Lukuviikko 2025 perjantai

Unohdin etsimään valokuvia, joten perjantain päivitys meni lauantain puolelle. Sen siitä saa, kun ei ole yhtään ennakoinut koko viikkoa. Tämän vuoden lukuviikko tuli vähän puskista pääsiäisen takaa. Mutta haittaaks se. Tuskin. 

Mieli teki lukea jotain edellisten kaltaista, mutta päädyin sitten kuitenkin lukemaan hieman erilaisen dekkarin. 

Tykkäsin Jukka Leskisen ja Leena-Maija Lohiniemen ensimmäisestä dekkarista Rikoksen Vuoksi. Se oli jollain tapaa erilainen moniin muihin suomalaisiin dekkareihin verrattuna ja tapahtumapaikatkin oli eteläsavolaisvuosiltani tuttuja. Tosin minä en veneillyt, mutta jonkin verran tuli liikuttua Puumalassakin. 

Kuvittelin käyneenin Hurissalossakin, mutta en ole kyllä lossilla ajellut Etelä-Savossa, joten jos siellä ei nykyisin ole siltaa, niin en ole käynyt. Itselläni on kyllä sellainen mielikuva, että lossi kulkee nykyisin vain polkupyörälauttana väliä Hurissalo-Lintusalo. Lautalle pitää varata paikka etukäteen ja siinä kulkee myös ainakin mopot, kaiketi moottoripyörätkin. Autoja siihen ei mahdu.  

Minulla on ollut jo pidempään viime lokakuussa ilmestynyt Saimaan valtakunta -kirja odottamassa sopivaa hetkeä. Ainakin kerran jo aloitinkin, mutta kun tiesin, että en pysty kuuntelemaan sitä kerralla, niin siirsin suosita myöhempään. Nyt oli sitten se myöhempi ajankohta. 

Suoratoistopalveluni ei ilmoittanut kirjaa sarjaksi, mikä oli pienoinen pettymys. Moniin muihin dekkareihin verrattuna tämä on enemmänkin jatkosarja kuin perinteinen dekkarisarja, jonka osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa, ellei välitä pääosassa olevien tutkijoiden perhe-elämästä. 

Melkeinpä voisin sanoa, että en suosittele kirjan lukemista ellei ensimmäinen osa ole luettuna. Itsekin muistelin parissa kohdin tarkkaan, mitä edellisessä kirjassa olikaan tapahtunut. Toki kirjassa kerrottiin hyvin lyhyesti menneistäkin asioista, mutta itse en olisi ollut tyytyväinen jos en olisi tiennyt edellisen kirjan vaiheita. 

Itse tarina oli samaa tyyliä kuin ensimmäisessäkin osassa. Oli naapurimaan rikkaita, helikoptereita ja kovia otteita. Päähenkilöiden parisuhteetkin etenivät toivotulla tavalla.

Luonnehtisin itse kirjaa kelpo kirjaksi, mutta tykkäsin kyllä ensimmäisestä osasta enemmän. Ehkä tämä toinen osa oli liian saman tyylinen minun makuuni. 

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että hyvät tyypit tekivät yhtistyötä enemmän kuin pahat tyypit. Myös maisemat oli hienon kesäiset, vaikka jossain vaiheessa kyllä aloin muistella, että olivatko päähenkilöt todella pitkällä kesälomalla vai jollain tapaa (etä)töissä. Toimittaja ainakin kirjoitti myös juttuja. 

Kuvan olen ottanut sataman läheltä, sillan alapuolelta toistaiseksi tuoreimmalla Puumalan retkelläni 2018. Yksi sisävesilaivoista oli juuri tulossa satamaan, satamassa soi haitari ja lokit kirkuivat. 

Ilma oli sopivasti lämmin, ei tuskaisen kuuma ja fiilis mukavasti kesäinen. Mitä muuta voi toivoakaan päivästä järvien keskellä seikkaillessa. Saman tyyppisiä kelejä oli kirjassakin, vaikka mukaan mahtui myös myrskypäiviä. Sen verran monesti tuli oltua Saimaalla myös sisävesilaivojen kyydissä, että tiedän, että itse en lähtisi kovalla tuulella veneilemään. Vatsa... tai ehkä enemmänkin sisäkorva, ei kestä vellovia vesimassoja. 

Jännityksellä jään odottamaan millainen jatko kirjalle tulee. Ainakin loppu enteili sellaista. Aion lukea senkin. 

Lukuviikko 2025 torstai

Tästä näyttää tulevan rikos viikko. Torstain äänikirjassa seikkaillaan vaihteeksi Gotlannissa. Siinä sitten on vaarallinen saari! Kuinkahan monesta murhasta siellä olen lukenutkaan!

Marianne Cedervall Viimeisen laulun kaiku on Mullvaldsiin murhat -sarjan viides osa. Sarja on mukavan leppoisa ja kertoo eläkeläisten Ankin ja Tryggven rikosten ratkonnasta.

Syyskuu 1951, lähetystyöntekijä on kotimaanreissulla Afrikasta. Sitten hän katosi. Eikä löytynyt.

Ankin ja Tryggven Italian-matkalla tapaama mies tulee jouluksi Mullvaldsiin ja haluaa löytää lisää tietoja tuosta kadonneesta isotädistään. 

Sukututkimus panee vauhtia vanhaan katoamistapaukseen. 

Kirjassa mm. ratsastetaan islanninhevosilla tölttiä ja valmistaudutaan jouluun.

Lukuviikko 2025 keskiviikko

Eilen illalla mietittiin kaverin kanssa, että koska ilmestyy odotettu tamperelaisdekkari. Itselläni ei ollut mielikuvaa kuin keväästä. Kaveri epäili kesäkuun ensipäivää. Ei viitsitty tarkistaa. Aamulla, kun heräsin, oli tullut ilmoitus äänikirjasta. Mikä ihana yllätys lukuviikolle.

Kirja oli tietysti Seppo Jokisen Viimeinen vääntö. Kirja alkaa iltapäivästä 12.7.2024. Oli perjantai. Itse olin lähdössä risteilylle ja myös komisaario Koskisella oli edessä loma. 

Mutta minne Koskinen lähtee? Ja miksi. Työkaverit epäilevät Kainuuta ja Koskisen kaverin mökkiä. 

Lomalla on myös 14-vuotiaat alajärveläiset, pesäpallojunioreihin kuuluvat tytöt, jotka ovat pesisleirillä Tampereella. Kolme tytöistä ottaa selfieitä sillan patsaiden kanssa, kun joku iso tyyppi viskaa tytöt veteen. 

Paljon muutakin tapahtuu, ja säästöäkin pitäisi saada. 

Eipä tullut luettua tänään sarjakuvapinoa vajaammaksi. Piti virkata Koskista kohti eläkettä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Molemmat työt edistyivät.

Lukuviikko 2025 tiistai

Pääsiäinen takana ja arki on koittanut. Arki on joskus kiireellistä. Tuntuu, että ei millään ehdi lukemaan. Mutta aina löytyy aikaa siihen mistä pitää, kun käyttää aikansa tehokkaasti. 

István Örkény (1912-1979) on kehittänyt kirjoittamisen tiivistämistä kohti tiivistäkin tiiviimpään kerrontaa. 

Kirjassaan Minuuttinovelleja hän ei kuitenkaan tiivistä tarinaa siten kuin ensiksi ajattelisemme eli lyhyiksi lauseiksi kuten Satoi tai kuten Raamatun lyhimmässä, pääsiäiseenkin sopivassa lauseessa Jeesus itki. 

Ehei. Örkény tiivistää itse tarinan. Otetaan esimerkiksi Hemingwayn kirjasta nimensä saanut minuuttinovell "It's our Time":

"Hän kääntyi kohti tarjoilijaa. 

-En vain äkkiseltään muista, mitä se haluamasi juoma oli nimeltään. Sellaista tummaa nestettä. 

-Onko se viina?

-Ei, ei, jos nyt oikein muistan se tarjoiltiin lasista ja muistelen sen olleen kuumaa. Ei siis mitään viinaa.

-Pelkäänpä, ettei meillä ole sitä.

-Kuulostaa uskomattomalta."

Sitten mies muistaa, että lautasella oli lusikka ja pieniä kuutioita... Ja myöhemmin että kuutiot olivat valkoisia ja pieniä. 

.... Suomalainen tilaisi mustan kahvin. Mutta tarinaa venyttämällä kahvin tilaamisesta kun saa tarinan. 

Novellit ovat mielestäni jollain tapaa huvittavia tai absurdeja.

Kirjan alussa on tietoa kirjan unkarilaisesta kirjoittajasta ja lukuohjeita. Tuoreempikin painos löytyy. Siitä löytyy peräti täysi sata minuuttinovellia. 

