Valentina Morelli on kirjoittanut sarjaa nunnasta, joka ratkoo maalaismiljööseen sijoittuvia rikoksia Toscanan viinialueella. Kuvitteellisen kylän nimi on Santa Catherine, eikä sen sijainti ainakaan minulle ole tarkentunut tämän enempää.
Sarjan nimi on Luostari, murha ja dolce vita (saksaksi Kloster, Mord und Dolce Vita – Schwester Isabella ermittelt). Ensimmäinen kirja oli suomeksi Kuolema keskipäivällä.
Kirja sarjan päähenkilö on sisar Isabella, joka saa vastuulleen nunnaluostarin tuotteiden myynnin paikallisilla viikko markkinoilla. Myynnissä on erityisesti luostarin oliiviöljysadon tuotteita, muutta ainakin joissain kirjoissa myös tomaattikastiketta. Myyntityön helpottamiseksi Isabella saa käyttöönsä polkupyörän.
Kun rikoksia ilmaantuu, sisar Isabella ratkoo niitä karabinieri Matteo Silvestrin kanssa. Karabinierit ovat Italian poliiseista ne, jotka toimivat maaseudulla, kuten tämän sarjan jossain osassa mainitsin. Silvestri on kylän ainoa poliisi.
Luostarin abbedissa ei luonnollisestikaan ole ilahtunut Isabellan rikosharrastuksesta, mutta minkäpä sille mahtaa.
Ensimmäisen kirjan ensimmäinen uhri on nunna, jonka piti soittaa vellikellolla nunnat syömään.
Valentina Morelli (s. 1982), kirjailijanimi on keksitty, eikä oikeaa nimeä ole paljastettu. Kirjoista on suomennettu tällä hetkellä kolme. Saksaksi kirjoja löytyy tätä kirjoittaessa jo 36. Kirjat on kirjoitettu kuuden vuoden aikana, eli kuusi kirjaa vuodessa, mikä voisi viitata myös kirjoittajaryhmään.
Toisaalta kirjoittaminen ja julkaiseminen ei tarkoita samaa asiaa. Jos on iso pöytälaatikko, se voi olla täynnä melkein valmiita kirjoja. Kustantaja ei ole vahvistanut kirjailijasta mitään tietoja, joten kaikki on mahdollista. Ja toisaalta, mitä väliä, jos sarja myy ilman kirjailijan vahvaa tunnistautumista. Periaatteessa kirjailija voisi olla mistä tahansa saksankielisestä maasta, tai vaikka italialainen joka osaa saksaa hyvin.
Itse tykkäsin, että sarja oli genressään mukava lukukokemus. Kirjat ovat kevyttä CozyCrimeä. Pääpaino on miljöössä, jos kirjassa on "yhteiskunnallinen sanoma" se on häivytetty niin, ettei se hyppinyt ainakaan minun silmille. Yleensäkin nautin, jos en keksi, mistä ongelmasta kirjailija halusi dekkarinsa tällä kertaa kirjoittaa. Mielestäni dekkarin tehtävä on myös viihdyttää.
Mutta juu, en suosittele niille, joita ei kiinnosta kuulin skandinaaviset dekkari ja amerikkalaiset kovaksikeitetyt FBI etsivät.
Kirjat ovat kevyitä eikä turhan paksuja, vain noin 120-150 sivua.
Romantiikkaakin on mukana, ei tosin nunnan ja karabinieriupseerin välillä. Eikä vaivoiksi asti ainakaan kolmessa ensimmäisessä kirjassa.
Ja totta. Tarkkaavaisempi lukija huomasi, että juurikin edellisestä päivityksessä kerroin, että en ole sinut saksalaisten dekkarin kanssa. Joko tämä oli poikkeus tai sitten kirjailija on todella esimerkiksi Itävallasta. Vaikka eipä sillä ole väliä. Hyvänlaisesti kevyt sarja kevyiden kirjojen ystäville. Seuraava osa voisi ollakin tämän vuoden saksan kielellä lukemani kirja.
