torstai 23. tammikuuta 2025

Lista maailman 100 parhaasta romaanista ennen vuotta 1900

Löysin jostain kansainvälisestä kirjablogista The Daily Telegraphin vuonna 1899 laatiman listan romaaneista, jotka ovat olleet aikansa helmiä ja jääneet ihmisten muistoihin. Lista on luonnollisesti painottunut hyvin vahvasti englanninkielisiin maihin. Mukana on muutama ranskalainen kirjailija, pari italialaista ja yksi venäläinen. Muita maita ei listoilta löydy. Esimerkiksi Cervantes puuttui. Useilla kirjailijoilla on listalla pari-kolme romaania. Pari novellikokoelmaakin taisi olla mukana. Lista tuntui painottuvan enemmänkin meriseikkailuihin kuin romantiikkaan, vaikka esim. Jane Austen ja muutama tuntemattomampikin naiskirjailija oli mukana.

Englanninkieliset kirjan nimet eivät ainakaan itselleni ole kaikki tuttuja, joten etsin krjoille suomenkielisiä käännöksiä. Kävin listaa läpi Wikipedian ja Kirjasammon kanssa. Googlasin ja jossain kohden käytin tekoälyäkin etsimisessä. Saattoi silti olla, että joku käännös jäi löytymättä. Muutamaa tarkastelin Finnankin listoilta, mutta en löytänyt. 

Kirjasin kirjailijoiden perään elinvuodet ja maat missä ovat asuneet pidempään. Itselleni on miellyttävämpää tietää, minkä aikakauden kirjoitustyöstä on kyse. Loppua kohden lisäilin enemmän ja enemmän kommentteja, mutta en viitsinyt enää käydä listan alkupäätä uudestaan, joten se jäi niukkasanaisemmaksi. 

Pakko myöntää, että opin paljon monista kirjailijoista. Varmaan puolet oli sellaisia, joiden nimeä en ollut kuullutkaan. Tässä listassa olen lihavoinut ne, jotka olen lukenut. Yllätys oli, että naisia oli mukana enemmänkin kuin Austen ja Brontet.

Jaoin 100 kirjan listan kahteen osaan. Aluksi on aakkosittain ne kirjat, jotka on käännetty suomeksi, lopussa harmaalla ne, joita ei ole suomennettu vielä. Toivoa on, sillä esimerkiksi Ville-Juhani Sutinen on kääntänyt yhden näistä hiljattain. Jos joku nyt tästä saa idean käännöstyöhön, niin itse toivoisin ensimmäisten käännösten joukossa olevan Mrs Henry Woodin East Lynne. Tai näkisinpä sen edes näytelmänä. 

Näemmä olen lukenut tätä kirjoittaessani 12/100. Lihavoin tekstejä sitä mukaa kun luvut etenee. 

Suomennetut suosikkikirjat 47/100

Austen Jane (1775-1817) Englanti

·       Järki ja tunteet

·       Ylpeys ja ennakkoluulo

Balzac Honoré de (1799-1850) Ranska

·       Ukko Goriot

Beecer-Stowe Harriet (1811-1896) Usa. Orjuuden vastustaja.

  • Setä Tuomon tupa

Braddon M. E. (1835-1915) Englanti

·       Hänen salaisuutensa

Bronte Charlotte (1816-1855) Englanti

·       Kotiopettajattaren romaani

·       Shirley

Bulwer-Lytton Edward (1803-1873) Englanti tunnettu Suomessa Pompeijn viimeiset päivät -kirjasta, jonka lisäksi on suomennettu ainakin viisi kirjaa.

  • Rienzi : Rooman viimeinen tribuuni (1835 toimi myös pohjana Wagnerin Rienzi-oopperalle, jota en ole nähnyt vielä)

Caine Hall (1853-1931) Mansaaret, Mansaaren trubaduuri,

·       Sovitus (kirja sijoittuu Mansaarille, kuten pari muutakin kirjaansa)

Collins Wilkie (1824-1889) Englanti

  • Kuukivi
  • Vakopukuinen nainen

Cooper James Fenimoer (1789-1851) Usa:n romaanitaiteen perustaja

  • Haukansilmä
  • Ruohoaavikko
  • Viimeinen mohikaani

Dickens Charles (1812-1870) Englanti

  • Dombey ja poika
  • Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut
  • Oliver Twist

Dumas Alexandre vanhempi (1802-1870) Ranska

  • Kolme muskettisoturia
  • Monte Criston kreivi
  • Myladyn poika eli kaksikymmentä vuotta jälkeenpäin. Löytyy myös nimellä Muskettisoturit seikkailevat jälleen

Fielding Henry (1707-1754) Englanti, sääli ettei kirjoittanut myös siitä vakavien rikosten tutkintaan organisoimastaan Englannin ensimmäisestä rikospoliisiosastosta)

  • Joseph Andrewsin seikkailut
  • Tom Jones

Hawthorne Nathaniel (1804-1864) Usa,

  • Seitsenpäätyinen talo (sijoittuu Uuden englannin kaupungin sivukadulle 1600-1700-luvulla)
  • Tulipunainen kirjain (sijoittuu Uuteen Englantiin puritaanielämään 1600-luvulla)

Hope Anthony (1863-1933) Englanti, kirjoitti romantiikan hehkuttamia seikkailuromaaneita, jotka myivät, mutta joista ei itse pitänyt, Presidentin kilpakosijat kuulostaa mielenkiintoiselta

  • Zendan vanki (kirja on käännetty kahdesti suomeksi. tapahtumamaana kuvitteellinen Ruritania, esiintyikö se jossain Blytonin kirjassakin?)

HughesThomas (1822-1896) Englanti

  • Tom Brownin kouluvuodet (sisäoppilaitosromaani)

Hugo Victor (1802-1885) Ranska

  • Kurjat
  • Meren ahertajat
  • Pariisin Notre Dame tai myös nimellä Notre-Damen kellonsoittaja

Kingsley Charles (1819-1875) Englanti, käännetty myös romaanit Länttä kohti ja Vellamon lapset

  • Hypatia eli uusia vihollisia vanhassa hahmossa (kertoo 500-luvun Kreikasta)

Kipling Rudyard (1865-1936) Bombay Brittiläinen Intia/Englanti/Usa/Etelä-Afrikka/Englanti. Tunnetuimmat kirjansa on Viidakkokirja ja vakoiluromaani Kim. Nobel 1907 nuorimpana koskaan ja pitää sitä titteliä edelleen)

  • Kadonnut legioona : kertomuksia Intiasta ja muualta (Kiplingin ensimmäinen novelli-teos)

Marryat Frederick (1792-1848) eli Kapteeni Marryat, Dickensin tuttava ja Hemingwayn sekä Twainin  ihailema nuortenseikkailukirjailija. Tunnetaan erityisesti Lentävästä hollantilaisesta joka ei ollut tällä listalla.

  • Joen kasvatti
  • Merikadetti Jack Easy (oli suosituin kirjansa vuodelta 1836)
  • Nuori kadetti Simple

Reid Mayne (1818-1883) Tunnetaan myös nimellä Kapteeni Reid.  Pohjois-Irlanti/Usa. Poen ystävä, Osa kirjoista sijoittuu Meksikoon, missä Reid matkusteli. Ainakin 12 muuta teosta tämän lisäksi on suomennettu.

  • Päätön ratsastaja (Seikkailuromaani Teksasista. Sarjassa on kolme osaa, joten kannattaa aloittaa oikeasta. löytyy e-kirjana ja ainakin pari muutakin kirjaansa ja YouTubesta Piplia-äänikirjana.)

Scott Walter Sir (1771-1832) Skotlanti. Itse tunnistin etukäteen vain1100-luvun englannista kertovan pääteoksensa Ivanhoe, joka yllättäen puuttuu tältä listalta, joka on muuten pisin yhden ihmisen lista ja vielä on yksi käätämättömissäkin. Teki tunnetuksi historiallisen romaanin lajityypin ja kirjoitti Napoleonin elämäkerrankin.

