirveästi kiinnostanut vaiko se, että García Lorcan runoista ei vain puhuttu meidän kylällä. Luultavasti enemmän jälkimmäistä, sillä Pablo Nerudan runoja luin jo yläasteella.
 |
| Kuva kannustaa ajattelemaan, kuinka soittotaitoinen runoilija näppäilee kitaraa ja laulelee runojaan. |
Tänään 19.8.2021 tulee kuluneeksi 85 vuotta García Lorcan kuolemasta. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan bongaamatta suomalaisilta sivustoilta mitään asiaan liittyvää, mutta suosittua Roomassa tänään Twitteri päivitykset antoivat tapahtumasta vinkkejä jo päivää liian aikaisin. Hieno juttu, sillä se tarkoittaa sitä, että ehdin tilaamaan lähikirjastooni viisi García Lorcan teosta (enemmänkin olisi voinut tilata, mutta turha tilata enempää, mitä ehtii parissa päivässä lukea).
Kun menin yliopistoon 36 vuotta sitten (perin sukkelaan se aika vaan rientää) jotkut tuttavat pitivät minua yliopistolla sangen outona kun opiskelin tietojenkäsittelyopin ohella mm. ekologiaa. Myöhemmin vaihdoin pääaineeksi kansantaloustieteen ja luin mm. välipaloiksi sangen monta approa mm. ympäristöpolitiikkaa. Gradua kirjoittaessani opiskelin tai totuuden nimessä sanoen yritin opiskella ranskaa. Sen verran kieltä jäi päähän, että 3 läpäisin opintoviikon alkeiskurssin ja pystyn silmäilemään esim. lehdestä mistä puhutaan, mutta en juuri tiedä mitä puhutaan.
Tuo pitkä aasinsilta on johdantona sille, että Wikipediaa selatessani taas iski pintaan opiskelukateus. Frederico García Lorca opiskeli aikanaan Granadan yliopistossa oikeustieteen ja filosofian ohella kirjallisuutta ja säveltämistä. Miksi ihmeessä en itse keksinyt kirjalisuuden opiskelua silloin? No, turha olla kateellinen, sillä en opiskellut humanistisia tieteitä sen vuoksi, että niiden suorittamiseen olisi mennyt pakollisten luentojen/harjoitusten vuoksi ikuisuus. Oli mukavampaa tenttiä 50 opintoviikkoa lukukaudessa ja lukea iltaisin huvikseen kaikki ne klassikot, mistä lukiossa ei ollut edes puhuttu.
Ainahan sitä itsekin olisi voinut opiskella kansalaisopistossa vaikka mintä, ja opiskelinkin: sunnuntaisin latinaa ja viikolla pörssikursseja. Eniten hyötyä minulle oli kuitenkin grandun tekovaiheessa käymästäni posliininmaalauskurssista, sillä posliininmaalauksen opettaminen elätti minua useamman vuoden ajan valmistumisen jälkeen.
Niin taisi käydä García Lorcallekin. Ainakaan Wikipedia ei kerro hänen toimineen lakimiehenä vaan näytelmäkirjailijana ja runoilijana. Lorcan kohtaloksi kävi Espanjan sisällissota 1936, kuten Suomessakin 18 vuotta aiemmin kävi mm. Toivo Kuulalle ja Maiju Lassilalle. García Lorcan jäännöksiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty, ne lienevät joukkohaudassa. Vähän epäilen, että sodan vuoksi hänen runonsa mukainen toivekaan ei täyttynyt. Etsinnät kuitenkin jatkuvat.
Kun minä kuolen
haudatkaa minut hiekkaan
tämän kitaran kanssa....
(Andalucialaisia lauluja)
García Lorcaa on pidetty taitavana havainnoijana ja luultavasti näytelmien kirjoittaminen auttoi osaltaan häntä kertomaan runoillaankin enemmän, mitä sanat ja niiden poljento koskaan pystyvät kertomaan.
Olen joskus lukenut, kuinka García Lorca sata vuotta sitten englantia taitamattomana seurasi New Yorkin matkallaan kaupungin sykettä ja pohdiskeli mm. sitä, että suurkaupungin tarpeisiin tapetaan joka päivä hirvittävät määrät ankkoja ja sikoja. Tottahan se on, mutta eipä tullut itselleni mieleen Rooman, Istanbulin tai Pariisin matkoilla - suurkaupunkeja nekin ovat ja luultavasti nykyään suurempia, mitä New York oli sata vuotta sitten.
Lainaamissani kirjoissa oli 3 runokirjaa: Runoja, Andalucian lauluja ja Mustalaisromansseja, sekä kaksi näytelmäkokoelmaa: Veren häät ja muita näytelmiä ja Yerma ja kaksi muuta näytelmää.
Ihan kaikkea en päivässä ehtinyt lukemaan, mutta runojen puolesta minusta ei ehkä tullut vieläkään fania, vaikka ne avautuivatkin nyt, vanhempana, paremmin.
Näytelmistä sen sijaan pidin. Esimerkiksi Nukkeilveily olisi hieno nähdä jossain tapahtumassa. Sääli, että Suomessa nukketeatteri mielletään useimmiten lasten teatteriksi. Nukkeilveily sopisi esimerkiksi pikkujoulujen ohjelmanumeroksi tai vaikkapa Kirjaston yö -tapahtumaan.
Kirjailija itse on kirjoittanut Nukkeilveily-näytelmän loppukohtaukseen:
"Tuhmissa sanoissa on teeskentelemättömyyttä ja tuoreutta kun ne lausutaan tämän ikivanhan maalaisilveilyn luomoa luovien näyttekijöiden suulla."
Teksti on toki juurikin sopivaa pikkujouluihin, mutta se on myös paikoitellen tavattoman lyyristä. Näytelmiä lukiessa tulee pakostakin mieleen, että mitä kaikkea García Lorca olisi voinut kirjoittaa, jos olisi saanut elää. Kuollessaan hän oli 38 vuotias ja olisi hyvinkin voinut elää tuotteliasta kirjailijaelämää ainakin 1970-luvulle saakka. Hyvä ja kuuluisa näytelmäkirjailija olisi luultavasti löytänyt tiensä maailman isoille näyttämöille tai elokuvamaailmaan.
Hieman jäi vaivaamaan, miksi en varannut lähikirjastoon myös New Yorkin matkan jälkeisistä runoista tehtyä kirjaa, mutta ainahan voi palata asiaan myöhemmin. Yhtäkaikki, mainio ja mukavasti poikkeava kirjallisuuspäivä.
* * *
Hyvää merkkipäivää Frederico sinne jonnekin pilvien päälle. 85 vuotta siitä on aikaa, kun jalkasi ovat astuneet Andalucian auringon alla.
Jos Sinulla olisi hautakivi, siinä voisi lukea säe omasta runostasi Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejísasin kuoleman johdosta osasta 2 Hiekkaan valunut veri:
Hän nukkuu jo ikuista unta.
