12.10. Vanha Mikkeli

Ennen muinoin Mikonpäivää vietettiin 12.10. Mikonpäivän illalla vietiin lehmät nsi keraa syksyllä yöksi navettaan ja hevoset talliin.

Vanha kansa sanoi: Jos vanhana Mikkona on hyvä ilma, piisaa sitä vanhaan Köyriin (4.11.) sakka. Ainakin Julian kotikaupungissa paistaa tänään aurinko. Jos vanhaan kansaan on uskomista, saamme siis nauttia tulvista huolimatta kauniista syyssäästä ainakin vielä pari-kolme viikkoa.

Tarinan alku

Istuin toimistossani tietokoneeni äärellä, ja etsin edessä olevasta maisemasta sopivia sanoja tekstiini, joka ei suostunut soljumaan aivoistani näyttöpäätteelle. Raatihuoneen tornin kellertävä valo, vesitorni ja kelmeä kuutamo muodostivat ikkunassani täydellisen tasasivuisen kolmion. Huumaannuin kuutamosta, kuten minun on tapana. Hetken mielijohteesta kaivoin esiin lintukiikarini, jotka eivät sopineet kovinkaan hyvin lintujen tarkkailuun, sillä niiden liian suuri suurennuskerroin ei soveltunut pitkäaikaiseen katseluun ilman käsitukea. Avasin parvekkeen oven ja lämmin toukokuinen yöilma vyöryi syliini. Työnsin auki parvekelasit ja istahdin valurautaiselle ranskalaistyyppiselle parveketuolille, jolla ei ollut kovinkaan suurta arvoa mukavana istuimena. Tuin kiikaria pitelevät käteni parvekekaiteeseen ja katselin kuuta, kuten niin monina iltoina ennen sitä. Kuu on kaunis ja romanttinen katsella milloin tahansa paljaalla silmällä, mutta kiikarilla tai kaukoputkella katsoen se on jotain sanoinkuvaamattoman paljon enemmän. Olen monesi miettinyt, miltä mahtoi Galileistä tuntua, kun hän ensi kerran katsoi kuuta kaukoputkensa läpi. Henkäisin jälleen kerran syvään kuun kauneuden edessä. Ja silloin kuulin äänen.

*  *  *
Tämäkin on niitä tekstejä, joista itselläni ei ollut mitään muistikuvaa. Teksti on kirjoitettu tasan kymmenen vuotta sitten, 11.6.2002 Tarinan alku -novellikilpailua ajatellen. Nykyisin kirjoittaisin vähän eri tavalla, mutta pidän ideaa edelleen sangen kehittämiskelpoisena.

Kalevalanpäivän perinteitä

Marttaillan alustus Kalevalan päivään Porin Marttayhdistys 28.2.2012

Kalevalanpäivän vietto alkoi yliopiston piirissä 1800-luvun loppupuolella.


Liputuspäiväksi Kalevalan päivä tuli 1978, jolloin siitä tuli myös Suomalaisen kulttuurin päivä.

Lönnrot keräsi Kalevalaa varten runoja 1828-1845. Kerättyjä kalevalaismittaisia runosäkeitä on yhteensä n. 65.000. Lisäksi muistiin tallentui satuja, arvoituksia ja sananlaskuja. Ensimmäisen painoksen esipuheen Lönnrot kirjoitti 28.2.1835 ja lopullinen Kalevala ilmestyi 1849.


Kalevala osoitti aikalaisille, että suomenkielelläkin voidaan luoda korkeatasoista runoutta, jota voidaan huoletta verrata muihin kansalliseepoksiin. Teos osoitti myös, että huolimatta aiemmasta Ruotsin vallasta ja silloisesta Venäjän vallasta, Suomella oli ainutlaatuista, omaa, kirjoittamatonta perinnettä. Kalevala ei kuitenkaan ole kansantaru, vaan se on Lönnrotin kokoama teos, jossa hän täydensi runoja ja muokkasi niistä soljuvan tarinan. Lönnrot oli ammatiltaan lääkäri ja ideologialtaan humanisti. Ehkä juuri sen vuoksi Kalevalasta tuli ainoita inhimillisyyttä ja hengen voiman voittoa ruumiin voimasta korostava eepos. Teos on ollut merkittävä suomalaisille. Vaikka monilla kansoilla on omat kansalliseepoksensa, vain Kalevalalla on oma liputuspäivä.

….65.000 runoa ja lisäksi lukuisia runoja, arvoituksia ja sananlaskuja…. palataanpa hetkeksi 1800-luvun alkupuolelle.

On huhtikuu 1828. Turun palon vuoksi Helsingin yliopistoon siirtynyt 26-vuotias opiskelija Lönnrot laittaa jalkaansa virsut ja lähtee kävelemään Uudeltamaalta Mikkelin kautta itään.