  • Henkipatto Rob Roy (hakobiittikapinen ajalta, löytyy vain lyhennettynä suomennoksena)
  • Kenilworth (hovielämää ja kiellettyä rakkautta Elisabet I aikaan)
  • Kuninkaan mies
  • Lammermoor’in morsian (Kaksi suomennosta)
  • Talismani (elokuva Rikhard Leijonamieli tehty tästä)
  • Tähdistälukija (selvittämätön rikos kertomus 1700-luvun loppupuoliskolta)

Sienkiewicz Henryk  (1846-1916) Puola. Nobel 1905. Toinen pääteos Kunnian kentällä : historiallinen kertomus Juhana Sovieskin ajoilta olisi varmaan myös listalla, mutta se ilmestyi vasta 1907. Varmaan pitäisi tarttua tähän vihdoin.

  • Quo Vadis (Neron ajan Roomasta. Nimi tulee Quo Vadisin pienestä kirkosta Roomassa, missä kirjailija sai idean kirjaan.)

Smollett Tobias (1721-1771) Skotlanti/Italia. Kehitti englantilaista veijariromaanityyppiä.

  • Peregrine Pickle kirjasta on julkaistu suomeksi vain katkelma Kommodori Trunnionin kuolema antologiassa Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja.

Sterne Laurence (1713-1768) Irlanti/Englanti. Tajunnanvirtatekniikan uranuurtaja. Lukupinon pohjilta löytyy itseltäni myös Sentimentaalinen matka, joka suuntauti Italiaan ja Ranskaan. Se on suomennettu 2010.

  • Trustan Shandy – elämä ja mielipiteet (ilmestyi vuosina 1759-1767, suomeksi vasta 1998)

Sue Eugéne (1803-1857) Ranska

  • Kuljeksiva juutalainen eli Jerusalemin suutari, painettu myös nimellä Vaeltava juutalainen.

Tackeray William Makepeace (1811-1863) Intia/Englanti. Satiiri Turhuuden turuilla ei näy olevan listalla, mutta löytyy lukupinoni pohjalta.

  • Henry Esmondin historia hänen itsensä kertomana (historiallinen romaani1700-luvun Englannista)

Tolstoi Leo (1828-1910) Venäjä

  • Anna Karenina

Ja sitten suomentamattomat kirjat 

Itse luen kirjat nykyään mieluummin ruotsiksi kuin englanniksi joten jos löysin ruotsinnoksen, lisäsin maininnan. Myös löytämiäni e-kirjoja mainitsin, mutta niiden osalta lista ei ole täydellinen. Huom! Saman kirjailijan teoksia voi olla sekä käännetyissä että ei-käännetyissä. 

Ainsworth William Harrison (1805-1882) Englanti, ruotsiksi löytyy ainakin Guy Fawkes eller krutsammansvärjningen

  • The Tower of London
  • Old St. Paul's
  • Windsor Castle

Barrie J. M. (1860-1937) Skotlanti, suomennettu mm. Peter Pan

  • A Window in Thrums

Besant Walter (1836-1901) & Rice James (1843-1882) Englanti, Besant oli muutaman vuoden professorina Mauritiuksella, joten joku kirja saattaisi kertoa sieltäkin. Ehkä.

  • The Golden Butterfly

Boldrewood Rolf eli Thoas Alexander Browne (1826-1915) Australia

  • Robbery Under Arms

Bulwer-Lytton Edward (1803-1873) Englanti tunnettu Suomessa Pompeijn viimeiset päivät -kirjasta, jonka lisäksi on suomennettu ainakin viisi kirjaa. Riezi kirja löytyy ylempää käännettyjen listalta.

  • Last of the Barons
  • Night and Morning
  • The Caxtons

Cockton Henry (1807-1853) Englanti

  • Valentine Vox (aiempi versio: The Life and Adventures of Valentine Vox, the Ventriloquist (kertoo vatsastapuhujasta)

Crawford Francis Marion (1854-1909) Italia, suomennettu Ajattomat aaveet v.2017

  • Mr. Isaacs : A Tale of Modern India  

Dickens Charles  Englanti (Ks käännetyistä ylempää lisää)

  • Martin Chuzzlewit
  • The Old Curiosity Shop

Doyle Arthur Conan (1859-1930) Englanti, suomennettu mm. Sherlock Holmes-kirjoja

  • The Firm of Girdlestone (julkaistu People lehdessä sarjana 1889-1890)

Eliot George oikeammin Mary Ann Evans (1819-1880) Englanti  psykologisen romaanin uranuurtaja

·       Scenes of Clerical Life novellikokoelma, (suomennettu mm. Daniel Deronda)

Gaskell Elizabeth (1810-1865) Englanti,

·       Mary Barton (löytyy myös ruotsiksi. Suomennettu mm. Cranfordin seurapiiri)

Grant  James (1822-1887) Skotlanti, kirjoitti paljon romaaneita Skotlannin historiasta

·       The Aide de Camp

  • The Romance of War (ei suomennettu, jotain löytyy ruotsiksi kuten myös Filip Rollo ja Konung Gustaf Adolfs skottska krigare)

Harte Bret (1836-1902) Usa suomeksi löytyy Tarinoita Kalifornian kultamailta 1-2)

·       Gabriel Conroy 

Holmes Oliver Wendell vanhempi (1809-1894) Usa

  • Elsie Venner

Kingsley Charles (1819-1875) Englanti ks. käännetyistä ylempää Hypatia. Käännetty myös Länttä kohti ja Vellamon lapset.

  • Two Years Ago (romaani vuodelta 1857)
  • Alton Locke (vuodelta 1849)

Kingsley Henry (1830-1876) Englanti Charlesin veli, joka matkusti Australiaan 1853, josta palasi 6 vuotta myöhemmin ja kirjoittaa elämästä siellä.

  • The Recollections of Geoffrey Hamlyn

Lawrence George Alfred (1827-1876) Englanti, mutta otti osaa Amerikan sisällissotaankin. Kirjoitti anonyymisti Guy Livingstonen, ja sen jälkeiset teokset tittelillä Guy Livingstonen kirjoittaja.

  • Guy Livingstone or ’Thorough’(näkyy olevan maailman 11648. paras kirja ikinä. Löytyy Project Gutenbergistä englanniksi. Huom! kirjoittaa tässä samasta Rugby School -koulusta, mistä Thomas Hughesin käännetty teos Tom Brownin kouluvuodet käännettyjen listalla. Kiinnostaisi molemmat.)

Lever Charles (1806-1872) Irlanti

  • The confessions of Harry Lorrequer (esikoisteos 1837)
  • Charles O'Malley

Linton Eliza Lynn (1822-1898) Englanti, antifeministi

  • The Atonement of Learn Dundas

Lover Samuel (1797-1868) Irlantilainen lauluntekijä tunnettu myös nimellä Ben Trovato. Oli pakko kuunnella The Angel´s Whisper kipale. Legends and Stories of Ireland löytyy e-kirjana äänikirjapalveluista ja Project Gutenbergistä löytyy jotain englanniksi lisää).

  • Handy Andy (satu irlantilaisesta elämästä 1841)
  • Rory O'More (koominen ooppera 1837)

Marryat Frederick (1792-1848) kapteeni, Dickensin tuttava ja Hemingwayn sekä Twainin  ihailema. Tunnetaan erityisesti Lentävästä hollantilaisesta joka ei ollut tällä listalla. Kolme kirjaa löytyy käännettyjen listalta.

  • The King's Own

Meredith George (1828-1909) Englanti. Nuoren Feverelin tulikoe -kirja on suomennettu.

