maanantai 19. elokuuta 2024

Miesten viikko 19.8. Mauno

Miesten viikko on nyt puolivälissä. Neljäntenä esiin nousevat Mauno ja Maunu. Maunosta tulee mieleeni ensimmäisenä VP Lehdon laulu Mauno Ylä-Mattila, ison talon ainoa poika. - "Naiset tilaa vielä Maunoa itselleen..." Vanha perinteinen nimi ei ole nykyään kovin suosittu. Vielä. Ehkä muutaman vuoden kuluttua Mauno-vaarit saavat etunimikaimokja lapsenlapsenlapsista. 

Kovin moneen Maunoon en ole kirjoja lukiessa törmännyt. Viime vuosilta muistan vain kaksi, Unto Katajamäen Vainaja verkossa. Sekä Harri Tuomela Vallila-sarjan kirjat, joista aiemmin olen lukenut Vallilan murhamammat. Nyt luin toisen osan, Vallilan veitsiyöt. 
Suosittelen aloittamaan alusta. 

Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen.

Kirjat ovat kivan kepeitä murhakirjoiksi. Kaikenlaista tapahtuu siinä rikosta ratkoessa. 

Tätä kirjoittaessa oli viikko aikaa miettiä lukuhistoriaa, ja muistui mieleen pari muutakin mielenkiintoista Maunoa kirjojen kansien välistä. Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä -kirjan päähenkilö on Mauno Joensuu. Rakennusmestari kuten Kalle itsekin. 

Toinen mielenkiintoinen Mauno, Mauno Immo seikkailee Lasse Lehtisen kirjassa Valkoinen ihmissyöjä. Sen tarinaa en enää muista lainkaan. Muistan vaan että uutena pidin kirjasta kovastikin, kuten Lehtisen muistakin kirjoista. 

Kaiken kaikkiaan Mauno näyttää olevan tähän mennessä yleisin kirjahenkilö miesten viikon nimistä. 

*
Kirjailija Maunoja löysin vähänlaisesti. Niistä ainoa tuttu oli Mauno Saari, joka on kirjoittanut ainakin Juhantalon paperit kirjan, jonka olen lukenut kankaanpääläistä geokätköilymysteeriä varten. Se oli kyllä muutenkin ihan mielenkiintoinen kirja kansanedustajan vaiheista. 


Saaren kirjan Kuoleman kello pistin lukupinoon, vaikka thrillerit eivät olekaan suosikkejani. Kirjan ajankohtainen aihe EU ja Välimeri kuulostaa hyvältä. 

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Miestenviikko 18.8. Leevi

Leevistä tulee mieleen aina ensimmäisenä Leevi and the Leavings, joka tahditti aikuisuuteni alkumetrejä, olinhan tuolloin sopivasti lihava, muistelin Pohjois-Karjalaa ja tupa oli täynnä elektroniikkaa, kuten kaikilla muillakin. 

Tauno Kaukosen (1929-1983) Klaani sykähdytti. Kirjan tarina on Mika Kaurismäen elokuvasta Klaani - tarina Sammakoiden suvusta tuttu. Olen monesti aikonut lukea kirjan, mutta en ole aiemmin kuitenkaan aloittanut. Nyt siihen oli oivallinen tilaisuus. 

Kirja tempaisi mukaan niin, että tuskin maltoin nukkua välissä. En ole katsonut elokuvaa 1980-luvun jälkeen, joten tarinasta muistin perin vähän, lähinnä sen, että Kari Väänänen oli loistava päähenkilön setänä. 

Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa, jolle isä antaa suvun perinteiden mukaisen nimen Alesanteri, on kirjan päähenkilö. Toiseksi nimeksi tulee Suuri, ja kastajaisista tuli minulle mieleeni Arto Paasilinnan Onnellisen miehen kaksosten kastaminen. 

Aikuisuuden kynnyksellä Aleksanteri Suuri Sammakko yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa. 

Lukiessa en oikein tajunnut, että kirja oli ilmestynyt todellakin jo 1963. 

Autoja toki oli vähän eikä kännyköitä käytetty, mutta tarina olisi voinut olla ainakin parikymmentä vuotta nuorempi, ellei tuoreempikin. 

Tämä oli mielestäni  lukuviikon paras kirja. Annoin täydet tähdet 🌟🌟🌟

*

Vaikka Leevi kuulostaa tutun kotoisalta nimeltä, en löytänyt montaakaan Leevi nimistä kirjailijaa. Tunnetuin niistä lienee tuottoisa eräkirjailija Leevi Karsikas (1933-2016). Muistan lukeneeni joskus jonkun hänen metsästysaiheisista kirjoistaan, mutta sen nimi on unohtunut. Esseekokoelma Yksi pääsky kuulostaa kivalta. Siihen voisi tarttua lähiaikoina. 

Kirjassa on esseitä luonnosta ja ihmisestä. Yhtenä aiheena on luonnon turmeleminen. Karsikas oli huolestunut ihmisten luontoon heittämistä jätteistä jo 1980-luvulla. 

Esseitä tulee luettua liian harvoin, vaikka yksi kirjailijatuttavani on sitä mieltä, että esseet sopisi minulle hyvin. 

lauantai 17. elokuuta 2024

Miesten viikko 17.8. Verneri

Miesten viikon toinen nimipäiväsankari on Verneri. Toisena sankarina Venni, joka on yksi niistä 506:sta etunimestä, joka on annettu myös vähintään viidelle toisen sukupuolen edestajalle. Suurin osa Venneistä on kuitenkin miehiä. 

Kirjallisuuteen liittyvistä Vernereistä tunnetuin lienee Werner Söderström, mutta tämä päivitys ei kerro hänestä.

Tässä kohden viikkoa aloin jo pohtia, että tälle viikolle ei juuri helppoja kirjallisuusnimiä ole sattunut. Mutta näillä mennään, sanoi kaverini muinoin. 

Valitsin lukuisista Verneri kirjoista lastenkirjan. No ei niitä nyt lukuisia ollut, mutta aika monta kuitenkin. Aiemmin olen lukenut Arto Paasilinnan Isoisää etsimässä ja Aapelin Siunattu hulluus, mutta muita kiinnostavia aikuisten kirjoja en löytänyt. Molempia näistä voin suositella kaikille huumorilla höystetyn kirjallisuuden ystäville. 

