sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Luostarin varjoissa

On jotenkin käsittämätöntä, kuinka pitkä historia maallisesta elämästä vetäytymisellä on, kun ajattelee tämän päivän ammatteja. Luterilaisille Luostari laitos on jäänyt vieraammaksi, mutta meilläkin sen suuntaisia yhteisökokeiluja on ollut.

Itse olen vieraillut muutamia kertoja Valamossa ja Lintulassa sekä turkulaisessa birgittalaisnunnien hostellissa, ja lukenut erilaisista luostarikokemuksisra vuosien saatossa niin katolisen, ortodoksisen kuin itämaistenkin luostarien piiristä. 

Noin 25 vuotta sitten kun pohdin mitä tekisin isona. Pappi ja nunna olivat parin-kolmenkymmenen vaihtoehtoisen ammatin joukossa. Työvoimatoimiston ammatinvalinnanpsykologi tyrmäsi molemmat, tai itse asiassa kaikki, koska yksi hyödytön yliopistotutkinto oli kuulemma tarpeeksi. Sittemmin sekin laitos on vähitellen kallistunut elinikäisen oppimisen suuntaan. 

Minusta ei siis tullut nunnaa, mikä on tietysti hyväkin, sillä minusta ei ehkä ole uskonnonvaihtajaksi vain ammatinvalinnallisista syistä 🤔. Enonkosken luterilainen luostari oli liian pieni mielikuviin, ja se lakkautettiinkin muutama vuosi sitten. 

On silti ollut mielenkiintoista seurata, kuinka luostareissakin eletään ajassa. 

Kun ensi kertaa näin Amalfissa 2004 syksyllä nunnan ottamassa lomaselfietä Amalfin tuomiokirkonnedessä, tuntui, että oltiin todellakin uuden äärellä, vaikka tiesin katolisen kirkonkin elävän ajassa ja Vatikaanilla olleen kotisivut jo pitkään. 

Kevyitä dekkareita etsiessäni törmäsin mielenkiintoiseen italialaisesta nunnasta kertovaan dekkari sarjaan Luostari, murha ja dolce vita. 

Rikoksia ratkova nunna on piristävä poikkeus yksityisetsivän perinteisempiin ammatteihin. 

Sarjan toinen osa on Kuolema joella. Sekin oli yhtä piristävä. 

Sarjassa nuori nunna saa luostarissa yllättävääkin vapautta pyöräillä ja hoitaa luostarin myyntityötä kylän markkinoilla turisteille. Samalla voi ratkoa rikoksia. 

Sarjan on kirjoittanut Valentina Morelli
ja lukemani kahden kirjan lisäksi näitä on kirjoitettuna saksaksi enemmänkin.
 
Toivottavasti muutkin osat ilmestyvät suomeksi. Pian. 

Kirjat toivat löyhästi mieleeni Ellis Petersin munkki Cadfaelin, joka ratkoo murha Shrewburynluostarssa 1100-luvulla.

Olen lukenut kirjat pari-, kolmekymmentä vuotta sitten ja nyt uudestaan. Suosikkini on Munkin huppu.

Cadfael lienee löyhästi italialaisen Don Matteon esikuva. Molemmat palvelevat samalla innokkuudella sekä Jumalaa että totuuden etsintää kun kyse on rikoksesta.

Tällä viikolla luin mielenkiintoisen Juha Ruusuvuoren kirjan Kaniikki Lupus

Kaniikki on tuomiokapitulissa töissä oleva pappi, mutta tämä kaniikki asustelee Sastamalassa ja pitää taloa Turun ohella myös Raumalla, missä vierailee säännöllisesti luostarissa. 

Raumalla oli fransiskaaniluostari 1400-luvun alusta 1538 vuoteen saakka. Ruusuvuoren kirja ajoittuu 1350-luvulle, mutta eipä tuo ajallinen epätarkkuus haitannut.

Lukemista helpotti, että alue oli tuttu, ja luostaristakinntiedän jotain. 

Katselin pari viikkoa sitten Satakunnan Museon YouTube videon Rauman luostarista.

Maija Helamaa Terveisiä tuhansien vuosien takaa - Kadonneen luostarin jäljillä, jossa Helamaa kertoi Rauman Pyhän ristin kirkon lähellä tehdyistä kaivauksista, jossa löydettiin paljon kirkon aidan taakse mereen heitettyjä luita ja muita jätteitä ha kadonneita esineitä. Itselleni oli uutta, että meri oli tullut tuohon luostarin aikaan oli uusi, muuten en kuullut yllätyksiä. 

perjantai 24. helmikuuta 2023

Porin Lukuhaaste 2022 Säeromaani-versio

Vuosi sitten en juurikaan tiennyt mitä on säeromaani. Niinpä piti tarttua härkää sarvista jne. ja tutustua asiaan kunnolla. Luin kaikki käsiini saamani säeromaanit, runoromaanit, runotarinat tai romaanityyppiset runot (paitsi kansaneepoksia, koska niistä olen lukenut suurimman osan joskus). Osa tilatuista viipyi reissussa vuoden vaihteen yli, joten mukana on myös runokirjoja ja pari muuta kirjaa. 