  • Diana of the Crossways

Mulock tai Craik, Dinah Maria (syntyjään Mulock) (1826-1887) Englanti. Suomeksi löytyy Jalo elämä ja Rampa pikku prinssi ja hänen matkustusviittansa sekä verkosta Italialaisen tytär -kertomus, joita mainostetaan John Halifaxin tekijän kirjoiksi, mutta sitä ei ole suomennettu.

  • John Halifax (pääteos vuodelta 1856, löytyy e-kirjana englanniksi äänikirjapalveluista)

Ouida eli Luisa de la Ramé (1840-1908) Englanti/Italia. Suomeksi käännetty Flandrialainen koira, Aro, Kosto, Lehti myrskyssä  ja Petetty.

  • Under Two Flages (suosituin teoksensa ja löytyy ruotsiksi Unger skilda fanor)

Reade Charles (1814-1884) Englanti. Erikoistunut yhteiskunnallisia kysymyksiä pohtiviin dokumenttiromaaneihin.  Suomennettu pääteos Luostari ja kotiliesi joka kertoo keskiajasta. Alla olevat kirjat kaikki löytyy englanniksi e-kirjana

  • It Is Never Too Late to Mend
  • Peg Woffington and Christine Johnstone
  • Hard Cash

Rives Troubetzkoy Amélie, (1863-1945) Usa, prinsessa vuodesta 1896 alkaen

  • Virginia of Virginia (1888)

Schreiner Olive Emilie Albertina  julkaisi aluksi salanimellä Ralph Iron(1855-1920) Etelä-Afrikka, vanhemmat lähetyssaarnaajia. Suomennettu ilmeisesti vain Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta

  • The Story of an African Farm (esikoisteos vuodelta 1883, josta tuli suosittu. Kirjoitettu nimellä Ralph Iron. Löytyy myös ruotsiksi Farmen i Afrika)

Scott Michael julkaisi myös nimellä Tom Cringle (1889-1835) Englanti/Jamaika. Liekö sama Scott, jolta on Lännensarja 10/1962 Kuoleman varoitus.

  • Tom Cringle's Log  (Meriromaani, löytyy ruotsiksi Tom Cringles loggbok)
  • Cruise of the Midge (Meriromaani tämäkin molemmat löytyy e-kirjana englanniksi)

Scott Walter Sir (1771-1832) Skotlanti. Itse tunnistin etukäteen vain1100-luvun englannista kertovan pääteoksensa Ivanhoe, joka yllättäen puuttuu tältä listalta, joka on muuten pisin yhden ihmisen lista ja vielä on yksi käätämättömissäkin. Teki tunnetuksi historiallisen romaanin lajityypin ja kirjoitti Napoleonin elämäkerrankin.

  • Old Mortality

Smedley Frank E. (1818-1864) Englanti

  • Frank Fairlegh (Smedleyn ensimmäinen, suositu essee laajeni kirjaksi Frank Fairlegh vuonna 1850)

Smollett Tobias (1721-1771) Skotlanti/Italia. Kehitti englantilaista veijariromaanityyppiä. Toinen kirja löytyy käännetyistä osin käännettynä.

  • Roderick Random (veijariromaani, löytyy käännettynä ruotsiksi vuonna 1824)

Surtees R. S. eli Robert Smithe Surtees (1805-1864) Englanti.

  • Mr Sponge's Sporting Tour (vuodelta 1853. Kirjan uskotaan antaneen sysäyksen Dickensille kirjoittaa Pickwick-kerhosta, joten tämäkin olisi kiva lukea.)

Tackeray William Makepeace (1811-1863) Intia/Englanti. Satiiri Turhuuden turuilla ei näy olevan listalla, mutta löytyy lukupinoni pohjalta. Yksi romaani löytyy käännettyjen listalta.

  • The Newcomes (löytyy ruotsiksi Familjen Newcome)
  • The Memoirs of Barry Lyndon (veijariromaani 1700-luvun Englannista, löytyy ruotsiksi Den välborne Barry Lyndons memoirer)

Trollope Anthony (1815-1882) Englanti Itseni kiinnoistaisi yhdeksästä suomennetusta kirjasta viimeisin, Murhasta syytettynä (Palliser-taru 8).

  • Oldey Farm (vuodelta 1862)

Ward Mary Augusta eli Mrs Humphry Ward (1851-1920) Australia/Englanti. Siskon poika on Aldous Huxley, Aldous sai nimensä Wardin Marcella romaanin päähenkilön Aldous Raeburnin mukaan. Marcella löytyy suomeksi, Elsmere ei.

  • Robert Elsmere

Warren Samuel (1807-1877) Englanti. Kirjojaan ei ole käännetty

  • £10,000 a Year (1841 julkaistu voimakkaasti vaikuttanut romaani)

Webster Steel Flora Annie (1847-1929) Brittiläinen Intia

  • On the Face of the Waters (historiallinen, tarka romaani vuoden 1857 Intian kapinasta, löytyy e-kirjana englanniksi)

Wetherell Elizabeth (1819-1885) Usa, tunteikkaita ja uskonnollisia romaaneita,

  • The Wide, Wide World  (ilmeisesti ensimmäinen romaani vuodelta 1849)

Whyte-Melville G. J. (1821-1878) Skotlanti. Suomeksi käännetty ainoa teos on Orjasoturit, joka kertoo 70-luuvn Roomasta ja Jerusalemista. Romaania on kuvattu yhtä kuolemattomaksi kuin Pompeijin viimeiset päivät ja Quo vadis, mutta itse en ole kuullut tästä aiemmin. Menee lukupinon pohjille.

  • Market Harborough 
  • Inside the Bar

Wood Ellen, eli Mrs Henry Wood (1814-1887) Englanti, asui myös Ranskassa 20 v. Kirjoitti yli 30 romaania, joista East Lynne ehdottomasti tunnetuin.

  • East Lynne (Löytyy e-kirjana englanniksi. Sensaatioromaani vuosilta 1860-61, jossa uskottomuutta ja kaksois-identiteetti. Jos oikein tulkitsin, kirjasta on tehty kuusi elokuvaa englanniksi ja yksi tamiliksi sekä runsas määrä näytelmäesityksiä. Tarinan keskiluokkaisuutta ym. kritisoitiin, mutta sillä tahkottiin rahaa vuosikymmeniä. Toivottavasti Ellen Woodkin sai niistä osansa. Tämä olisi nähtävä teatterissa! East Lynnen kaupunki Missourissa on nimetty kirjan mukaan. Ei lainkaan huono saavutus sensaatioromaanille. Aikanaan kirjailija oli tunnetumpi Australiassa kuin Dickens. Myös ainakin Charrings romaanista on tehty samanniminen mykkäelokuva.)

perjantai 17. tammikuuta 2025

Tammikuinen lukumaratoni 17.-19.1.25

Bongasin 'Kuunnellut äänikirjat' -blogista lukumaratonin ja päätin lähteä mukaan. Pienessä flunssanpoikasessa muutakaan ei viitsi tehdä kuin lukea. 

Herättyäni vihdoin, jatkoin loppuun eilen aloittamani Niina Nummisen Branco Pelele kirjan parissa. Kirja kertoo Nummisen puolen vuoden vapaaehtoistyötä pienellä ammattikoululla Guinea-Bissaussa vuodenvaihteessa 2008-2009. 

Sivut 218-378 eli 160 sivua.

Äänikirjanavälipalana kuuntelen Alexander McCall-Smith Laiskanlinnan laulu : MMA Ramotswe tutkii -sarjan 23. osa. Kirja tuli kuunnelluksi loppuun lauantaina kauppareissulla. 

Botswanalainen Naisten etsivätoimisto nro 1 ei pettänyt tälläkään kertaa. Alussa kyllä vähän epäilin, mutta onneksi nopeasti tapahtui käänne parempaan.

Guinea-Bissaun selätyksestä innostuneena päädyin selättämään heti perään Eritreaa. 

