Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole vieläkään saanut yritettyä uudelleen Rikosta ja rangaistusta, jota yritin sinä kesänä, kun siirryin kuudennelle luokalle. Se oli väärä aika, eikä uutta ole vielä tullut. Sen sijaan Sinuhe, jota yritin samoihin aikoihin, sytytti muutamia vuosia myöhemmin niin, että olen lukenut sen jo kolme kertaa. Waltarilla oli kynä hallussaan... tai kirjoituskone. 

(Päivittyvä päivitys)

Löysin Tea and Ink Societyn klassikkohaasteen melkolailla jälkijunassa viime viikolla, kun valmistauduin lukuretriittiviikonloppuun. Niinpä syyskuun klassikon selättämiseen ei ollut montaa päivää, mutta piankos sitä yhden kirjan lukee. 

Aina kaikki ei mene niin kuin suunnittelee, joten pienenä lisähaasteena ilmaantui marttaillan valmistelu aiheena Aleksis Kivi. Klassikkojen tekijä hänkin. Pohjustukseksi reilun viikon Kiven käännölleni kuuntelin ensialkuun Maria Laakson Taltuta klassikko -kirjan, koska siinä taltutettiin myös Kiven Seitsemän veljestä. Kirjan hervottoman letkeä ote oli kuin piristysruiske klassikkohaasteelle, joten eikun vaan lukemaan. 

Myöhäisen aloittamisen vuoksi minä siis kirjaan tähän jo luetut, sopivat klassikot, jos olen lukenut ne haastekuukautena tai sen jälkeen, niitä löytyi kolme. Puuttuvat luen loppuvuodesta. 

Tammikuu: J.M. Barrie Peter Pan (Leffa tulossa 2023) 

Helmikuu: Charlotte Brontë Professori. Aika monta Brontë olen lukenut. Professori oli toimistossa tylsähkö muuttui poikakoulussa hyväksi ja tyttökoulussa vähän noloksi, mutta luettu. 

Maaliskuu: J. R. R. Tolkien (viimeistely Christopher Tolkien) Hurinin lasten taru. Poika oli saanut tekstin tuntumaan täysin isänsä tekstiltä. Tykkäsin kovasti. Myös äänikirjan lukija oli hyvä. 

Huhtikuu: Tove Jansson Vaarallinen juhannus (Seikkailu)

Toukokuu: Anni Swahn Arnellin perhe (Tyttökirjaklassikko)

Kesäkuu: Toni Morrison Sinisimmät silmät on ilmeisesti ainoa yli 50-vuotias, tähän sopiva kirja (1970) jonka löysin suomeksi. Lokakuussa tuli luettua tämä kirja. Tykkäsin paikotellen kirjan kielestä suorastaan hurjan paljon, mutta sitten oli kohtia kuten kirjan alku, jolloin suunnittelin lukemisen jättämistä siihen. Onneksi niitä kohtia oli vähemmän. (Yli 50-vuotias afro-amerikkalainen kirja). 

Heinäkuu: Plutharkhos Mielen tyyneydestä on sopivasti kesken. Kolmasosa luettuna. 

Elokuu: Charles Dickens Mugbyn risteys oli paikoitellen oikein hyvä, paikoitellen tylsähkö. 

Syyskuu Inkling: Dorothy L. Sayers Myrkkyä (1930). Luin myös Sayersin Kuolema vierailee kerhossa kirjan. Lewis, Tolkien ja Sayers on ainoat inkling ryhmän jösenet, joiden kirjoja on Wikipedian mukaan suomennettu. C. S. Lewisin Paholaisen kirjeopisto houkutteli, mutta jätin lokakuulle, josko siitä olisi Halloween-haasteen kirjaksi - ja olihan siitä. Miten kauhistuttavia ohjeita. 

Pysyköön varjonne aina yhtä solakkana. (Myrkkyä) 

Klassikoista pitää kuulemma ottaa käyttöön hyviä sanontoja. Tämä oli yksi Myrkkyä-kirjan helmistä. 