Kuvassa viime vuonna leutut säeromaanit ja pari runoromaania. 

Tässä vuoden 2022 viides ja viimeinen raportoitu lukuhaaste, uusikin on jo hyvässä alussa, 62 kirjaa on luettu, mutta kovin montaa osumaa ei vielä ole. 
  1. Säeromaani Kirsti Kuronen Paha puuska. Oli se. Paha puuska. Tarina olisi saattanut olla tarina yhdestä kauan sitten tapaamastani pikkupojasta joka aikuistuttuaan sai pahan puuskan. Valitettavasti niitä esiintyy. 
  2. Kirjan tapahtumat jäävät pitkäksi aikaa mieleesi Harri Nordell Valkoinen kirja, tuli taas mieleen että pitäisi kirjoittaa se runokirja... Vuoden 2023 puolelle jäi luettavaksi Elizabeth Acevedon Runoilija X, joka todellakin jäi mieleen, vaikka en yhtään haluaisi muistella. Hyvä kirja rajusta asiasta. 
  3. Kirjan nimessä tai kansikuvassa on huonekalu Markus Similä Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät, piano ja palli kannessa. Kirjasta tuli nostalginen fiilis. Lapsuuteni radioääni haastatteli minua 20 vuotta sitten jotain kirjaansa varten. Kirjassa liuta joululaulua taustoineen. 
  4. Kirja aiheuttaa matkakuumetta Janne Hurme Tiu tau tilhi, Sortavalassakin vois käydä. Blogiin on soffamatka sinne tulossa. Kirjoitin sitä niihin aikoihin kun kuuntelin tätä kirjaa ja pari kohtaa täydentyi tästä sopivasti. Kirja kertoi yhdestä laulusta mielettömän monta faktaa. Ihana kirja. 
  5. Kirjassa on monta kertojaa Elizabeth Acevedo Maata jalkojen alle, no ei 2 ole monta, mutta tämä oli säeromaani, joten olkoot kaksi sitten monta. Ja taisi äänessä olla vähän äitejäkin. Yksi suosikkini näistä. 
  6. Kirja kertoo jostakin alkuperäiskansasta tai etnisestä vähemmistöstä Anja Eskelinen Enkelten taikajyvät, enkelit ja paholaiset, ei ole ainakaan enemmistöä. Lasten runoromaaniksi luokittelisin. 
  7. Pidät tai et pidä kirjan päähenkilöstä Jason Reynolds Minuutin mittainen ikuisuus. En oikein ymmärrä, miksi kaikki muut on tykänneet tästä niin paljon... En tykännyt. Mistään. Mutta säeromaanihan tämäkin. 
  8. Kirjailijan nimi on mielestäsi vaikea muistaa tai kirjoittaa Dess Terentjeva Ihana. No, ihan ihanainen säeromaani tämäkin oli. 
  9. Kirja liittyy tavalla tai toisella kädentaitoihin (Taitaja-kilpailut Porissa 2022) Kirsti Kuronen Pönttö, pakko lukea valokuvaus kädentaidoksi, kun parempiakan säkeitä ei nyt löytynyt. Kokemäelläkö sitä valokuvausta voi Satakunnassakin opiskella vai Nakkilassa? 
  10. Kirjassa kerätään jotakin J. S. Meresmaa Kenties tapa(a)n sinut vielä, e-urheilija kerää voittoja ja palkintoja. Sydäntä sykähdyttävä säeromaani ❤️ Jatko-osakin ilmestyisi just kun tätä olin julkaisemassa. 5 tähteä, sydäntä tai jotain. Vampyyrit vei sieluni 12 vuotta sitten. 
  11. Kirjan nimessä on alaotsikko Olet kuin ohdake : Runoja rakkaudesta Poriin. Harmittaa edelleen kun missasin oman runon lähettämisen. 
  12. Unohdettu kirja Volter Juva Kuvia ja säveliä, Harva muistaa. Kivan tunnelmaisia runoja Juvan Tunisian matkalta. 
  13. Kirja, jonka lukeminen nolottaa tai et haluaisi myöntää lukevasi sitä Po Chü-I Korotan ääneni ja laulan, nolottaa kun en ole noteerannut ennen koko kirjaa. Kivoja runoja. 
  14. Kirja kirjailijalta, jonka koko tuotannon olet lukenut tai haluaisit lukea Uuno Kailas Paljain jaloin, melkein kaikki luettu, myös suorasanaiset tekstit. Tämä oli runoteos. 
  15. Kirjassa on uusioperhe tai samansukupuolinen pari Hanna van des Steven Punapipoinen poika. Nyt on pakko todeta, että muistan kyllä tämän säeromaanin juonen pääkohtia, mutta en muista miksi pistin kirjan tähän. 
  16. Kirjan päähenkilöllä on mielestäsi onnistunut tai kiinnostava nimi Aleksandr Puskin Jevgeni Onegin, nimi itsestään kuulostaa laululta. Mainittakoon, että luin tämän runoromaanin vuosi sitten tammikuussa. 