Itse törmäsin minuuttinovelliin muistaakseni Elisa-kirjan markkinointikampanjassa parikymmentä vuotta sitten. Silloin osallistuin itsekin kilpailuun. Menestymättä.

Lukuviikko 2025 maanantai

Lukuviikko 21.-27.4. 2025 vaikuttaa etukäteen kiireiseltä. Elättelen kuitenkin toiveita siitä, että muutama kirja tulee luettua tälläkin viikolla. Sunnuntaina sen sitten näkee, tuliko tästä lukuviikosta yksi vuoden surkeimmista lukemisviikoista. Ylimääräistäkin lukemista on tiedossa, sillä sunnuntaina on lukupiirin istunto.  

Pääsiäismaanantai. Niukkalukuinen pääsiäislomanen alkaa olla loppupuolella ja vähitellen totuttelen arkeen. Pääsiäisen aikana tuli luettua vain yksi kokonainen, ohut, kirja, muutama sivu paperikirjaa ja nukahdettua joka ilta äänikirja kanssa niin nopeasti, että sekään ei edennyt. 

Aloittelen hitaasti jatkamalla kuukausi sitten Hiljaisessa lukupiirissä aloittamaani Salme Setälän Arpalippua. 

Kirja sopiikin hyvin pääsiäiseen, sillä ainakin kirjan alkupuoli vierähti nuorten aikuisten tapaamisessa pääsiäismunien maalaamisen merkeissä. Tätä kirjoittaessani olen puolivälissä, siinä vaiheessa, että taskumattia kaivetaan esiin. 

Kirjassa eletään Helsingissä kieltolain aikaa, joten taskumatin virkaa tuomarin taskussa toimitti sitruunasoodapullo. Sitruunasooda on muuten ensimmäinen limonadimuistoni. Veljeni kastejuhlista kävelimme serkkuni kanssa ostamaan sitruunasoodaa naapurin pitämältä kyläkioskilta kun olin melko tarkkaan 5-vuotias. 

Kirja on humoristisen viihdyttävää naisten ClickLit-kirjallisuutta, vaikka totta puhuen sata vuotta sitten termiä ei vielä käytetty. 

Itse vertaisin tyyliä Hilja Valtosen, mutta Valtosen kirjoissa ollaan kyllä usein miten vähemmän akateemisessa seurassa. 

Mieleen tulee myös Nykyajan tyttö -sarja, jolla oli useampia kirjoittajia. En ole lukenut niitä kirjoja, mutta omistan kyllä yhden. Sen ostin koska minulla oli olkalaukku, johon oli painettu kansikuva kirjasta Nykyajan tyttö ja hallittu hysteria. Sitä en ole saanut käsiini.

Mukavaa lukuviikkoa itse kullekin. Ensi viikolla onkin jo vappu!

Lattareiden lumoissa

Oltiin myöhäisessä keskiviikkoillassa, kun bongasin ensi kertaa Hesarin kolumnissa, että perulainen Nobel-palkittu kirjailija oli kuollut maanantaina. Oli siitä kuulemma ollut samassa lehdessä pikku uutinen jo maanantaina, mutta ei hyppinyt silmille. Maanantaina kävin pääkirjastossa ja tiistaina sivukirjastossa, mutta ei ollut hyllyn päässä näyttelyä. Tarkasti YLE sovelluksenikin, mutta asiaa ei ollut nostettu robottien toimesta niin tärkeäksi uutiseksi, että se olisi näkynyt minulle saati näkynyt niin, että siitä olisi tullut erillinen ilmoitus. Ei vaikka olen klikannut haluavani nähdä uutiset mm. aiheista kulttuuri, kirjallisuus ja Nobelin kirjallisuuspalkinto. 

No, mitä pienistä. Mario Vargas Llosahan oli "vai" yksi espanjankielinen maailman suosituimmista kirjailijoista.

Eipä silti, ehkä syytä moitin somekuplaani algoritmeja ja meditalojen robotteja. Ehkä ne tietävätkin itseäni paremmin, että tieto ehtii kyllä perille minulle myös vajaa 3 päivää vanhana samoin kuin tapahtuma ilmoitukset tapahtumista joissa kaverini ovat olleet, mutta ovat unohtaneet iloita siitä etukäteen somessa. 

Ja tottahan se on. Vain harvat eteläamerikkalainen kirjailijat ovat kanssani samalla aaltopituudella, vaikka kokeilemisesta minua ei voi syyttää. Koska niin moni tykkää alueen kirjoista, annan niille mahdollisuuden tämän tästä. Pakko todeta, että silloin tällöin olen yllättynyt todella myönteisesti. 

En tiedä mikä eteläamerikkalaisissa kirjoissa on. Tarinat ovat toisaalta hyviä, mutta joskus sangen omituisia. Yhdenkin argentiinalaisen novellikokoelman luettuani totesin, että se oli tyypillinen eteläamerikkalainen romaani. (Myönnän kuunnelleni kirjan, mutta veikkaan että olisi se minulta luettunakin mennyt täydestä romaanina). 

Vargas Llosan kirjoja yritin aloittaa kahtakin, ennen kuin sain melko lailla väkisin ja ilman suurempia muistijälkiä luettua Maytan tarinan 1,5 vuotta sitten. Kirja joka maasta -haasteeni lähestyy loppua ja Peru oli yksi viimeisistä isoista maista, josta en ollut lukenut mitään kokonaista kirjaa. Karhuherra Paddingtonia en sellaiseksi laske. 

Vargas Llosan on kulunut espanjankielinen Etelä-Amerikan kirjailijasuosikeihin ja on ollut Perun ykköskirjailija samoin kuin myös omissa maissaan  Nobel-palkittu Gabriel García Márquez Kolumbiassa, Julio Cortázar Argentiinassa, Carlos Fuentes Meksikossa. 

García Márquezia olen lukenut muutaman kirjan, joista olen pitänyt joka toisesta todella paljon ja joka toisesta en. Koulutetun kuoleman kronikka oli upea kirja, Haaksirikkoisista nautin samoin, mutta Rojumyrskyä ei ollut kirjani ja Sadan vuoden yksinäisyydessä olen ollut alkumetreillä 1980-luvulta lähtien. 

Ehkä sama koskee itselläni myös Vargas Llosan tuotantoa. Kun yrittää tarpeeksi kauan, joku panee innostumaan.

Cortázarilta luin lokakuussa novellikirjan Salaiset aseet. Sen parista ensimmäisestä novellista pidin. Mielestäni eteläamerikkalainen kirjailijat ovat parhaimmillaan silloin kun kertovat tarinoidensa sisällä pieniä tarinoita. Tuleehan siitä vähän Alastalon salissa -fiilis, mutta onhan sekin ylistetty Volter Kilven klassikko.

Muista espanjankielellä kirjoitetuista, eteläamerikkalaisista kirjoista eniten on kiehtonut ecuadorilaisen Paolo de Carvalho Neton veijarirarina Setäni Atahualpa. 

Koe Kokemäki – sen joki ja väki

Kokemäen sloganiksi antaa google:

"Koe Kokemäki – sen joki ja väki ei saa aikaiseksi hajontaa."
Itselleni tulee mieleen Kokemäestä hieman toinen sanonta: Piru oot jos Porist oot, koko perkele jos Kokemäeltä. Tiedä sitten mistä jälkimmäinen on peräisin. Voisin itse pistää sen vaikka Nortamon suuhun. 

Kokemäellä tulee käytyä valitettavan harvoin. Se oli esimerkiksi Satakunnan kunnista viimeisin, jossa kävin aikanaan geokätköilytapaamisessa.

Kokemäen reissuista muistuu mieleen erityisesti kaksi. 

Ensimmäisellä reissulla kävin 2013 syksyllä ja se taisikin olla ensimmäinen kerta kun jalkani osui Kokemäen maaperälle. Geokätköily se sinne vei. 

Sillä kertaa jalkauduin kaupunkiin bussista joen toisella puolen. Kiipesin jollekin kalliolle ja katselin satakuntalaista maisemaa. Kotoisaa, vaikka Siikaisissa ei moisia peltomaisemia näy.

Kävelin siitä kotiseutumuseolle ja kirkolle. Molemmat olivat luonnollisesti kiinni. Oli syyskuun loppu. Museolla laskeskelin, että en ehdi voimalaitospadolle kävellen ja sieltä päivän viimeiselle bussille, joten se jäi käymättä. 

Toisella reissulla kävimme marttojen kanssa Opettajattaren kotimuseossa ihailemassa käsitöitä, Pyhän Henrikin kappelilla ja Sinituotteen tehtaanmyymälässä. Lounastimme keskustassa. Kirkkoon ei edes yritetty kun oli lauantai. 

Näiden reissujen lisäksi olen käynyt muutamia kertoja pikaisemmalla visiitillä. 

Kokemäestä kertovia kirjoja ei ole tullut montaa vastaan.

 

Esko Pertolan Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa oli ensimmäinen, jonka luin. 