Kallioniemi Tuula Kaahailua ja kepposia oli itselleni entuudestaan lukemattoman Reuhurinteen alakoulusta kertovan sarjan eka osa. Ensimmäisestä on sina hyvä aloittaa, riittää sitten lukemista pidempään. 

Kirjan alkuun esitellään pikkukoulun muut oppilaat. Sitten Verneri Koppinen kelaa sähköpyörätuolillaan koululle kesken lukukauden. Itse en ehkä käyttäisi kelata sanaa sähköpyötätuolin kanssa, mutta sopiihan sekin. 

Hyvin mahtuu mukaan, sillä pikkukoulun kaikki oppilaat 1-6-luokilta mahtuu samaan luokkahuoneeseen. 

Itsekin olen pienen ala-asteen kasvatti, joten kirjaan oli helppo hypätä mukaan. Meidän koulussa oli kaksi luokkaa ja ainakin kolmannesta luokasta ylöspäin meitä oli alle 30 oppilasta. 

Opettaminen kahta tai neljää luokkaa kerrallaan on haaste, mutta todellinen painainen se voi olla opettajalle, jonka täytyy opettaa kuutta luokkaa kerrallaan. 

Omalla ala-asteellani meillä oli lukuaineissa kuten biologia ja historia aina kahdella luokalla sama oppikirja. Kun itse luin neljännen luokan biologiaa neljännellä luokalla, luki kolmasluokkalaiset samaa. Musiikki, ainekirjoitus, käsityöt ja liikunta oli yhteisiä kaikille. Matematiikka ja kielet mentiin kukin oman ikäluokan mukaan. 

Ainakin kolmannella luokalla ollessani luimme kaikki kerran viikossa yhdessä ääneen yhteistä kirjaa (vuorotellen kappale kerrallaan, ei kuorossa). Edelleen pidän täysin käsittämättömänä, että kirja jonka luimme oli H. J. Nortamon Raumalaisia jaarituksia rauman giälellä. Se ei sopinut pohjoissatakuntalaiseen murteeseen millään muotoa. Luultavasti myös kuudesluokkalaiset olivat sanoista pihalla kuin lumiukot. Itse olin sentään käynyt raumalla ja kuullut joitain sanoja. 

Reuhurinteen alakoulussakin ainakin joku on vähän pihalla koko ajan. Jotkut sitten ovat innokkaampia, kopa kesälomalla:
"Minä olen lomanaikana lukenut yli sata kirjaa."  
Innokas olisin itsekin olut jos joku olisi kirjastoon kesällä kuljettanut. Ei tullut silloin kenenkään mieleen. 

Kirja on ohuehko ja sopinee siksikin ehkä hieman nuoremmille ennen Ella tai Risto Räppääjä  -kirjoja. Samaa kepeyttä löytyy tästäkin porukasta.

Kirjailija Vernereistä voin lämpimästi suositella viipurilaista Werner Örniä (1853-1913), joka on kirjoittanut nimimerkillä Harald Selmer-Geeth elokuvista ja teatterilavoilta tutun tarinan Siltalan pehtoori. Kirja on julkaistu 1903.

Kirja kannattaa lukea, vaikka elokuva olisi tuttu, sillä kirjan ja näytelmän tarinat poikkeavat hieman. 

Salanimi oli kaiketi tarpeen, sillä Örn toimi Viipurissa oikeuspormestarina, Salmilla tuomarina ja myös valtiopäivillä 1899 aateliston edustajana. Nykyisin korkeillakin virkamiehillä voi olla harrastuksena romaanien kirjoittaminen, mutta tuolloin se ei ehkä ollut niin suotavaa. 

Örnin toista romaania Min första bragd vuodelta 1904 on pidetty Suomen ensimmäisenä salapoliisiromaanina. Kirjaa ei ole suomennettu, mutta ruotsiksi sen voi lukea vaikka Dorianista. 

perjantai 16. elokuuta 2024

Miesten viikko 16.8. Aulis

Tänään alkaa kalenterissa miesten viikko. Seitsemän päivää peräkkäin on miehen nimipäivä. Aiemmin, reilu parikymmentä vuotta sitten, vastaavia viikkoja oli enemmän. Vähitellen on tullut lisää päiviä, jolloin on sekä miehen että naisen nimipäivä, joten jos oikein luin kalenteria, tämä oli lajissaan ainoa kokonainen viikko. Esimerkiksi marraskuiselle miesten viikolle tuli vuonna 2015 Kustaan päivälle myös Mimosan nimipäivä ja 2020 Erin lisättiin Taiston rinnalle. Toki tällä miesten viikollakin voi olla muutaman naisen nimipäivät, sillä ainakin Veini nimen on saanut muutama nainenkin, mutta heitä on nykyään melkein yhtä vähän kuin miespuolisia Outeja. Naispuolisia Vennejä on enemmän, mutta sekin on 90 prosenttisesti miehen nimi. 

Viikon aloittaa Aulis. Alati avulias ja hyväsydäminen mies. Sellaisia maailma kaipaisi paljon enemmän. 

En ole seurannut kastettujen nimiä, mutta nykyään Aulis ei taida vielä hätyytellä tilastokärkeä. Toisin oli ennen sotaa. 1930-luvulla Aulis oli  Kotuksen mukaan 13. suosituin miehen nimi. Nais-Auliksiakin oli. 

Olen tuntenut pari Aulista. Niistä parhaiten on jäänyt ensimmäinen pomoni valmistumisen jälkeen. Hänkin 1920-1930-luvun taitteen tienoilla syntynyt. Hänelle ei saanut kertoa, että olin valmistunut yliopistosta, koska olin ylikoulutettu työhön jota tein. Lämmöllä kuitenkin muistelen häntä ja minut palkannutta alaistaan sekä kaikkia työkavereita. Teitte siitä keväästä ikimuistoisen.

Sariola Mauri Ison kalan katiska. Susikoski-sarjan 28.osa vuodelta  Nuori mies, insinööri Aulis Tamminen, on saamassa perinnön enoltaan, jos täyttää erään ehdon. Muussa tapauksessa perintö menee muualle. 