Paavo Virtasen lähetystyöaiheinen romaani Moskeijan varjossa : Lähetysromaani Eritreasta on ollut lainassa pidempään. Rivit on niin tiheässä, että lukeminen ei ole kiehtonut. Sen verran olen kirjaa aiemmin selannut, että tiesin tarinan imaisevan mukaansa, niin kuin se tekikin.

Ennen aamuöistä nukahtamista pääsin sivulle 30, sillä innostuin tutkimaan ensin Eritrean historiaa ja kirjoittamaan siitä muistiinpanoja.

Toisena välipalaäänikirjana Ragnar Jónassonin Tuhkayö. Kirja sijoittuu Pohjois-Islantiin. Se onkin hyvä juttu, sillä tammikuu on perinteisesti arktisten alueiden kuukauteni.

Kirja ei oikein avautunut. Ehkä flunssalla oli osuutta asiaan. Kuuntelin kuitenkin lauantaina loppuun. Pari kertaa täytyi kelata taaksepäin koska uni vei voiton. Virkeämpänä olisin ehkä muistellut toista samalle alueelle sijoittuvaa dekkaria. Siitä tykkäsin. Päivitys Islannista on tulossa, joten siitä enemmän myöhemmin.

Lauantaina luin myös Eritrea romaanin loppuun. Kirja sioittuu 1970-luvun alkuun, jolloin Virtaset olivat alueella lähetystyössä. Kirjan lopussa on lyhyt yhteenveto siitäkin. Kirjassa puhutaan taisteluista, joita käytiin sisällissotana kun Eritrea kuului Etiopiaan.

248 s.

Sunnuntaille edessä oli uuden kirjan valinta. Pinnallinen yskä vaivasi. Istua ei jaksaisi ja pitkällään hengitys pihisee ja parin minuutin välein on pakko yskäistä. Mutta näillä mennään. 

Piti lukea kirja Malediiweiltä, mutta se oli fyysisesti liian painavaa sänkylukemista. Luin vain 2 sivua ja vaihdoin kirjaa.

Aloitin Allan Sealyn Hotelli Everestin, mikä jäi kesken. Luin siitä 152 sivua.

Kirja on ollut 1998 Booker -palkinto ehdokkaana. 

Kieli on mielenkiintoisen lyhyttä, Lukiessa tulee sama fiilis, kun itse yrittämällä yritän kirjoittaa lyhyitä lauseita ja tarkoituksella viljelen pisteitä ja isoja alkukirjaimia olan takaa. Se on itselleni niin epätyypillistä, että minulla on sitä varten oikein erillinen tunne. Englanninkielisissä blogeissa puhutaan runollisuudesta, kai sen sellaiseksi kuin voi sanoa. Kirja sijoittuu Intiaan. 

Illalla ennen nukahtamista luin vielä

italialaisen Cesare Pavesen (1908-1950) Runoja kummuilta. Ihanaa, että hänen runojaan käännettiin vihdoin. Kirja on kerrankin tuore runokirja, jonka luen. Se ilmestyi viime vuonna. 

Loppuyhteenveto:

Paljon tuli luettua, mutta paljon myös nukuin. Flunssa vei veronsa. Terveenä olisin kuunnellut enemmän, mutta nyt torkuin. 

Neljä kokonaista kirjaa jabkaksi kolmasosa ei kuitenkaan ole ihan huono saavutus. Ensi kerralla virkeämpänä ja terveempänä 

Olen tosi tyytyväinen, että sain selätettyä vihdoin nuo Afrikka-kirjat ja samalla sain kaksi uutta maata. Afrikasta lukematta on nyt enää vain Komorit, mutta sieltäkin on EHKÄ kirja jo yöpöydällä. Ehkä siksi, että vasta luettuani tiedän kelpuutanko sen haasteeseeni riittäväksi, vai pitääkö kaivaa jotain muuta. 

Minulla on mielikuva, että se amerikkalainen nainen, joka ehkä noin 10 vuotta sitten luki kirjan joka valtiosta yhdessä kalenterivuodessa, käännätti tai häntä varten käännettiin kirja nimenomaan Komoreilta, joten helppoa kirjan etsiminen ei ole ollut. Käännetty kirja, tuli myös myyntiin, joten myöhemmin haasteen suoritus on ollut helpompaa. 

Malediivit jäi vielä tänään haaveeksi, mutta sekin on nyt aloitettu.

Kiitokset 'Kuunnellut äänikirjat' haasteestasi.

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Hävitä 365 tavaraa vuodessa vol 3 vuosi 2025

Päivittyvä päivitys siitä, onnistunko hävittämisessä jos kirjaan hävittämisen ylös toisin kuin aiempina parina vuotena, jolloin olen vain laskeskellut sitä mielessäni. Käytännössä en hävitä yhtä tuotetta päivässä, vaan jonain päivänä häviää tavaraa enemmän, joinain viikkoina ei yhtään. Ehkä kirjaaminen kannustaa myös valmistamaan käsitöitä loppuun saakka. Ehkä jopa tartun keskeneräisten sukkien laatikkoonkin vuoden aikana (en ole tarttunut 6-7 vuoteen).

Oman haasteeni säännöt 

Lasken hävitetyksi kaiken mikä on kotiin pesiytynyt ja mikä kävelee ovesta ulos. Siinä kierrätys on etusijalla. 

Lisäksi lasken yhdeksi hävitetyksi tuotteeksi valmistuneet käsityöt ja askartelutuotokset, koska (vääränlaista) lankaa ja askartelumateriaalia on kertynyt hivenen liikaa varastoon. Eli jos käytän 20 lankakerän loppua yhteen patalappuun, se on yksi hävitetty tuote (vaikka se ei kävelisi ovesta ulos vielä). 

Muissa esineissä käytän pääasiassa kappalemäärää, mutta esim. kaverille lahjoitettu karkkipaperiaskartelu pussi oli vain yksi yksikkö, vaikka niitä karkkipapereita oli pussitettu lajeittain ja pussejakin oli melkoisesti. Käytännössä kuitenkin tyhjäsin vain yhden laatikon, missä paperit olivat olleet lähes 10 vuotta peruutetun paperiaskartelukurssin jäämistönä. Paperit kerjäsin aikanaan kavereilta, sillä silloin en ollut löytänyt yhtään sokerintonta karkkia jossa olisi ollut paperit. Itsekseni en viitsinyt niistä mitään tehdä. Kaverille onneksi, en vienyt niitä roskiin edellisellä viikolla niin kuin ajattelin, eli kaiketi pitää tarkemmin ajatella, olisiko melkein roskilla kuitenkin jollekin tarvetta. 

Luettelo viikoittain: 

  1. 18 englannin ja ruostinkielistä kirjaa, 1 pannulappu =19
  2. Pannulappu 2 kpl =21
  3. Karkkipaperilaatikko tyhjätty =22
  4. Flunssassa kotona, ei hävitystä =22
  5. Muutama kortti pohja ja värityskirjan kaksoiskappale =24
  6. 2 vanhaa passia samalla kun hain uuden =26
  7. Kudotut koordinaatit =27
  8. Pannulappu 2 kpl =29
  9. Askarreltu paperiveneitä esim kortteihin =30
  10. Donitsi =31
  11. Pannulappu 2 kpl =33
  12. Läppärinsuojapussi (ristipisto)=34
  13. - 
  14. Polvipeitto/vauvapeitto =35
  15. Iso lasinalus tms 2 kpl =37
  16.  -
  17. Pannulappu 2 kpl =39  
  18.  Pannulappu 2 kpl =41 
  19.  Sukat 3 paria =44
  • 44. Panunalusia 8 =52
  • 48. Pannulappuu 6=58
  • 48. Kirjalahjoitus pikkujouluiussa 43=101
  • 51. Joululahjat mm. palapelejä ja lankaa 25=126
Luultavasti tuli poistettua jotain muutakin, mutta 365 ei täyttynyt. Kirjaus unohtui koko kesäksi ha syksyksi. 

