maanantai 9. joulukuuta 2024

Hyvä kasvaa Kempeleessä

Olin valmistautunut matkustamaan itsenäisyyspäivänä jälleen Kempeleeseen ja osallistumaan ylioppilasjuhliin, mutta sitkeät jalkavaivat eivät näemmä kestä juhlia ja rientoja joka viikko. Oli siirrettävä matka myöhemmäs eli kesään. Olin kuitenkin lukenut viime kesän ja syksyn aikana tätä reissua ajatellen niin monta kirjaa Kempeleestä, kuin löysin, joten päätin, että on aika julkaista tämä teksti nyt. 

Ensin tuntui siltä, että ensin lukemani uuden TrueCrime kirjan lisäksi ei oikein muita löydy. Kirja Sammon ohella kyselin kaverilta ja Kempeleen kirjastostakin, mutta kovin suurta listaa en kokoon saanut. Kirjastosta sain vinkin tämän tekstin pariin viimeiseen kirjaan, joista erityisesti viimeinen oli oikea helmi. 

Ensimmäisenä luin Jaana Skyttän kirjan Martta Saxin murha. 

Martta Sax oli 1906 syntynyt osuuskaupanhoitaja, joka surmattiin julmasti lauantai-illalla 5.5.1934. Edessä olisi ollut Limingan osuuskaupan iltamat ja koulutuspäivä, mutta joku päätti toisin.

Jaana Skyttä on koonnut mielenkiintoisen kokonaisuuden eri lähteistä ja saanut 1930-luvun kempeleläisen kylän elämään. Lähikunnissakin poikkeillaan, sillä kaupan pääpaikka oli Limingalla ja Martta oli kotoisin Törnävältä. Tampereellakin käytiin tapaamassa melkein sulhasen toista morsmaikua ja lasta. 

Tapaus oli silloin, niin kuin olisi nytkin, hetken lehdistön seurannassa. Otsikot olivat silloin suoria, ei mitään klikkiotsikoita. 

Melko pian pidätettiin yksi mies, joka tunnusti surmateon kaikessa kauheudessaan. Vaikea on ymmärtää miksi, sillä poliisien tarkat tutkimukset osoitti miehen syyttömäksi. 

Vasta pari vuotta myöhemmin löytyi sattumalta mies, joka niin ikään tunnusti ja sai murhasta tuomion. 

Skyttän kirja kuitenkin osoittaa, että ihan varma ei tämäkään asia ollut. Oliko sittenkin takana joku muu, joka maksoi tunnustuksesta? Isäntämiehiäkin taidettiin vähän epäillä, jos Haanpään fiktiiviseen kirjaan on uskominen (siitä hetken kuluttua lisää). 

Kaupanhoitaja oli iloinen ja suosittu, kaikkien pitämä, mutta iän mukaan kohta vanhanpiian veroa maksava, joten ei kuitenkaan ollut löytynyt sitä oikeaa, joka veisi vihille. 

Itse mietin, että uhri taisi olla liian kiltti antaessaan lainaksi rahaa isompia eriä ainakin kahdelle miehelle. Sellaista ihmistä on helppo käyttää hyväksi, mutta harva haluaa sellaisen kanssa maalaisyhteisössä naimisiin, kun vaarana on, että jatkossakin lainaisi talon tavarat.  

Oli miten oli. Hirveä rikos. Ei voi muuta sanoa. 

Yllätyin, kun Finnasta löytyi ainakin neljä valokuvaa tähän rikokseen liittyen. Muut kuvat liittyivät tuomitun pidättämiseen paljon myöhemmin. Selaamissani maakunnallista sanomalehdissä ei tuohon aikaan valokuvia paljon ollut. Ei ainakaan joka lehdessä. 