Perintöön liittyy sukututkimuksellinen ehto. Aulis ei ole ollut yhtään kiinnostunut suvustaan, mutta perintö saa kiinnostumaan. 

Kirjan juoni on kutkuttava. Mietinkin, millaisen bestsellerin joku nykykirjailija tästä juonesta saisikaan. Sariolan kirjat olivat ohuehkoja joten hyvääkään juonta ei voinut paisutella. Nykyään paisuteltaisiin etsimisen mukanaan tuomia haasteita paljon enemmän. 

Paljon Aulis joutuukin kohtaamaan etsinnän aikana, vaikka Sariola viekin tarinaa nopeasti eteenpäin. Käydään mm. Virossa. 

"Rikkaan miehen rahat ja porsaan lihat punnitaan vasta kuoleman jälkeen."  (4.8.)

Monenlaista punnintaa ehtii tapahtua ennen kuin Susikoski saa tarinan päätökseen. Mutta kuka saakaan enon rahat?

*

Aulis nimisiä kirjailijoita löytyy niukasti. Kotikunnastani löysin Aulis Nopsasen  (1915-1981), joka on kirjoittanut mm. satukirjan Onnen saappaat ja muita satuja. Sitä en ole lukenut, joten en tiedä, olisivatko sadut nykylapsen mieleen. Meille vanhemmille voi lukemisesta tulla nostalginen olo. 

Nykyään Nopsanen tunnetaan paremmin käännöstöistään. 

Itse olen lukenut niistä aiemmin ainakin kolme klassikkoa: Robert Louis Stevenson Aarresaaren, Oscar Wilde Dorian Grayn muotokuvan ja viime vuonna Edgar Allan Poe Punaisen surman naamio ja muita kertomuksia. 

torstai 8. elokuuta 2024

Heinäkuussa luetut kirjat

Heinäkuu alkoi Runon ja suven päivään liittyvillä runoilla. Siirryin Iin ja Kempeleen tienoille. Onnistuin hävittämään puolen kuun tekstit, joten tässä kuussa on sitaatteja todella vähän verrattuna muihin kuukausiin. Muutaman sentään olin kirjoittanut paperillekin tai ottanut kuvan myöhempää kirjaamista varten. Hyvä niin, ei tarvinnut ihan nollasta aloittaa uusiksi. 

Al-Sabah Souad Alussa oli nainen. Kuwaitilaisia runoja, josta tykkäsin tosi paljon. Kirjottaja on elänyt elämää, jossa matkustellaan Euroopassa ja juodaan kahvia italialaisissa kahviloissa. Siitä tuli mieleen joku lukemani arabimaista kertova kirja, jossa naiset pukeutuivat lentokoneessa ennen laskeutumista kotimaansa vaatimiin vaatteisiin. Runot kertoivat pääasiassa rakkaudesta mutta tunnelmakuvat esimerkiksi kahvinjuonnista toivat lisäulottuvuutta romantiikkaan.
Älä lue minua
oikealta vasemmalle
arbialaisittain
äläkä vasemmalta oikealle 
latinalaisittain
älä ylhäätä alas 
kiinalaisittain
Lue minua yksinkertaisesti
niin kuin aurinko ruohon lehtiä
niin kuin pikkulintu ruusun kirjaa.  (1.7.) 🌟🌟🌟
Backman Elina Kuinka kuolema kohdataan. Kotkan Kaunissaareen sijoittuva murhatutkimus, jossa on tapahtunut pari murhaa viime vuosituhannella ja pari nyt.  (15.7.) 🌟🌟

Bei Dao Puhun peilille kiinaa : valitut runot. Kiinan suosituimman nykyrunoilijan kokoelmateos. (31.7.) 🌟

Blomster Tapani Rakkauden hinta. Kirja aloittaa Kemi-sarjan. Poliisit olivat Kemistä ja varsinainen murhakin sattui Kemin puolella, mutta osa henkilöistä oli Iistä ja Iin puolella käytiin ainakin haastattelemassa todistajaa ja kahvilla paikassa, jossa itse olen syönyt Poropizzaa. (7.7.) 🌟

Catullus Gaius Valerius Kaikki runous, suomentanut ja valinnut pois pari runoa Jukka Kemppinen. Kirjan lopussa oli hyvät selitykset. Tykkäsin. Italia. (3.7.) 🌟

Clarke Lucy Haaksirikkoutuneet. Mainoslauseiden mukaan tämä oli psykologinen jännityskirja, trilleri. Tuskin oli. En olisi psykologiseen jännitykseen tarttunut, ellei Fidzi olisi siihen houkuttanut. Olen kyllä lukenut jo yhden kirjan Fidzistä, mutta kuinka moneen Fidzi-kirjaan sitä törmäilee... joten pakkohan tämä oli lukea. Ei psykologista eikä juuri jännitystäkään! Kirjan takakansi puhuu tappajan vaanimisesta saarella, mutta ei se mitään vaaninut puskissa, kuten jotenkin mielsin Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan henkeä muistellen. Pah. Mutta mielestäni tämä oli kyllä tavallista parempi avioerosta selviytymistarina. (19.7.) 🌟

France Anatole (1844-1924) Aadamin ensimmäisen vaimon tytär. Kirjassa on viisi erillistä tarinaa. Lilith oli entuudestaan tuttu, mutta tyttärestään Leilasta en ollut kuullut. Lilithistä olen lukenut mm. vampyyrikirjoista, joissa Lilith esitellään ensimmäiseksi vampyyriksi. Leilan lisäksi tarinoissa esiintyy neljä muuta mystistä olentoa, mm. egyptiläinen kissa. Muutkin tarinat oli ok. 
"Leilan, Lilithin tyttären, rukous:
Jumalani, lupaa minulle kuolema jotta voisin nauttia elämästä. Jumalani, lahjoita minulle tunnontuskat, jotta voisin tuntea nautintoa. Jumalani, tee minut Eevan tytärten kaltaiseksi!" 🌟🌟 (22.7.)

