Tulilahden murha

Talvella huomasin, että Tulilahden murhista tulee tänä vuonna kaksikin kirjaa. En ole liiemmälti Tulilahden murhaan paneutunut aiemmin. En ole edes ennen katsonut missä paikka tarkalleen on, mutta nyt huomasin, että olen muutaman kerran ajellut itsekin samaa tietä mitä naiset ajoivat ja ollut muutaman kilometrin päässä kanavalla. 

Kun ei ole paljon kerrottavaa, on lähdettävä kyllin kaukaa. Jos lähtee muinaisista roomalaisista, alkaa äidinkielenopettaja nalkuttaa takaraivossa, mutta aina voi lähteä viime vuosituhannen alusta, kuten Teemu Keskisarja kirjassa Tulilahti - tutkimuksia naismurhista. 

Tai ei se lähtenyt, vaan päätyi sinne, kun muutakaan uutta ei ollut tarjota. Ja hyvä että päätyi, sillä se osa kirjasta oli yhtä mielenkiintoinen, mitä alkuosakin.

Kirjassa oli lueteltu kaikki naisiin kohdistuneet tapot ja murhat viime vuosituhannen alkupuolelta. Aika paljon niitä oli, muttei ylen määrin. En laskenut, mutta Viipuri saattoi ottaa kyseenalaisen johtopaikan. Satakunnasta naistappoja oli viisi. Kopioin tähän synnyinkuntani ainoan tapauksen. 

Naistapot ja murhat oli Keskisarjalle esimerkkejä siitä, että naisia tapettiin melko vähän. Monet tapoista sattui kotioloissa. Maantiellä noudatettiin wanhaa naisrauhaa, ja siksikin oli yllättävää se, mitä Isojoella ja Tulilahdella tapahtui. Tulilahdella naiset olivat kyllä leirintäalueella, mutta jos nyt oikein ymmärsin Keskisarjan ja Mikko Pennasen kirjoista, niin joku mopomies seurasi naisia. Ja Heinäveden kylältäkin lähti pari miestä neitojen teltanovea kolkuttelemaan. 

Luin molemmat Tulilahden murha kirjat putkeen. Ensin luin  Pennasen Tulilahden murhamysteerin ja jatkoin samoin tein Keskisarjan uutukaisella, heti kun se ilmestyi suoratoistopalveluuni. 

Molemmista kävi selväksi, että tapaus on levällään kuin Jokisen eväät. Joitain epäiltyjä on, mutta aika hepposilta todistelut vaikutti. Jotenkin silti kuvittelisin, että tekijä oli paikallinen. 

Harvoin sanon tätä kirjoista, mutta nyt tuntui siltä, että Pennanen oli turhankin perusteellinen kerronnassaan. Olisin uskonut vähemmälläkin. Toisaalta myös Keskisarja yllätti, vaikkakin toiseen suuntaan; tykkäsin tästä kirjasta yhtä paljon kuin Saapasnahkatornista viime syksynä. 

Kirjoista opin uutta, sillä olin kuvitellut, että leiriytyjiä olisi ollut muitakin. Myös hautaustapa ja vammojen moninaisuus oli itselleni uutta. Polkupyörien piilotuspaikasta sen sijaan olin kuullut aiemmin. 

Pidin onnistuneena sitä, että luin molemmat vasta kesäkuussa, kun tuoreempikin oli ilmestynyt.

Murha tapahtui 28.7.1959 eli 64 vuotta sitten. Hieman ihmettelen, kuinka vuosi, puolitoista vuotta ennen pyöreähköä merkkipäivää julkaistaan peräti kaksi kirjaa murhista, joista ei hirveästi ole "lauluja lauleltu" aiemmin. Lienikö kyseessä kilpalaulanta, vai laskuvirhe. Paremmin kirjat olisivat sopineet 65-vuotismuisteluksi.