Hän yöpyi matkallaan kodeissa, mm. Kenkäveron pappilassa. Jossain kohden matka taittuu järven yli veneellä, jossain lienee tarjolla myös hevoskyytiä, mutta pääasiassa matka taittuu jalan. Selässä keikkuu tuohikontti tai olalla haarapussi.

• Paljonko kallista paperia opiskelija oli konttiinsa pakannut? 
• Minkälainen muisti Lönnrotilla oli? 
• Kuinka monta kertaa runonlaulajan piti runonsa laulaa, jotta opiskelija sai kaiken kirjoitettua muistiin? 

Näitä asioita Lönnrot ei kerro kirjassaan Vaeltaja, jossa hän kuvailee ensimmäisen matkansa tunnelmia.

Kun on kävelty Valamoon saakka on aika kääntyä takaisin ja palata etelään. Laukossa hän pysähtyy odottelemaan yliopiston avajaisia ja samalla kirjoittaa keräämänsä 6.000 runoa puhtaaksi painokuntoon. Ne julkaistaankin myöhemmin neljänä painoksena.  


Kalevalanpäivän viettoon ei liity tiettyjä vakiintuneita perinteitä, ei edes leivosta, vaikka se olisi helppo tuote myös kauppiaille myydä. Kouluissa ja kirjastoissa luetaan Kalevalaa ja erilaiset yhdistykset saattavat pitää vuosittain päivään löyhästi liittyviä kulttuuritapahtumia.


Kalevalanpäivä osuu pahimmoilleen hiihtoloman tienoille ja se hankaloittaa hieman päivän juhlintaa niin kouluissa kuin esimerkiksi järjestöissä. Esittäjät ja juhlijat lomailevat eikä yleisöä saada tarpeeksi. Tämä näkyy olevan perusteluna niille yhdistyksille, jotka ovat pitäneet isoja kulttuuripainotteisia Kalevalanpäivä -tapahtumia aiemmin, mutta eivät pidä enää.


Kalevalassa tuskin lasketaan mäkeä, mutta Lemminkäinen vaimon saadakseen päättää hiihtää hiien hirven. Lyylikki, lylyjen seppä tekee lopulta oivat hiihtovarusteet joiden valmistusta kuvaa Kalevala näin:

Siinä lieto Lemminkäinen arvelee, ajattelevi,
mistäpä sivakat saisi, kusta suksia sukusen.

Kävi Kaupin kartanohon, päätyi Lyylikin pajahan:
"Oi on viisas vuojelainen, kaunis Kauppi lappalainen!
Tee mulle sukeat sukset, kalhut kaunoiset kaverra,
joilla hiihän Hiien hirven Hiien peltojen periltä!"

Lyylikki sanan sanovi, Kauppi kielin kerkiävi:
"Suotta lähet, Lemminkäinen, Hiien hirveä ajohon:
saat palan lahoa puuta, senki suurella surulla."

Mitä huoli Lemminkäinen! Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tee lyly lykittäväksi, kalhu kalpoeltavaksi!
Lähen hirven hiihäntähän Hiien peltojen periltä."

Lyylikki, lylyjen seppä, Kauppi, kalhujen tekijä,
sykysyn lylyä laati, talven kalhua kaverti,
päivän vuoli sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.

Sai lyly lykittäväksi, kalhu kannan lyötäväksi,
sauvan varret valmihiksi, sompaset sovitetuksi.
Saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.

Voiti voilla suksiansa, talmasi poron talilla;
itse tuossa arvelevi, sanovi sanalla tuolla:
"Liekö tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylyni lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista?"

Sanoi lieto Lemminkäinen, virkki veitikkä verevä:
"Kyll' on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista."

Lemminkäisen hiihto oli nopeaa tuli vain suihki suksiloista ja savu sauvojen nenistä… ja matka taittui joutuisasti. Sukset kuitenkin rikkoontuvat matkalla ja niinpä Lemminkäinen tilaa Ukko Ylijumalalta uudet, joiden avulla hirvi tulikin kaadettua.


Näin jälkeenpäin voidaan ajatella, että Lönnrot olisi voinut valita esipuheensa kirjoitukseen jonkun kesäisen päivän. Päivää olisi Suomen lämpötilavyöhykkeillä ehkä helpompaa juhlia silloin ja siihen olisi helpompaa liittää karvevaalitunnelmaa.

(tästä jatkoin laskiaisperinteisiin, mistä olen kirjoittanut jo aiemmin)

*  *  *

Sitaatti: Kalevala, 13 runo. Omassa kirjassani sivu 161.