Kemi - Suuri pieni kaupunki

Lappiin sijoittuva Kemi tuo mieleen ensimmäisenä lumilinna, jota en ole koskaan kokenut sekä Kemijoen, jonka ylittämisestä Kemin tienoilla ei ole mitään mielikuvaa, vaikka sen olen tehnyt ainakin neljästi. Rovaniemeltä muistan Kemijoen kyllä. Ala-asteelta on jäänyt mieleen, että Kemijoki on Suomen pisin joki, vaikka äidin opettama jokirimpsu Kemijoen unohtaakin: 

"Oulun siika on pyhä kala..."

Kemijoki on 550 km pitkä. Tarkastin sen, kun ihmettelin miksi Savukosken kunnalle suunniteltiin aluksi Kemi-alkuista nimeä. Niiltä tienoilta joki alkaa. 

Fyysisesti olen kävellyt Kemin kamaralla kerran, pari ohikulkumatkalla - sen verran, että olen hakenut kunnasta kaksi geokätköä. Soffamatkailua olen harrastanut enemmänkin kun olen ratkonut Kemi-aiheisia geomysteereitä tai lukenut kirjoja. 

Ennen tätä päivitystä en juurikaan voinut kehuskella Kemi-tietämykselläni. Rantabulevardin tienoot tulee ainoana paikkana mieleen ja historiastakaan ei juuri ollut muistikuvia. Edes kirkosta ei ole näköhavaintoa, mutta muistelin Kemin kuuluneen rahalta haiseviin kaupunkeihin, niihin joissa oli sellutehdas. 

Sotahistoria

Joni Skiftesvik Isäni, sankari. Vuoteen 1915 ja jääkäriliikkeeseen liittyvä kirja. Luotsi Taavetti pestautuu viemään jääkäreiksi aikovia Kemistä Perämeren yli Ruotsiin. Kirjan edetessä tutustutaan Taavettiin ja hänen isäänsä ja Taavetin perheeseen. 

Satu Saarisen Annikin sota ja rauha kertoo Saarisen isoäidin tarinan. Pääpaino on sota-ajalla Kemissä ja sen jälkeen Saksassa. Tämä kirja on tähän mennessä ainoa lukemani, jossa sotamorsian todellakin päätyy Saksaan, vaikka monta muutakin vaihetta on.

Pirkko Mattila Perämeren Sofia. Itsenäinen kauppias Sofia Laitinen (1889-1959) oli Mattilan isoäiti. Kirja on fiktiivinen, mutta kertoo Sofian tarinan ja Kemin historiaa. 

Sofian ensimmäinen mies kuoli urheiluvammoihin ja jätti ison loven Sofian sydämeen. 

Tarina oli kiehtova, sillä harvoin tältä ajalta löytää naisyrittäjästä kertovia kirjoja. Kirja olisi mielestäni kestänyt enemmänkin historiallisia tapahtumia. 

Sota-aikaan Kemissä sain tässä uutta näkökulmaa ainakin sakariinin mustanpörssin kauppaan liittyen. Yksi erä salakuljetettiin maahan jopa armeijan autolla. 

Pekka Jaatinen Verenpunainen kaupunki. Kirja taisi päättää "kemikauteni". Tässä kirjassa eletään Jatkosotaa ja Lapin sotaa Kemissä. 

Sahateollisuutta ja 1949 veritostai

Paavo Rintala Lakko. Olipas siinä mahtava klassikko. Eletään kessä 1949. Kemissä meinataan laskea palkkoja, mutta työläiset ryhtyvät lakkoon. Perustuu kesän 1949 tapahtumiin. 

Unto Katajamäki Veritostai-kirjassa eletään kohti Kemin veritostaita 18.8.1949. Historialliset faktat pitää paikkaansa, vaikka dekkarin hengessä tässä mennään.

Anu Kolmonen Taapelitaivas. Kemiläiselle sahalle sijoittuu tämäkin kirja, mutta tämän tarina kattaa paljon muutakin kuin kesän 1949.  Kirja alkaa noin vuonna 1930 ja päättyy näihin päiviin. Kuuntelin kirjan ja epäilin, että alussa en kuunnellut tarkkaan, kun tuntui, että yhtä asiaa ei selvitetty lainkaan, mutta se ratkesikin sitten loppukohauksissa. Nautin kirjan tekstistä. 

Dekkarit

Kari Hanhisuanto on kirjoittanut mielenkiintoisella tavalla kirjan Pelkopeli.
Kirjailija kutsui ihmisiä kahviloihin ym. paikkoihin, missä keskustelujen pohjalta tarina kehittyi valmiiksi. 

Ideassa on samaa, mitä fanien kanssa kirjoittamisessa verkossa, mutta tässä vain tapaamiset on livenä. Mielenkiintoista. 

Etsivään oli helppo samaistua itsekin. Voisin kuvitella sopeutuvani minäkin kaikkeen muuhun, paitsi ainaiseen kylmyyteen (tai kuumuuteen).

Ruusuvuori Aavikkosutten veli : Lapponia-sarja osa 2. Kaksoismurha ja uusnatsijärjestö ei kuulostanut etukäteen houkuttelevalta, mutta tämähän oli hyvä!

Tapani Blomstedin Kemi-dekkarisarjan ykkösosan Rakkauden hinta keskiössä on nykyaikaiset seurustelusuhteet ja sen ikävä lieveilmiö, rahan metsästys. Tästä kirjoitin enemmän II-päivityksessä viime kesänä.

Elina Backmanin ja Heidi Holmavuon  
Ratkaisematon osat 8-10 -äänikirjassa ratkottiin kemiläisen Elli Immon murhaa. Kuuntelin jaksot keväällä 2022, mutta ne poistettiin pian rikostutkinnallisista syistä. 

Sittemmin 2023 toukokuussa luin kirjasta tehdyn täydennetyn version: 
Ratkaisematon, kirja joka avasi murha tutkinnan, Elli Immon tapaus. Kirjaa oli täydennetty sillä, mitä tapahtui sarjan julkaisemisen jälkeen

. . Poliisi tutki asiaa, mutta vielä ei ollut tarpeeksi faktoja tapauksen sulkemiseen. Tekijäoletettu on jo kuollut, ja Ellikin olisi yli 80-vuotias, jos olisi saanut elää. 

Erkki Tuormaa Sadonkorjaaja. Näemmä vielä yksi Kemi-kirja. Tässä dekkarissa rikoksia tapahtuu muuallakin kuin Kemissä, myös mm. Porissa, mutta tutkintavastuu on kemiläisillä. Mielenkiintoinen dekkari-idea tässäkin. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Kolme kertaa Stewart

Mary Stewart (1916-2014) on itselleni uusi tuttavuus. Wikipedian mukaan hän oli brittiläinen kirjailija, joka aikanaan kehitti romanttisten mysteerien genren. Ei turha tyttö, etenkin, kun näinä aikoina CozyCrime on melkoisen suosittu genre. Aikalaiset ovat pitäneet Stewartin kirjoitustyyliä parempana kuin esimerkiksi Suomessa paremmin tunnetun Victoria Holtin. Olen itsekin pitänyt Holtia "liian romanttisena" kirjailijana, jotta olisin koskaan innostunut tarttumaan hänen kirjoihinsa. Saatan silti olla väärässä. Stewart sen sijaan teki vaikutuksen heti, vaikka en edes ajatellut genreä. Stewartin kirjoja on myyty yli 30 miljoonaa.  

Stewartin päähenkilönä on nainen, joka osaa tulla toimeen omalla älyllään ja pitää hermonsa myös vaarallisissa tilanteissa... Ainakin niin kauas, kunnes voi nojata jonkun olkapäähän. 

Laitoin vahingossa ensin Mary Stewartin hakusanaksi Pinterestin hakukenttään ja voi miten hienon tunnelmaisia kansikuvia Stewartin kirjoissa maailmalla onkaan! Vaikka ihan aikansa kuvia on nuo kotimaiset kun kuvat. Kannattaa vilkaista!