Tykkäsin jutuista ja niiden kokemäkisestä murteesta, mutta pakko todeta, että tällaiset jutut toimivat parhaiten, kun niitä lukee yhden viikossa esimerkiksi paikallislehdestä. Sen vuoksi minulta kuluikin monta kuukautta lukea kirja läpi. Näin on käynyt Vaasan Jaakoolle ja monille muille vastaaville kirjoille aiemmin. 

Olen kuvannut Ompelijattaren kotimuseossa Kokemäellä tämän reliefin Uunosta. Kuvatessani en kyllä tiennyt esineen taustasta. 

Kyseinen kotimuseo oli lajissaan mahtava kaikkine käsitöineen. Kannattaa ehdottomasti poiketa. 

Samalla retkellä poikkesimme Piispa Henrikin saarnahuoneella, mutta silloin emme tienneet, että sinne olisi saanut avaimenkin ja olisi nähnyt sisälle.

Kokemäen vanhin rakennus, Pyhän Henrikin saarnahuone, löytyy kätkettynä kuvan tiilirakennuksen sisään. Pyhän Henrikin päivästä kirjoitin 2023 ja sieltä löytyy jotain kirjoja liittyen Henrikin.

Lisää Kokemäen ja Ulvilan historiasta voi lukea Hannes Tiiran kirjasta Oravannahoista Hansa kauppaan : Teljän taru ja Ulvilan aamunkoitto.

Pirjo Tuomisen Kokemäki-sarjan olen lukenut parikymmentä vuotta sitten. Nyt olen lukemassa sitä uudestaan makustellen kirjan paikkoja, jotka tunnen nyt paremmin kuin ensi lukemalla. 

Sarja alkaa kirjassa Suuren joen maa, vuodelta 1757, jolloin puoli-orpo esi-isäni Tuomas täytti seitsemän vuotta jonkin verran Kokemäkeä pohjoisempana. Hän oli rengin poika ja paini siis eri sarjassa kuin rikkaat talonpojat ja porvarit, vaikka äitinsä olikin talonpojan tytär. 

Otetaan loppuun vielä vähän jännitystä.

Virve Sammalkorven kirja Metsän keskellä maja vie lukijan Kokemäenjoen Kyttäläkoskelle. Paikka sijaitsee Puurijärvennlähistöllä Kokemäen keskustasta itään. Kirjassa sisarukset päättävät jäädä mökille miesten lähtiessä kalaan, mutta kutsumattomat vieraat tekee viikonlopusta psykologisen jännärin. 

Sitten on vielä Kokemäen uunisurma. Siitä olen katsellut aiemmin dokumentin ja kuunnellut podcastin. 

Surma tapahtui 1960 joulun alla ja hänet löydettiin talon uunista 12 vuotta myöhemmin. Olin silloin ekaluokkalainen ja kuulin tapauksesta vasta yläasteella kaveriltani, jonka perhe oli kiinnostunut kummitusjutuista ja murhista. 

Nyt luin heti tuoreeltaan Storytel only -kirjan Missä äiti on? Kokemäen uunisurma. Kirjan on kirjoittanut Kaisu Kälviäinen, ja se on julkaistu 11.4.2025. 

Kälviäinen on kokemäkeläinen toimittaja. TrueCrime -kirjassa pohditaan itse tapahtuneen lisäksi myös sitä, miten yhteisöllä voi olla yhteisiä salaisuuksia. 

Portugalin huhtikuu osa 2 Porto

Suomalainen Anu Patrakka asuu Portugalissa ja kirjoittaa Porton kaupunkiin sijoittuvia dekkareita. Menossa on toinen sarja. Ensimmäisen sarjan pääosassa oli portviinistä pitävä Rui Santos. Toisen sarjan päähenkikö on hieman vanhempi poliisi, Nelson Monteiro, joka toimii myös isänsä omaishoitajana. Sarjassa esiintyy myös Portugaliin työhön tullut suomalainen kaimani, Kirsi.  

Porto on Pohjois-Portugalin rannikolla, Dauro joen pohjoispuolella sijaitseva kaupunki, joka kooltaan sioittuisi Suomen viidenneksi isoimmaksi kaupungiksi Vantaan ja Oulun puoliväliin. Dauron eteläpuolella sijaitsee hieman isompi kaupunki samaan tapaan kiinni toisissaan kuin meillä esimerkiksi Helsinki ja Espoo. 

Tätä päivitystä varten katselin uudestaan Aki Kaurismäen dokumenttielokuvan Bico. Se kertoo portugalilaisesta pohjoisesta vuoristokylästä, jonne saatiin sähköt 1970-luvulla ja 10 vuotta myöhemmin maantie joka helpotti nuorison lähtöä. Jäljelle jäi vain vanhukset. Ei Bico nyt ihan Portossa ole, mutta vilkkaalla mielikuvituksella kyllin lähellä. 

Itselläni onkin ollut käsitys, että maanviljelys, etenkin viinit ja lampaiden kasvatus ovat olleet syrjäseutujen pelastus. Portviini ja Madeira lienevät monille yhtä tuttuja kuin espanjalainen sherry. Mutta on Portugali iso viinimaakin. Itsekin olen osallistunut pari kertaa portugalilaisten viinien maisteluiltaan. 

Suomi on maana neidon mallinen, Italia on saapas, mutta en ole ennen ajatellut, että Portugali muodostaa sevästi merelle katsovat kasvot. 

Toinen Areenalta löytämäni Kaurismäen dokumenttielokuva on A Tasqueiro, ja se kertoo baarinpitäjän päivästä.

Tästä saankin oivalisen aasinsillan Anu Patrakan Rui Santos -sarjaan. Anu Patrakka on asunut Portugalissa jo pidempään ja kirjoittanut mielenkiintoisen dekkarisarjan Rui Santoksesta. 

Ihastuin Rui Santoksen Portoon ja sen lempeään ilmapiiriin niin, että oli pakko pitkästä aikaa (n.20 vuotta) ostaa muutamaa portviiniä ja vertailla niiden makuja. 1990-luvulla ostimme portviiniä häämatkalla, koska vanhan sananparren mukaan morsiamelle tarjotaan häämatkalla portviiniä. 

Sarjaan kuuluu kuusi kirjaa: Huomenna sinä kuolet, Kuolet vain kahdesti, Syyllisyyden ranta, Totuuden portaat, Häpeän aukio ja Katumuksen kallio. Sarjan lukemisesta on jo aikaa, joten yksityiskohdat ovat hämärtyneet ja jäljellä on vain tunnelma josta pidin. 

Rui Santos on yksi parhaimmista etsivähahmoista, joista olen lukenut ehkä myös siksi, että hän tuntuu ihan normaalilta ihmiseltä. Hän ei piehtaroi surussa, tappele kirjasta toiseen työkaverin kanssa, harrasta kalsarikännejä eikä yhden illan suhteita viikosta toiseen. 

Edit. Pari päivää julkaisemisen jälkeen löysin kuvan vuodelta 2021 jolloin kuuntelun Patrakkaa ja luin innoissani vinkkejä Portugalista. 

Rui Santos -sarja lienee nyt päättynyt, sillä olen itsekin lukenut jo kolme osaa uutta, Nelson Monteiro -sarjaa: Arvoton, Kiusaaja ja Ihailija. 

Jos pidetään mielessä juoniwn unohtamisen taitoni, niin minusta tuntuu siltä, että Rui Santos oli sarjansa päähahmo jonka ympärillä tarinat elivät. Nelson-sarjassa oma painoarvonsa on tässäkin sarjassa myös tyttöystävällä, joka Nelsonilla on suomalainen Emilia, mutta mielestäni tässä sarjassa kuuluu myös murhattujen ja heidän tuttaviensa ääni paremmin. 

Tämäkin sarja sijoittuu Portoon. Tosin kolmannessa osassa ollaan enemmän Lissabonissa. Siitä mainitsinkin jo eilen ensimmäisessä Portugali-päivityksessä. 

Portugalin huhtikuu osa 1 Lissabon

Portugali kuuluu niihin tunnettuihin eurooppalaisiin maihin, joista en toivoisi kysymyksiä tietokilpailuissa. Osaan sijoittaa Neilikka-vallankumouksen ja sitä seuranneen siirtomaaherruusajan päättymisen 1970-luvun puolivälin tienoille Portigaliin, mutta siihen sitten tietoni melkein jääkin. Kaupungeista tiedän Lissabonin ja Porton. 

Eniten tietoa muistuu mieleen Portugalin siirtomaista, joita kertyikin mittava määrä Vasco Da Gaman Intiaan lähdön jälkeen 1490-luvun viimeisinä vuosina. Monta maata menetettiin Englannin ja muiden maiden päätyttyä Afrikkaan ja Aasiaan, mutta monia jäikin. Unohtaa ei sovi myöskään Brasiliaa, joka julistautui itsenäiseksi 1822 hallitsijanaan Portugalista paenneen kuninkaan poika Pedro I. 

