Tammikuussa tuli luettua 18 kirjaa loppuun. Määrää kasvatti kuun lopussa Ylen mielenkiintoinen Muumit-lukumaraton, jonka katselin ja kuuntelin kokonaan.
Breht Beltond Setsuanin hyvä ihminen. Jumalat etsivät hyvää ihmistä. Löytävätkin. Yhden. Ilotytön. Jumalat palkitsevat naisen maksamalla yöpymisestä reilusti; joutuihan nainen sentään yöpymisen vuoksi peruuttamaan asiakaskäynnin. Nainen ostaa pienen tupakkakaupan, mutta kuinka sitten kävikään. Näytelmä. Klassikko. Tapahtumapaikkana Chengdu, Sichuan, Kiina. (10.1.) 🌟🌟
Day David Keisarin Panda. Satuseikkailu köyhästä orpopojasta ja Mestari Pandasta Taivaallisen valtakunnan aikaan. Kirja sijoittuu reilun parin tuhannen vuoden taa. Kirjassa kerrotaan mm. miten Jin ja jang -symboli syntyi (jin varjoisa puoli jang valoisa puoli). Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Kiinan keisari Wen (202-157 eKr.) haudasta on löydetty täydellinen jättiläispandan luuranko. Tuohon aikaan pandat olivat tiikerin ohella voiman tunnusmerkkejä. Sichuan, Kiina, Satu. (9.1.) 🌟🌟
Han Suyin Päivien kimallus. En ole katsellut elokuvaa ja tarina oli siis outo entuudestaan. Sen tiesin, että kirja sijoittuu Englannin siirtomaana silloin olleeseen Hong Kongiin. Wikipedia kertoo kirjan olevan osin omaelämäkerrallinen. Kirja alkaa vuodesta 1949. Kertoja on palannut Euroopasta valmistuttaa lääkäriksi ja aloittaa työt sairaalassa. Hänen ensimmäinen puolisonsa on kuollut Kiinassa sodassa. Naisella on ottotytär, ja hän tapaa länsimaisen toimittajan. Miehen nimi on Mark Sullivan. Mies on naimisissa ja vaimo haluaa heidän muuttavan Roomaan. Kukapa ei haluaisi... Minäkin haluaisin.
Klassikko.
Hong Kong, Kiina. (20.1.) 🌟🌟
Muumit-lukumaraton Ylellä. 30.1.-1.2.
Jansson Tove Muumit ja suuri tuhotulva. 🌟🌟
Jansson Tove Muumipeikko ja pyrstötähti. 🌟🌟
"Filosofille on yhdentekevää elääkö vai kuoleeko." Luki filosofi Esa Saarinen.
Jansson Tove Taikurin hattu. 🌟🌟
Jansson Tove Muumipapan urotyöt. Tämän olen lukenut aiemminkin. Kirjassa kerrotaan Papan ystävistä ja joidenkin nuorien kirja hahmojen vanhemmista. 🌟🌟
Jansson Tove Vaarallinen juhannus. Luulin lukeneeni tämän, mutta oli sen verran outo tarina, ettei soittanut mitään kelloa. 🌟🌟
"Minä luulen, että hän virkkaa. Hän tuntee olonsa silloin turvalliseksi."
Jansson Tove Taikatalvi. Tämä oli toinen Muumi-kirja, jonka olen lukenut aiemmin. 🌟🌟 Hauska sattumus: juuri kun istuin nojatuolilla yksin ja söin appelsiiniä lukija kertoi:
"Hän istuu siellä yksin ja syö appelsiiniä."
Manninen Mari Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikku keisarit, ja hylätyt tyttäret. Kiina rajoitti perheiden lasten määrää vuodet 1979-2015.
