perjantai 20. marraskuuta 2009

36 päivää ennen joulua

Julia jatkaa pahoittelulinjalla. Vielä oli yksi päivä, joka oli ajastettu väärälle vuodelle :(
Tässä tämä päivän myöhässä.

* * * * *

36 päivää ennen joulua on Liisan päivä. Vanha sanonta puhuu Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista. Osassa maata koettiin tänäkin vuonna Liisan liukkaat kovasti konkreettisesti: lumet suli ja jäätä löytyi ihan kiitettävästi kävelyteiltä. Vanhan kansan mukaan Liisan päivän liukkaat kelit olivat ainoastaan hyvä asia: liukas keli tieso hyvää leipävuotta. Kun ei pidä Liisan liukkaita eikä Kaisan kaljamia, niin ei ole hyvä leipävuosi lilevana vuonna. Juliasta on mielenkintoista havaita, että tänä vuonna ilmastonmuutoksesta huolimatta liukasta on samaan aikaan kuin isoäitiemme aikaankin.

Kuka sitten oli tämä Liisa, jota esi-isämme ovat muistelleet keskiajasta saakka? Hän oli sukulaiskansamme Unkarin kuninkaan András II tyttären ja Thüringenin maakreivin Ludvig IV:n puoliso, joka oli erityisen tunnettu armelijaisuudesta sekä sairaiden ja köyhien auttamisesta.

Hyvissä ajoin ennen joulua oli tapana käydä myllyssä teettämässä ryynit joulupuuroa ja -makkaroita varten. Niitä tehtiin niin paljon kerralla, että ne riittivät koko talveksi. Tuulimyllyssä käyntiä varten tarvittiin tuulinen päivä, vesimyllyn käyttöön riitti, että vesi virtasi tarpeeksi joessa. Liisan päivän aikaan oli useasti suojakeli, jolloin oli mukava ajella myllyyn, jos vain ilma oli myllyn käyttöön sopiva.

Nykyisin harvat käyvät enää myllyssä, vaikka niitä vielä on olemassa. Julian kyökkiin on hankittu perinteisesti etään mienmyllyn jauhamia ryynejä. Niitä saa onneksihyvinvarustetuista ruokakaupoista, joten varsinaiselle myllyreissulle ei tarvitse lähteä.

Muinaisten myllymatkojen muisteluun sopii iltalukemiseksi kirja Myllytontun tarinoita. Lukiessa voi haudutella iltapuuron jostain itselle uudesta raaka-aineesta. Julia suosittelee eritoten kaurahelmiä, jos sellaisia onnistuu omasta kaupastaan löytämään.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...