  17. Kirjassa ollaan mökillä tai uidaan Sarah Crossnan Yksi. Tykkäsin. Itkin. Koskettava säeromaani. 
  18. Kirjaan liittyy jokin historiallinen tapahtuma Janne Holmström Kauan sitten hukkunut, lasten siirto evakkoon Tanskaan. Tämäkin taisi olla säeromaani. Tai sitten runoromaani. 
  19. Kirja sopii asuusi tai sisustukseesi tms. Susan Crossnan, Kuunnousu. Minulla on muutamia esineitä nousevalla kuulla, mutta kuvassa on kyllä laskeva kuu. Tosin voi laskeva kuukin nousta ha nouseva laskea. 
  20. Kirjan nimessä on alkuaine LUistelukentänhoitajan ongelmat ovat meidän ongelmia... Lu=lutetium. Tämä oli haasteellinen kohta tässä tyylilajissa. En löytynyt yhtään pii-sanaakaan runokirjoista. Runot kirjassa on Poliittinen runo nyt -kilpailun parhaimmistoa. 
  21. Tieto-Finlandian voittaja tai ehdokas Eeva Åkerblad Huolenpitoja. Villeissä unelmissa kirja olisi saattanut saavuttaa ehdokkuuden, jos säeromaanityylinen kirja sinne kelpaisi. Vakkurin Leokongo olisi ollut kyllä tähänkin sopiva, kirjasin alemmas. 
  22. Luet kirjaa huvitukseksesi V. S. Luoma-Aho delete. Runoja on aina kiva lukea. Tarkoitus oli lukea tähän kivan pinkki Maria Matinmikon Kolkka -runoromaani, mutta kirja ei tavoittanut minua viime vuonna. Nyt sekin on luettu. 
  23. Haluaisit syödä tai laittaa samaa ruokaa kuin kirjassakin Anneli Kanto Ihan pähkinöinä. Tämä oli ihan romaani, mutta mukavaa arkista ruokaa, alussa fiinimpääkin. Jostain syystä en keksinyt ainuttakaan runokirjaa jossa mässäillään jotain oikein hyvää. Tapahtumapaikkana Seinäjoki. 
  24. Kirjassa käydään konsertissa, museossa tai kirjastossa Sanni Ylimartimo Pimeässä hohtavat tähdet, Korea-popista kertova säeromaani. Kivaisa kirja. Tapahtumapaikkana Jurva. 
  25. Kirjan päähenkilö käyttää silmälaseja Uuno Kailas Tuuli ja tähkä ynnä muita runoja, eikös runot kerro runoilijasta itsestä. Tähän piti pistää samoin perusteluin myös silmälasipäisen Hannu Virolaisen Sekunda jo syntyessään -runoromaani, mutta kirja ei tavoittanut minua viime vuonna. Onneksi idästä tulee uusia aamuja ja vuosia. Nyt sekin on luettu. 
  26. Kirja liittyy tavalla tai toisella rasismiin Ngaio Mars Mustaa miestä ken pelkäisi. Dekkari. Rasismisäkeet tuli jo käytettyä muualle. Juha Vakkurin Leokongon olisin pistänyt tähän, jos se olisi saavuttanut minut ennen vuodenvaihdetta. Se olisi ollut kyllä lähempänä tietofinlandia-ainesta kuin tuo Huolenpitoja, jonka sinne laitoin. Leokongo lukeminen jäi siis 2023 puolelle. 
  27. Kirja, jota toivoisit luettavan vielä tulevinakin vuosina Uuno Kailas Uni ja kuolema. Kailas on yksi pitkäaikaisista suosikeistani. 
  28. Kirja on voittanut tai kirjassa voitetaan jokin kansainvälinen palkinto Lasse Eerola Unohdetut voittajat, olympiavoittajia nämäkin. Kaikki. Suosittelen. Olisin voinut lukea tähän Aale Tynnin olympiavoittorunon, mutta eipä tullut viime vuonna mieleen. 
  29. Kirjassa joku lukee kirjaa A. W. Yrjänä Joonaan mäen valaat, päähenkilöllä on paljon kirjoja ja kirjassa jopa opetellaan uusi kieli, jotta voidaan lukea kirjoja. Hatunnoston arvoista! Säeromaani pitkin säkin. Tapahtumapaikkana Porvoo. 
  30. Kirjassa suudellaan Eino Leino Yksi on laulu ylitse muiden. Suudeltiinkohan tässä runokirjassa. Kaiketi. Eino oli naisten mies. Hassua, mutta säeromaani ja runot on usein sangen siveitä. Nyyrikki-kamaa. Perjantaissa sentään joskus suudeltiinkin. 2023 lukemissani kirjoissa noustiin päälle ja kai suudeltiinkin Juuli Niemen Pitkästä ilosta runotarinassa, Kirja vaan ei ehtinyt perille viime vuonna. 

perjantai 17. helmikuuta 2023

Oi sallithan että...

