Risteilyllä Kokemäenjoella

Eilinen pieni risteily Kokemäenjoella virkisti ja kirvoitti muistelemaan viime aikoina lukemiani kirjoja, joissa risteillään. Niitä kerääntyikin touko-kesäkuun ajalle useampia. Pari ensimmäistä oli sattumaa, sitten päätin täydentää lukukokemusta vielä parilla kirjalla. Niistä  tekstin loppupuolella lisää. 

M/s Charlotta kotisatamassaan Porin Etelä-Rannassa ennen risteilyä

Oma jokiristeilyni kesti 3 tuntia Porista Ulvilaan ja takaisin, mutta kyllä sinäkin aikana olisi ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä. Asetelma laivalla olisi ollut dekkariainesta. Laivalla oli kahden hengen miehistö ja mukana 10 ihmistä, joista muutamat tunsivat toisensa entuudestaan työn tai harrastusten kautta, muutama oli kaikille täysin vieras. Rikosromaanissa toki näissä yksittäisissä matkustajissa olisi ollut joku, joka tunsi jonkun toisen menneisyydessä tapahtuneen vääryyden vuoksi ja se olisi johtanut murhaan. 

    

Tälläkään kertaa näin ei onneksi tapahtunut, mutta asetelma on kieltämättä kutkuttava, ja siitä voisi kokeilla kirjoittaa tarinan. 

     

Risteilymme oli kokousristeily, mutta siinä välissä ehdimme katsella maisemia, jotka olivatkin sangen erilaisia katsottuna laivan kannelta, kuin maista katsottuna. Tuntui jotenkin jännältä katsoa tuttua rantapaikkaa toisesta näkökulmasta. Tykkäsin.  

Mansikka-Brita

Kuten risteilyllä aina, oli täälläkin tarjolla maukasta ruokaa. Savustetusta lohesta tehty lohisoppa oli mainio uutuus itselleni. Lohisoppaa olen syönyt jos jonkinlaista, mutta savustetusta lohesta tehtynä en koskaan ennen. Tykkäsin. Tätä kokeillaan myös kotona. Jälkiruuaksi oli kaikkien suosikiksi osoittautunut mansikoilla koristettu Brita-torttu. Joka marenkisena sopii erinomaisesti porilaiseen, juhannukseen. 

    

Itselleni tulee mieleen Brita-tortusta tai kakusta, millä nimellä sitä sitten haluaakaan kutsua, aina ensimmäinen kerta, kun olen Britaa maistanut. Se oli Rauman nimismiespiirissä 1992. Erään miespuolisen työntekijän vaimo oli leiponut Britan miehensä nimipäiväkahveille, ja ihastuimme siihen ikihyväksi. Jostain kumman syystä en ole koskaan tehnyt Britaa itse, mutta tyrnillä maustettu versio on kruunannut marttojen kokous/koulutustarjoilua useammankin kerran. (Ohje lopussa, valokuvattu Satakunnan Marttojen Tyrnikirjasta, jonka kaikki painokset myös niemellä Tyrniherkut lienee loppuunmyyty).

Paluu Porin Etelä-Rannan laituriin, mikä on M/s Charlottan kotisatama. Kuvan keltainen laiva on ravintolalaiva.

Mutta sitten kirjoihin. Luin ensimmäisenä risteilykirjana Ruth Waren Nainen hytissä 10.     

Risteilykirjat osa 1

    

Kirjan hulpea risteilylaiva on upouusi ja lähtee nyt markkinointiristeilylle Englannista Norjaan. Mukana ollut toimittaja joutuu sattumalta todistamaan murhaa. Mutta kuka on murhattu, vai onko kukaan? Menneisyydelläkin on oma osuutensa tässä tarinassa, jossa seikkaillaan siis sekä Englannissa että Norjassa.  

    

Olen lukenut netissä arvosteluja tästä kirjasta, osa ylistää, osa lyttää. Itse tykkäsin kovasti.  

    

Seuraavaksi käväisin Pirkko Arhippan Kuoleman koordinaatit kirjan kanssa Etelämantereella. Siellä olenkin käynyt jo aiemmin hiihtelemässä Christer Bouchtin kanssa, mutta sillä reissulla ei sattunut rikoksia. Kuoleman koordinaateissa sen sijaan sattui ja tapahtui. Olen kuvitellut lukeneeni kaikki vanhat Arhippat, mutta yllätyksekseni löytyi tämä yksi, josta en ollut aiemmin edes kuullut. Olen tykännyt näistä Pian ja Samin elämästä kertovista tarinoista ja tämäkin oli mukava lukukokemus. Kuin olisi kotiin tullut.  

