6.1. Loppiainen

Loppiaista vietetään itämaan tietäjien vierailun muistoksi. Se on viimeinen virallinen joulukauteen kuuluva kirkollinen pyhäpäivä.

Luterilaisessa Suomessa päivä on saanut kansan taholta varsin vähän huomiota osakseen. Syy tähän lienee läheinen Nuutin päivä, joka varsinkin Länsi-Suomessa on vallannut kaiken sen, mikä muuten saattaisi kuulua loppiaiseen.

Itä-Suomessa sen sijaan loppiaista on vietetty ahkerammin ja sen merkitys sään ja tulevan ennustamisessa on ollut samaa luokkaa kuin vuoden vaihteen merkitys muualla Suomessa. Siellä missä loppiaissäätä tarkkailtiin, oli sen sanoma lähes sama kuin uudenvuoden. Vähäinenkin lumisade riitti enteeksi: Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan talven. (Ol:n Pyhäjärvi)

Savupirttien aikakaudella kiukaat lämpisivät joulun aikana koko lyhyen valoisan ajan, koska ihmiset saattoivat päivänvalolla toimitella ulkosalla askareitaan pirtin ollessa savun vallassa. Mutta jo loppiaisena sanottiin, että tupa lämpiää liikaa, jos kiukaassa palaa tuli koko valoisan päivän. Päivä oli pidentynyt ja valaistuspäreiden kulutus väheni.

Kiikoisissa on sanottu että: Ensimmäisestä suojasta jälkeen loppiaisen on yhdeksän viikkoa kelirikkoon. Vanhan uskomuksen mukaan loppiasena on satanut puolet talven lumesta.

Mikäli joutilasta aikaa jää sään tarkkailulta, kannattaa ennen kakun leipomista lähteä lenkille avantoa etsimään, sillä vanhan kansan mukaan loppiaisena vetehinen kertoo koko elämän avannolla kuuntelijalle. Jos ketä tulevaisuuden tietäminen sitten kiinnostaa.

Papukuninkaan kakku
(Loppiaiskakku, Galette des Rois)
½ kg valmista lehtitaikinaa (ei voitaikinaa)
tanko mantelimassaa
1 papu tai manteli
voiteluun 1 muna

Jaa sulanut lehtitaikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat saman kokoisiksi ½ cm pyöreiksi levyiksi. Kauli mantelimassa vähän pienemmäksi levyksi. Laita ensimmäinen levy uunipellille leivinpaperin päälle, voitele sen reunat valkuaisella. Laita levyn keskelle mantelimassalevy ja sen keskustan lähelle, muttei ihan keskelle, yksi papu tai manteli. Laita toinen levy mantelimassan päälle ja katso, että reunat tarttuvat toisiinsa kiinni. Voitele päälimmäinen levy munankeltuaisella. Voidellessa kannattaa varoa laittamasta valkuaista tai keltuaista levyjen reunoille. Näin levyt kohoavat paremmin. Voit koristella kakun pinnan tekemällä terävällä veitsellä vinoneliöitä.

Paista kakku 240-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Uunia ei kannata avata ensimmäiseen puoleen tuntiin, niin kakusta tulee lehtevämpi.

Maukkaamman tuloksen saa, jos tekee mantelimassa itse. Massan voi myös maustaa ½ dl konjakkia.

Tarjoiltaessa kakun päälle laitetaan pahvista tehty kruunu. Kakku syödään jakamalla kakku tasan syöjien kesken. Ranskalainen tapa on jakaa palaset seurueen kesken niin, että nuorin läsnäolijoista laitetaan pöydän alle, ja hän saa nimetä kuka minkäkin palasen saa, mutta pääasia on että kakku jaetaan kokonaan. Se, ken löytää palastaan mantelin/pavun, saa olla loppupäivän perheen kuningas/kuningatar.

Ranskalaiset juovat kakun kanssa samppanjaa, mutta Julian kamarissa kakku nautitaan lämpimänä kahvin kanssa.

5.1. Loppiaisaatto

Tänään, jos milloin, kannattaa lukea Dickensin Loppiaisaatto, mutta ennen kuin aloitat lukemisen, katso, että kaapista löytyy ainekset huomiseksi Loppiaiskakun leipomiseen.

Ranskassa syödään loppiaisena Galette des rois-kakkua, englannissa kakkua kutsutaan Papukuninkaan kakuksi. Näistä kakuista itseasiassa on tullut meille tapa kätkeä joulupuuroon manteli.

Kakkua varten tarvitset vähintäänkin paketillisen pakastelehtitaikinaa ja pötkön mantelimassaa. Parempaan lopputulokseen pääsee luonnollisesti, kun valimistaa täytteen itse. Lisäksi tarvitaan papu tai manteli sekä valmis pahvikruunu tai pahvia kruunun askartelemiseen.