Haanpää Pentti Isännät ja isäntien varjot. Kempeleeseen sijoittuva tarina, jonka virikkeenä on toiminut Martta Saxin murha, josta luin kesäkuussa. Ensimmäinen Haanpääni ja vaikutti ihan hyvältä.  (2.7.)

Haanpää Pentti Vääpeli Sadon tapaus. Hyvin rakennettu tarina, mutta… Oli se vaan kenkku vääpeli! (3.7.)

Hulkko Kaisa Kiitäjien kylä. Kuvittelin kirjan sijoittuvan Ulvilaan, niin kuin edellinenkin Hulkon kirja, mutta kirja alkoi Karviasta ja suurin osa kirjaa seikkailtiin jossain Etelä-Pohjanmaalla. Kirjassa tapahtuu paljon ja monessa paikassa. Lomamatkalla raskaana oleva Tiina ja Veini, lapsen isä, poliisi (eivät asuneet yhdessä tuolloin) sanailevat paljon. Veini on mieltynyt sitaatteihin. Kun hän kertoo Tiinalle jonkun videopelin ideaa, kuinka 10.000 pisteestä saa uudeen elämän, hän siteeraa Anatole Francea: 
"Useimmat jotka eivät tiedä, mitä tekisivät tässä elämässä, toivovat toista, joka ei pääty koskaan." 
Googlaillessa törmäsin Nobel-voittajaan vuodelta 1921 Anatole Franceen. Varasin oitis muutaman hänen kirjoistaan. Tätä kohtaa kirjoittaessani aloittamani Francen kirja Aatamin ensimmäisen vaimon tyttärestä on kesken, mutta olen vampyyrikirjoja lukeneena vahvasti epäilen, että sitaatti löytyy tästä kirjasta.  (15.7.)

Hyry Antti Uuni. Kirjassa vanheneva mies muuraa uunin. Antti Hyry muurasi itsekin ison uunin Iissä sijaitsevaan taloonsa. (11.7.) 🌟🌟

Jutila Niko Kytäjän kartanon kolmoissurma. TrueCrime. Toukokuu 1972, kolme nuorta (14-18 -vuotiaat) oli telttailemassa Kytäjän kartanon mailla hieman väärässä paikassa. Kirjassa esitellään nuoret ja heidän koulumenestyksensä, ystävänsä ja harrastuksensa kuten kalastus ja viinaa halvemmat päihteet sekä murhan tekijä sekä hänen lähipiirinsä. Surmaaja oli aikanaan Suomen rikkain kuritushuonevanki. Itse en tätä tapausta muista, vaikka tuolloin jo sanomalehtiä selailinkin. Hyvinkää (20.7.) 🌟

Kevätsateiden aikaan. Arto Lapin kokoama runokirja japanilaisia tankarunoja. Runot oli sellaisia, joita Tuomas Anhava ei aiemmin ole kääntänyt. (30.7.) 🌟🌟

Lehtonen Joel Kuolleet omenapuut. Putkimotkotrilogian toinen osa, missä esitellään Putkinotkon henkilöt. Sääminki/Savonlinna. (28.7.)

Lehtonen Joel Putkinotko. Verrattoman loistava klassikko  Sääminki/Savonlinna. (30.7.) 🌟🌟🌟

Levola Kari Rouslainin ilmapuntari. Nappasin kirjastokäynnillä mukaan Levolan ala-asteikäisille suunnatun Rouslain kirjan. Kirja on kuulemma jo kahdeksas osa Rouslainista kettovaa sarjaa, mutta hyvin pysyin kärryillä vilkkaan Rouslainin kanssa näinkin. Muille toki suosittelen aloittamista ensimmäisestä osasta. Tässä kirjassa Rouslainin perhe muuttaa toiseen koulupiiriin, mutta kuitenkin lapsille sopivan pyöräilymatkan päähän luokkatovereista. Tykkäsin, kuten muistakin Levolan kirjoista. 🌟🌟 (21.7.)

Lipasti Roope Ruotsinlaiva. Ensin tuntui, että miten Helsinki-Tallinna tunnelityömaasta saa Ruotsinlaivaa, mutta kyllä se onnistui. (10.7.)

Mendelin Irene Koivikossa II. Runoja vuodelta 1899. Kirjan parasta antia oli Suomea koskevat runot. Yhtään näistä en tuntenut entuudestaan. Vähiten innosti runot Topeliuksesta ym. suurmiehistä. Vaikka en tykännyt kaikista runoista, on pakko todeta, että riimittelyt rimmasi, mikä osoittaa, että ainakin tällä nuorella naisella suomenkielen sanavarasto oli hallussa. Tuuliseen lukuhetkeen ennen sadetta sopii runo Ulkona tuulee:
Ulkona tuulee, tuulee
Luonto ei rauhaa saa; 
Syömmeni värjyin kuulee, 
Koivut kun valittaa. 
Kaihoten koivut sorjat
Kevättä ikävoi, 
Vinkuen oksat norjat
Kattoa äsken löi. (18.7.)
Mårtenson Jan Noitavasara. Olen lukenut muutamia Mårtensoneja ja pääsääntöisesti tykännyt kuten tästäkin. On sillä antiikkimiehellä vaan aikamoinen kissa! Tässä kirjassa puhutaan noituuteen liittyvistä esineistä.Ruotsi. (8.7.) 🌟

Murhat Itämeren rannikolla. Odotin jotenkin enemmän Itämerta. Sarjassa oli 6 osaa. Niiden murhat oli lähes yöunet vieviä ja tapahtuivat Viro, Latvia, Puola -akselilla.  (12.7.)

Omenakasvoinen morsian mordvalaista kansanrunoutta valikoinut ja suomentanut Raija Bartens. Luin runoja reilun kuukauden, mutta olisi pitänyt ehkä lukea vielä hitaammin. Runot oli kivoja, mutta ihan liian samankuuloisia. Parhaimmillaan nämä olisi luettuna pari silloin toinen tällöin. Mordva, Venäjä (1.1.)

Outsider Lasilinnan salaisuus Arkkitehti Karma avustaa tällä kertaa Lasilinnassa, helsinkiläisessä huvilassa, josta on tehty kylpylä. Talolla on historia, jonka tuntija kolkataan. (10.7.)