    Kolmas risteilykirja tuli kaivettua esiin ihan varta vasten ja vasiten. Mauri Sariolan risteilyalus seilasi Itämerellä käyden mm. Gotlannissa ja Kööpenhaminassa. Itsekin olen 1990-luvulla risteillyt Visbyseen, mutta Kööpenhamina on vielä valloittamatta.  

    

Kohtalokas Itämeren-risteily oli kohtalokas kirjan seurueelle monellakin tapaa. Pari ihmistä kuoli ja muut menettivät ainakin ystävän, elleivät vapauttaan. Olavi Susikoski oli mukana kirjassa, mutta merkittävämmän roolin sai itse 5 naapurusta, kaksi alaista ja satunnainen hyttikumppani.  

Jätän loput risteilykirjat toiseen päivitykseen, sillä näköpiirissä on tosi-miniristeily Turussa.  

Tyrnikirja, Satakunnan Martat 2001 3.painos

Verivelka Tuomisen tapaan kuvailtuna

Kirja uutena ja sileänä

     Voi Arttu, minkä teit! Tai pitäisikö sittenkin syyttää tahoa, joka tarjosi 50 nopeimmalle kirjan luettavaksi jo ennakkoon. Että pitikin mennä osallistumaan.
     Mä niin olen sanonut, että en aloita keskeneräisiä sarjoja, kun en kumminkaan halua odottaa seuraavaa osaa, ja tässä sitä nyt ollaan... muutama päivä kirjan julkaisemiseen ja jo nyt haluan seuraavan osan käsiini.
     Porilainen Arttu Tuominen punoo taitavasti yhteen muutamien tavallisten ihmisten arkipäiväisen elämän kulkua.  

“Pojat tuhlaavat Antin isältä saamansa rahat karkkipussiin, kahteen hillomunkkiin, pulloon Coca-Colaa ja salmiakkipurkkapakkaukseen, jotka he ostavat lähikaupasta”. “Mutta kello oli yli kuusi ja tyttöjen puuroaika lähestyi. Jos hän myöhästyisi siitä, odottaisi kotona helvetti.” 

“Oksman otti jääkaapista valmisaterian, mummon lihapullat ja muusin, poksautti puukonkärjellä pari reikää muovikalvoon ja laittoi mikroon.” 

“Kastike alkoi paksuuntua. Linda maistoi sitä, lisäsi suolaa ja vähän vettä ja hämmensi. Sitten hän teki itselleen vielä yhden korkkiruuvin, mutta kaatoi siihen tällä kertaa vähemmän vodkaa ja enemmän tuoremehua.” 

“Apupöydällä lojui pöytäveitsi.” 

     Marttana arvostan arkea ja se esiintyy kirjassa edukseen. Tässä kirjassa ei pönötetä smokki päällä kristallikruunujen loisteessa, vaikka yhden päähenkilön vaimo ehkä sellaista elämää haluaisikin. Tuominen onnistuu kuvaamaan kirjan henkilöitä arkisten aherrustensa keskellä niin, että tavallisen ihmisen hyvät ja huonot puolet tulevat esiin ilman korostusta.  

Kaanaa: Kirja ja reppu fölissä. Molemmat samaa färiä. Arvostan. 

     Hyvä kaveri on kaveri, jonka kanssa voi jakaa lapsuuden tunteiden kirjoa. Ärsyttävän mutta toisaalta ihanan pikkusiskon, selkäsaunat, puutteet ja kalansaaliin, saatiinpa sitä sitten tai ei saatu. Aikuisten elämä ei aina ole ihan yhtä mutkatonta. Jossain vaiheessa alamme salailla tunteita, tapahtumia, menneisyyttä. Olipa rahaa tai sen puutetta, molempia yritetään salata ja menneisyys kulkee aina mukana. Jokainen meistä kantaa salaisuuksia, jotkut isompia jotkut pienempiä.  
    Kirja kulki mukanani bussissa ympäri Satakuntaa ja kauempanakin. Ainakin parin tapahtumapaikan ohi tuli kuljettua bussilla samalla, kun joku päähenkilöistä oli samassa paikassa, vahingossa. Tuntui mukavan oudolta. Sen verran harvinaista herkkua nämä oman paikkakunnan kirjat ovat.   