Kuvat olivat olleet Kalevassa 8.5.34. Sitä lehteä en näemmä lukenut kesällä. Nyt luin senkin ja sieltä löytyi myös oheinen kuva Kempeleen Ylipäässä sijainneesta kaupasta. Ei mikään iso rakennus, mutta tuohon aikaan kauppoja saattoi olla monta samalla kylällä. Omallakin kotikylälläni oli 1940-luvulla kolme kauppaa samaan aikaan, joista kaksi rinnakkain maantien laidalla, kolmas parin kilometrin päästä naapurissani sivuten varrella. Neljäs kauppa löytyi maantien laidalta noin 4 km päästä.

Pentti Haanpään pienoisromaani Isännät ja isäntien varjot on saanut alkunsa Martan julmasta kohtalosta. Haanpää oli nähnyt siitä uutisen, liekö ollut joku tänne Dikiarkistosta poimimani. Kirjailijan mielikuvitus oli tehnyt tapahtumasta tarinan, joka on osin erilainen kuin TrueCrime-kirjassa. 

Ajat oli levottomat. Lehtiarkistoa tutkimalla selviää moni asia. 

Martta Saxin murha ei valitettavasti ollut sen viikonlopun ainoa. Eurajoella Vuojoen kylässä (missä sijaitsi myös Eurajoen keskustaa lähinnä oleva asema/seisake, minne itsekin tulin opiskelupaikkakunnalta lättähatulla, jos olin menossa ensin poikakaverin luo) ampui mies vaimoaan ja surmasi sen jälkeen kaksi lastaan ja itsensä. Vaimo selvisi hengissä. Karjalohjalla mies kuristi vaimonsa kertoen vaimon yrittäneen ensin leikata miehen päätä irti tämän nukkuessa. Ja keskiviikkona Iisalmessa kaksi miestä riitaantui kävellessään asemalle ja toinen surmasi toisen aidanseipäällä, kertoi Eteenpäin lehti 8.5.1934 artikkelissa 'Kammottavia murhia tehty eri tahoilla maata'. 

Saman päivän Etelä-Saimaa tiesi kertoa, että viikonloppuna oli myös Kuopiossa surmattu siilinjärveläinen mies lyömällä teräaseella selkään, ja Etelä-Suomen Sanomat puolestaan kertoi Tampereella kahden opiskelijan välienselvittelyn päättyneen lopullisesti puukoniskuun. Ei kiva viikonloppu ja alkuviikko.

Haanpään kirja heittää varjon isäntä miehen suuntaan. 

Matti Hannus on kirjoittanut Suomen ensimmäisen elämäkerran vammaisurheilijan urasta Voitin elämän : Pertti Sankilammen kunnian latu. Se on mielestäni kivasti kirjoitettu kirja. 

Olen ottanut tuon kuvan helmikuussa 2014 Kempeleessä meren rannalla. Päivä olisi ollut mitä hienoin hiihtämisen, mutta käytin sen kävelemisen keskustan liepeillä ja kävin Jäähallissa kahvilla kaverin ollessa töissä. En tiedä hiihteleekö Sankilampi jäällä, mutta olisi tuossa ollut baanaa hiihdellä.

Sankilampi toivoi nuorena hiihdon olympiamitalia, eikä saavutus tuntunut ylivoimaiselta. 

Sitten armeija-aikana jalka alkoi oireilla ja siitä löydettiin syöpä, joka johtaisi vähintään amputaatioon, mutta myös kuolema oli hyvin mahdollinen. 

Reisiamputaarion kanssa onnistuttiin ja sitkeä nuorimies pääsi kuin pääsikin kultamitalleille. Hän voitti seitsemän kultaa maastohiihdossa (ilman hiihtokelkkaa) paralympialaisissa 1976-1990.

Mahtava suoritus, mistä isot onnittelut sankarihiihtäjälle, jos tämä teksti hänen lähipiiriään tavoittaa. 

Mukavaa paikallisväriä löytyy kirjasta siellä täällä. Esimerkkinä Zeppeliinin bingo. Bingot oli aikanaan kivoja ja suosittuja, ja ovat vissiin taas vähän tulleet suosituimmiksi ainakin kaveripiireissä. 