Stewartin kirjoissa on jokaisessa omat henkilöt, joten ei ole väliä missä järjestyksessä kirjat lukee. 

Espanjassa tutustutaan härkätaistelu areenaan ja ihaillaan auringon nousemista vanhassa rauniokylässä. Korfulla etsitään antiikin kohteita. Libanonissa keskitytään enemmän kertojan tädin tiluksille (vanha haaremirakennus), joskin ajellaan myös pikkukylissä ja tutustutaan mm. huumeiden kasvatukseen muiden kasvien keskellä. 

Lähdettekö ajelulle rouva? 
Serkku vinkkasi kirjaa, jossa on hauska nimi. Pakkohan se oli lukea. Kirja olikin osuvasti Stewartin ensimmäinen kirja vuodelta 1955.  Tässä kirjassa oltiin Etelä-Ranskassa, Provencessa. 

Kirjan päähenkilö lähtee ystävättärensä kanssa Provenceen ja siellä Avignonin kaupunkiin. Lomaillessa he viettävät aikaa myös erillään. Louise maalaa, päähenkilö tutustuu alueen historiallisiin kyliin. 

Nainen tapaa hotellissa fiksun David-pojan koirineen ja alkaa suojella poikaa. Kiperä seikkailuhan siitä syntyy. 

Hassua, mutta kuvittelin heti alusta lähtien Bentley-kuskin mielessäni Lovejoyn kilpailijaksi, näyttelijä Malcolm Tierneyksi. Jossain vaiheessa selviää, että Bentley-mies onkin kirjassa rikas antiikkikauppias aivan kuten Lovejoynkin kilpailija. 

Tiedä sitten johtuiko Bentleystä, vai mistä, mutta tästä kirjasta tykkäsin eniten. 

Tapaaminen Korfussa. 
Loma Kreikassa siskon luona kuulostaisi viehkeältä, ellei Kreikassa olisi nykyään niin tuskaisen kuuma. Kuuma se taisi olla jo 1964, kun kirja ilmestyi. Toisaalta kuka käskee lähteä kesällä. Maan talvilämpötila on inhimillisempi. 

Tällä lomalla ratkotaan rikosta, joka selviääkin. Nuori näyttelijätär saapuu Joonian meren rannalle lomailemaan. Pian kreikkalainen mies katoaa ja joku yrittää tappaa kesyn delfiinin. 

Gabrielin koirat 
Kirja ilmestyi englanniksi 1967. Esipuheen mukaan Gabrielin koirat ulvovat talon kattojen yllä ja se merkitsee kuolemaa. 
Tässä kirjassa ollaan Beirutissa Libanonissa. 

Christy Mansel on rikas ja hänen serkkunsa Charles komea. 
"Meidän sukumme oli pankkiirisukua ja ollut haisevan rikas jo kolmen sukupolven ajan."  🌟
Kun kerran serkukset sattuvat olemaan Libanonissa, he päättävät lähteä vanhan tätinsä Lady Harrietin palatsiin kyläilemään. Pitäähän sukulaisia tavata, kun kerran lähellä ollaan. 

Pääsy palatsiin on vaikeaa ja pois pääseminen vielä vaikeampaa. 
"Tästä kaikesta voi tosiaan päätellä, että jotain on vinossa."
Tämäkin kirja päättyy onnellisesti, kaikin puolin. 

Jatkossa toivon lukevani ainakin Skotlantiin Skyen saarelle sijoittuvan Keskiyön tulet -dekkarin vuodelta 1956. 

Kaiken kaikkiaan Stewartin romanttisia mysteereitä on käännetty suomeksi 12, kolme uusinta on kääntämättä, joskin Ulappapääsky löytyy lyhennettynä vuoden 1993 Kirjavaliot-sarjasta. Nuorten Merlin-sarjasta on käännetty vain ensimmäinen, Kristalliluola. Lastenkirjoista on käännetty kolme. 

Ennen kuin toimeennuin julkaisemaan kirjoittamani, ehdin lukea vielä Murattipuun. 
Sen alku oli mielestäni pitkä eteinen, ja siksi se oli luvun alla pari kuukautta. Kirjan loppupuoli olikin sitten samaa kiintoisaa dekkarityyliä kuin nuo kolme edellistä. Ei muutkaan kirjat mitenkään nopeasti etene, mutta tämän kirjan englantilainen maaseutu ei ilmaissut minua mukaansa. 

perjantai 3. tammikuuta 2025

Vuoden 2024 parhaat lukukokemukset

Vuodenvaihteessa on tapana katsastaa menneeseen ja suunnitella tulevaa. Pari viime vuotta on opettanut, että lukemisenkaan suhteen ei kannata tehdä tarkkoja suunnitelmia. Yksi päämaanosa/kuukausi -rytmi on kuitenkin tarkoitus pitää mielessä tänäkin vuonna. Eli tammikuussa luen jotain napapiireiltä, syyskuussa Afrikkaa jne. Kovin orjallisesti en sitä ole noudattanut pariin vuoteen, mutta se kyllä antaa laaja-alaisemmalle lukemiselle pontta. Koko vuosi menee tietysti metsästäessä kirjoja puuttuvista maista ja kunnista. Ja veikkaan, että eteen tulee muutama teemakin, joka lähtee lapsesta. Toivottavasti ei yhtä pahasti kuin Pariisi ja Ukraina aiemmin. Olisi kiva, jos osaisi lopettaa ajoissa, kuten kävi apina-päivitykselle pari vuotta sitten. 

Vuoden 2024 lukusaldon oli 473 kirjaa. 

Niin ei pitänyt käydä... Vuosi sitten iloitsin, kun 2023 vuonna onnistuin vähentämään lukemista, nyt kävi kuin pahoille hengelle Raamatussa : ne tulivat takaisin ja toivat tyhjään tilaan kaverinsakin. Vuoden 2022 lukuennätys tuli siis taas ylitettyä. Puolustuksekseni sanon, että luin ohuita runokirjoja varmaan viitisen kymmentä. Jos ne olisi korvannut esimerkiksi Päättymättömällä riemulla olisi saldo jäänyt viime vuotiseen, mutta muutama upea runokirja olisi jäänyt lukematta.

Näemmä olen tykännyt dekkareiden ohella kirjoista, joissa tutkitaan jotain kiinnostavaa asiaa kuin kuorittaisiin spulia — mennään asiaan syvemmälle kerros kerrallaan. Historian ohella myös fantasia uppoaa. 

Klassikoistakin löytyi hyviä ja sitten on runot, joista tänä vuonna peräti neljä sai minulta täydet pisteet. Jos kirjassa on kuvitusta, sen on syytä olla erilainen kuin muissa kirjoissa.  

Linnut lähellä voitti Ruotsin kaunein kirja tittelin eikä syyttä. Lintujen kuvat oli todellakin muotokuvia. Ihan kuin kannessa.

Hugo Cabret oli mainio, paksu kirja elokuvan historiasta. Kirjassa on paljon kuvasivuja, mutta kuvat eivät ole kuvitusta, joka täydentää tekstiä, vaan osa tarinasta. 

Vaikka luen paljon vanhoja kirjoja tuli ihan uusiakin kirjoja luettua. Monet dekkarisarjat on seurannassa ja saan ilmoituksen kun niistä ilmestyy äänikirja. 

Paras uutuus kertoi tosi tarinan Teuvasta. Ihmettelin kovasti kun Käräjät ei löytynyt Finlandia-ehdokaslistalta. Oliko syynä se, että kirja ilmestyi syksyllä? 

Kotimaisia klassikoita luin tänä vuonna poikkeuksellisen monta. Niistä valitsin parhaimmaksi Paavo Rintalan Lakko kirjan, vaikka myös Joel Lehtosen Putkinotkolle annoin täydet pisteet, samoin Anu Kolmosen Taapelitaivaalle. 