Luterilaisessa osassa Suomea loppiasiaattoa ei ole juuri noteerattu. Toisin on ollut ortodoksisessa osassa maata, erityisesti Karjalassa ja Inkerissä suoritettiin loppiaisena tärkeä uskonnollinen juhlameno, veden vihkiminen.

Itäisessä Suomessa vanha kansa otti loppaiaisaattoiltana monet samat enteet kuin muualla Suomessa uudenvuodenaattona. Erityisesti vesipaikat, kuten lähteet, avannot ja kaivonkannet, olivat tärkeitä kuuntelu- ja havaintopaikkoja.

3.1. Elmerin päivä

Vuoden alku on otollista sääntarkkailuaikaa. Muuhunkaan työhön ei ennen vanhaan tarvinnut ryhtyä, sillä joulu jatkui vielä Nuutin päivään saakka.

Vanha kansa sanoo, että millaiset ilmat Elmerinä, semmoiset maaliskuussa.

Mikäli yöilmat suosivat voi tähyillä taivaalle. Siellä voi olla ruuhkaa. Kvadrantidien tähdenlentoparvi nähdään yleensä vuosittain tammikuun 3.-4. päivän tienoilla, ja se voi jatkua useita päiviä.

Lähteitä

Kirjoittaessani vanhoja ja uusia merkkipäiviä koskevia tietoja olen lukenut mm. seuraavia teoksia:

Kirjalliset lähteet:
Feiring, Sami, Oja, Heikki: Päivien kirja, Helsinki, Otava, 2000.
Hakulinen, Lauri (toim.): Hyvä Tuomas, Helsinki, Gummerus, 1938.
Hautala, Jouko (toim.):Vanhat merkkipäivät, Helsinki, SKS, 1990.
Laiho, Antto, Heikkinen Jani (toim.): Vanhan kansan merkkipäivät, Karisto, 2006.
Mannerheim Sparre Eva, Kreivitär Eva Mannerheim Sparren keittokirja herkkusuille ja tavallisille nälkäisille, Otava 1991 (ensipainos 1935).
Oja Heikki, Aikakirja 2007, Helsingin Yliopiston almanakkatoimisto 2007, http://almanakka.helsinki.fi/.
Pöyhönen Anne: Yäkuu ja alakuu - ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä, Vaajakoski, Gummerrus, 2006.
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto, Helsinki, Otava, 1989.

Käyttämiäni nettisivuja:
Forsius Arno: http://www.saunalahti.fi/arnoldus/hakasia.html 20.3.2006.
MTK: http://www.mtk.fi/maaseutu/maaseutuvinkit/kulttuuri/kansanviisaudet/fi_FI/kansanviisauksia_etu/ 20.3.2006.
SKS: www.finlit.fi 20.3.2006.
Finnica: http://www.finnica.fi/suomi/index.htm 20.3.2006.
Suomen YK-liitto: http://www.ykliitto.fi/ykliitto/kalenter.htm 19.10.2006.
Wikipedia eri kieliset versiot.

Lisäksi oma kohtaiset kokemukset ja tarinointi lukuisten ihmisten kanssa.

1.1. Uuden vuoden päivä

Vuoden alkaminen tammikuun ensimmäisestä päivästä on vanha kirkollinen tapa.

Suomessa tapa otettiin käytäntöön vasta keski- ja uudenajan taitteessa, virallisesti 1.1. määrättiin tilivuoden alkamispäiväksi 1500-luvun puolivälissä. Sitä ennen vuosi aloitettiin Ruotsissa joulusta, Suomessa taas kekristä; myöhäissyksyllä, kun riihet oli saatu puiduksi ja syysteurastukset tehdyiksi.

Käyttäytyminen vuoden ensimmäisenä päivänä vaikutti koko vuoteen. Jos talossa noustiin varhain vuoteesta ja viritettiin nopeasti tuli takkaan, pysyttiin virkeinä koko vuosi ja työt joutuivat. Aamu-unista nukutti koko vuoden.

Lehmät tulivat kesällä ajoissa metsälaitumilta, jos ne ensimmäisenä päivänä lypsi varhain. Karjaonnea emäntä hankki, jos vei juhannuskoristeina olleet lehdet ja oksat aamusella navettaan lehmien eteen toivottaen hyvää uutta vuotta.

Säähavaintojen teossa uusivuosi on ollut vuoden merkittävimpiä päivä. Jotkut ovat lukeneet siitä koko vuoden sään, toiset juhannussään, kolmannet tammikuun ilmat.

Sääilmiöitä on seurattu yöstä lähtien: kirkas tähtinen taivas tiesi satoisaa ohra- ja hyvää marjavuotta, Karjalassa myös hyvää sienivuotta ja Lounais-Suomessa karjan menestystä. Saamelaiset sanovat: Jos uudenvuodenpäivänä näkyy paljon tähtiä, tulee hyvä hillavuosi.