Paikalliset muistavat varmasti paljon enemmän tuttuja paikkoja ja ihmisiä kuin minä, joka olen käynyt Kempeleessä muutamia kertoja ja seurannut sen tapahtumia lähinnä ystäväni kotikuntana. 

Itse en tykkää moderneista kirkoista, mutta Kempeleen uusi kirkko on kiva. Vanhaan kirkkoon tai museoon en ole vielä päässyt. Mutta ehkä seuraavalla käynti kerralla. 

Huvittaviakin muistoja löytyi, kuten sekin, että sykemittari oli aluksi urheiluvalmentajien mielestä turhia, nykyään niitä ja muita tilastoja tuottavia mittareita ilman ei tulisi mitään.

Ari Paulowin Viimeinen vartiomies. Perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta itse romaani on fiktiivinen. Kirja on viides osa Jesse Hackman -sarjaa. Aiemmin olen lukenut osan yksi, mistä Hagman muuttaa Amerikasta Ouluun, mutta hyvin pysyin kärryillä, ja muistin taas miksi kannattaa lukea koko sarja. 

Paulow on kempeleläinen kirjailija ja tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat Kempeleeseen minne Hackman lähtee tappouhkauksia saaneen it-miljonäärin henkivartiaksi.

Henkivartijahommat sujuvat välillä vähän nihkeästikin, mutta suojelun ohella selviää miksi suojelua tarvitaan ja ratkeaa muutakin. Jessekin taisi saada uutta virtaa yksityisetsivyyteensä. 

Nuorten kirjoista löysin niin ikään Ari Paulowin Surmankarin vangit kirjan. Siinä kolme 14-vuotiasta kaverusta haaveilee seuraavasta kesälomalta Englannissa. Kuin tilauksesta he saavat mökkimaalausurakan, jonka tuotolla saadaan matkaa varten mukava pohjakassa. Mukaan lähtee myös Anssin 11-vuotias sisko ja yksi koira. Suomalainen viisikkohan siinä! 

Matkaan lähdetään Kempeleen keskustan lähistöltä veneellä. Lähtö viivästyy ja katastrofin ainekset on lähellä, sillä myrsky nousee ennen kuin ollaan perillä. 

Sen mitä olen tähän ikään mennessä oppinut katastrofista, tiedän, että jos olosuhteet yhtäkkiä muuttuu, pitäisi ylipäätään harkita lähtöä.... Aina on mahdollisuus myöhästyä. No. Tällä kertaa ei tapahdu katastrofia, rantaudutaan saarelle suojaan, mutta tupaan ei päästä. Ihme touhua...

Myrskyn selkeydyttyä, ryhmä passitetaan eteenpäin. Mökki löytyy ja maalauspuuha alkaa, mutta viisikkomaiseen tapaan tämäkin viisikko vainuaa seikkailun.

Jarmo Stoori Motelli oli löytämistäni kirjoista kevyin ja siihen pätee hyvin tässä kohtaa tekstin sanonta: viimeisenä, muttei vähäisempänä. 

Kirjasta on kaksi versiota. Minä luin vuoden 2015 version. Seuraavan vuoden pokkariversio olisi ollut laajempi. Ihanan kepeällä kynällä kirjoitettu romaani motelliin sijoitetuista vakiasukkaista, matkalaisista, työmiehistä ja motellin pitäjästä. 

Kertoja hankki motellin sattumalta ja pienessä sievässä:
"Siellä se peltojen keskellä rönötti, tuleva työpaikkani."
Mutta katumaan ei ryhdytä.

Kirjassa kerrotaan viereisestä Shellistä, missä on aamupala. Siinä kohdassa totesin nukkuneeni "tässä motellissa" yhdellä geokätköilyn megareissulla pari yötä. 

Tosin kirjan motellin tapahtumat eivät vastanne todellisuutta, ei ainakaan kirjan lopun osalta. 

Mutta sieluni silmissä kokemani motelli vastasi kirjan rakennusta. Nuo reissussa kuvaamani portaatkin johtivat samalla tapaa yläkertaan. Huoneessamme oli minikeittiö ja sänky neljälle, mikä sekin mainittiin kirjassa. 

