29.2. Karkauspäivä

Koska vuodessa on todellisuudessa 365 vuorokautta, 5 t, 48 min ja 46 s, on vuoteen listättävä päivä silloin tällöin. Jotta päivät pysyisivät auringon kanssa oikeassa suhteessa, on sovittu, että karkauspäivä lisätään niinä vuosina, joiden vuosiluku on jaollinen neljällä, paitsi sellaisina tasasatavuosina, joiden vuosiluku ei ole jaollinen 400:lla.

Aiemmin karkauspäivän paikka oli Suomessa vanhan roomalaisen perinteen mukaisesti helmikuun 24. päivä. Vuodesta 2000 alkaen Suomi ja Ruotsi siirtyivät käyttämään usean muun eurooppalaisen maan jo pitkään noudattamaa käytäntöä. Tuolloin karkauspäivä siirtyi meilläkin luonnolliselle paikalleen, helmikuun 29. päiväksi. Julia on kyllä kamarinsa rauhassa joskus pohtinut, että onko karkauspäivälle olemassa luonnollisempaa päivää, kuin se, joka on ollut käytössä pari tuhatta vuotta.

Länsieurooppalaisessa kansainperinteessä karkauspäivä oli onnettomuuksien ja nurinkurisuuksien päivä.

Aiemmin ei ollut avioliittojen solmimisessa naisilla juurikaan sananvaltaa. Naiset saattoivat siis kosia vain karkauspäivänä, jolloin maailmankirjat olivat jo muutoinkin sekaisin. Perinteen suomalla oikeudella naiset saavat karkauspäivänä kosia ketä tahansa vapaata miestä. Kieltäytyessään sulhasehdokas ”joutuu” ostamaan leninkikankaan.

Aiemmin naimattomuus oli häpeä. Piiat saattoivat toki mennä naimisiin vasta, kun mielitiettynä ollut renki vaurastui niin, että kykeni hankkimaan oman torpan, mutta muuten tavoiteltiin häitä usein likimain parikymppisenä, kolmikymppisenä alkoi naisella olla jo niin paljon ikää, että oli vaarassa joutua jäämään naimattomaksi tai päätyä lesken puolisoksi ja ison lapsikatraan äitipuoleksi.

Hämeessä ja muuallakin vanhan kansan mielestä tyttö joutui jo 25-vuotiaana Kyöpeliin eli tuli vanhanpiian kirjoihin. Milloin ikäneidon onnistui päästä avioliittoon, sanottiin hänen palanneen Kyöpelistä. Vanhan piian elämä on kuin kulkisi santapussi selässä ylös Kyöpelin mäkeä.

Usein vanhaksi piiaksi jäänyt nainen joutui asumaan sisarustensa taloudessa lapsia hoitaen. Vielä 1800-luvunkaan ei naisille ollut tarjolla montaakaan ammattia, joista olisi voinut hankkia itselleen elannon: tehtaan töitä, opettamista ja postineitinä oloa. Vasta 1800-luvun lopussa alkoivat muutkin ammatit tulla vähitellen mahdolliseksi naisille.

Kustaa Vilkunan mukaan Karkauspäivä on karkuteillä 3 vuoden ajan ja palaa neljäntenä vuotena takaisin paikalleen vanhojenpiikojen iloksi. Joten siis, kosimaan sinkut! Julian suosittelema juhlapäivä sinkuille.