Aamurusko edusti pyryistä talvea. Metsä edusti tavallaan silloin viljapeltoa: jos puut olivat huurteessa tai lumisia, oli kesällä tähkä täynnä jyviä. Ankara pakkanen, joka kylmäsi katajankin neulaset punertaviksi, oli hallavuoden enne. Jos on usma uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talvi kesällä.

Nykyisin 1.1. vietetään Kirkkojen kansainvälistä rauhanpäivä. Monille alkaa myös Tipaton tammikuu.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä sanotaan hullunkin jo huomaavan, kuinka päivä on pidempi. Valoisuudesta kannattaa nauttia: kevät on tuossa tuokiossa. Tapanin päivänä päivä on kukon askeleen verran pidempi, uunna vuonna hullukin sen jo huomaa.

Hän on täällä taas...

Julian ensimmäisen kirjoituksen pohdinta osui kerrankin nappiin. Eipä ole tullut roikuttua täällä joka päivä, näemmä ei edes joka vuosi.

Kirjoittamisen tarjoikoitus on ollut hukassa, mutta koska "kaikilla muillakin on blogi" niin toki myös Julialla. Vihdoin näkyy blogin tarkoituskin kehittyneen.

Julian kamarissa vietettiin Uudenvuoden yötä Rai Unon seurassa. Riminillä, mistä aaton lähetys tuli, lämpötila lähenteli nollaa ja satoi. Kotona oli pakkasta -2 astetta ja tuuli. Tasoissa oltiin iltalämpötilassa tälläkin kerralla.

Näissä tunnelmissa Julia vetäytyy aamuiselle yöpuulle. Tästä on hyvä jaktaa.

Iltalenkillä hevostalleilla

Julia 7.9.2007 0:36

Kello on jo vaikka mitä, mutta lähden silti iltalenkille. Yön musta pimeys kietoutuu ympärille kuin vaippa. Illan kevyen sateen jälkeen maa tuoksuu syksylle. Uudet vaaleanpunaiset kaupunkikumisaappaat tuntuvat jalassa mukavilta. Ja yö on pitkästä aikaa lämmin. Kävellessäni katselen taivaalle: Otava, Kassiopeia, Orionin vyö, Linnunrata. Miten linnunrata näkyykään täällä maalla niin kirkkaana!

Kävelyreittini kulkee metsäpolkua kohti tallia ja kohdalle tullessani päätän kurkistaa, mitä Zephyrille kuuluu. Jotkut sanovat sitä Matiksi, jotkut mustaksi, mutta minulle Zephyr on aina Zephyr. Tallin ovi on luonnollisesti lukossa, mutta pääsen sisään omalla avaimellani. Yllätyksekseni en ole yksin, vaan tallissa on joku muukin. En tunne häntä entuudestaan, joten tyydyn moikkaamaan. Hevonen, jonka luona vieras on kantava. Kaiketi sen aika on tulossa.

Zephyrin talli on tältä ovelta katsoen ensimmäisten joukossa, ja hän huomaa heti tuloni. Tapansa mukaan se päristelee turvallaan hassuja ääniä ja irvistää minulle. Mistä ja keneltä lie tapansa oppinut. Yöllä ei ole tapana herkutella, mutta ystävien on tapana keittää kahvit kun tavataan pitkästä aikaa, joten mikäpäs siinä. Kaivan taskustani matkaevääni: kauraleivän ja porkkanan palaset ja jaan ne Zephyrin kanssa. Porkkana maistuu meille molemmille.

Kaivan taskusta kamerani ja otan muutamia kuvia Zerhyristä yövalaistuksessa. Yhtäkkiä huomaan haukottelevani ja päätän lähteä höyhensaarta kohti. Taputtelen Zephyriä lavoille ja rapsutan korvista. Lupaan palailla joku ilta. Lähtiessäni tulee se toinenkin tallivieras samaan aikaan kanssani ulos ja vahvistaa epäilyni tulevasta varsomisesta. Kaikki oli kuulemma kunnossa. Ihailemme yhdessä tovin hiljaista maalaismaisemaa ja kirkasta tähtitaivasta. Toivottelemme hyvää yötä ja kauniita unia. Vasta pitkän tovin metsäpolkua käveltyäni tajuan, että unohdin kysyä vieraan nimeä. Itse asiassa, en ole edes varma, oliko se tyttö vai poika. Tallissa oli hämärää ja ulkona vain tähtien valo. Kävelylenkin jälkeen nopea hammaspesu ja nopeasti sänkyyn. Päätä tyynylle painaessani huomaan, että hiuksiin jäi tallin ja ulkoilman haju.