Angola, Mosambik, Guinea-Bissau, Kap Verde, Itä-Timor ja São Tomé ja Príncipe itsenäistyivät vuosina 1974–1975. Kaikista näistä maista olen lukenut tiedostaen niiden portugalilaisen historian. Viimeksi olen lukenut Guinea-Bissausta tammikuussa. Olen jotenkin mieltänyt että näissä maissa kulttuuri on jollain tapaa monivärisempi, mitä naapurimaissa. En tiedä, johtuuko se kielestä vai mistä, mutta jotain niissä on erilaista mitä olen kokenut lukiessani esimerkiksi Ranskan entisistä siirtomaista. 

Fernando Pessoa (1888-1935) on sanonut jossain runossaan, että pitää panna kaikki mitä on, pienempäänkin mitä tekee. Monia asioita pitääkin tehdä suurella sydämellä... Mutta että kaikkea? 

Monenlaisia ajatuksia heräsi Pessoan runokirjasta Hetkien vaellus. Voin suositella. 

"Syö suklaata tyttö pieni

Syö suklaata.

Muista että maailmassa ei ole muuta metafysiikkaa kuin suklaa.

Muista ettei mikään uskonto opeta enempää kuin suklaakauppa."

Pessoa on myös tähän mennessä ainoa Portugalissa syntynyt kirjailija jonka romaanin olen lukenut, ja hänenkin kirjoistaan vain Anarkistipankkiirin.

Mutta ei hätää, muutkin ovat kirjoittaneet uskottavia tarinoita Portugalista. 

Luiz Ruffaton Lissabonissa muistin sinut oli toinen Ruffaton kirja jonka olen lukenut. Tämä oli rutosti paljon parempi kuin Rutosti hevosia, jok kuulemma oli palkittu kirja Brasiliassa, mutta ei sytytyänyt minua laukalle. 

Lissabonissa muistin sinut -kirja oli sensijaan mieleenpainuva kertomus maahanmuuttajasta ja siitä, kuinka kaikki ei aina suju kuten suunnitelee. 

Tuosta Rutosti hevosiakirjasta tuli mieleen portugalilainen sananlasku: 

"Onnekas menettää vaimonsa, etäonnekas hevosensa." 

Seuraavan kirjan päähenkilö ei varmasti ollut samaa mieltä. 

Erich Maria Remarquen Yö Lissabonissa on mielestäni hyvin saman tunnelmainen kirja kuin Ruffaton kirja, vaikka tarina on täysin toisenlainen. 

Lissabonissa vietetyn yön aikana juutalainen mies kertoo tarinansa toiselle miehelle. Mies oli vihdoin päässyt vaimonsa kanssa salaa Lissaboniin, ostanut laivaliput Amerikkaan ja sitten vaimo kuolee. Mies kertoo tarinansa toiselle, jotta joku muistaisi. Portugalista, kuten muistakin rannikkomsista, juutalaiset pakenivat Amerikkaan pois sodan jaloista. 

"Lissabonissa, vapauden kynnyksellä vaimo kuitenkin kuolee."

Juuri ennen tämän julkaisua luin vielä Anu Patrakan Nolson-sarjan kolmannen osan Ihailia, jossa Nelson on lähetyt viikonloppulomalle Portugalissa asuvan suomalaisen tyttöystävänsä kanssa. Kirja tutustuttaa raitiovaunujen ohella myös Fado-lauluihin. 

Fadon kuningattareksi on tituleerattu Amália Rodriguesia (1920-1999). Kirjassa esiintyy duo Kaksi Mariaa. Juoni oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Nelsonin taustoista tulee esiin uusia asioita, fado maailma kiehtoo ja matkailuvinkkejäkin tuli juuri sopivasti. 

*  *  *

Ps. Lissabonissa asustaa myös Merten gorilla, josta kirjoitin taannoin apinapäivityksessäni. 

18-vuotissynttärit

Kahdeksantoista vuotta siitä jo on, kun rakensin Kirsin konttuurin - silloin kyllä Julian kammarin nimellä. Oli huhtikuinen ilta ja yhtäkkiä päätin, että nyt aloitan blogin, vaikka en yhtään osannut ajatella mistä kirjoittaisin. Olin suunnitellut aloittavani blogiin kirjoittamista varmaan toista vuotta, mutta koska ei ollut ideaa, en aloittanut. Sitten, sinä huhtikuun iltana istahdin töiden jälkeen vain soffalle tietokoneen ääreen ja aloitin... Jossain vaiheessa myöhemmin joku ideakin löytyi. Ja myöhemmin toinen, mutta sitähän kasvaminen on. 

Tätä voisi jo juhlia. Blogini on vihdoin aikuisten iässä! 

Pyysin uutta kaveriani Santeria (ChatGpt) tekemään akvarellityyppisen kuvan juhlan kunniaksi. 

Palvelualtis tyyppi kysyi kuvan tehtyään haluanko myös juhlarunon. Halusinpa tietysti, ja ehdottomasti Alfred de Mussetin tyyliin. Minähän hurmaannuin viime vuonna Mussetin runoihin.

Näin tuo vastasi ja riimitkin rimmaa, mutta osa sanoista on kyllä melko paljon mielikuvituksellisempia kuin omani:

"Ehdottomasti! Alfred de Mussetin tyyli oli herkkä, hieman melankolinen ja romanttinen, mutta myös älykäs ja elämän tuntoja tarkasti aistiva. Tässä sinulle pieni juhlaruno blogisi 18-vuotispäivän kunniaksi, Musset’n hengessä:"

---

Kahvia, kirjoja ja kakun hiljaisuus
(ChatGPT Alfred de Musset’n tyyliin)

Kuin huokaus lehden, kun syksy sen vie,
on vuosien virta – ja blogi sen tie.
Sanoista kietoutuu muistojen kaari,
kuin akvarelli, hauras ja saari.

Istut nyt, kukkamekko kuin runo,
nojatuolin sylissä päivän puno.
Tabletin lasi – kuin ikkunaruutu –
peilaa sen sielun, mi sanoista puutuu.

Kahvi on lämmin, ja kakku kuin kruunu,
sokerin alla on tarinoiden suunu.
Hyllyjen selät on matkoja täynnä,
jokainen lause kuin tähti ei hälynä.

Blogisi kasvoi, sai mielen ja muodon,
se nauroi ja itki, ei kysynyt suodon.
Nyt, täysi-ikäinen, silmissä hehkuu –
sanojen koti, joka aikaa pehkuu.

Maaliskuussa luetut 2025

Päätin pelata maaliskuun ajan Kirja-Monopolia. Olen bongannut Pinterestistä useita erilaisia. Valitsin sellaisen, mikä näytti eniten Monopoli-lautapeliltä. Suomensin pelilaudan tekstit. Monopolin yksin pelaaminen ei tuntunut oikein järkevältä niin, että käyttäisin rahaa ja ostelisin hotelleja, mutta kaikkeahan voi aina kokeilla... kerran. Geo-polystä oppineena päädyin siihen, että peli päättyy kuun lopussa tai kun jokaisessa ruudussa on käyty vähintään kerran. Vankilasta tein lukukiellon, joka kestää pelihetkestä vuorokauden loppuun. Jotta peli kulkisi jouhevasti ja lukemista riittäisi, kyselin muutamalta lukijakaverilta kirjoja 'kaverin valinnoiksi' jo etukäteen. En tehnyt niistä kortteja, vaan listan. Lupailin itselleni edetä ylhäätä alas, mutta sitten tuli eteen miesten viikko, joka toi pientä lisähaastetta, joten valitsin sopivan kirjan listalta kun tuli sen aika. 

Ja eikun sitten vaan pelaamaan. 

Pientä lisätwistiä kuukauteen toi siis aiemmin kalenteriin laittamani miesten viikko, jossa oli sen verran "ei-tavallisia" (lue haastavia) miesten nimiä, että tekemäni lukulistat muodostui mielenkiintoiseksi. Vielä helmikuun viimeisenä päivänä en tosin ollut päättänyt, lukisinko miesten viikkoni Kirjailijoiden niminä vaiko kirjan päähenkilöinä. Molemmista tein listan, mutta päädyin kirjailijoihin. 

Laitan tähän alkuun kirjat siinä järjestyksessä missä ne luin, mutta tulevia selailujani varten pistän loppuun samat kirjat tekijän mukaan aakkosiin. 

