keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

8.4. Romanien kansallispäivä

Tänään vietetään romanien kansallispäivää. Joissain lipputangoissaa saattaa nähdä romanien oman punaisella rattaiden pyörällä somistetun sini-vihreä raitaisen lipun.

Päivää juhlistaakseen voi käväistä Helsingissä, Hankasalmen huvilassa katsomassa Varokaa, mustalaisia! -näyttelyn ja osallistua ko 15 alkavaan Romanien kansallispäivän tapahtumaan.

Julia ei valitettavasti pääse itse osallistumaan tuohon tapahtumaan, sillä pääsiäinen kolkuttelee jo ovella ja Julia matkailee muualla. Julia katsasti näyttelyn itse asiassa jo kuukausi sitten ja piti siitä kovasti. Julian suosittelema näyttely!

Mp3:een on matkaa varten ladattuna päivään sopivaa musiikkia. Juuri nyt pilvet karkaavat kauas...

Lopuksi Julia heittäytyy luultavasti ensimmäistä kertaa tässä blogissa avoimeksi ja kertoo, että on on oppinut elämänsä ensimmäisen englanninkielisen sanan naapurin tytöltä kuuden vanhana, kun kotiin tuli romaninaisia myymään käsitöitä. Sana kuvasti, ja kuvaa edelleen, osuvasti noiden nuorten naisten vaatetusta: beautiful.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...