Blogikirjoituksia tein 91. Se on määrällisesti kolmanneksi eniten.

Aika monesta maasta tuli luettua tänäkin vuonna ja aika monesta maasta löytyi  kirjoja myös vuoden parhaissa. 

Euroopan maista tuli luettua vähintään yksi kirja reilusti yli puolesta maasta, koska runojakin luin melkein jokaisesta EU maasta. En tosin varsinaisesti laskenut eri maita, vaikka tänä vuonna laskeminen olisi ollut helppoa, sillä merkitsin maan tai kunnan kuukausi päivitykseen, jos tieto paikasta löytyi. Jämähdin alkuvuodesta Tanska, Englanti, Hollanti kolmioon eikä tilanne paljon parantunut myöhemminkään... Koskaan olen lukenut yhtä monta kirjaa Englannista. 

Huonoimmalle lukemiselle jäi tänä vuonna Afrikka, mistä luin todennäköisesti vain 3-4 kirjaa. Ne sijoittuivat Marokkoon, Kongoon ja Etiopiasta. Yhdessä kirjassa lisäksi lähdettiin Komoreilta, purjehdittiin Maragasgarin lähellä ja päädyttiin Englantiin. Jopa vuosittainen pistäytyminen Botswanassa unljhtui. 

En kuitenkaan ole huolissani yhdestä vuodesta. Syyskuu on taas Afrikka-kuukauteni. Joka vuosi ei löydy kirjoja jokaisesta afrikkalaisesta valtiosta, koska uusia ilmestyy suomeksi vähän. Ja luultavasti nuo 3-4 kirjaa ovat huomattavasti enemmän, mitä suomalaisilla keskimäärin.

Puuttuvia maita on jäljellä noin 13. Noin siksi, että San Marinon ja Bangladeshin tilanne on heikohko (ei kokonaista kirjaa, mutta luettu kyllä) ja Kiribatin kirja on edelleen puolivälissä. Kotoa löytyy kirjat ehkä neljään maahan. Ehkä siksi, että vain lukemalla tiedän hyväksynkö kirjan haasteeseen.

Kokonaan puuttuvia on Bahrain, Brunei,  Malediivit, Grenada, Saint Lucia, Saint Vincent ja Grenadiinit, Marshalsaaret, Mikronesia ja Nauru. Varmat kirjat löytyy Eritreasta ja Guines-Bissausta. Komorit, Bangladesh, San Marino ja Palau on epämääräisessä vaiheessa. Niistä Palausta saattaa olla kirja kotona mutta jos se ei käy, on maan tilanne huonoin.

torstai 2. tammikuuta 2025

Joulukuussa luetut kirjat

Vuoden viimeinen kuukausi. Joulukirjoja ja kesken jääneiden kirjojen loppuun saattoa. Onnistuin kuin onnistuikin pitämään vuoden lukusaldon alle kauhistuttavan 500 kirjan. Tänä vuonna määrää kasvatti yli 50 ohutta runokirjaa. 

Aro Eila Jouluyö. Selkokirja joulusta. 🌟

Auer Anneli Murhalesken muustelmat. Kirja jota olen vältellyt, mutta kun on kuunnellut kaikki muutkin kirjat tästä murhasta, niin pakko kai tämäkin oli kuunnella. Yllätyin Auerin hyvästä lukijaäänestä. Vain parissa kohtaa hän intoutui näyttelemään puhettaan. Muutoin puhe oli yllättävän tasalastuinen. Ulvila. (17.12.)

Benedict Alexandra Joulun palapelimurhat. Luin aiemmin jo pari Benedictin edellistä joulutarinaa. Tämän säästin palapelien tekohetkeen. Tykkäsimme molemmat tarinasta. (29.12.) 🌟🌟🌟

Bowen James Bobin joulu. Kirjassa James muistelee menneitä, erityisesti jouluja ja löytää joulumielen keskeltä lumisateita Lontoota. Elokuvan kun olen nähnyt Bobista, mutta oli tämä vaan hyvä. Englanti (3.12.) 🌟🌟🌟

Canetti Elias Marrakešin ääniä -merkintöjä matkan jälkeen. Kemian tohtori Cannetti matkusti. Canetti sai kirjallisuuden Nobelin 1981. Marrakesh sijaitsee Marokon puolivälissä kun mennään Gibraltarilta Länsi-Saharan rajalle. Matkaa Atlantin rannikolle on noin 100 km. Kaupungissa on nykyisin vähän yli miljoona asukasta. Kirjan tapahtumat on 1970-luvulta. Tätä julkaistussa en kyllä muista miksi tykkäsin tästä kolmen tähden arvoisesti, mutta minkä annoin sen annoin.
"Liha on hyvää, sitä pitää syödä."
Tätä julkaistessa ihmettelin, tykkäsinkö oikeasti tästä näin paljon. Muistiin jäi vain pari pikku tapahtumaa. (8.12.) 🌟🌟🌟

Christie Agatha Kuolema keskitalvella. Kirjassa tusina talvista kertomusta. Pääoisssa Poirot, Marple Harlequin, Tommy ja Tuppence. Novellit on tosiaankin liian lyhyitä makuuni, vaikka nämäkin ihan hyviä tarinoitua, mutta pieni tarinan venytys olisi innostanut minua enemmän. (5.12.) 🌟

Hornak Francesco Viikko on pitkä aika. Tytär on ollut Afrikassa lääkärinä Liberiassa missä riehuu tappava virus, joka tarttuu vain eritteitä. Hän palaa jouluksi Englantiin ja vanhemmat ja sisarukset päättävät pitää yhteisen karanteenijoulun. Kirja on ilmestynyt pari vuotta ennen koronaa. 
"Ehkä kaikille perheille olisi hyväksi jäädä viikoksi karanteeniin." (5.12.) 🌟🌟

Jansson Anna Mustaa lunta. Lyhyt tarina joulun tienoilta. (9.12).

Joulukalenteri  : Taskaritarina joka päivälle. Aku Ankan taskukirja. (1.12.)

Jos unohdat oman nimesi : latvialaisen nykyrunouden kokoelma suomeksi ja latviaksi. Kirja on vuodelta 2020 ja runot ovat oikeasti tuoreita. Ihan kaikista en ollut samalla aaltopituudella, mutta pääasiassa tykkäsin. Mukana oli runoja, jotka tekevät kuvioita. Niistä tykkään yleensä aina. Latvia. (22.12.) 🌟🌟

Järvi Antti Mummo on murhattu. Longplay-audio. Tarina 1980-luvun drag-show piireistä. Murha on edelleen selvittämättä. Suomalainen drag show alkoi 1979. Itse en pitänyt showta mitenkään erikoisena asiana. Olen nähnyt sen televisiosta 14.11.1981. Kuvittelin silloin, että sellaista on tullut televisioata aiemminkin. Shown rakastetuin tähti, Mummo, Raimo Liukkonen, murhattiin 1988 Helsingissä. 

Kosovel Srecko (1904-1926) Punainen raketti. Slovenialaisia runoja paljolti Karstin alueelta, joka nykyisin tosin kuuluu Italiaan sekä Slovenian pääkaupungista Ljubljanasta, missä Kosovel opiskeli. (21.12.) 🌟🌟

Kajanto Maija Korvapuustikesä. Klassinen tarina. Totaalinen kyllästyminen, matka jonnekin ja jääminen sinne uusiin puuhiin. Tässä matkattiin Jyväskylän lähelle mummolaan ja pidettiin kesäkahvilaa/lounasruokalaa. Tykättiiin silti kovasti. (25.12.) 🌟🌟🌟

Kajanto Maija Taatelitalvi. Kirja jatkuu syksystä. Lähes yhtä hyvä katko-osa, vaikka mielelläni olisin lukenut toisekin kirjan pelkästään kahvilasta. (28.12.) 🌟🌟

Kyrö Tuomas Pukin paha päivä ; Pukki laivalla. Mainio kaksoiskirja, jossa kaksi tarinaa joulupukista.
Niin synkkää päivää ei ole, ettei siitä selviäisi. (3.12.) 🌟🌟

Lappalainen Kiia ja Leinomaa Emilia Korkokenkämurhaaja ja muita vaarallisia naisia. Vaarallisia olivat, naiset. Pari tarinaa olisi voinut jäädä kuulemattakin. Osaa ne naisetkin sarjamurhata. Kuunetelin äänikirjana ja osa nautinnosta meni siihen, että noin 18 minuutin välein piti kaivaa känny povesta, arvostella edellinen luku, valita seuraava, klikata nopeutusta ja sama uudestaan noin 18 minuutin päästä 24 kertaa. Myöskään lukija ei ollut mieleeni. (30.12.)