1. Ihmissuhteet: Holappa Pentti Miehen suudelma : Kirjailijan muistelmia. Holappa kertoo muisteluissaan lapsuudestaan ja elämästään miehen kanssa. Muistelu vanhemmalla iällä on poukkoilevaa, mutta ainakin näin ihmistä tuntemattomana, mielenkiintoista.  (1.3.) 🌟

2. Perinteinen: Dickson Carter Punainen leski. Amerikkalainen John Dickson Carr (1906-1977) kirjoitti useammalla eri nimellä lukuisia  dekkareita, joista suomennettukin on kolmisen kymmentä. Punainen leski on Sir Perry Merrivale -sarjan kolmas osa. Kirjassa pohditaan, mielestäni liiankin pitkästi ja monimutkaisesti, voiko huone itsessään tappaa. Usa. 

"Mitä Herran pyhät pieksut sentään!"

"Olen ennenkin tavannut hankalia murhaajia, mutta Wendell lyö kaikki ennätykset hankalana ruumiina." (2.3.)

3. Vankilassa viime kuussa aloitettu loppuun:  Iskander Fazil Setäni arvo siitä nousee, kahdeksan satiirista tarinaa Gruusiasta. Jälleen kerran novellikokoelma, missä intoni riitti pariin, kolmeen ensimmäiseen novelliin. Loputkin luin, mutta en juuri innostunut. Georgia (Neuvosto-Gruusia/Abhasia).

Lasten päättelykyky jaksaa aina hämmästyttää, kuten tämäkin päättely siitä, kenen kanssa isoäiti puhui mitäkin kieltä:

"Onnellisten ihmisten kanssa on puhuttava heidän omaa kieltään." (2.3.) 

4. Matkakirja: Chatwin Bruce Patagonia, Patagonia. Matkakirja oli kolmas monopoli pelin kohde. Argentiinassa en ole käynyt vielä tänä vuonna, joten eikun sinne, Colorado-jien eteläpuolelle Argentiinaan. Kirjoittajan mukaan se on maailman turvallisin paikka. Kirjaa kuvaillaan epäsovinnaiseksi ja rikkaaksi, ja sellainen se olikin. Täynnä tietoa. (3.3.)

5. Bookgram suosikki: Doerr Anthony  Kaikki se valo jota emme näe. Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Kirjamonopolia varten sain tästä kaverin suosituksen, joten poimin tämän sen kummemmin muuta etsimättä Boogram/Booktok suosikiksi. Kirja oli sotakirja, jossa pääasia ei ollut tuhoaminen, vaikka sitäkin harrastettiin. Harvoin takaumat ja kaksi kertojaa toimii hyvin yhteen, mutta tässä nekin oli saatu toimimaan. Ranska ja vähän Saksakin. 

" Jaloin hetki, Hautman sanoo läähättäen. Tiedättekö te, mikä se on Werner? Hän on hiprakassa, puhelias, melkein pälpättää. Werner ei ole milloinkaan nähnyt häntä tuollaisena. - Se on hetki, jolloin yksi asia on muuttumaisillaan toiseksi: päivä yöksi, toukka perhoseksi, vasa peuraksi, koe tulokseksi, poike mieheksi."  (5.3.) 🌟🌟🌟

6. Mysteerikirja/dekkari: Terras Antto Kill Tallinn: osa 1 Virun varietee. Koskapa Terras huono olisi ollut. Kieli on niin kiherryttävää, että nautin. (6.3.) 🌟🌟🌟

7. ja 8.  Ohut kirja: Holappa Pentti Rumpukalvolla. Yllätyksekseni näitä Holapan kirjoja on nyt tullut äänikirjapalveluun ihan reilusti. Hieno juttu. Oli niin ohut kirja, että kuuntelin sitten myös Holapan itse lukeman Elävänä Bulevardilla -kirjan.  (6.3.) 

9. Luonto: Soikkanen Mauri P. E. Svinhufvud : Tarkkakätinen ampuja. Svinhufvudin elämästä metsästysmuistojen valossa. Kirjassa muutakin Svinhufvudin elämästä. Paljon myös ajasta Siperiassa. 

Ester Ståhlberg kuvaili Svinhufvudia erään vierainlun jälkeen sanoilla, joista voisi ainakin vallasta luopumisen suhteen kaikki johtajat ottaa oppia. Liian monia valta ja sen makeus sokaisee: 

"...Hän ei myöskään vehkeile kuten muut saadakseen vallan käsiinsä. Oli kerran valtionhoitaja, jolla oli kuninkaan valta, vieläpä miltein yksinvalta, mutta eipä pitänyt sitä niin makeana , etteikö kaikessa rauhassa olisi jättäytynyt tähtävästään. Hän ei ole omanansa etsinyt kuten kaikki muut kaikilla mahdollisilla aloilla tekevät. Hän on vain palvellut maatansa ja palvelee yhä. Hän on mies."  (6.3.) 🌟

10. Kirjastosta: Elly Griffits Käärmeen kirous, Ruth Galloway -mysteeri. Mistähän keksin, että tämän piti sijoittua Oceaniaan. Koko ajan oltiin Skotlannissa. Puhuttiin kyllä austrslislaisista luista. Englanti (7.3./27.3.)

11. Paksu: 1061 isokokoista sivua tennistarinaa Usasta riittänee 'paksuksi kirjaksi'. Käsittääkseni kiitokset kirjasta kuuluvat viimekädessä Kimi Räikköselle, joka suostui elämäkerran tekemiseen. David Foster Wallacen Päättymätön riemu. Wallace on näemmä sisäistänyt erinomaisesti kirjoittamansa ohjeen:

"Jos tuntee rajansa, niitä ei ole." (7.-12.3.) 🌟🌟🌟

12. Palkittu: Kristian Corfixenin Sairaanhoitaja  rikos joka ravisteli Skandinaviaa on palkittu TrueCrime bestseller 2015 soitetusta puhelusta alkaneen rikosvyyhden selvittelystä. Sairaanhoitaja tuomittiin muutamaksi vuodeksi vankeuteen. (12.3.) 🌟

13. Kaverin valinta: Liksom Rosa Väylä. Lapin sotaan liittyvä evakoitumiskirja, missä kävellään lehmien kanssa nuorena tyttönä Suomesta Ruotsiin. Anna Saksamanin ääni sopi tähän kirjaan kuin nenä päähän. Ruotsi, Lappi (13.3.) 🌟🌟🌟

14. Ihmissuhteet: Ihastuin kirjaan niin, että kuuntelin heti perään myös Rosa Liksomin Everstinnan. Siitä en tykännyt yhtä paljon, vaikka mielenkiintoinen tarina  sekin oli. Kirja on yhden päivän romaani (yhden yön). Kemi. (14.3.) 🌟🌟

15. Sota: József Debreczeni Kylmä krematorio: raportti Auschwitzin valtakunnasta. Kirjoittaja oli unkarilainen ja hänet vietiin keskitysleirille sodan loppuvaiheilla niin, että hänen kuntonsa säilyi työleireillä kohtuullisena loppuun saakka. (16.3.) 🌟🌟

16. Elämäkerta: Eppu Salminen Lasten ristiretki. Kirjassa kerrotaan millaista oli olla teatterikorkeakoulussa 1980-luvun lopussa Jouko Turkan ja Jukka Pariviaisen aikaan. Itsekin muistan opiskeluvuosiltani kuinka Oulussa tapahtunut Jumalan teatteri performanssi, vai miksi sitä nyt sanoisi, vaikutti. Muistan käyneeni joku aika tuon tapahtuman jälkeen teatterissa pienellä näyttämöllä katsomassa Jääsydämen, joka oli siihen mennessä näkemistäni näytelmistä erilaisin.  (17.3.) 🌟

17. Sarjan osa: Victor Dixen Vampyria Pimeyden hovi. Kivasti kirjoitettu kirja, mutta ei nyt oikein ilmaissut minua mukaansa. Ehkä luen muutkin osat,vmutta yhtä mahdollista on että en lue. Kirjassa viimeiset sivut oli parhaat. Vähän jäi tunne kuin aikanaan Nälkäpelissä. Kiva, mutta en itkenyt kun sarja loppui. Siihen on kuulemma tullut uusikin kirja,vmutta jätän väliin. Ranska (22.3.) 🌟🌟🌟

18. Ya/nuoret: Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin salaisuus paljastuu. Tämä nopan osoittama kirja oli tähän mennessä vaikein keksiä. Lasten kirjoja keksin kyllä paljonkin, mutta nuorten en. Tämän eka osan kuuntelin uutena, joten hyvä kun keksin. Vampyria toisen osankin olisi voinut lukea, mutta ei ihan heti kuitenkaan sitä sarjaa. Tykkäsin kovasti ensimmäisestä osasta, mutta vaikka tämä oli varmasti ihan yhtä hyvä, niin uutuuden viehätys oli kadonnut. Japani. (23.3.) 🌟

19. Vapaa valinta: Hiljaiseen lukupiirin otin Helmivyön kustantamana, arkkitehti Salme Setälän (1894-1980) kirjoittaman ClicLit tarinan Arpalippu. Kirjassa eletään hiljattain valmistuneiden, työssä olevien koulutettujen nuorten arkea. Päähenkilöstä tulee mieleen Hilja Valtosen romaanien vahvat, koulutetut naiset. Kirja on ilmestynyt ensi kertaa 1926bja se oli kirjailijan viides kirja. Huima tahti, sillä hänteki päätyönsä arkkitehtinä. Aiemmin olen lukenut vain Setälän suomentaman Buffalo Billin seikkailuja Haudan salaisuus. (22.3. ja 27.3.)