Motellin asukkaat olivat niin mielenkiintoisia, että melkeinpä toivoisi kirjalle jatkoa. Sama motelli pitäjä isomman hotellin johdossa.... Oi, se olisi mukavaa luettavaa. Olisi kiva nähdä tämä myös tämä näytelmänä. Näytelmä kun tästä on tehty.

Joulukalenterin 9. luukku 2024

Minulle 9.12. on ensisijaisesti Annan päivä. Silloin olen perinteisesti leiponut kakun joulua varten. Perinteinen hedelmäkakku säilyy viileässä hyvin aina loppiaiseen saakka. Ellei tule syödyksi ennen sitä.

Se, miksi olen leiponut kakun juuri Annan päivänä juontaa juurensa 1980-luvulla lukemastani vitsistä. Siinä mies tilaa hyvin pienen täytekakun Annan päiväksi erittäin pikkutarkoin ohjein. 

Päällä pitää olla tietyn sinisiä lemmikkejä ja siinä tulee lukea Anna. Aamulla 9.12. mies tulee hakemaan kakkua, hän moittii lemmikkien väriä, ovat liian tummia. Konditoria lupaa korjata kakun kahdessa tunnissa. 

Mies palaa ja toteaa lemmikkien olevan hyvän värisiä, mutta nyt kirjain koko on väärä, kirjaimet on liian pieniä. Ne korjataan seuraavan tunnin kuluessa. 

Mies tulee uudestaan. Ilma on tosi huono. Nyt kirjaimet ovat sopivan kokoiset, mutta fontti on muuttunut, ja Anna olisi pitänyt olla pienellä a-kirjaimella eli anna. Eikun korjaamaan. Se onnistuu jo puolessa tunnissa. 

Mies palaa ja on tyytyväinen. 

Myyjä huokaisee helpotuksesta. Koska ilma on tosi huono, hän kysyy, miten mies toivoisi kakun paketoitavan, eli miten hän on liikkeellä ja kuinka kauas. 

Mies toteaa, että ei tarvitse paketoida. Hän syö kakun heti. 

Annan päivän kunniaksi valitsin kirjauutuuden yhdeltä Annalta: Menolippu kaikkialle. Se on Anna-Katri Räihän matkamuistelu- ja vinkkikirja matkoiltaan yksin kaikkiin maailman itsenäisiin valtioihin. 

Räihä on ensimmäinen suomalainen nainen joka on käynyt kaikissa maissa fyysisesti ja siis yksin. Veikkaan että koko maailmassakaan ei ole montaa yksin matkaajaa, joka on päässyt samaan. 

Itse olen käynyt maailman valtioita läpi lukemalla vuodesta 2017 alkaen. Tätä kirjoittaessa niistä puuttuu edelleen tusinan verran maita. Mielenkiintoista nähdä, onko edes osa niistä samoja, mitä itselläni.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 8. luukku 2024

Hyvää Sibeliuksen syntymäpäivää ja toista adventtia. Joulu lähenee, siihen on enää 16 päivää ja aattoon yksi vähemmän. Vielä ehtii nauttimaan joulun odotuksesta täysin rinnoin. 

Odotellessa kannattaa muistaa Martan joulukirjan ensipainoksen sisäkannessa olleen oviluukun viesti: "

"Siivoa komerosi, jos aiot viettää siellä joulun." 

Sillä ohjeella olen itse välttänyt joulustressin kohta 20 vuotta. Tekstin on keksinyt Ritva Otva, joka toimi Marttaliiton talousneuvojana 1990-luvulla ja myöhemmin Etelä-Savon Marttojen toiminnanjohtajana.

Tälle päivälle valitsin Mika Waltarin teksteistä koostuvan Joulun ihmeen.

Kirjan tekstit ovat nuorta Waltarin noin sadan vuoden takaa. Kirjassa on seitsemän tarinaa ja runoa. Äänikirja kestää reilun tunnin, joten sen ehtii hyvin kuunnella melkein kokonaan lenkillä tai ruuanlaiton yhteydessä.

