Olen hillonnut monta vuotta kirjalaatikossa Jussi Siirilän kirjaa Maurin päivä, ja kuvitellut sen olevan SKS:n tai muun vastaavan tahon keräämistä muistoista koottu kirja tuon päivän myrskystä.
No ei ollut, vaikka kannessa onkin lehtileike siitä, kuinka Mauri mellasti ja kaatoi metsää. Maurin mellastaessa kirjan Mauri meni kommunistien kokoukseen... Ja koska kirjassa ryypättiin pullon suusta jo ensi sivuilla, siirtyi kirja poistettavien pinoon. Sääli. Mauri-myrsky olisi kiinnostanut.
Kirjoittelin eilen joskus tulevaisuudessa julkaistavaa päivitystä Karjalasta, mistä sattumoisin olen lukenut hiljattain sekä Mauri Paasilinnan että Mauri Sariolan kirjan. Se sai miettimään ketä muita Maureja olen lukenut. Mauri Kunnas tuli tietysti mieleen ensimmäisenä.
Pienellä kirjojen selailulla löysin vielä yhden luetun ja yhden, joka on lukupinossa. Viisi Mauria riittänee myrskyn korvikkeeksi.
Mauri Sariola on ensimmäisiä kirjailijoita, joiden nimen olen kuullut. Lapsuuden kodissani ei ollut kirjoja, mutta löysin pienenä tyttönä aitan (puodin) vintiltä Sariolan Lavean tien lain pehmeäkantisena versiona. Se oli unohtunut sinne joltain sukulaiselta. Olin niin pieni löydön aikaan, että lukemiseen kirja oli liian paksu. Ja kuvaton.
Vanhempana luin kaikki Sariolat, mitä pienen kirjaston kokoelmiin kuului. Muutama vuosi sitten kuvittelin lukeneeni kaikki, mutta niin vain on löytynyt viime aikoina useampikin Susikoski-kirja, joita en ole aiemmin edes nähnyt saati lukenut.
Niistä suosikkini ovat Kolmen valtakunnan vainaja ja Kohtalokas Itämeren risteily, jälkimmäisessä Susikoski ei ole mukana risteilyllä. Myös Susikoski ahtojäissä oli kiva. Aika moneen paikkaan Susikoski ehtikin työvuosiensa aikana.
Jos Sariolaa oli vanha tuttu, niin Mauri Paasilinna onkin sitten uudempi tuttavuus. Olen lukenut jonkun hänen ensimmäisistä kirjoistaan silloin, kun veljensä Arto kirjoitteli hersyvämpiä kirjojaan. Samaan aikaan luin kirjan myös Ernolta ja Reinolta. Tasapuolisuus ennen kaikkea.
Ensimmäinen muistijäljen jättänyt kirja oli Suomaalaiset, jonka luin 2017. Kirja oli mukavasti muinaissuomalainen ja sopi hyvin Suomi 100 vuoteen.
Seuraava oli Laki loppuu Repoaavan rantaan. Kirjaa voisin luonnehtia omalla mittapuullani rakkauskertomukseksikin, vaikka rikollisuudesta siinäkin on kyse.
Eniten olen tykännyt Pedon aika - kirjasta, jolle toivon kovasti jatkoa. Ainakin siitä olen kirjoittanut blogiin alkuvuodesta.
Mauri Kunnasta luin aiemmin kirjan vuodessa, kaksi parhaassa tahtia, mutta nyt on monta uutta lukematta. Viimeksi olen lukenut Robin Hood -kirjan. On ollut hienoa seurata, kuinka Help! lehden sarjakuvamiehestä tuli lastenkirjailija, jonka seurassa on kasvanut monta sukupolvea.
Olen käynyt kerran Herra Hakkaraisen talossa, mutta kännykästä löytyi kuvia vain naapurista. Kiljusten herrasväkeä esittelevän näyttelyn banneri sopii mihin tahansa kirja juttuun, tähänkin. Hakkaraisen talossa käynnin ainoa huono puoli oli, että ei ollut lapsia mukana.
Jääkiekkoa olen katsellut aktiivisemmin 1970-luvulla, minkä jälkeen saavutin jonkinlaisen kyllästymispisteen. Aurinkokuninkaat sen sijaan kiinnostavat, joten Mauri Nurmen Don Tami My Story - Juhani Tammisen tarinan olen lukenut. Kun on aikaansaapa ja puhelias niin ehtii mitä vaan. Eniten ihailen kyllä hänen stylistinsä makua. Se on saanut minutkin katsomaan edes joskus urheilua.
Lukupinossa odottelee viides Mauri, Mauri Ahtosalo ja Sissejä yli Äänisen. Saan siitä kolmannen kirjan aiemmin mainittuun Karjala-tekstiin. Ahtosalo on itselleni uusi sotakirjailija, vaikka aika monta sotakirjaakin olen lukenut.
Hyviä Maurin päiviä siis kaikille Maureille tasapuolisesti.
Tänään paistoi aurinko, eikä myrskyn nyt yhtään.