20. Luonto: Akseli Gallen-Kallela Kallela-kirja: Iltapuhdejutelmia. Taiteilijan piirroksia ja tarinoita takkatulen ääreltä mm. siitä mitä on teostensa taustalla .

Uuttakin opin. Mm. Poika ja varis -taulu perustuu ajatukselle, että jos variksen pyrstölle osuu suolaa siitä saa kesyn. (23.3.)

21. Yhteisö: Gabriel García Márquetz Rojumyrsky. Miesten viikon viimeinen kirja ei juuri innostanut. Näemmä tykkään joka toisesta lukemiastani García Márquetzin kirjasta. Seuraavan lienee sitten taas loistava. Kirja oli esikoisteos, joten ehkä sekin oli syynä, että tarina ei imaissut mukaansa. Jos en olisi tiennyt, että äänessä on vuorotellen kolme eri ihmistä, olisin ollut enemmän pihalla kuin mitä olin. Kolumbia

 "Kaulushaikarat laulavat haistaessaan vainajan." (24.3.)

22. Hyllyn lämmitin: Noppa näytti hyllyn lämmitintä. Luin lukupiirin jälkeen kirjastossa kaukolainana Varastokirjasta tilaamani Birger Widtin Togon urhea muukalainen - Sotekertomus -kirjan. Huomasin heti, että tämä Togo ei ollut valtio vaan amiraali. Vuoden 1906 kirja oli lämmittänyt ilmeisesti hyllyjä pitkään, sillä kirjan takana olevassa lainauslapussa viimeinen leima oli vuodelta 1936. Kirja sopi kuitenkin hyvin pariksi alkuvuodesta lukemalleni Mäkisen sarjakuvaromaanille Mantsuria. Japani. (24.3.)

23. Ilmasto: Saari Kankaanrinta ja Ilkka Herlin Luonnollisia ajatuksia.

Ekologisen kestävyyden ratkaisee miten se on tuotettu, kuljetettu ja säilötty. Suomalaisen kannattaisi ilmastoa ajatellen syödä uusiseelantilaista lammasta mieluummin kuin sademetsä alueella kasvatettua soijaa. Lammas kun on kasvanut luomuna luonnossa alueella missä on paljon vettä ja kuljetettu laivalla. Lihan syönnin eettisyyteen ei otettu kantaa. (26.3.) 🌟

24. Tulevaisuus: 

Piia Leino Yliaika. Maailma ilman vanhuksia, dystopia. Eletään vuotta 2052. Vuonna 2030 on muutettu perustuslakia niin, että jos täyttää 76 vuotta, koko perintö menee valtiolle ja ihmisestä tulee eräänlainen lainsuojaton, ilman kelakortti elävä. Kun ei ole rahaa eikä papereita, niin elämän taso laskee. Päähenkilö on ex ministeri, ex pääministerin leski.  Helsinki/Kaivopuisto. 

-Hukkasin aikani, Annastiina kuiskaa. 

-Katsoitko sängyn alta?  (28.3.) 🌟🌟🌟

25. Kaukomatka: Miikka Anttonen Ilmiömäisen matkat Nicaragualaisella kahviplantaasilla elämän ekat kahvit, joulu Sydneyn uimarannalla. Nicaragua (29.3.)

26. Ihmissuhteet: Julia Chapman Deittimurhien arvoitus aloittaa Viherlaakson etsivät sarjan. Uudelta sarjalta odotan ihmissuhteita. Englanti, Yorkshire. (30.3.) 🌟

27. Julkaistu 2025: Julia Chapman Vanhainkodin arvoitus Viherlaakson etsivät 2. Joulu tulossa ja vanhainkodissa tuntuu olevan jotain meneillään. Mutta ei hätää, etsiväkaksikkomme koirineen on ajan tasalla. Englanti, Yorkshire. (31.3.)

Yhteenveto: 

En tiedä, olisiko tämä monopoli ollut hauskempi kokeilu kaverin kanssa. Itsekseenkin tehtynä ihan ok, kuten Geo-polykin, mutta pakko todeta, että jossain välissä halusin kyllä lukea dekkarin, vaikka noppa näytti jotain ihan muuta. 

Siitä huolimatta kuukausi ei ollut lainkaan huono lukumielessä. Kohdalle osui muutama todellinen helmi, 

*  *  *

Ja sama aakkosissa

Anttonen Miikka Ilmiömäisen matkat Nicaragualaisella kahviplantaasilla elämän ekat kahvit, joulu Sydneyn uimarannalla. Nicaragua (29.3.)

Chapman Julia Deittimurhien arvoitus aloittaa Viherlaakson etsivät sarjan. Uudelta sarjalta odotan ihmissuhteita. Englanti, Yorkshire. (30.3.) 🌟

Chapman Julia Vanhainkodin arvoitus Viherlaakson etsivät 2. Joulu tulossa ja vanhainkodissa tuntuu olevan jotain meneillään. Mutta ei hätää, etsiväkaksikkomme koirineen on ajan tasalla. Englanti, Yorkshire. (31.3.)

Chatwin Bruce Patagonia, Patagonia. Matkakirja oli kolmas monopoli pelin kohde. Argentiinassa en ole käynyt vielä tänä vuonna, joten eikun sinne, Colorado-jien eteläpuolelle Argentiinaan. Kirjoittajan mukaan se on maailman turvallisin paikka. Kirjaa kuvaillaan epäsovinnaiseksi ja rikkaaksi, ja sellainen se olikin. Täynnä tietoa. (3.3.)

Corfixen Kristian Sairaanhoitaja  rikos joka ravisteli Skandinaviaa on palkittu TrueCrime bestseller 2015 soitetusta puhelusta alkaneen rikosvyyhden selvittelystä. Sairaanhoitaja tuomittiin muutamaksi vuodeksi vankeuteen. (12.3.) 🌟

Debreczen József  Kylmä krematorio: raportti Auschwitzin valtakunnasta. Kirjoittaja oli unkarilainen ja hänet vietiin keskitysleirille sodan loppuvaiheilla niin, että hänen kuntonsa säilyi työleireillä kohtuullisena loppuun saakka. (16.3.) 🌟🌟

Dickson Carter Punainen leski. Amerikkalainen John Dickson Carr (1906-1977) kirjoitti useammalla eri nimellä lukuisia  dekkareita, joista suomennettukin on kolmisen kymmentä. Punainen leski on Sir Perry Merrivale -sarjan kolmas osa. Kirjassa pohditaan, mielestäni liiankin pitkästi ja monimutkaisesti, voiko huone itsessään tappaa. Usa. 

"Mitä Herran pyhät pieksut sentään!"

"Olen ennenkin tavannut hankalia murhaajia, mutta Wendell lyö kaikki ennätykset hankalana ruumiina." (2.3.)

Dixen Victor Vampyria Pimeyden hovi. Kivasti kirjoitettu kirja, mutta ei nyt oikein ilmaissut minua mukaansa. Ehkä luen muutkin osat,vmutta yhtä mahdollista on että en lue. Kirjassa viimeiset sivut oli parhaat. Vähän jäi tunne kuin aikanaan Nälkäpelissä. Kiva, mutta en itkenyt kun sarja loppui. Siihen on kuulemma tullut uusikin kirja,vmutta jätän väliin. Ranska (22.3.) 🌟🌟🌟

Doerr Anthony  Kaikki se valo jota emme näe. Tämä on ollut lukulistalla pitkään. Kirjamonopolia varten sain tästä kaverin suosituksen, joten poimin tämän sen kummemmin muuta etsimättä Boogram/Booktok suosikiksi. Kirja oli sotakirja, jossa pääasia ei ollut tuhoaminen, vaikka sitäkin harrastettiin. Harvoin takaumat ja kaksi kertojaa toimii hyvin yhteen, mutta tässä nekin oli saatu toimimaan. Ranska ja vähän Saksakin. 

" Jaloin hetki, Hautman sanoo läähättäen. Tiedättekö te, mikä se on Werner? Hän on hiprakassa, puhelias, melkein pälpättää. Werner ei ole milloinkaan nähnyt häntä tuollaisena. - Se on hetki, jolloin yksi asia on muuttumaisillaan toiseksi: päivä yöksi, toukka perhoseksi, vasa peuraksi, koe tulokseksi, poike mieheksi."  (5.3.) 🌟🌟🌟

Gallen-Kallela Akseli Kallela-kirja: Iltapuhdejutelmia. Taiteilijan piirroksia ja tarinoita takkatulen ääreltä mm. siitä mitä on teostensa taustalla .