Lokakuu: Victor Hugo Kurjat ja Simone de Beauvoir Erottamattomat. Jälkimmäinen on ilmestynyt ranskaksi 2020, joten lienee sopiva myös keskeneräisiin. 

Marraskuu: Horace Walpole Orlanton linna kirja on  ollut yöpöydällä pitkään. Nyt oli hyvä syy tarttua siihen kaksin käsin. 

Joulukuu: Samuel Beckettin Godota odottaessa (aiempi nimi Huomenna hän tulee). Tykkään lukea näytelmiä. Tämä oli yksi oudoimmista. Mietin kovasti kenet haluaisin nähdä eri osissa. En keksinyt. 

Alkuvuodesta olen lukenut nämä vanhat kirjat tai hivenen nuoremmat kirjat, jotka voi laskea jo nytkin ainakin tuleviksi klassikoiksi. Vanhoista tuskin kaikki ovat todellisia klassikkoja.  

• Tammikuu
• Maria Jotunin Martinin rikos 
• Cesare Pavesen Kuu ja kokkotulet
• Valter Juvan Kuvia ja säveliä
• Aleksander Puskinin Jevgeni Onegin
• Volter Kilpi Alastalon salissa 
• Helmikuu
• Alfred Döblin Erään rentukan murha ja muita kertomuksia
• Fredrika Runeberg Rouva Katariina Boije ja hänen tuttärensä
• J.R.R. Tolkien Kirjeitä joulupukilta (Inklings)
• Gustave Flaubert Matkakirjeitä ystävälle (Ranska)
• Johan Keats Yön kirkas tähti
• Plinius nuorempi Kirjeitä keskiajan Roomasta (Antiikin teksti)
• Maaliskuu
• N.V. Gogol Taras Bulba (ei niin hiljattainen elokuva)
• Oleksandr Dovzenko Lumottu joki
• Aino Kallas Suden morsian (voisiko laskea seikkailuklassikoksi)
• Uuno Kailas Uni ja kuolema
• Uuno Kailas Tuuli ja tähkä ynnä muita runoja
• Uuno Kailas Paljain jaloin
• Mihail Bulgakov Valkokaarti
• Toukokuu
• Nestorin kroniikka 
• Po Shu-I Korotan ääneni ja laulan
• Alexandr Pushkin The Bakchesarian Fountain
• Toukokuu
• Isaac Babel Punainen ratsuväki
• Kesäkuu
• Konstantin Paustovski Valkoista kultaa
• Unto Seppänen Iloisten ukkojen kylä
• Tove Jansson Vaarallinen juhannus (Seikkailu)
• F. Scott Fitzgerald Kultahattu (Antisankari)
• Jaavalaisia legendoja
• Hannu Salama Juhannustanssit
• Heinäkuu
• Anni Swahn Arnellkin perhe (Tyttökirjaklassikko)
• Virginia Woolf Majakka
• Elokuu
• Agatha Christie (Mary Westmacott)  Yksinäinen kevät
• Syyskuu
• J.M. Barrie Peter Pan (Leffa tulossa 2023) 
• André Gide Pastoraalisinfonia (Ranska)
•  Dorothy L. Sayers Myrkkyä  (Inkling)
•  Dorothy L. Sayers Kuolema vierailee kerhossa (Inkling)
• Lokakuu
• J. R. R. Tolkien Hurinin lasten tarina
• J. R. R. Tolkien Kullervon tarina
• Aleksis Kivi Kullervo 
• Hautojen lauluja (antiikki)
• Victor Hugo Kurjat 1 ja 2 (Ranska)
• Simone de Beauvoir Erottamattomat (Ranska)
• Erich Maria Remarque Länsirintamalta ei mitään uutta (tuore tv-sarja Netflixillä)
• Toni Morrison Sinisimmät silmät (Afroamerikkalainen)
• C.S. Lewis Paholaisen kirjeopisto (Inkling) 
• Marraskuu
• Zane Cley Auringonlaskun sola (länkkäri)
• Pekka Aho Kansan keskeltä
• Earl Derr Biggers Avaimeton talo (klassikkodekkari)
• John le Carré Panamän räätäli (vanha leffa)
• Horace Walpole Orlanton linna (kauhu)
• Joulukuu
• Charles Dickens Mogbyn risteys
• Charlotta Brontë Professori 
• Samuel Beckettin Godota odottaessa (Huomenna hän tulee) 