Pakkanen Outi Naistenkutsut. Mediasta tutulla narsistimiehellä on monta naista - entisiä, nykyisiä, tulevia. Sitten mies kuolee. Mutta kuka olikaan murhaaja? Helsinki. (5.7.) 🌟

Pasanen Eero Kononen ja keltainen ruusu. Kononen on mielenkiintoinen tyyppi ja tuttu entuudestaan. Piipunpoltto ajoi poliisin yksityisklubin jäseneksi tupakkalain tultua voimaan. Tämä Ahtisaaren näköinen mies ajattaa hiukset kaljuksi, ettei ihan samalta näyttäisi. Parturien smalltalk on kuitenkin kärsimys :
"Väkinäinen päivittäisten sääilmiöiden ja tyhjänpäiväisten asioiden jauhaminen ei ollut Konosen ominta osaamisaluetta."
Martat mainittu, tällä kertaa Elimäen Martat. Tässä Kononen tutkii satunnaisen tuttavan kuolemaa, mutta ylhäältä tulee tutkimuskielto. Se antaa vapaata matkustaa junalla melkein Thaimaalle. Helsinki/Kruunuhaka.(31.7.)

Paulow Ari Surmankarin vangit. Nuorten kirja. Neljä nuorta ( noin 11-15 v) haaveilevat seuraavasta kesälomasta Glasgowssa, mutta toteavat, että jo pelkkä matka Kempeleestä Vantaalle maksaa maltaita. Helpotusta rahoitukseen tarjotaan kuitenkin heti, kun yhden pojan äiti tarjoaa maalaushommia huvilalla. Kivan jännä kesäkirja, joka alkaa vähän vaarallisellakin veneretkellä ja jatkuu Viisikkoa jännemmällä seikkailulla Iissä. (4.7.) 🌟🌟

Pitkäranta Ari Vatajan kylän miehiä ja ruokia. Honkajoen markkinoiden innostamana luin ensimmäisen Honkajokea käsittelevän kirjan jonka sain käsiini. (26.7.)

Puiden lohtu saksankielistä runoutta 1946-2000. Kirjassa likimain puolet ja puolet runoilijoita Saksasta ja Itävallasta, Sveitsistä kirjassa oli yksi runoilija, jos oikein laskin. Kultakin runoilijalta oli keskimäärin 6 runoa. Osaan ihastuin, yhteenkään en vihastunut. (3.7.) 🌟

Pulla Armas J. Epäylevien ajatusten sanakirja. Kirjassa on erilaisten kuuluisuuksien ajatuksia eri asioista. Osa niistä oli tuttuja, osasta kuuluisuuksista en ollut edes kuullut. Kiitos Pulla!  
"Meistä on tullut keski-ikäisiä silloin, kun joutuessamme valitsemaan kahdesta kiusauksesta valitsemme sen, josta pääsemme aikaisin kotiin." Fermand. (17.6.) 

Pääskysaari Jenni Martta – Nainen joka kuoli eläessään. Storytel Original kirja. Paikoitellen olisin kaivannut kustannustoimittajaa. Vuonna 1923 syntynyt Martta jäi jumiin Sinebrykoffin hissiin Bulevardin tienoilla (juomatehdas, ei se nykyinen museo) 1971 joulukuussa. Hississä paloi valot ja hissin hälytys raikui hissin sisällä, mutta ei sen ulkopuolella. Kukaan ei huomannut asiaa ennen kuin oli kulunut kaksi viikkoa. Martan tarina oli tietysti lyhyt, kirjaa venytti Pääskysaaren omat ongelmat tai niiden puute. Itse Martan tarina oli surullinen. Onneksi sellaista ei voine enää tapahtua. Itsellekin tuli silti mieleen eräs perjantai-ilta, jolloin marttojen arkistoasioissa juutuimme Matin ja Tepon studion hissiin. Kaverin kännykkä oli mukana, omani latautui toimistolla, ja saatiin soitettua hissimies päästämään meidät pihalle, mutta muistot jäi. Hissistä löytyi jopa penkki, mitä nykyään näkee hississä harvoin. Martan tarinan ohella kirjan parasta antia oli kulttuuhihistorialliset muistelot, kuten se, että Sylvi Kekkonen sai Urkin kutsumaan linnan juhliin 1971 enemmän taiteilijoita. Mukana juhlissa oli mm. Veijo Meri, Veikko Huovinen ja Kalle Päätalo sekä muistelot influenssoista kuten honkongilainen 1969.  Helsinki, Bulevardi. (9.7.) 🌟

Selznick Brian Hugo Cabret - kuvaromaani. Tästä ei voi antaa kuin täydet pisteet! Yksi vuoden parhaista kirjoista. Istuin ulkona ja luin koko 550 sivua yhteen menoon. Kirjassa on tarinaa eteenpäin vieviä kuvia (ei siis kuvituskuvia, vaan kuin mykkäelokuvaa kirjassa) noin 2/3 kirjasta, joten se selittää sen, että lukuaikaa kului vain pari tuntia. (17.7.) 🌟🌟🌟

Sinkkonen Lassi, Sumuruisku. 1968. Kirja työttömästä, perheellisestä miehestä, joka saa töitä maalarina Helsingissä. Kirjassa mainittiin hauska termi syrjähypystä: vällykäärmeen purema.  Olen kuvitellut V-sanan tuoreemmaksi, mutta näköjään jo 1968 se on ollut käytössä.
”Viimeistään tässä vaiheessa totaalinen vitutus iskee miehen kuin miehen. Alemmuudentunteet ja kiukku repivät jo ennestään huonoja hermoja. Ja jos talossa oli liuta sikiöitä, ovat ainekset valmiina suomalaiseen murhenäytelmään. Tapetaan kaikki ja mennään itse mukana. Helvetissä tavataan.”  (16.7.) 🌟🌟🌟

Tuure Leila Apteekki. Poriin sijoittuvan apteekki-sarjan aloitus. Apteekkarin tytär on kiinnostunut apteekkityöstä, mutta sata vuotta sitten naisen ura ei ollut itsestään selvyys. Sisällissota vei neidon Merikarvialle turvaan ja joukkosidontahommiin. Sen jälkeen oli hyvä ottaa opiskelu puheeksi. (6.7.) 🌟

Vainio Virpi Petsamon enkeli. Petsamo ennen talvisotaa. Kirja alkaa vuodesta 1937. Rakastunut Valeria ottaa kalatehtaalta loparit ja aikoo lähteä miehen perään etelään, vaikka ei puhukaan kunnon suomea. Taiteilija, valokuvaaja Maija ottaa hänet avukseen valokuvaamoon töihin. 
"Varjele Herra Petsamoa, joka ottaa siipiensä suojaan niin meistä vähäisimmän kuin kaikki maailmalla virkansa menettäneetkin."  (9.7.)