29.2. Karkauspäivä

Koska vuodessa on todellisuudessa 365 vuorokautta, 5 t, 48 min ja 46 s, on vuoteen listättävä päivä silloin tällöin. Jotta päivät pysyisivät auringon kanssa oikeassa suhteessa, on sovittu, että karkauspäivä lisätään niinä vuosina, joiden vuosiluku on jaollinen neljällä, paitsi sellaisina tasasatavuosina, joiden vuosiluku ei ole jaollinen 400:lla.

Aiemmin karkauspäivän paikka oli Suomessa vanhan roomalaisen perinteen mukaisesti helmikuun 24. päivä. Vuodesta 2000 alkaen Suomi ja Ruotsi siirtyivät käyttämään usean muun eurooppalaisen maan jo pitkään noudattamaa käytäntöä. Tuolloin karkauspäivä siirtyi meilläkin luonnolliselle paikalleen, helmikuun 29. päiväksi. Julia on kyllä kamarinsa rauhassa joskus pohtinut, että onko karkauspäivälle olemassa luonnollisempaa päivää, kuin se, joka on ollut käytössä pari tuhatta vuotta.

Länsieurooppalaisessa kansainperinteessä karkauspäivä oli onnettomuuksien ja nurinkurisuuksien päivä.

Aiemmin ei ollut avioliittojen solmimisessa naisilla juurikaan sananvaltaa. Naiset saattoivat siis kosia vain karkauspäivänä, jolloin maailmankirjat olivat jo muutoinkin sekaisin. Perinteen suomalla oikeudella naiset saavat karkauspäivänä kosia ketä tahansa vapaata miestä. Kieltäytyessään sulhasehdokas ”joutuu” ostamaan leninkikankaan.

Aiemmin naimattomuus oli häpeä. Piiat saattoivat toki mennä naimisiin vasta, kun mielitiettynä ollut renki vaurastui niin, että kykeni hankkimaan oman torpan, mutta muuten tavoiteltiin häitä usein likimain parikymppisenä, kolmikymppisenä alkoi naisella olla jo niin paljon ikää, että oli vaarassa joutua jäämään naimattomaksi tai päätyä lesken puolisoksi ja ison lapsikatraan äitipuoleksi.

Hämeessä ja muuallakin vanhan kansan mielestä tyttö joutui jo 25-vuotiaana Kyöpeliin eli tuli vanhanpiian kirjoihin. Milloin ikäneidon onnistui päästä avioliittoon, sanottiin hänen palanneen Kyöpelistä. Vanhan piian elämä on kuin kulkisi santapussi selässä ylös Kyöpelin mäkeä.

Usein vanhaksi piiaksi jäänyt nainen joutui asumaan sisarustensa taloudessa lapsia hoitaen. Vielä 1800-luvunkaan ei naisille ollut tarjolla montaakaan ammattia, joista olisi voinut hankkia itselleen elannon: tehtaan töitä, opettamista ja postineitinä oloa. Vasta 1800-luvun lopussa alkoivat muutkin ammatit tulla vähitellen mahdolliseksi naisille.

Kustaa Vilkunan mukaan Karkauspäivä on karkuteillä 3 vuoden ajan ja palaa neljäntenä vuotena takaisin paikalleen vanhojenpiikojen iloksi. Joten siis, kosimaan sinkut! Julian suosittelema juhlapäivä sinkuille.

Taksi-novelli

    Taksitolpalla riideltiin. Äänet kuuluivat jo kauas kun lähenin tolppaa. Kuntoni ei ollut hyvä. Päivä oli ollut raskas. Mikään ei onnistunut, tutkimus ei edennyt ja sain pomolta kunnon haukut.

    Yöllinen taksijono oli pitkä ja levoton. Korhosen pariskunnan riitely ja nälviminen kaikui yöllisellä torilla kuin sirkusteltan trumpettien soitto. Joku hieman selvempi osa aivoistani mietti kaupungin järjestyssääntöjä. Jonotuksesta oli tulossa pitkä ja raskas kokemus. Korhoset eivät koskaan jätä riitaansa kesken. Jäin jonon hännille ja yritin keskittyä lokakuun yöhön.

    Olin ollut jonossa muutamia minuutteja, kun Järvisen Paten musta bemari kaarsi tolpalle. Nostin käden tervehdykseen. Pate poimi tolpalta kyytiin hehkeän blondin. Hetken kuluttua taksi peruutti kohdalleni ja Paten iloinen naama vilahti ikkunasta.

- Kotiin menossa? Hyppää kyytiin.

    Otin kyydin mielihyvin vastaan. Korhosten väittelyyn tuli selvä tauko. Haukkoivat henkeä kun joku pääsi kyytiin ennen heitä. Blondi osoittautui Paten siskoksi Sallaksi ja melkein naapurikseni. Auton lämpö vaivutti minut hetkelliseen uneen. Säpsähdin hereille liikennevaloissa. Salla selitti illan kulkua baarissa.