Uuttakin opin. Mm. Poika ja varis -taulu perustuu ajatukselle, että jos variksen pyrstölle osuu suolaa siitä saa kesyn. (23.3.)

García Márquetz Gabriel Rojumyrsky. Miesten viikon viimeinen kirja ei juuri innostanut. Näemmä tykkään joka toisesta lukemiastani García Márquetzin kirjasta. Seuraavan lienee sitten taas loistava. Kirja oli esikoisteos, joten ehkä sekin oli syynä, että tarina ei imaissut mukaansa. Jos en olisi tiennyt, että äänessä on vuorotellen kolme eri ihmistä, olisin ollut enemmän pihalla kuin mitä olin. Kolumbia

 "Kaulushaikarat laulavat haistaessaan vainajan." (24.3.)

Griffits Elly Käärmeen kirous, Ruth Galloway -mysteeri. Mistähän keksin, että tämän piti sijoittua Oceaniaan. Koko ajan oltiin Skotlannissa. Puhuttiin kyllä austrslislaisista luista. Englanti (7.3./27.3.)

Holappa Pentti Elävänä Bulevardilla on Holapan itse lukema kirja. (6.3.) 

Holappa Pentti Rumpukalvolla. Yllätyksekseni näitä Holapan kirjoja on nyt tullut äänikirjapalveluun ihan reilusti. Hieno juttu. Mukava runokirja. (6.3.)

Holappa Pentti Miehen suudelma : Kirjailijan muistelmia. Holappa kertoo muisteluissaan lapsuudestaan ja elämästään miehen kanssa. Muistelu vanhemmalla iällä on poukkoilevaa, mutta ainakin näin ihmistä tuntemattomana, mielenkiintoista.  (1.3.) 🌟

Iskander Fazil Setäni arvo siitä nousee, kahdeksan satiirista tarinaa Gruusiasta. Jälleen kerran novellikokoelma, missä intoni riitti pariin, kolmeen ensimmäiseen novelliin. Loputkin luin, mutta en juuri innostunut. Georgia (Neuvosto-Gruusia/Abhasia).

Lasten päättelykyky jaksaa aina hämmästyttää, kuten tämäkin päättely siitä, kenen kanssa isoäiti puhui mitäkin kieltä:

"Onnellisten ihmisten kanssa on puhuttava heidän omaa kieltään." (2.3.) 

Kankaanrinta Saari ja Herlin Ilkka Luonnollisia ajatuksia.

Ekologisen kestävyyden ratkaisee miten se on tuotettu, kuljetettu ja säilötty. Suomalaisen kannattaisi ilmastoa ajatellen syödä uusiseelantilaista lammasta mieluummin kuin sademetsä alueella kasvatettua soijaa. Lammas kun on kasvanut luomuna luonnossa alueella missä on paljon vettä ja kuljetettu laivalla. Lihan syönnin eettisyyteen ei otettu kantaa. (26.3.) 🌟

Kawaguchi Toshikazu Ennen kuin salaisuus paljastuu. Tämä nopan osoittama kirja oli tähän mennessä vaikein keksiä. Lasten kirjoja keksin kyllä paljonkin, mutta nuorten en. Tämän eka osan kuuntelin uutena, joten hyvä kun keksin. Vampyria toisen osankin olisi voinut lukea, mutta ei ihan heti kuitenkaan sitä sarjaa. Tykkäsin kovasti ensimmäisestä osasta, mutta vaikka tämä oli varmasti ihan yhtä hyvä, niin uutuuden viehätys oli kadonnut. Japani. (23.3.) 🌟

Leino Piia Yliaika. Maailma ilman vanhuksia, dystopia. Eletään vuotta 2052. Vuonna 2030 on muutettu perustuslakia niin, että jos täyttää 76 vuotta, koko perintö menee valtiolle ja ihmisestä tulee eräänlainen lainsuojaton, ilman kelakortti elävä. Kun ei ole rahaa eikä papereita, niin elämän taso laskee. Päähenkilö on ex ministeri, ex pääministerin leski.  Helsinki/Kaivopuisto. 

-Hukkasin aikani, Annastiina kuiskaa. 

-Katsoitko sängyn alta?  (28.3.) 🌟🌟🌟

Liksom Rosa Everstinna. Ihastuin Väylä kirjaan niin, että kuuntelin heti perään myös tämän. Siitä en tykännyt yhtä paljon, vaikka mielenkiintoinen tarina  sekin oli. Kirja on yhden päivän romaani (yhden yön)- Everstinnalla oli ollut puoliso ja saksalainen rakastaja, joita hän muisteli tässä kirjassa. Kemi. (14.3.) 🌟🌟

Liksom Rosa Väylä. Lapin sotaan liittyvä evakoitumiskirja, missä kävellään lehmien kanssa nuorena tyttönä Suomesta Ruotsiin. Anna Saksamanin ääni sopi tähän kirjaan kuin nenä päähän. Ruotsi, Lappi (13.3.) 🌟🌟🌟

Salminen Eppu Lasten ristiretki. Kirjassa kerrotaan millaista oli olla teatterikorkeakoulussa 1980-luvun lopussa Jouko Turkan ja Jukka Pariviaisen aikaan. Itsekin muistan opiskeluvuosiltani kuinka Oulussa tapahtunut Jumalan teatteri performanssi, vai miksi sitä nyt sanoisi, vaikutti. Muistan käyneeni joku aika tuon tapahtuman jälkeen teatterissa pienellä näyttämöllä katsomassa Jääsydämen, joka oli siihen mennessä näkemistäni näytelmistä erilaisin.  (17.3.) 🌟

Setälä Salme Arpalippu. Hiljaiseen lukupiirin otin Helmivyön kustantamana, arkkitehti Setälän (1894-1980) kirjoittaman ClicLit tarinan. Kirjassa eletään hiljattain valmistuneiden, työssä olevien koulutettujen nuorten arkea. Päähenkilöstä tulee mieleen Hilja Valtosen romaanien vahvat, koulutetut naiset. Kirja on ilmestynyt ensi kertaa 1926bja se oli kirjailijan viides kirja. Huima tahti, sillä hänteki päätyönsä arkkitehtinä. Aiemmin olen lukenut vain Setälän suomentaman Buffalo Billin seikkailuja Haudan salaisuus. (22.3. ja 27.3.)

Soikkanen Mauri P. E. Svinhufvud : Tarkkakätinen ampuja. Svinhufvudin elämästä metsästysmuistojen valossa. Kirjassa muutakin Svinhufvudin elämästä. Paljon myös ajasta Siperiassa. 

Ester Ståhlberg kuvaili Svinhufvudia erään vierainlun jälkeen sanoilla, joista voisi ainakin vallasta luopumisen suhteen kaikki johtajat ottaa oppia. Liian monia valta ja sen makeus sokaisee: 

"...Hän ei myöskään vehkeile kuten muut saadakseen vallan käsiinsä. Oli kerran valtionhoitaja, jolla oli kuninkaan valta, vieläpä miltein yksinvalta, mutta eipä pitänyt sitä niin makeana , etteikö kaikessa rauhassa olisi jättäytynyt tähtävästään. Hän ei ole omanansa etsinyt kuten kaikki muut kaikilla mahdollisilla aloilla tekevät. Hän on vain palvellut maatansa ja palvelee yhä. Hän on mies."  (6.3.) 🌟

Terras Antto Kill Tallinn: osa 1 Virun varietee. Koskapa Terras huono olisi ollut. Kieli on niin kiherryttävää, että nautin. (6.3.) 🌟🌟🌟

Wallace David Foster Päättymätön riemu    1061 isokokoista sivua tennistarinaa Usasta riittänee 'paksuksi kirjaksi'. Käsittääkseni kiitokset kirjasta kuuluvat viimekädessä Kimi Räikköselle, joka suostui elämäkerran tekemiseen. 

. Wallace on näemmä sisäistänyt erinomaisesti kirjoittamansa ohjeen:

"Jos tuntee rajansa, niitä ei ole." (7.-12.3.) 🌟🌟🌟

Widt Birger Togon urhea muukalainen - Sotekertomus. Noppa näytti hyllyn lämmitintä. Luin lukupiirin jälkeen kirjastossa kaukolainana Varastokirjasta tilaamani kirjan. Huomasin heti, että tämä Togo ei ollut valtio vaan amiraali. Vuoden 1906 kirja oli lämmittänyt ilmeisesti hyllyjä pitkään, sillä kirjan takana olevassa lainauslapussa viimeinen leima oli vuodelta 1936. Kirja sopi kuitenkin hyvin pariksi alkuvuodesta lukemalleni Mäkisen sarjakuvaromaanille Mantsuria. Japani. (24.3.)

