Hyvää Suven ja runon päivää ja Eino Leinon päivää myös.
Sen kunniaksi esiintyy somessa tänään paljon runoutta.
Itselleni vuoden alku on ollut poikkeuksellisen huono runovuosi. Vaivaiset kolme kirjaa on luettuna ja niistäkin Joel Lehtosen Puolikuun alla - kirjan aloitin ilmeisesti jo toissa vuonna. 
Lehtosen runot kiehtovat mieltäni. Niissä on paikoitellen samantyylistä kiehtovuutta, mitä on mielestäni Johanneksen evankeliumin 1 luvun alkupuolella tai musiikissa Dimitri Šostakovitšin toisessa valssissa.
Lehtosen runot ovat syntyneet hänen matkallaan Pohjois-Afrikassa.
Lopputalvesta luin Teemu Helteen Kahden kaupungin runot. Heillehän sopii talveen. Kesähelteeseen en kaipaa yhtään hellettä lisää. Ensi talvenakin Hellettä voi lukea. Tykkäsin.
Kiira Korven Hyppää vaan -kirjan varasin kirjastosta oitis, kun olin lukenut Hesarin arvostelun. Ei kirja minustakaan Eino Leinoa ollut, mutta tykkäsin. Mielestäni Korven runot ja miettet sopivat hyvin paikkaansa. Jos kirja olisi ilmestynyt 1996, olisin saanut siitä vertaistukea.
Karvapallokynistä olen Korven kanssa nykyään samaa mieltä. Omistan kolme. Vielä kun ne saisi arkistokelpoisella musteella 🙃
Aamulla aion lukea bussissa ukrainalaista nykyrunoutta. Kirja on odottanut yöpöydälläni liian pitkään.
Kiitokset Anki haasteesta.
