Leevistä tulee mieleen aina ensimmäisenä Leevi and the Leavings, joka tahditti aikuisuuteni alkumetrejä, olinhan tuolloin sopivasti lihava, muistelin Pohjois-Karjalaa ja tupa oli täynnä elektroniikkaa, kuten kaikilla muillakin.
Tauno Kaukosen (1929-1983) Klaani sykähdytti. Kirjan tarina on Mika Kaurismäen elokuvasta Klaani - tarina Sammakoiden suvusta tuttu. Olen monesti aikonut lukea kirjan, mutta en ole aiemmin kuitenkaan aloittanut. Nyt siihen oli oivallinen tilaisuus.
Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa, jolle isä antaa suvun perinteiden mukaisen nimen Alesanteri, on kirjan päähenkilö. Toiseksi nimeksi tulee Suuri, ja kastajaisista tuli minulle mieleeni Arto Paasilinnan Onnellisen miehen kaksosten kastaminen.
Aikuisuuden kynnyksellä Aleksanteri Suuri Sammakko yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa.
Lukiessa en oikein tajunnut, että kirja oli ilmestynyt todellakin jo 1963.
Autoja toki oli vähän eikä kännyköitä käytetty, mutta tarina olisi voinut olla ainakin parikymmentä vuotta nuorempi, ellei tuoreempikin.
Tämä oli mielestäni lukuviikon paras kirja. Annoin täydet tähdet 🌟🌟🌟
*
Vaikka Leevi kuulostaa tutun kotoisalta nimeltä, en löytänyt montaakaan Leevi nimistä kirjailijaa. Tunnetuin niistä lienee tuottoisa eräkirjailija Leevi Karsikas (1933-2016). Muistan lukeneeni joskus jonkun hänen metsästysaiheisista kirjoistaan, mutta sen nimi on unohtunut. Esseekokoelma Yksi pääsky kuulostaa kivalta. Siihen voisi tarttua lähiaikoina.
Kirjassa on esseitä luonnosta ja ihmisestä. Yhtenä aiheena on luonnon turmeleminen. Karsikas oli huolestunut ihmisten luontoon heittämistä jätteistä jo 1980-luvulla.
Esseitä tulee luettua liian harvoin, vaikka yksi kirjailijatuttavani on sitä mieltä, että esseet sopisi minulle hyvin.