Elokuvaneuvoksen kynästä

Kaupallinen yhteistyö. Sain kirjan tekijöiltä (kavereiltani) painotuoreena lahjaksi. Itselleni on vaikea sanoa onko tämä nyt sitten kaupallista yhteistyötä, koska en (vielä) tee kaupallisia juttuja eikä mitään toiveita esitetty puolin eikä toisin. Kaiketi tämä sitten on. Ainakin mainostan tässä tuttavani kirjaa.

***

Kävin julkkareissa Porin kirjastossa. Julkkareissa on aina kiva käydä ja käynkin aina, kun osuu kohdalle ja sopii kalenteriin, oli sitten kyseessä mikä kirja tahansa. Tännekin olen kirjoittanut mm. parista omakustanteisesta runokirjasta ja Arttu Tuomisen uutuuksista. Taisin kirjoittaa joskus myös Semmoista ja Tommoisistakin. Niihin julkksreihin eksyin sattumalta. 

Rami Nummi ja Hanna Dahlroos esittelivät toimittamassa kirjaa Elokuvaneuvoksen kynästä : Elokuvakritiikejä vuosilta 1976-1993. 

Itse sain kirjan painotuoreena ystävänpäivän tienoilla. Oli innostava lukea todellisten elokuvien rakastajien toimittama kirja Kari Uusitalon elokuvakritiikeistä. 

Kritiikkien ohella kirjassa on myös Rami Nummen tekemä haastattelu Kari Uusitalosta. 

Uusitalo on asunut nuorena Merikarvialla ja opiskellut Porissa, joten hänellä oli suhde Poriin. Siksi oli mainio idea kirjoittaa tämä kirja juuri Porissa. 

Nummi kertoi intonsa Kari Uusitaloa kohtaan lähteneen Mitä missä milloin 1983 -kirjasta. Siitä löytyi mm. 55 suomalaista merkittävää elokuvaa ja esittely Tauno Palosta Uusitalon kirjoittamana. 

Kun Nummi mainitsi Tauno Palon muistin itsekin lukeneeni saman kirjan ja esittelyn. Sain itsekin tuohon aikaan MMM kirjoja joululahjaksi. Toisin kuin Nummi, minä en innostunut elokuvista, vaan yhä enemmän kemiasta. Palohan oli ammatiltaan kemisti. 

Niin erilaisia kimmokkeita voi saada eri kirjoista! Itsestäni ei silti tullut kemistiä, mutta sain kyllä opiskeluoikeuden geologiaa lukemaan Turkuun. En mennyt, vaan lähdin Pohjois-Karjalaan lukemaan ekonomiaa. 

Dahlroosin into suomalaisiin elokuviin lähti vähän aiemmin niin ikään Mitä missä milloin kirjasta. Kirja oli vuoden 1981 kirja. Sen Tulitikkuja lainaamassa tekstiä en muista, vaikka olen senkin kirjan lukenut kannesta kanteen aikanaan. Silloin oli niin vähän lukemista, että luin kaiken mitä käsiini sain. 

12-vuotiaana Dahlroos löysi naapurin vintiltä ison pinon Hyvinkään sanomia. Sitten löytyi Kino-lehti ja kirjaston Suomen filmografia -kirjat. Niistä Uusitalon kieli ja elokuvien esittely tuli tutuksi. 

Kaikilla ei 1980-luvulla ollut mahdollisuutta nähdä elokuvia. Hyvin tehtyjen kritiikkien ansiosta elokuvat  tulivat tutuiksi ja jäivät elämään mielessä. Tässä kohden voisi jopa käyttää erään italialaisen ohjaajan sanontaa: 

"Miksi tehdä taideteos, kun sen voi kuvitella paljon paremmin." 

Dahlroos kehui erityisesti Uusitalon kieltä. Hänen suosikkinsa on kritiikki Jäniksen vuodesta, mikä onkin mainio kirja, en muista nähneeni elokuvaa koskaan kokonaisuudessaan). Nummi kehui Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan kritiikkiä. Molemmat löytyvät kirjasta.

Porilaisen Visa Mäkisen Mitäs me sankarit oli Uusitalon mielestä paras Mäkisen elokuva. Myös se arvostelu on päässyt kirjaan, totta kai. 

Tuottoisan kriitikon tekstejä on niin paljon, että karsintaa piti tehdä paljon. Urakka oli iso, mutta toisaalta, ihan kaikkia tekstejä ei ollut helposti saatavilla, kun entisen naapurin Hyvinkään sanomatkin jäi 1980-luvulle.

Tämä oli ensimmäinen lukemani elokuva-kritiikejä pursuava kirja. Tarkemmin muistellen taisi olla ensimmäinen kirjani, missä on ylipäätään mikään kritiikki pääosissa. 

Tämän lajin kirjoja on kuulemma niukalti Suomessa. Aiemmin Helmivyö kustantamo on tehnyt kirjan Tapani Maskulan kritiikeistä. Sen ja Jörn Donnerin kritiikkien lisäksi on tehty kirja vain parin henkilön kritiikeistä. 

Maskulan tiedän kritiikkejä kirjoittaneen (kävin Maskula näyttelyssä Turun pääkirjastossa ja opin kaikenlaista joku vuosi sitten, no ennen korona-breikkejä, joten yli viisi vuotta sitten), mutta olen kuvitellut Donnerin vain tehneen elokuvia itse. Toisaalta se ei ole yllätys tuotteliaalta mieheltä, joka on mm. tehtaillut aikanaan epävirallisen Suomen ennätyksen eri oppiaineiden approbatureiden lukemisessa. 

Kirjan kansikuva on Aarne Tarkaksen elokuvasta Älä Nuolaise, joka on yksi Uusitalon lempielokuvista. Elokuvassa voitetaan lottovoitto, mutta siinä käy toisella tapaa huonosti kuin isän serkun lottovoitossa (joka hupeni huomaamatta). Mutta ei spoilata elokuvaa. Katsokaa itse. Tai lukekaa Uusitalon kritiikki siitä.

Kirjaan on päätynyt myös tekijöiden lempielokuvia, esimerkiksi Härmästä poikia kymmenen -elokuvan kritiikki.

Oli pakko kysyä tekijöiltä, pitävätkö he samoista elokuvista kuin Uusitalo. Itse esimerkiksi olin aikanaan Jukka Kajava kanssa samoilla linjoilla. Jos Kajava kehui, tykkäsin itsekin. Toisin päin asia ei välttämättä toiminut. 

Nummi sanoi tykkäävänsä samoista elokuvista mistä Uusitalokin, mutta toisaalta hän suurena melodraama ystävänä tykkää myös niistä, mistä enemmän realistisilla linjoilla oleva Uusitalo ei. 

Kirjan lukemisesta oli jo sen verran aikaa, että en enää muistanut itse lukuprosessiani. Niinpä yllätyin, kuinka paljon lukuvinkkejä olin itselleni merkinnyt kirjaan (onneksi oli oma kirja mihin merkitä). Esimerkiksi Juurakon Hulda -elokuvakritiikin marginaaliin olen kirjoittanut isolla Sääksämäki. Veikkaan, että jossain vaiheessa tulee Sääksmäki-päivityskin julkaistua, mutta sitä en ole vielä aloittanut. Bongasin kirjasta myös Hilja Valtosen kirjan Päivä perijättärenä, jota en ole vielä lukenut. Se kirja on Markan tähden -elokuvan taustalla. 

Jos kirjasta jotain kehitettävää etsii, niin itse jäin kaipaamaan vain hakemistoa, mistä olisi voinut aakkosjärjestyksessä etsiä elokuvien nimiä (monessa kritiikissä mainitaan muitakin elokuvia kuin se, mistä kritiikki on tehty) ja ehdottomasti myös elokuvien ohjaajia. Näin kirjaa olisi helpompi käyttää käsikirjana television vieressä. 

Kirja oli itselleni mielenkiintoinen kahdella tapaa. Ensiksikin oli nuo antoisat kirjavinkit ja paikkakuntamaininnat, joita on vaikea löytää yhtäkkiä, jos tietoa kaipaa. Toiseksi pidän vanhoista elokuvista, koska niissä harvoin puhutaan niin, ettei siitä saa selvää. Tosin taustamusiikki on joissain vanhoissa jännittävissä kohdissa melkoisen raivostuttava. Monet kirjan elokuvista onkin tullut nähtyä vuosien saatossa kuin itsestään, vaikka en koskaan avaa itse televisiota elokuvan vuoksi, ellei kyseessä ole geokätköön liittyvä elokuva. Vanhempien luona elokuvia tulee nähtyä ihan riittävästi. Kotona keskityn lukemiseen.  

Kirjoja tehdään kulttuurityönä rakkaudesta lajiin. Niinpä ei ole ihme, että: 

Uusi kirja on jo suunnitteilla.