Ylin riemuni oot mitä toivoisin
Sä kun istut mun rinnallain...

Että se itkettää vuosi vuodelta enemmän. Laulajat vanhenee, mutta ne laulavat yhä siitä, kuinka toinen on kaikki kaikessa. Niin kuin tuo Gröönin Eikkakin Porin Sinfoniettan konsertissa huomenna. 
Kuva Sinfonietan sivuilta


Työnantaja tarjosi ystävänpäiväkahvit ja pienet maistiaiset konsertin harjoituksista. 

Siitä onkin aikaa, kun olen käynyt konsertissa. Viimeksi viikkoa ennen korona sulkua. Ehkä minä tästä taas innostun. 

Mutta musiikin koskettavuudesta kai olin puhumassa. 

Eniten musiikissa koskee itseäni eletty elämä. Niinkuin vaikka tuo Eino Grön. Hän oli ensimmäisiä laulajia Lea Lavenin sekä Matin ja Tepon ohella, joita kuulin lapsena radiosta säännöllisesti. 

En ole enää itsekkään lapsonen, mutta joka kerta vain Lea Lavenin Tumma nainen tuo mieleen kesäillan jolloin saunan jälkeen vaaleanvihreässä flamencotanssijan mieleen tuvassa yöpaidassa tanssahteli kappaleen tahtiin kun perheen kanssa valmisteltiin takapihan lämmössä iltakahveja. 

Eino Grönin Lazzarella oli yksi teini-ikäni suosikki, Bay City Rollersin ohella. 

Ja yhä vain, 50 vuotta myöhemmin sedät jaksaa heilua ja Gröönin Eikka laulaa kuin silloin ennen. Eino Grön on laulanut 65 vuotta. 

Sinfoniettaa johtaa tässä ystävän konsertissa Antti Rissanen. Eino Grönin kanssa laulaa tangokuningatar Heta Halonen. 

Makupalat tuli nautittua, tuli hyvä fiilis. 

Kotona muistelin lukeneeni Reposaaren omasta pojasta, Eino Grönistä yhden kirjan. Tarkastuksen jälkeen totesin sen olleen Elämäni laulut


lauantai 11. helmikuuta 2023

Porin lukuhaaste 2022 Lukien maailman ympäri versio

Tässä vuoden 2022 Lukuhaasteen maailmanympärimatkaversioni:

