Brittiläisen Michael Dibdinin (1947-2007)toinen dekkari on Sardiniaan sijoittuva Verikosto. Dibdin opetti englantia neljä vuotta Perugian yliopistossa, minä aikana tutustui italialaiseen elämään. Sopimusta ei uusittu, ja hän palasi Englantiin, jäi työttömäksi ja alkoi kirjoittaa kirjoja.
Olen lukenut suurimman osan sarjan kahdeksasta suomennetuista kirjoista. Niiden tapahtumapaikka vaihtelee kirjan mukaan, joten uusista paikoista innostuva pääse sarjan kanssa Italian ympärimatkalle.
Ensimmäinen kirja, Rottakuningas sijoittuu Umbriaan, kolmas kirja Salaseura Roomaan ja Vatikaanissakin käydään, Kuollut laguuni Venetsiaan, Cosi fan tutti... niin tekevät kaikki Napoliin, Loppusilaus Keski-Italiaan, Verisade Sisiliaan, ja viimeinen suomennettu kirja, missä Zen pakoilee henkensä edestä, Ja sitten kuolet alkaa Toscanasta. Suomentamatta on kolme uusinta kirjaa, joiden kohteena on Pohjois-Italian Alppialue ja Etelä-Tiroli, Bologna sekä Calabria. Eli lähinnä vain Kaakkois-Viroon ja Luoteis-Italia jää vaille omaa kirjaa. Muita Dibdinin kirjoja löytyy englanniksi seitsemän.
Kirjasarjan päähenkilö on Venetsiassa syntynyt Aurelio Zen, keski-ikäinen, eronnut mies, joka eroamisensa jälkeen on ottanut äitinsä ja tämän taloudenhoitajan luoksensa asumaan Rooman keskustan tuntumaan.
Zen on työskennellyt sekä tavallisena poliisina, että halintohommissa. Zen on älykäs, vähän kyyninen eikä pidä yhteiskunnan huono musta asioista kuten korruptiosta, byrokratiasta tai hyvävelisysteemeistä, mutta toisaalta hän on virkamies, joka toteuttaa ylhäältä tulleita käskyjä, jos on pakko.
Kirjoissa eletään 1980-1990-lukua. Italia oli tuolloin luultavasti nykyistä korrruptuneimpi maa ja isoimat mafiaoikeudenkäynnit olivat vasta alkusuoralla. Elettiin nousukautta ennen lamaa. Pörssikurssit nousivat ja vanhan rahan sukujen rinnalle alkoi tulla uusrikkaita. Ensimmäisillä jupeilla saattoi olla jo mukana raahattava puhelin (vanhemmat kannettavat eivät olleet taskupuhelimia, Suomessa NMT puhelimet 1981-2000-luvun alkupuolelle, Italian vastaava TACS-verkko aloitti 1990 juuri ennen Italian jalkapallon MM kisoja, ja sielläkin käytössä pääosin Nokiaa, joskaan sama puhelin ei käynyt meillä ja siellä. Italiassa oli tuota ennen käytössä oli vain luksusautoihin sijoitettu autopuhelin, jonka käyttö oli kallista).
Verikostossa Zen komennetaan asemapaikastaan Roomasta Sardiniaan tutkimaan epärehellisen liikemiehen lomapaikassa tapahtunutta joukkomurhaa. Joidenkin mukaan aiemmin on saatu kiinni väärä ihminen, tärkeän poliitikon lähipiiriläinen. Totuus ei ehkä ole se mitä haetaan, vaan toisenlaiseen tarinaan sopivat johtolangat ehkä riittäisi.
Lomapaikka ei ole Sardinian suosituilla rannoilla, minne rikkaat lomailijat yleensä päätyvät, kuten myös erään tuttavani puolison isännöimä puurjehdusporukka. Hyvin eristetty ja sekä manuaalisesti leijonilla, että sähköisesti elektronisine hälytysjärjestelmineen suojattu kartano sijaitsee syvällä maaseudulla, jonne sivullisten ei ole helppo päästä, mutta niin vain on päässyt käymään. Hyvän suojauksen vuoksi kirjaa voidaan pitää myös eräänlaisena lukitun huoneen mysteerinä.
Kuten melkein kaikki muutkin italialaiset etsivät, myöscZen pitää ruuasta, ja hyviä sapuskoita mainitaankin joka kirjassa. Nyt on sen verran aikaa tämän kirjan lukemisesta, että en muista syötiinkö tässä kirjassa simpukoita. Kaverini purjehdusseurueessa yksi halusi syödä niitä sydämensä kyllyydestä myös retken viimeisenä iltana ennen Suomeen paluuta. Hän sai niistä ruokamyrkytyksen ja oli heikossa hapessa jo kotimatkalla ja sairaalassa pitkän aikaa. Kaveri ei sen jälkeen suostunut syömään simpukoita. Itse söin sittemmin Roomassa kerran simpukkarisottoa, kun mitään muuta vehnätön tä ei ollut ravintolassa tarjolla. Selvisin ongelmitta, ja se on ollut ainoa kerta, jolloin simpukat on maistuneet hyvältä.
Itselleni Sardinia on tähän mennessä jäänyt vain tähän kirjaan.