Itse olen tykännyt erityisen paljon Waltarin runoista eikä nämäkään huonoja ole. Tarinoiden tyyli on lähempänä Waltarin ensimmäistä romaania kuin osin hulvattomiakin Mikael kirjoja. Kelpo tarinoita, yhtä kaikki.

lauantai 7. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 7. luukku 2024

Itsenäisyyspäivä on juhlittu ja toinen adventti lähenee. Siivoillessa tai leipoessa voi kuunnella onneksi äänikirja.

Tälle päivälle suosittelen Ville Mäkipellon hieman erilaista joulukalenterikirjaa Kierot mielet. Itse kuuntelin tämän muutama päivä sitten huomaamatta edes että tämän voisi kuunnella myös joulukalenterina. 

Kirjassa ei ole oikein mitään jouluista ja kirjan kahdeksan sarjamurhaajaa tuo joulumieltä melko niukasti. Mutta kaikkihan eivät ole jouluihmisiä, joten otin tämän sen vuoksi mukaan omaan joulukalenterini. Ja tietty monipuolisuuden vuoksi pitää olla vähän kauhuakin mukana.

Kirja oli mielestäni mukavasti kirjoitettu. Jos nyt sarjamurhaajista suosikkia voi etsiä, niin shakkilautamurhaaja ehkä voisi olla itselleni sellainen. Hirveistä tavoitteistaan huolimatta hän sentään yritti olla tuottamatta tuskaa kenenkään läheiselle.... Tai no... Suoraan sanoenhan hirveä tyyppi oli sekin... mutta ainoa jolla oli jonkinlainen fysiologinenkin peruste tekemisilleen.

Kirjan tapaukset on eri puolilta maailmaa ja itselleni ne oli kaikki uusia. 

Varoitus: Heikkohermoisimmat ja vaikutteille alttiita älköön hankkiko tätä kirjaa.

perjantai 6. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 6. luukku 2024

Se on sitten Itsenäisyyspäivä. Onnea 107-vuotiaalle kotimaalle! Itsenäisyyspäivän aattoilta meni kuunnellessa Tuntemattoman sotilaan lukumaratonia. Kerrankin kirjallista kulttuuria tarjolla roppakaupalla. Lisää näitä!

Illalla on tiedossa televisiosta Linnan juhlat. Mielenkiintoista, miten ne ovat muuttuneet uuden isäntäparin myötä. 

Tämän päivän joulukalenterissa vinkataan nimensä puolesta päivään hyvin sopivaa kirjaa: Roope Lipastin Linnan juhlat. 

Luin kesällä ensimmäisen Lipastini, Ruotsin laiva, ja tykästyin. 

Linnan juhlat on samalla tapaa kepeä ja kuitenkin vakavia ajatuksia herättävä. 

Kirjasta tulee paikoitellen mieleen Arto Paasilinnan humoristinen revittely, vaikka kirjan taustalla on kipeät asiat: potkut töistä, potkut avioliitosta ja pitkäaikaisen unelman tavoittelu.

Tätä kirjoittaessani en ole vielä päässyt kirjan loppuun (kiitos Tuntemattoman sotilaan lukumaratonia), mutta monenlaisia ajatuksia on tullut jo nyt mieleen. 

Ja muistojakin. Itsekin olen kokenut kahden työpaikan konkurssin ja yhdet potkuihin johtaneet YTeet. Niiden jälkeen haltijatarkummi tai edes (tohelo) suojelusenkeli personal trainerina olisi ollut kiva juttu. 

Saas nähdä kuinka kirjan päähenkilön käy, eli pääsikö hän linnan juhliin 2017. Itselleni ei ole tullut kutsua. Vielä. 

torstai 5. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 5. luukku 2024

Ilokseni löysin ristikkotarjontaa tutkiessani lähikaupassa elämäni ensimmäisen sarjakuvajoulukalenterin. Se sijoittuu luonnollisesti lempisarjakuvakaupunkiini Ankkalinnaan. 