Kiina, Tietokirja (6.1.) 🌟🌟
Mattila Tuomas Haamukirjoittajat : Näkymättömien tekijöiden salainen maailma. Mielenkiintoinen tietokirja eri haamukirjoittamisen muodoista. Luin pienissä pätkissä koko kuukauden aikana. Tietokirja. (29.1.) 🌟🌟
Nieminen Pertti Suuri tuuli : Kiinan runoutta 1. Kiinan varhaista lyriikkaa noin 500 eKr.-n. 500 jKr. Kiina. Runot. (2.1.) 🌟🌟
"Pyydän vain, että kuulet tämän: Kun saat viiniä, älä estele turhan päiten"
Roberts Cliff Start with A dot. Vanhan kirjan luki ääneen instan Reelseissä Brad Montague Idahosta. Kirjassa on lorutyylinen tarina graafisine kuvineen miten piste kasvaa kodiksi, yhteiskunnaksi ja palaa masilmankaikkeudeksi. USA, Satu. (24.1.) 🌟🌟🌟
"This is a dot, little and fine. Stretch it out - Now it's a line..."
Rutbäck Eriksson Sofia Käsin kirjottu kuolema. Joulukalenterikirjaa, jonka pystyy kuuntelemaan yhtenäisenä kirjaakin. Lapseton leski Stina Jansson kuulee huolestuttavia tietoja lääkäriltään ennen joulua. Onneksi on kirjasto ja viikoittain kokoontuva ompeluseura. Kirjassa mainitaan Benjamin Button ihmeellinen elämä -kirja. Opin, että Gunvald nimisiä henkilöitä on Ruotsissa vain 25. Ruotsi. (kirja päättyy loppiaisaattoon, kuten lukemisenikin eli 5.1.) 🌟🌟🌟
Tästä voisi ottaa mallia Sirpasta ja kirjoa huoneentaulun:
"He asked me what my favorite position is, I said CEO!” Sirpa sanoi nyrkki ilmassa."
Soikkanen Timo et al. Sylvin matkassa : Yksityiset päiväkirjat Kiinasta. Vapuksi 1953 oli suomalainen, Sylvi Kekkosen johtama kulttuurivaltuuskunta saapunut Kiinaan viiden viikon vierailulle. Mukana oli mm. Pentti Haanpää ja Kustaa Vilkuna ja Aimo Kanerva. Matkareitti: Peking, Fu ZheLing, Nanking, Shanghai, Hangchouw, Kanton, Wuhan-Kantouh, Peking. Välilaskuja oli monta, mm. Moskovassa ja Ulan Batorissa. Kirjassa on Sylvi Kekkosen muistiinpanojen täydennykseksi katkelmia muiden valtuuskunnan jäsenten kirjoituksista ja muistiinpanoista. Tietokirja. Kiina. (16.1.) 🌟🌟
Tidhar Lavie No one hears the Last shot kirjassa on kaksi novellia Vanuatusta. Ensimmäinen: The Mystery of the Missing Puskat tyttö etsii kissaa, mutta löytyykin vaarallisempia asioita. Vanuatu.
" 'Did you ask your mummy?' Densley says, and Isabel shakes her head again and says, 'Mummy’s not home either,' and starts to cry again but makes no noise, which somehow makes it worse."
Yu Hua Xu Sanguanin elämä ja verilaupat. Verikaupat kiinnosti katsomieni lukuisten kiinalaisten hömppäelokuvien jälkeen. Monessa elokuvassa on ollut rikas pomo, jonka suvussa on heikon terveyden omaava nuorempi tytär ja isosisko, joka on tuotu takaisin maaseudulta vartavasten luovuttamaan verta sisarelle. Elokuvat ovat tuoreita, mutta oikeasti verikaupat lopetettiin lailla 1990-luvulla Kiinassa. Kirjan tapahtuma-aikana 1950-1960-luvulla verikaupoista sai palkkioksi reilun kuukauden palkan verran rahaa. Kun luovuttamassa oli terveellistä käydä 3 kk välein, niin reilun neljän kuukauden ylimääräinen palkka vuodessa puhtaana käteen antoi mahdollisuuden hankkia talon tai vaikka vaimon, kuten teki Xu Sanguan. Jiangnanin alue, Kiina, (8.1.) 🌟🌟🌟
"Voihan edellisen elämäni synnit."