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Klassikko haaste : Joel Lehtonen -viikonloppu Putkinotkossa

Vaihdoin lakanat, ja huomasin, että Suomi-Filmi kuvalla koristeltuun tyynyliinaan oli tullut pieni repeämä sauman viereen. Sitä korjatessa muistelin, että ostin tyynyliinat Mikkelin vuosinani, kun käytiin Mikkelin Marttaklubin kanssa kesäteatterissa katsomassa Putkinotko-näytelmä Savonlinnan Säämingissä aidossa Putkinotko maisemassa.

Vuoteen petaamiseen sopiva runon alku on peräisin Joel Lehtosen (1881-1934) Pohjois-Afrikkaan, mm. Tunisiaan, suuntautuneen matkan tunnelmista tehdystä runokirjasta Puolikuun alla : matka- ja mielikuvia murjaanien maasta., runokokoelma. Matkan Lehtonen teki 1914 ja tähän runokirjaan olen ollut kovin innostunut. Kirja ilmestyi 1919, eli Putkinotko-trilogian puolivälissä. 

Joel Lehtosen Putkinotko-trilogian aloittaa kirja, jolla on pisin koskaan näkemäni nimi: Homo novus tai ei mitään uutta auringon alla s.o. Kerran kesällä maamansikoita hunajassa ja kermassa Könöliinien pöydässä; niille, joita makeus äitelöi, antaa Muttinen, joka ei tahdo naimisiin, koska pelkää olemattoman poikansa joutuvan sotaan, härkää ja pippurijuurta, ynnä kertomus signor Falcosta ja Bongmanin taisteluista Holoferneksen kanssa, tehnyt Joel Lehtonen, kuin myös erinäisistä muistakin narreista tavallisten porvareitten ja moukkain seassa, pikkukaupungissa Anno MCMXIII. 

Tartuin tähän 1917 julkaistuun, tuttavallisemmin Kerran kesällä, jonka tapahtumat Lehtonen pitkän nimenkin mukaan sijoitti vuoteen 1913. 

Hauskuunnuin heti ensi alkuun kirjan sanonnoista:

"Voi pyhän Birgitan pannurieska!" 

Kuinka virkistäviä lausahduksia kirjasta löytyikään! 

Kun lukee monipuolisesti erilaisia kirjoja, niin huomaa, kuinka nykyisin on monilla suppea sanavarasto (ainakin silloin, kun ei huomioida uusia englantipohjaisia sanoja). 

Toisaalta, monet nimitykset ovat muuttuneet, kun erilaisten nimiehdotusten joukosta on joku tullut suositummaksi ja jäänyt ainoaksi suomenkieliseksi nimeksi. Esimerkiksi sarjan kolmannessa osassa mummo kerää mansikoita, mustikoita ja pääskysen hattuja. Kasvien nimihistorian mukaan ketoneilikan yksi paikallinen nimi oli pääskysen hattu. Orpolapsen kukaksi ja huorankukaksikin sitä on kutsuttu. 

Itse tarinakin oli mielenkiintoinen. Ei ollut helppoa senkään ajan nuorilla miehillä. Etenkään kun ei tahtonut naimisiin. 

Ei toisenkaan osan nimi lyhyt ole, vaikka sentään vain kolmanneksen ensimmäisestä osasta: Kuolleet omenapuut, mutta terveitä ihmisiä, s.o. moukkia ja moukkaherroja suloisessa rauhassa, myös hiukan sodassa, Muttisen Aapelin ympärillä; runollista proosaa vuonna 1918, novellikokoelma. 

Tässä kirjassa Muttinen on hankkinut kesäpaikan ja pestaa Juutas Kärkriäisen perheineen sitä hoitamaan ja vartioimaan, huvilan torpariksi.

Kuvassa Lehtosen itsensä vuonna 1905 hankkima Inhanmaan tilan kesämökin työpöytä. Kuvasin sen kesäteatterissa käydessäni. 

Lehtonen oli syntynyt ja viettänyt lapsuutensa Säämingissä (nykyisin kuuluu Savonlinnaan), joten ei ollut ihme, kun kirjailija halusi viettää siellä kesiään. 

Lehtosen kesäpaikan tiluksia hoiti hänen velipuolensa Aleksander Muttinen. Inhanmaa ja Muttinen toimivat kirjasarjan innoittajina. 

Torpan kontrahti tehtiin suullisesti ja Muttinen ei paljon työpäiviä Juutas Käkriäiseltä vaatinut. 

Haaveena oli laajeneva, 400 omenapuun omenatarhan, joka piti aidata ja nostaa savea sen maan parannukseen. Rakennuksista piti pitää huolta, mutta ongelmako se olisi, kun Käkriäinen voisi kerran saada viljelemänsä osuuden tilasta itselleen. 

Lisäksi sopimuksessa taisi olla että tilalta pystyi hankkimaan maitoa, perunoita ja muita tuoretuotteita. (Lehtosen ja tämän velipuolen Muhosen sopimuksessa oli täysi ylläpito silloin kun omistaja on huvilallaan). Kirjan Muttinen ei käynyt kesäpaikassaan edes joka kesä, joten kovin vaivoiksi hän ei torpparilleen ollut. Toisalta se saattoi olla syy, miksi Käkriäiset melkeinpä kuvittelivat tilan omakseen. 

Saamattomien miesten tapaan Käkriäiseen iskee kateus ja laiskamato. Satojen omenapuiden sijaan Muttinen tarhassa on vaivaiset 40 puuta. Omenapuita..., kukapa niistä isännän omenapuista kun lapsille pitää ruista saada. 