Kuvan heppa ei liity mitenkään tähän tarinaan, Kuva KV2014

Julia 14.9.2007 0:55
Ihanan illan päätteeksi päätin kävellä vielä tallille, ja viedä Zephyrille muutaman tuoreen magnoldinverson. Se rakastaan niitä, ja onnistuin saamaan niitä ystävältäni, jonka luona kävin eilen. Yllätyksekseni huomasin, että tallin oveen oli tullut uusi lukko, johon minulla ei ollut avainta. Zephyr hirnahteli oven takana aistiessaan minut ja magnoldinversot, mutta ei auttanut... kun ei pääse sisälle, ei pääse. Varmuuden vuoksi kiersin toiselle ovelle. Ja siellä olikin lappu muutosta. Zephyrkin näkyy olevan menossa Safiirin tallille. Hmmmm. Pohdiskelin itselleni. Safiirin tallille? Olen sen verran uusi tällä kylällä, että en ole kuullutkaan sellaisesta tallista. Missähän sellainen mahtaa olla.

Jätin ovelle lapun, jossa pyysin jättämään osoitteen, ja ovenkahvaan magnoldiversopussin. Zephyriä varten. No, kaiketi joku kertoo, missä talli on. Onneksi ilma oli hieno, ettei tullut tehtyä turhaa lenkkiä :) Pientä sievää tihkusadetta. Upea kumisaapaskeli! Pirteät, kirkkaankeltaiset nilkkurikumisaappaani tuntuivat jalassa hyvältä ja juuri sopivilta metsäpolulle sateen jälkeen. Kannattava kaupunkituliainen.

Julia 14.9.2007 20:48

Jälleen iltalenkillä pinkeissä kumppareissa. Kävelin ensin tuttua polkua Mustikkamaan tallille. Siellä ovet olivat avoinna ja tallit tyhjillään. Onneksi Ansku oli jättänyt ovelle ohjeet mistä löytää uudelle tallille, eikä matkakaan ollut kovin pitkä. Matkan varrella oli mielenkiintoisia ja kuvauksellisia paikkoja, joten luulen, että käynneistä tallilla tulee jatkossa vieläkin mukavampia, kuin Mustikkamaalla käynneistä. Ensi kerralla pitää ehdottomasti ottaa kamera mukaan! Pienen kukkulan päältä katsottuna vaahteroissa oli upean punaisia sävyjä, mikä ei tietty ole ihme, sillä onhan jo ollut yöpakkasia.

Kuvituskuva: ChatGpt 2026

Runsaan tunnin kävelyn ja maisemien ihailun jälkeen saavuin sitten Safiirin tallille. Piha oli ihanan siisti ja kaunis, ja talli hohteli uutuuttaan. Liekö juuri valmistunut vai peruskorjattu, en tullut kysyneeksi. Pihassa riitti vihreyttä, puita ja pensaista. Erityisen kaunis on mielestäni tallin seinustalla kasvava iso juhannusruusupensas, jossa näkyi muutamia kukkiakin, vaikka on jo syyskuu! Tuumin, että pihassa ja maastossa riittänee ihailtavaa useammiksikin päiviksi, joten siirryin tallin puolelle. Kun astuin sisään talliin, kuulin heti, missä Zephyrin pilttuu oli. Samalla paikalla, kuin Mustikkamaallakin. Voi sitä tömistelyä ja hirnumista! Ihan kuin ei oltaisi kuukausiin nähty. Magnoldinversoilla lahjominen taisi auttaa.

Taputtelin Zephyriä ja haroin sen tummaa harjaa toistellen innoissani sen nimeä ääneen, kun takaani kuului pienen pojan tomera ääni. "Ei se ole mikään Zephyr, se on Matti." Ja totta tosiaan, pilttuun ovipielessä oli kyltti, jossa luki Matti ja alla pienemmällä Safiirin-Legenda. Tarkistaessani asiaa kantakirjasta, totesin, että tosiaankin asia oli niin. Muutossa oli ilmeisesti löytynyt hevosen oikeat paperit. Sanottiinhan Mustikkamaallakin Zephyriä Matiksi, mutta minulle se oli Zephyr. Nyt näyttää siltä, että on siis totuteltava nimeen Matti, vaikka luulen, että joskus Zephyrikin saattaa vielä huuliltani lipsahtaa. Se kun on niin pehmeä nimi. Yhtä pehmeä, kuin vasikan turpa.

Kotimatka Safiirin-tallilta oli lyhyempi kuin tulomatkani Mustikkamaan kautta, mutta silti upea iltalenkki. Vielä upeampi se olisi ollut, jos sen olisi voinut ratsastaa!

*  *  *
Vanhoja tekstejä tänne blogiin siirrellessäni törmäsin muutamaan itselleni täysin unohtuneeseen kirjoitukseen. Tämän tarinan pätkän kirjoitin sukulaistytön hevosblogiin, kun hän pyysi sinne hevosaiheisia tarinoita.