  1. Säeromaani Elizabeth Acevedo Maata jalkojen alle, Dominikaaninen tasavalta, oli yksi parhaista säeromaaneita jonka luin, ja luin monta. 
  2. Kirjan tapahtumat jäävät pitkäksi aikaa mieleesi Maija Salmi. Eeri Koutaniemi Ilopangon vankilan naiset, El Salvador, ei käy kateeksi vankilamatkailu, ei. Hyvä ettei tullut uniin. 
  3. Kirjan nimessä tai kansikuvassa on huonekalu Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan Olympiamatka Etelä-Korea 2018, en ole ollut mielensäpahoittajafani, mutta täst mie pidin, kovasti. 
  4. Kirja aiheuttaa matkakuumetta Norja Ville-Juhani Sutinen Arktis Viime kesänä olis tehnyt mieli Koilis-Norjaan bussilla, mutta jalka ei kestänyt istumista niin pitkään. 
  5. Kirjassa on monta kertojaa Nicaragua Kahvin hinta, kertomuksia nicaragualaisisista kahvintuottajista kiva oppia jotain uutta. Ei paljon, mutta sopivasti. 
  6. Kirja kertoo jostakin alkuperäiskansasta tai etnisestä vähemmistöstä Paolo de Carvalho Neto Setäni Atahualpa, Ecuador, tässä veijaritarinassa oli pääosissa intiaani, joka kuuluu alkuperäisväestöön. Teki vaikutuksen. 
  7. Pidät tai et pidä kirjan päähenkilöstä Jacob Wegelius Hudson Queenin ruusu, Portugal, ihana gorilla, luin ensin Merten gorillan ja toivon kovasti näille jatko-osia. 
  8. Kirjailijan nimi on mielestäsi vaikea muistaa tai kirjoittaa Kreikka Stefanos Xenakis Lahja miten nauttia elämästä ja nähdä ihmeitä kaikkialla. Nimen lisäksi on vaikea muistaa sisältöäkin vuoden jälkeen. 
  9. Kirja liittyy tavalla tai toisella kädentaitoihin (Taitaja-kilpailut Porissa 2022) Panama John Le Carré Panaman räätäli. Ehkä pitää katsoa se leffakin. 
  10. Kirjassa kerätään jotakin Papua-Uusi-Guinea Aune Mikkonen Kotona viidakkokylässä Pirkko Luoma Papua-Uusi-Guineassa. Kirjassa kerätään satoa omalta maalta. 
  11. Kirjan nimessä on alaotsikko Rubert Isaacson Hevospoika - isän ja pojan yhteinen matka, Mongolia, sopisi minulla myös kohtaan jäi pitkään mieleen. En ole heppatyttö, mutta kirjasta välittyi hyvin lapsen ja hevosten yhteistyö. 
  12. Unohdettu kirja Konstantin Paustovski Valkoista kultaa, Turkmenistan, nämä Neuvostoliiton aikaiset klassikot alkaa olemaan unohdettuja kirjoja. Itselläni unohdettu myös siksi, että luin oman kirjani, mutta olin unohtanut, että se on oma, ja palautin sen kirjastoon. Mielenkiintoinen kirja. 
  13. Kirja, jonka lukeminen nolottaa tai et haluaisi myöntää lukevasi sitä Qatar Sami Kolamo Riistopallon Mm-kisat Qatarissa. Nolottaa kahdestakin syystä. En katsele jalkapalloa, mutta näemmä kumminkin luen siitä. Ja sitten vielä riistopallo. 
  14. Kirja kirjailijalta, jonka koko tuotannon olet lukenut tai haluaisit lukea Kenia M. M. Kaye Kuolema Keniassa. Koko ajan mietin, millaista Kayella itsellään oli Keniassa. 
  15. Kirjassa on uusioperhe tai samansukupuolinen pari Johanna Hulkko Jostain kotoisin, Australia, päähenkilö on palannut Australiaan tietylle rannalle pojan vuoksi. Suhde on ja on off. Vanhojakin muistellaan, tikkua ei saada silmään, mutta muuten sattuu ja tapahtuu, ainakin sattuu sieluun. 
  16. Kirjan päähenkilöllä on mielestäsi onnistunut tai kiinnostava nimi Intia Sujata Massey Bombayn Prinssi Perveen Mistry tutkii. Perveen on hauska nimi. 
  17. Kirjassa ollaan mökillä tai uidaan Maija Asunta-Johnston Punainen jääkaappiUnkari. Myös Maijan mökillään laittama ruoka kuulostaa hyvältä. Tässä kirjassa kesämökistä oli tullut jo myös talviasunto, mutta menköön mökistä, koska sellaiseksi Maija sen aikanaan osti. Olen myös lukenut kaikki hänen kirjansa. 
  18. Kirjaan liittyy jokin historiallinen tapahtuma Malesia Nevil Shute Viisi mustaa kanaa. Lukiessa tämä oli ihan ok kirja, mutta jälkeenpäin olen miettinyt tätä paljon ja positiivisin miettein. Teki hyvän vaikutuksen. Kirjassa ollaan japanilaisten vankeina. 
  19. Kirja sopii asuusi tai sisustukseesi tms. David Safier Tuomiopäivä ensi tiistaina, Saksa, punainen sopii hyvin mustan kanssa. Hieno kirja. Melkein yhtä hyvä kuin edellinen Hyvä karma. 
  20. Kirjan nimessä on alkuaine Sjön Argonlastu, Islanti. Argonista luin 2 kirjaa, hopeasta samoin. Ja yhden lyijystä. Argonit oli vähiten mieleen. Molemmat vähän mystisiä. 
  21. Tieto-Finlandian voittaja tai ehdokas Suomi Hannu Salmi Tunteiden palo. (Gulagit ja Juveliuksen Jerusalem on jo toisissa lapuissa). Että oli hyvä kirja. Ihana rakenne. Ja sisältö. 
  22. Luet kirjaa huvitukseksesi Barbados Paula Harkki Kadonnut Karibialla. Hirveän montaa kirjaa en ole löytänyt Karibialla. 
  23. Haluaisit syödä tai laittaa samaa ruokaa kuin kirjassakin Ruotsi Anna Fredriksson Tiistaikerho. Pitkästä aikaa hyvä kirja, missä ei tapettu montaa ihmistä raa'asti. 
  24. Kirjassa käydään konsertissa, museossa tai kirjastossa Tsekki Pavel Soltész Maanantaisin suljettu. Ravintelissa soi musa. 
  25. Kirjan päähenkilö käyttää silmälaseja Botswana Alexander McCallSmith Kuinka elefantti kasvatetaan. Jälleen hyvä kirja perinteisen ruumiinrakenteen omaaville naisille ja muillekin. 
  26. Kirja liittyy tavalla tai toisella rasismiin Guatemala Jennifer Harburg Rakkaani Everardo Naisen taistelu oikeuden puolesta. Parempiakin kirjoja Guatemalassa luin viime vuonna (ks blogi), mutta tämä sopi tähän kohtaan. 
  27. Kirja, jota toivoisit luettavan vielä tulevinakin vuosina Horace Walpole Otranton linna, Italia, on ilmeisesti maailman ensimmäinen goottilainen romaani vuodelta 1764. Tarina, joka sopisi kerrottavaksi takkatulen loisteessa. 
  28. Kirja on voittanut tai kirjassa voitetaan jokin kansainvälinen palkinto Suomi Urho Karhumäki Avoveteen, kirja voitti olympiakultaa. Kirja kertoo olympialaisiin valmistautumisesta. Tykkäsin, mutta ei tämä mikään koko kansan suosikki ole ollut. Luin vuoden aikana yllättäen vahingossa toisenkin Karhumäen kirjan. 
  29. Kirjassa joku lukee kirjaa Amerikka Hawaiji Sujata Massey Rei Shimura Hawaijilla. Hyvin sujui elo Hawaijillakin. 
  30. Kirjassa suudellaan Salomon saaret Heikki Hietala Hotelli Tulagi. Yksi vuoden parhaista kirjoistani. Tuli mieleen 1980-luvun alussa katsomani sarja Bye bye Black Sheep, mikä se sitten olikaan. Ihan kuin tämä olisi jatkoa jonkin lentäjän tarinalle sodan jälkeen. Tuli nostalginen olo. Ja tarinakin oli loistava. 
Vuoden maita en laskenut, mutta 50 ei ole ainakaan liikaa. Määrää vähensi mm. intoni lukea paljon Ukrainasta. 