Kolmas osa Putkinotko : kuvaus laiskasta viinatrokarista ja tuhmasta herrasta ilmestyi alunperin kahtena osana vuosina 1919 ja 1920 sekä kokonaisena vuonna 1920, jolloin Lehtonen meni naimisiin. 

Kuvassa pihapiirissä oleva näyttämö noin kesällä 2011.

Itse Putkinotko kirja on yhden päivän romaani. Päivä on jossain heinä-elokuun vaihteen tienoilla. Kesä alkaa olla pitkällä, illat ovat pimeitä, Käkriäinen tekee heinää ja vähän tuntuu siltä, että sitä on tehty pitkään. Kuvitellaan että isäntä ei tänä kesänä tule, mutta tulee kuitenkin. Uutta viljaa ei ole vielä saatavilla,joten sitä pitää hakea kyliltä. 

Linnut laulaa, vaikka Aarne Kinnunen kirjassa Talo ilmassa : Joel Lehtosen putkinotko muistuttaa, että heinäkuun lopussa linnuista laulaa vain peukaloinen. Itse kyllä muistelen, kuinka noin 30 vuotta sitten paria löytämätön satakieli lauloi "kaikki kesäyöt", mutta voi olla, että se sitten lopetti juhannuksen jälkeen. Tuntui silloin vaan, että vähempikin määrä satakielen kaunista laulua merenrantalehdossa makuuhuoneen seinän takana olisi riittänyt. Nyt, kun Kinnunen asiasta muistutti, niin lokit, naakat ja sepelkyyhky ovat olleet ainoita lintuja, mitä viime päivinä on kuultu. 

Sattui hauskasti, kun istuttiin viikonloppuna naapurin kanssa keinussa. Olin juuri aloittanut Putkinotkon lukemisen, mutta naapuri ei siitä tiennyt. 

Pihalla lenteli naakka, ja siitä puhe siirtyi lintuihin. Naapuri muisti oitis Putkinotko-elokuvan ja totesi, että siinä Rosina aikoi ostaa Savonlinnan apteekista Kolotiitä ja Korpinrasvaa. Se tepsii kaikkiin. Huvitti. Harvoin sitä tulee puhuttua klassikoista naapurin kanssa, saati juuri silloin kun on lukemassa kyseistä kirjaa. 

Isännän ja torpparin välit ei ole aina mitä sydämellisemmät. Välillä isäntää harmittaa Käkriäisen saamattomuus. Ja Käkriäistä harmittaa se, että tila ei ole hänen omansa, vaikka hän sitä hoitaa. Käkriäistä ei huvita edes tuvan korjaaminen asuinkuntoon, vaikka 11-lapsinen perhe ja mummo tilaa tarvitsisivatkin. 

Itse mietin ex-anopin puheita muistellen, että fiilikset oli samanlaiset pitkäaikaisilla torppareilla ja lampuoteillakin. Omakin sukuni asutti samaa torppaa noin 140 vuotta, joten fiilikset olisi saattaneet olla reilu sata vuotta sitten heilläkin saman tyyliset. Etenkin, kun päätalon isäntäperhe oli vaihtunut toiseen sukuun, mutta omat esivanhemmat olivat asuneet omalla tontillaan 1770 vuoden tienoilta lähtien. Nykyinen isäntä on edelleen sukuamme ja on siten vanhin sukutila omalla kylälläni. Käkriäisille tunne omasta talosta oli tullut noin kymmenessä vuodessa. 

Perunamaa - potaattimaan hoito on harvoja asioita, joissa Käkriäinen kittelee isäntäänsä. Isäntä kun vaati, että puuceen jätökset tuli käyttää lannoitukseen. 

Isoja perunat onkin, kourankokoisia tai isompia, vaikka ne on istutettu vasta kesäkuun puolivälisssä. Perunaa täytyy viljellä. Paljon, kun Käkriäinen syö niitä kerralla 30 kappaletta (tuskin kuitenkaan niitä lantun kokoisia) ja päivittäin kuluu koko perheen käytössä perunaa 5 kappaa päivässä eli 25 litraa. Aikuisia talossa on jo ainakin viisi, ja teinejäkin muutama, joten nälkäkin on. 

Kirjan tapahtumat olivat elävää maalaiselämää reilu sata vuotta sitten. Karja laidunsi metsissä, kessua viljeltiin itse ja lisäsärvintä toi tuulastus ja muu kalastus sekä meysästys. Kaupungissa käytiin harvoin ja lapsille se oli jännä juttu. Mummo noukki vauraammille ahomansikoita ja mustikoita. 

Luonto oli lähellä ja lutikat jopa iholla. Surullinen olo tuli kirjan tarhakäärmekohtauksesta. Toivottavasti vastaavaa ei enää tapahdu. 

Onneksi useampien ihmisten ymmärrys luonnonsuojelusta on parantunut viime vuosisadan aikana. Sata vuotta sitten luonnon puolesta puhui vain harvat. 

Iloakin piisasi. Siitä esimerkkinä Käkriäisen viljanhakumatka. 

Mielestäni Lehtosen kieli ja sanojen käyttö parani trilogian loppua kohti. Keskimmäisestä osasta pidin kielen käytön puolesta vähiten, mutta ei sekään huono ollut, etenkin kun muistaa, niin kuin aina pitäisi vanhojen kirjojen kohdalla muistaa, että kirjan kirjoittamisesta on aikaa. 

Putkinotkokirjassa ei hirveästi ruualla herkuteltu. Mutta kun kirjakauppias Muttinen haaveilee, ja saakin, mökille päästyä vaaleaa leipää ja hunajaa, niin sitä piti kokeilla itsekin heti iltakahvilla. Onneksi olin juuri ostanut gluteenittomia korppuja. Notkeaa luomu hunajaakin löytyi varastosta. Olihan se hyvää. 

