maanantai 30. marraskuuta 2009

25 päivää ennen joulua

Antin päivää on pidetty emäntien ensimmäisenä joulunvalmistelupäivänä. Muutenkin saatettiin sanoa, että Antti joulut aloittaa, hiivanuutti lopettaa.

Syysteurastukset oli ohi ja alettiin suunnitella ruokaa. Kaupungeissa teurastus tehtiin usein lähempänä joulua, kuin maalla. Pienen kinkun ehti suolata, jos sen laittoi suolaveteen viimeistään 1.12. Näin ollen kaupungissakin tämä alkoi olla viimeisiä aikoja teurastuksen tekemiseen, jos mieli saada lihat suolaisena joulupöytään.

Julian pihassa ei tänä vuonna sikalahtia harrasteta, karjan pitäminen kun on kaupungissa kiellettyä, mutta on Julia kyllä kuullut tarinoita tuttavan tuttavista, jotka ovat pitäneet kerrostaloparvekkeella kanoja tai pientä porsasta. Tarinat eivät kertoneet, mitä ja missä porsaille tehtiin kun ne kasvoivat. Kanat sen sijaan kukoistivat hyvin ja tuottivat munia. Naapurit vaan eivät pitäneet asiasta. Tämä tapahtui 1980-luvulla. Nykyisin naapurisopi ei kovin pitkään kanojen kaakatuksen kanssa säilyisi... veikkaa Julia, joten tätä ei kannata kokeilla kotona.

Sian kieltä sen sijaan tekisi mieli. Pitäisiköhän tehdä retki Kauppahallin lihatiskille?

Antin päivästä on moneksi. Kun naiset aloittelevat joulun valmistelua vähitelleen, lähtevät miehet kalaan tai metsälle toivoen: Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja! Pyyntö on oivallinen... pyhimys Andreas, kun oli se Andreas, joka veljensä Pietarin kanssa toimi kalastajana Genesaretin järvellä, kunnes ryhtyi ihmisten kalastajaksi.

Antin päivää on pidetty syksyn ja talven rajana. Sanottiin Antti talven aloittaa tai Antti turkin antaa, Urpo (25.5.) orrelle vie. Näitäkin kenties tutumpi sanonta on Antti aisoilla ajaa, Martti maata vahvistaa, Simo siltoja tekevi, Nikolaus kiinni nivoo, jonka Julia muistaa kuulleensa monesti isänsä sanomana. Vuodet eivät ehkä ole veljeksiä, mutta keskimääräisesti ottaen näin kait on ennen tapahtunut. Nykyään on itsenäisyyspäivänä (Nikolauksen päivä) harvoin järvet jäässä. Näin ne ajat muuttuvat.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...