tiistai 7. helmikuuta 2023

Bhutan - Tiibetin loppu soffa matka Himalajan kupeeseen

Sekotan helposti Bhutanin ja Brunein. Tai niin olen ainakin tavannut tehdä ennen tätä vuotta, jolloin luin kirjan kummastakin maasta.

Jatkossa yritän muistaa mitä Ronald Reitmairin kirjassa Servus in Bhutan - Reisebericht eines Zivildieners - kirjassa sanottiin:

Nimi Bhutan tulee intialaisesta sanasta Bhotanta - "Tiibetin loppu" - joka tarkoittaa "Tiibetin raja-aluetta".


Se toinen vaikea, Brunei, sijaitsee sitten eteläisemmässä Aasiassa, Borneon saarella ja siis ihan sen luonnonpuiston naapurissa, missä Pate kävi Siirin kanssa kirjassa Timo Parvelan kirjassa Pate, viidakon kuningas (siitä lisää kevään 2022 apinapostauksessa). 

Reitmairin kirjassa kirjailija kertoo kokemuksistaan harjoittelusta Bhutanissa. Hän etsi paikkaa espanjankielisestä maasta, mutta kun sellaista ei löytynyt, hänelle tarjottiin paikkaa Bhutanissa. Lähtö oli niin nopea, että hän otti rokotukset viikossa ja lähti matkaan ajatuksen turvin, että hänelle faksattaisiin pikaviisumi Bhutanin Bangkokin lentokentälle. Näin tapahtuikin. 33 tuntia Saksasta lähtemisen jälkeen hän oli perillä. 

Alkaa pitkä ajomatka perille. Sää oli poikkeuksellisen hyvä.  Mutta vaikka aurinko paistoikin, satunnaiset sumupaikat eivät hajonneet, ja harjoittelija oli iloinen, ettei ollut pukeutunut liian ilmavasti.

Tie, "Bhutan Highway", leikkaa maan lännestä itään, risteyksiä on vain muutama.  Ja siellä on vain yksi suora osoitus, jossa voit kiihdyttää hieman yli 60 km/h.  Koko reitti on ainutlaatuinen kaarresarja, ja tämä on ainoa tapa selittää, miksi 312 km:n ajaminen Thimphusta Uraan kestää noin kaksitoista tuntia. (Google kääntäjä). 

GoogleMaps antaa nykyisin ajo ajaksi vajaa 8 tuntia joka sekin on kauan. Kuvassa Ura on päätepiste oikealla. Thimpusta alaspäin on tie, jota kirjoittaja matkusti lomalle Intiaan. 

Urassa:

Sitten yksi maanviljelijistä kutsui meidät kotiinsa.  Yhtäkkiä olin keskellä Heinrich Harrerin ”Seitsemän vuotta Tiibetissä”, joka on yksi suosikkikirjoistani. Istuimme kukin pienellä matolla lattialla, siemailimme Suchaa (voitee), söimme outoa juustoa, uskalsimme vahvan kulauksen Araa, eräänlaista snapsia ja englanniksi raderechten.

Ihan kaikki ei mene tässäkään kehityskohteessa putkeen. Kirjoittaja pohtii lomallaan Intiassa (ei ollut varaa lentää kotiin saakka, joten mikään kultakaivos työ ei ollut). 