- …ja sitten Jonttu otti kynän ja piirsi samanlaisen kuvan vasemmalla kädellä. En ole koskaan aiemmin nähnyt kaksosia, jotka kirjoittaisivat eri käsillä. Minusta se on tosi outoa. En tiedä miten se voi olla mahdollista identtisillä kaksosilla.

- Ehkä toinen on loukannut kätensä ja joutunut opettelemaan jossain vaiheessa kirjoittamaan toisella kädellä.

- Tai sitten ne ovat istuneet vastakkain ja tehneet kaiken peilikuvana.

Rikosylikonstaapeli minussa heräsi ja oli ihan pakko puuttua keskusteluun.

- Taisin nukahtaa hetkeksi. Siis puhutteko te Ylisen Jontusta?

- Jep. Jonttu ja sen veli Janttu olivat baarissa ja esittelivät piirtämistaitojaan. Janttu väitti suunnitelleensa yhden tosi upea tatskan. Jonttu oli sitä mieltä, että hän sen oli piirtänyt ja sitten molemmat näyttivät miten se tehdään. Janttu piirsi oikealla kädellä ja Jonttu vasemmalla. Se oli vähän outoa. Tekivät sen kuin toistensa peilikuvana.

- Siis Jontulla on kaksoisveli?

- On. Janttu ei vain ole asunut Suomessa viime aikoina. Luulen, että se on ollut enemmät ajat Thaimaassa. Nyt se on asunut Jontun luona pari kuukautta. Ehkä maailmanvalloitusaika alkaa olla ohi.

    Pate pysäytti taksin ja Salla hyppäsi kyytistä. Pyysin Patea ajamaan minut asemalle. Pää ei ollut selvä, mutta vireillä oleva murhatapaus näytti ratkenneen kuin itsestään.

    Asemalla yritin näyttää edes jotenkuten selvältä. Partio lähti pidättämään Janttu Ylistä kirjastonhoitajan murhasta. Jonttu oli ollut pidätettynä asian tiimoilta aiemmin, koska rikospaikalta otetun DNA-näytteen mukaan Jonttu osoittautui tekijäksi, mutta vasenkätisyyden vuoksi teko oli mahdoton. Olimme olleet ymmällään asiasta jo viikkoja, koska emme tienneet Jantun olemassa olosta.

    Kun asia oli selvinnyt, pomo lähetti minut nukkumaan. Olin kuulemma leponi ansainnut. 

*   *   *   *   *

Tällä taksi-novellilla osallistuin Elisa-kirjan novellikilpailuun syksyllä 2011. Novelli ei päätynyt Taksi-novellikokoelmaan, mutta kivaa oli silti. 

22.7. Piin päivä

Uudenpaa perinnettä naistenviikon Matleenan päivälle tarjoaa piin likiarvopäivä. Miksi sitten juuri tänään olisi piin juhlintaan sopiva päivä? Tietysti siksi, että kun luvun 22 jakaa 7:llä, päästään lähelle piin likiarvoa. Maailmalla pii-kerhot viettävät juhlapäivää nautiskellen Pina Coladaa. Skål sille.

Oskar II kruunajaispäivä

Ruotsin ja Norjan kuningas Oskar II kruunattiin kuninkaaksi 18.7.1873, mutta se ei kulinaarisella rintamalla ole se tapahtuma, jota tänään voidaan juhlistaa. Ei, Oskar II:n liittyvä kulinaarinen asia tapahtui vasta 1800-luvun loppupuolella.

Kruunajaisten 25-vuotijuhla valmistettin ensimmäistä kertaa Oskarin leipiä: paahtoleipää, jnak päälle laitettiin ohueksi nui'ittu, leivitetty ja pannussa paistettu vasikanleike. Leikkeen päälle tulee kaksi valkoista tankoparsaa, hummeria ja tomaattipyreellä ja rakuunalla terästettyä béarnaisekastiketta.

Kotioloissa vasikanleikkeen voi korvata porsaanleikkeellä ja hummerien sijaan käytetään usein myös tasku- tai katkarapuja.

Ne, jotka eivät halua muistella nimenomaan Oskar II:sta voivat käyttää valkoisen tankoparsan sijaan parsannuppuja. Mutta Julia muistaa emäntäkouluajoiltaan opettajan paheksuneen tätä tapaa.

Klassiset lämpimät leivät ovat nyt taas muotia, joten Riikan päivän kakkua odotellessa lämmin oskarinleipä tuottanee hyvää mieltä ja nostattanee mieleen makumuistoja.