Kuva: korppua hunajalla. Huomaa myös bampussa pyykkipojassa kiinni oleva pokkarin avoinnapitolaite. Se sujautetaan peukaloon ja kirja pysyy sopivasti avoinna. Näppärä kuin mikä. Tilasin sen koronavuonna jostain kotimaisesta verkkokaupasta tekijää tukeakseni, mutta valitettavasti ei jäänyt mieleen se tekijä. 

Jääköön kirjan loppu paljastamatta, vaikka se monille tuttu onkin. Itselleni se oli jo yllätys, sillä teatterikappaleen näkemisestä on jo aikaa. Elokuvaa en muista nähneeni, enkä ole lukenut kirjaa aiemmin. 

Kinnunen muistuttaa kirjan alussa, että kirjan voi lukea ensimmäistä kertaa vain kerran. Sen jälkeen tarina ei ole enää uusi ja yllätyksellinen. Itse olen huomannut, että joskus kirjatkin unohtuu. Esimerkiksi luin 1980 vuoden tienoilla vihreäkantista Neuvostoklassikoita sarjaa. Erityisesti tykkäsin Häkki nimisestä kirjasta. Luin sen uudestaan 2017 ja totesin sen edelleen hyväksi, mutta edes sitä en muistanut, että kirja oli dekkari. 

* * *

Eli hyvällä omatunnolla voin todeta: klassikko selätetty. Kiitos haasteen emännöinnistä Yöpöydän kirjat. 


lauantai 27. heinäkuuta 2024

Honkajoki verraton

Honkajoen markkinat ovat kuuluneet kesääni vuosikausia, vaikka välissä on ollut vuosia, jolloin työkiireiltä en ole paikalle ehtinyt. Paistettujen markkinamuikkujen ja sukulaisten tapaamisen ohella mieleen on jäänyt markkinoiden kulttuuriohjelmat. 

Esiintyjistä tulee ensimmäisenä mieleen Jaakko Teppo sekä muut huumorimiehet ja -naiset. Jonain vuonna nähtiin myös hienoja tauluja. 

Tänä vuonna markkinoilla voi bongata kirjastopolkupyörän, jonka kyydistä voi napata mukaan kesälukemista. Kannattaa osallistua myös arvontaan. 

Honkajoen vanhaa slogania kunnan itsenäisyyden ajalta en enää muista, enkä löytänyt sitä nettihaulla, mutta sellaiseksi sopii Lauri Miikkulaisen ja Aarne Kantolan Honkajoen laulun kertosäe, jonka bongasin vuoden 1966 Honkajoen joulu -lehdestä kertoo:
"Vedet soilta virtailee,
Kotikuntani rauhaisaan rantaan
Sillä Honkajoki on
Kotikuntani verraton! "
Honkajoki tosin ei ole ollut kotikuntani, vaan äitini kotikunta, mutta aina voi laulella naspurinkin lauluja. Mahdetaanko laulua tuntea enää?Nykyään Honkajoki kuuluu Kankaanpään kaupunkiin, mutta kotiseuturakkaus ei kuntaliitoksilla muutu yhdessä sukupolvessa. Ajan kanssa muutoksen huomaa. Harva muistaa että vielä parisataa vuotta sitten kuuluimme kaikki Ikaalisiin. 

Googlen haulla 'Honkajoki' saa kirjallisuusviitteitä lähinnä Väinö Linnan  Tuntemattoman sotilaan suuntaan. Onneksi Kankaanpään kirjastosta löytyi apua tähänkin ongelmaan.

Ari Pitkäranta on kirjoittanut muutaman kirjan verran paikallishistoriaa. Valitsin Honkajoki-viikolle tuoreimman, eli viime vuonna ilmestyneen Vatajan kylän miehiä ja ruokia.

Lueskelin keinussa istuskellen alkuviikosta ruokaosuuden, ja nälkähän siinä tuli. Tuttuja ruokia yhtä kaikki. Paistettuja muikkuja saa markkinoilta. Silakkalaatikkoa, karjalanpaistia, suutarinlohta... Hyvin tuli lapsuuden arki mieleen. Ja miksei tulisi, sillä linnuntietä kotikylälleni ei Vatajasta huima matka ole. 

Ainoa oudompi ruoka itselleni oli kaalipata, jonka pohjalle laitetaan punajuuria ja pinnalle lihapullataikina kanneksi. Keskelle tulee ne kaalit. Kuulosti mielenkiintoiselta sekin.

Iltaisin sängyssä keskityin muihin kirjan tarinoihin. En tiedä olemmeko kirjailijan kanssa samaa ikää, mutta kovasti tutulta kuulosti esimerkiksi:
"Sanottiin että kansakoulussa olivat hyviä tunteja välitunnit, mutta paras tunti oli ruokatunti."
Honkajoella syntynut Jaakko Vihtori Kallio (1860-1921) oli raittiuskirjailija, jolta wikipedian mukaan löytyy neljä kirjaa. Nimet viittaisivat vähän näytelmien suuntaan. Tarkastin omat näytelmäkirjaset, mutta niiden joukosta en Kalliota löytänyt. Omat kokoelmani ovat kyllä tuolta ajalta.

Ensimmäinen kirja oli Kuivalan kestikievarin ja maisteri Aholin'in ensimmäinen ja toinen keskustelu. Muutkin kirjat sijoittuvat Kuivalan kylälle ja mietin, oliko Kuivalan esikuvana sahdistaan tunnettu Honkajoki.

Entuudestaan tiesin, että Pohjois-Satakunnassa "kaikki" ovat sukua keskenään. Sukupuun tarkastelun jälkeen havaitsin, että J. V. Kallion isoisän veli on ollut yksi esi-isistäni. Hivenen samaa verta siis suonissamme on virrannut, mutta lähisukulaisiksi meitä ei voi kutsua.

Kalliosta löytynee enemmän tietoa kirjasta Tarinoita Honkaluoma-Kalliomäen suvusta. Se löytyy Satakirjaston kokoelmista, Kallion kirjoja näkyi löytyvän nettiantikvariaateista. 

Ja sitten eikun markkinoille bongaamaan kirjastofillari! 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri etkot 22.11.

Tuomiosunnuntai ja viikko aikaa ensimmäiseen adventtiin. Kun loppusyksystä selasin lukupinoa, tajusin, että minulla oli suunnitelmissa lukea...