Tulin, näin enkä voittanut.

Tulin, suljin silmäni ja odotin muiden voittavan.

Kirjan parasta antia oli paikkojen kuvailu. Metsäprojektissa on lähes kieltona, että kuusiin ei kosketa. Niitä kasvaa noin 3000 metrin korkeudella. Kuusi vyöhykkeen yläpuolella on vyöhyke, jossa kasvaa alppiruusuja. Niin korkeita, että niiden sekaan ei kannata lähteä eksymään. 

Puutkin vaikuttavat isoilta, kuten kirjan kuvasta näkyy. Ei nyt ehkä sellainen, mistä Amerikoissa laulettiin, että punapuun kannosta voi tehdä mökin, mutta iso kuitenkin. 

Luin muutama kuukausi sitten myös Jamie Zeppan Ylitse taivaan ja maan -kirjan, joka kertoo kanadalaisesta nuoresta naisesta, joka päättää lähteä opettajaksi Bhutanin. Kanadaan jäi kahden vuoden pestin ajaksi odottelemaan huolestunut perhe ja kihlattu, joka ei ollut matkasta mielissään. 

Ensimmäinen opetuspaikka on hyvin syrjäisellä maaseudulla, missä opettajien tarve on ilmeinen. Alun kulttuurishokin jälkeen opettaja sopeutuu maahan ja rakastuu oppilaisiinsa. 

En spoilaa tarinaa, mutta kirja vei itseni mukanaan niin, että lopussa sanoin haikeat hyvästit. 

En sano, että kirja olisi kovinkaan samankaltainen kuin Hilja Valtosen esikoisromaani Nuoren opettajan varaventtiili, mutta itselleni tuli kirjan lukemisesta samanlaisuuden tuntu ja myös samanlainen hyvä olo. 

Niinpä harmittelinkin kovasti, että en ole tarttunut kirjaan aiemmin, vaikka asia on ollut mielessä ainakin viisi vuotta. Toisaalta hyvä näinkin, sillä kirja oli yksi tämän kesän parhaista lukukokemuksista.

Molemmissa kirjoissa mainittiin sivumennen ulkonaliikkumiskielto. Käsitin että se koskee myös paikallisia, mutta ulkomaalaisille on lisäksi omia rajoitteita. Heidän täytyy työssäkin ollessaan hankkia lupa liikkumiseen.

Kehitysyhteistyökirjassa kirjoittaja sai luvan kahdeksi viikoksi, vaikka tarkoitus oli viipyä maassa ainakin puoli vuotta. 

Taiteilijatreffit 2023

Vuodenvaihteen vanhoista FB päivityksistä huomasin, että olen suunnitellut useampana vuonna jatkavani taiteilijatreffeillä käyntiä, mutta niin vaan asia on unohtunut jo tammikuun aikana. Parhaina vuosina on tainnut tulla jos nyt ei nolla tapahtumaa, niin tosi vähän kumminkin ja nekin ilman taiteilijatreffit nimitystä.

Nyt, kun ensimmäinen viikko on takana ja todellakin etukäteen kalenteriin pistetty elämys on suoritettuna, rohkenen julkaista viikoittain (hah hah haa) päivittyvän listan toivoen, että se todellakin tänä vuonna täyttyy mieluiten joka viikko.

Taiteilijatreffit on Julia Cameronin Tie luovuuteen kirjassa esittelemä menetelmä luovuuden kehittämiseen. Itse olen käynyt ekoilla taiteilijatreffeilläni 1997 tienoilla. Väliin tiheämmin, väliin harvemmin, ja sitten taas unohtaen... 

Tarkoitus olisi pyhittää joka viikko aikaa itselle niin, että se aika olisi etukäteen kalenteriin merkittynä ja voisi tuoda uusia virikkeitä itselle. Paikka ja tekeminen on vapaavalintainen. Kirpputorilla käynti on yhtä hyvä kohde kuin uusi taidenäyttely. Pääasia on, että tapahtumaa odottaa. 

Yleensä taiteilijatreffeillä käydään yksin, mutta itse olen yksin asuvana linjannut niin, että itselleni jaettu kokemus voi olla suurempi elämys kuin yksilösuoritus. Sitä omaa aikaa itselle kun kotona on kaikki muu aika. 