Aku Ankan Joulukalenteritaskukirjasta löytyy luonnollisesti 24 tarinaa. 

Tarinoissa vilisee nuoruudesta tuttuja hahmoja. Touho-serkku, Mummo Ankka, Leenu, Liinu ja Tiinu, poliisimestari Sisu ja etsivä Kaasi, Musta-Pekka Herttoineen, Parta-Jussi, Polle Koninkaulus, Hannu Hanhi... Itselleni oli outoja vain tontut Hipsu, Hapsut ja Hopsu. 

Joulukalenterikirja kertomuksista peräti seitsemän on aiemmin suomentamattomia. Kertomuksista 18 on italialaisia, missä Mikki Hiiri ja Aku Ankka ovat paljon piirrettyjä ja luettuja. Kirjan piirrosjälki tuo mieleeni enemmän 1980-luvun kuin nykyajan ja esimerkiksi Don Rosan rikkaan piirrostyylin. 

Nostalgian janoisille kirja antaa mahdollisuuden muistella. Uusille lukijoille kirja käy eri hahmojen esittelystä.

Olen kasvanut Aku Ankan kanssa neljä vuotiaasta alkaen. Vielä yliopistossa luin Aku Ankkaa viikoittain. Matematiikan ainejärjestö Epsilon ry alkoi tilata lehteä laitoksen kahvioon ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Voi sitä riemua, kun lehti alkoi tulla nimellä Ry Epsilon. 

Yliopiston jälkeen luin Aku Ankkaa lähinnä taskukirjoina ja satunnaisesti sukulaisissa. Vuonna 2006 löysin satumaisen tarjouksen lehdestä ja ajattelin kokeilla lukemista uudestaan. 

Kun määräaikainen tilaus alkoi lähestyä loppuaan, alkoi pommitus. Toistakymmentä puhelinmyyjää tarjosi lehteä LAPSELLENI. Lapsettomana meni kuppi nurin. En jatkanut tilausta. Miksi pitää olettaa, että klassikkolehti tilataan lapselle. Käsittääkseni keskimääräinen lukija on nykyjään keski-ikäinen mies. 

Edelleen ostan taskukirjoja ja erikoisnumeroita. Ja luen lehden, jos nään sellaisen jossain, mutta harvoin näkee. 
Vieläkään en ole leppynyt ammattitaidottomille myyjille.

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 4. luukku 2024

Tämän päivän joulukalenterikirja vie Suomen Koilis-Lappiin Ämmänkurun maisemiin. Lapin henkeä on luvassa, sillä murha tapahtuu noitarumpu kurssilla.

Kaarina Griffithsin Murha tunturissa -kirjan voi kuunnella vaikka kerralla, sillä se on ilmestynyt jo pari vuotta sitten. Toisaalta on myös mukava kuunnella/lukea pätkä kerrallaan, etenkin jos aika on kortilla niin, ettei pysty lukemaan koko kirjaa yhteen menoon. Voisin kuvitella, että osa kerrallaan ilmestyvät kirjat olisivat hyviä esimerkiksi töihin mennessä tai iltalenkillä.

En ole lukenut Griffithsiä ennen tätä kirjaa. Joitain samoja henkilöitä on käsittääkseni joissain aikaisemmissa kirjoissa, mutta ainakaan minä en lukiessani osannut kaivata lisätietoja henkilöistä.

Kurssipaikkana on kurssikeskus, mistä löytyy mm.jääbaari. Mikä mainio idea. Hyvinkin voisin lähteä tuollaiseen paikkaan kursseille, kunhan aihe olisi kiinnostava. Oma noitarumpuni kyllä kaipaisikin vielä kuvioita...

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri etkot 22.11.

Tuomiosunnuntai ja viikko aikaa ensimmäiseen adventtiin. Kun loppusyksystä selasin lukupinoa, tajusin, että minulla oli suunnitelmissa lukea...