     Vaikka kirja kulki tiiviisti matkassa alusta lähtien ja tuli siksi aivan liian nopeasti luettua loppuun, niin tämän kirjoittaminen oli silti vaikeaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käsissäni oli ennakkolukukappale, ja jotenkin tuntui siltä, että kovin paljon kirjan julkaisua aikaisemmin en halua kirjasta kirjoittaa, jotta muiden ei tarvitsisi joutua odottamaan kirjaa liikaa. Ehkä näin viikkoa aiemmin on sopiva ajankohta. 

     Yleensä dekkareissa tulee jossain vaiheessa vastaan jonkinlaisia tyhjäkäyntikohtia, joiden yli haluaisi harppia, koska haluaisi epätoivoisesti tietää, miten kirjan henkilöille käy. Kirjan lopputulos oli itselleni sen verran selvää alusta saakka, että tätä ongelmaa en kokenut, mutta parissa kohtaa mietin, että jos kirja olisi ollut elokuva, olisin varmasti sulkenut silmäni. Välttämättä en olisi halunnut lukea esimerkiksi tarkkaa kuvausta nyrkkitappelusta, mutta toisaalta, jos kuvaus on muulta osin tarkkaa, niin miksi kirjailijan pitäisi sievistellä tuollaisiakaan elämän alueita. Niinpä kestin nekin pari kohtaa kuin mies, mutta elokuvaversiossa aion pistää silmät kiinni.  

     Elokuvaversio... Selvää elokuva-ainesta kirja kyllä on. Sääli, että suomalainen näyttelijäkunta on niin suppea. Putous ja muut pitkän linjan televisiosarjat stereotypisoivat näyttelijöiden kasvot. Oksmanin rooliin kuvittelin teatterimaailmasta Mikko Jurkan, Jarin roolin jakaisin mikkeliläiselle Jimmy Asikaiselle. Lindaksi istuttaisin Katriina Lohinivan kaltaisen pitkän linjan näyttelijän, jonka kasvot eivät nekään ole kuluneet valtakunnallisessa televisiotuotannossa. Sen sijaan edellisiä kuuluisampi Antti Reini sopisi esittämään kaimaansa... onneksi ei tarvitse olla elokuvaohjaaja.  

     Mutta pidemmittä puheitta, lukekaa itse. Lukeminen kannattaa aina.  

     Hieman yllättynyt olen, että kirja ei juuriaan herättänyt huomiota reissuillani, mutta nykyään ihmiset kyllä katselevat enemmän kännykkää kuin sitä, mitä vieressä istuva lukee.  

Turku: Pahviastiassa ketsuppia, ei verta. 

     Kirjassa ja tässäkin tekstissä mainittujen ruokien ja juomien reseptejä ei ainakaan ennakkolukukappaleesta löytynyt, mutta tässä joitain vinkkejä.       Lasten puurohetkiin suosittelen kaurapuuroa, jossa hiutaleet sekoitetaan kylmään veteen ja annetaan turvota hetki tahi tunti pari, minkä jälkeen puuro keitetään paketin ohjeen mukaan. Suosittelen puuroa myös aikuisille.      Hillomunkiksi valitsisin vadelmahillomunkin, jos aitoja savonlinnalaisia lörtsyjä ei ole saatavilla, tosin kumpiakaan ei saa vehnättömänä ja sokerittomana, joten jätän väliin hillomunkit.       Salmiakkipurukumivalintani on luonnollisesti xylitolilla makeutettua.      Mummon lihapullien maku on sen verran jäljittelemätön, että vain harvat einekset pääsevät samalle viivalle mummon kanssa. Tosin omista mummoistani toinen ei tainnut usein tehdä lihapullia itse ja toinen olisi paistanut ne kullan ruskeiksi jättimäisessä voimäärässä. Koska itsekään en paistele lihapullia, olen ehkä jäävi puhumaan mummojen lihapullista edes yleisellä tasolla. 

     Korkkiruuviin käyttäisin vastapuristettua appelsiinimehua ja parasta mahdollista vodkaa suhteessa 5:2. Sitä varten pitäisi lasin ja vodkan pakkasessa ja appelsiinit jääkaapissa. 

Ps. Ja jos nyt jotain olen dekkareista oppinut, niin teräviä pöytäveitsiä ei kannata jättää lojumaan näkösälle :D 

*  *  *

Yllä olevat sitaatit ovat Arttu Tuomisen uuden DELTA-sarjan ensimmäisestä osasta, Verivelka. Kirja julkaistaan Porissa 14.5.2019 klo 17. 

Arttu Tuominen kehottaa FB-profiilissaan ottamaan parhaan ystävän mukaan. 

Itse en valitettavasti pääse paikalle tuolloin, mutta voinen lähettää paikalle parhaan ystävän X.