Suoritetut viikkotreffit:

52. Täytin tavallisen ristikkolehden vuosien tauon jälkeen
51. Ma Novellikoukku
50. Su Korsmanin joulu
49. Ma Bookcrossing miitti Pori
48. To Ulvilan kirjasto SK live
47. To Kuvan funktio suhteessa tekstiin
46. Ti Taideopetusluento
45. La Tämän runon haluaisin kuulla
44. La Pyhäinpäivä
43. Ma Novellikoukku
42. Ke Itäpori-ilta
41. To Kirjoittamisen salat esitelmä Villa Ruskassa
40. Ti Frendipäivä kahviloissa lounas yhden kanssa, jääkahvit toisen kanssa ja päälle kässämartat
39. Ma Ratajätkät Satakunnassa luento
38. La Lapua leffa Kpäässä
37. Su virkistyspäivä
36. Ke Kuningatar Kristiina luento
35. Ma Keppihevosratsastusta ym. lähikirjastossa
34. To Kokousretki Eurajoelle
33. To Kirjojen yö
32. Ke Shoppailuretki
31. Hs Teema Gallen Kallela
30. Bookcrossing treffit Postelli ja taidenäyttely yläkerrassa
29. Treffit kirjasto tuttujen kanssa, ei ihan lukupiiri
28. La Taide piknik tapahtuma Raatihuoneen puistosss
27. To Runon ja Suven päivä, kirjan julkkarit kirjastossa
26. Ti SuomiAreenalla
To Pelto-observatorio näyttely, skumpoaa ja mansikoita
25. Ti Jalkahoito, kevyet varpaat juhannukseksi
24. To Kesäteatteri Kirjurissa
23. To Bodyguard leffa + tarjoilu päivänäytöksenä englanniksi
22. Palapelin tekoa lomalla
21. Ma Novellikoukku
20. Ke Yhteislaulua lähiössä, 
Pe vuoden eka georetki Raumalle ja
La Jättikirppis
19. Ma Kirjasto upea valokuvanäyttely
To Lähiötapahtuma
18. Ke Sukututkimus luento Suojeluskunta ja lotat
17. Ma Canva koulutus mm. tekoälyn käyttö kuvituksessa 
16. Ti Kirjastossa esitelmä näytelmän kirjoittamisesta
15. Ke Kinokellari Vain sekuntti
14. Ti Ilta Somalimaan naisille Teams
13. Su elämäni eka kertaa lipas vahtina vaaleissa ja 
Ke Kinokellari leffa useamman vuoden tauon jälkeen ja 
12. Su Cedercreuzin museo
11. To Radikaaleja ristipistoja 
10. To Laulu huoneen kehtolauluilta fb-live
9. Ti Marttojen Kalevala ilta Asko Hurstin mielenkiintoinen luento. 
8. To  Geokätköily miitti Älä ny ohi pyäri Ratraanpyörässä
7. To 16.2. Pori Sinfonietta harjoitukset Eino Grönin ja Heta Halosen kanssa. Hieno näyttely nuorten portfolioita aulassa. Illalla katselin vielä Kansallisoopperan Turandot oopperan. Tarjosivat verkossa ilmaisen live lähetyksen, mitä katseli parituhatta henkeä. 
6. Ti 7.2. Kaupunki olohuoneeseen tutustuminen Kässämarttojen kanssa. 
5. La 4.2. Tylypori, hyvää kannatti odottaa monta vuotta. Voi jehna, kun oli monenlaista nähtävää! Purkitettua Peikon räkää en ole ennen nähnytkään. 
4. Ke 25.1. klo17  Virtuaaliopastus-reissulla Roomassa. Tuli nähtyä kaikki keskeiset kohteet, lopussa heitettiin kolikko olan yli Trevin suihkulähteeseen. Edellisestä heitosta on yli 12 vuotta. 
3. To klo 18-20 Anarkistikirjontaan tutustumista Marttaliiton ensimmäisessä Teams kässäkahvilassa. Tein ristipistoilla 1,5° tekstin ohjeiden mukaan ja ompelin sen pannulappuun. Veikkaan kuitenkin, että en anna sitä kansanedustajaehdokkaalle vaan vien yhdistyksen lahjakoriin annettavaksi jollekin luennoitsijoille. 
Lisäksi tutkailin Päivi Setälän Odotus - valokuvanäyttelyä Kruunupään gallerian Peräseinällä sekä Superisä-näyttelyä samassa aulassa. 
2. Ma klo 18-20 Aikuisten värityskirjojen värittämistä ohjatussa tapahtumassa. En ole hirveästi väritellyt yksin, vaikka se onkin mielenkiintoista ja meditatiivistä. Kaverin kanssa värittäminen oli elämyksellisempää. Etenkin yksin asuvalle. 
1. Ke klo 19.15- Erään gradun esiluenta ja huomioiden kirjaus. Edellisestä kerrasta on useampi vuosi aikaa. Tällä kertaa en lukenut arjen kulttuurihistoriaa vaan liikuttiin todellakin itselleni oudoilla vesillä. Jos ajatellaan Iidan tarinaa, niin tästä saattaisi olla jotain apua siihenkin.

*  *  *  

Julkaistu alunperin 8.1.2023. Nostot noin kerran kuussa.
EDIT tammikuu 2024. Eipä juuri nosteltu. Unohdin koko listan, mutta en sentään taiteilijatreffejä. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...