Lipasti Roope Linnan juhlat. Mitä tapahtuu, kun linnan juhlille pääsystä tulee lähes pakkomielle. (6.12.) 🌟🌟

Malkamäki Tuomas Myöhäistä katua on historiallisfiktiivinen romaani Suomen elokuvan kulta-ajalta. T.J.Särkän filmistudiolla Åke Lindman on ohjaamossa elokuvissa esiintynyt Kauno Brand oli kymmenkunta vuotta tähti. Sitten hän päätti palata VR.n toimistoon töihin. Nyt hän on 88-vuotias leskimies. 
Päivä kävelyllä hän pistäytyy Liisankadulls Särkän filmistudion sisäpihalle ja löytää loukkaantuneen tositv-tähden. 
Jotenkin hän päätyy iltapäivälehtien lööppeihin. Samalla alkaa paljastua salaisuus jota metsästää pari erilaista iltapäivälehden toimittajaa. Helsinki.
Jotenkin tykästyin kirjan ajtusten kulusta.   
"Silloin kuulin sanovani."  (14.12.) 🌟🌟🌟

Malkamäki Tuomas Siitä tulikin farssi on romaanin muotoon tehty suomalaisen elokuvan historiasta. K. E. Ståhlberg lähtee Pariisiin toiselle häämatkalleen. Ensimmäisellä hän innostui valkoista ja perusti Atelier Apollo valokuvaamon. Tällä kertaa hän ja tuore vaimo Sonja innostuu elokuvista ja ostaa laitteet ja kymmenen ensimmäistä filmiä. Hän perustaa Maailman ympäri elokuvateatterin ja vaimonsa kustantaa Suomen ensimmäisen leffan, Salaviinanpolttajat. Itse filmi on valitettavasti tuhoutunut kokonaan. Kirjan alkupuolella on itseäni sykähdyttävä lausahdus:
"Öisin ajatus vaan juoksee vikkelämmin."
Farssin tyyliä näkyy jossain kirjan kohdissakin. esimerkiksi kuvauksissa karanneen sian palauttanut tyttö juttelee näyttelijä Snellmanin kanssa. 
-Taiteilijat ovat aivanomalaatuista porukkaa.
-Tiedän sen. Isäni on juuri sellainen, taiteilija nimittäin. Aion silti noudattaa sydämeni ääntä kaikessa. 
Kun Snellman kysyy vielä tytön nimeä elokuvalipunnlähettämistä varten, ilmenee, että tyttö oli Ruut Sibelius, jonka isä todellakin oli taiteilija. Helsinki (31.12.) 🌟🌟

Mazzetti Kaarina Pääkalloja ja piilopaikkoja. Seikkailuserkuksille tulee odotettua jännittävämpää joulun odotus ja odotettua runsaampi koulu tädin saarella. Alex panee taas parastaan keittiössä tehden tällä kertaa pääasiassa kaikille maistuvaa kasvisruokaa. Ruotsi (3.12.) 🌟

Mäkipää Jari Etsiväkerho Hurrikaani ja paha poro. Joulukalenterikirjassa on 24 lukua. (2.12.)

Nummelin Juri (toim.) Hauskaa joulua! : vanhoja joulukertomuksia. Kirjoittajina on mm. Suomen ensimmäisen rikoskirjan kirjoittanut Harjavallassa elämänsä ehtoopuolen asunut Emil Nervander ja toinen vanha tuttuni Väinö Kataja, Joel Lehtonen, Eino Leino sekä tuoreimpana Reino Helismaa. Naisista mukaan on päässyt vain Aili Trygg. (2.12.) 🌟

Onni on vaarallista : hollannin kielisen nykyrunouden antologia suomentanut ja toimittanut Heimo Pihlajamaa. Kirja on vuodelta 2002, joten ihan nykykirjallisuuden määritelmä ei enää täyty. Alnakomaat. (23.12.) 🌟

Palmén Tiia Virallisesti syytön : Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Vielä löytyi yksi näkökulma. Tämä on ollut näistä kirjoista selkeästi puolueettomin tarina. Ulvila. (30.12.) 🌟🌟

Palviainen Jukka-Pekka Tavoittelemanne henkilö on tapettu. Pyöräilevä freelande toimittaja jouluu yliajetuksi Koilahdentiellä polkiessaan kohti Monnaa, mutta selviää hengissä. Kirja oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että Rauma on kaupunkina tuttu ja tapahtumapaikat siksi piirtyvät mieleen selkeästi. Mutta tykkäsin muutenkin ja jään odottelemaan jatkoa. Kirja oli kirjailijan ensimmäinen dekkari, mutta tuskin viimeinen. (9.12.) 🌟🌟🌟

Panteleimon metropoliitta Tapahtui jouluaattona. Kirjassa muistellaan menneitä ja tehdään viime hetken jouluvalmisteluja maalaiskylässä. Menneestä nousee esiin joulut, romantiikka, sota-aika... (3.12.)🌟

Preparoidut Feenikslinnut ja niiden viestit : Bulgarialaisia runoja suomentanut Tarmo Manelius. Tykästyin erityisesti Marin Lazarovin runoihin. (28.12.) 🌟

Renard Jules Kuvien metsästäjä. Kirja on vuodelta 1896, mutta istui hyvin maalaislapsuuteni muistoihin. Kirjassa on lyhyitä tarinoita tai mietteitä eläimistä ja luonnosta. Ranska. (25.12.) 🌟🌟🌟

Repo Niina Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta. Tämä olis varmaan ollut parempi lukea. Kirja on omakustanne, BoD audiokirja. (16.12.)

Stewart Mary Murattipuu. Englantilaisen maatilan Whitescar (valkoinen arpi) omistaja aikoo testamentata tilauksensa Annabeille ja Julielle. Jälkimmäinen asuu Lontoossa, Annabel on hävinnyt 8 vuotta sitten 19-vuotiaana. Tilaa on hoitanut Annabelin serkku Con, joka ei ole testamentti listalla. Yhtäkkiä ilmestyy kylälle kanadalainen Mary Grey, joka näyttää Annabeliltä. Alkaa juonittelu. Ja sitten kuvaan astuu naapuritilan Adam... Ja Kirsiltä loppuu lukuhalut... Kuukautta myöhemmin kirja tuntuikin hyvältä ja mietin miksi jätin kesken. Tämä oli ehkä huonoin lukemani Stewart. Englanti. (16.12.) 🌟

Tuomainen Antti Tappokeli. Vastaeronnut postimies haluaa ostaa tyttärelleen pianon. Rahaa vain puuttuu, mutta hän saa kuljetuskeikan pääkaupunkiseudulta Lappiin. Reissun varrella pitää poikkeilla parissa paikassa, mutta hyvin ehtii. Sitten perään liimautuu auto... Automatka. (2.12.) 🌟

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Syyskuussa 2026 luettu

Hyvin lukupainotteisen heinäkuun ja melko normaalisti edenneen elokuun jälkeen oli sitten vuodossa maltillisempi syyskuu. Itselleni puoluste...