Classics Reading challenge 2022 (only in English)

I know, it is Septemper, but I faund this funny reading challenge a week ago and I am sure, that I will manage to read 12 classics during 3 months. If I don't manage, I will use those books, I have read before in this year. 

So 12 books. That sounds funny. I am quite sure, I have read more than those two classics books, that I have used in this blog before (31.1. and 30.7.)
5. A vintage girl’s novel 

1. A classic book that’s getting made into a movie or TV show (or has been recently adapted) J. M. Barrie Peter Pan. 

2. A book by Charlotta Brontë The Profesor. Sometimes I like it a lot, sometimes not. 

3. An unfinished classic  J. R. R. Tolkien The Children of Hurin, finnished by his son Christopher. ❤️

4. An adventure novel Tove Jansson is very famous author with her Moomies. Moominsommer Madness (1954) was New for me. I read this in middsommer. 

5. A vintage girl novel. Anni Swan is famous Finnish author, who wrote girl novels, that we love. Book of Family Antell ant their moving to Australia was new for me. I read this in August. I read later one novel in English if I have time. 

6. A classic by an African-American author. The only one over 50 year book that suits here and has been translated in Finnish is Toni Morrison The Bluest Eye. So I read it and I liked the book. 

7. An ancient text 

8. A classic with an antihero or antiheroine Charles Dickens Mugby jungtion. 

9.  A book by an Inkling Dorothy L. Sayers Strong Poison, 1930. I have read before only one detective story of Sayers. It was Whoose body? I like it, but then I forgot whole Sayers. Now I read also 2 more Sayers after Strong Poison. And during October also C. S. Lewis's The Screwtape Letters.  

10. A French novel Victor Hugo Les Misérables and Simone de Beauvoir Les Inséparebles (2020), it seems, that this is not translated in English yet, I read it in Finnish.

11. A gothic or horror novel (or collection of short stories) Horace Walpole The Cactle of Orlanto

12. A play Samuel Beckett Godot. I like plays. This too. 

 

Soffamatkalla Burkina Fasossa

Uskonnon opettajani lukiossa, jonka nimi ei jäänyt mieleen, mutta joka muuten jätti suuren vaikutuksen olemalla juuri sellainen opettaja, joita lukioon kaipasin, ja joista olen ollut elokuvissa usein kateellinen puhui eräällä tunnilla Ylä-Voltan pääkaupungin nimestä. Se oli hänen mukaansa hieno ja mieleenpainuva.

Kuvattu pajunäyttelyssä Porissa n.2016

Ylä-Voltasta tuli jossain vaiheessa Burkina Faso, mutta maan pääkaupunki on edelleen Ouagadougou. Nimi jäi mieleen kerrasta ja yhtä pysyvästi kuin Perun pääkaupunki Lima. Se jäi tosin mieleen ihan erilaisten mielleyhtymien vuoksi. 

Olin pitkään melko varma siitä, että Burkina Faso olisi yksi vaikeimmista lukumaista, ja mietin jo, että minun pitäisi ehkä itse kirjoittaa se kirja. Burkina Fason virallinen kieli on ranska. Ranskasta kääntäjiä on vähän, eikä pienistä ja köyhistä maista juuri ole kilpailemaan globaaleilla käännöskirjamarkkinoilla. 

Oma kirjani olisi kertonut kotitalousneuvontatyöstä maan alueella. Martoilla oli yhteistyötä Burkina Fasossa sijaitsevan järjestön kanssa 2000-luvun alkupuolella. 

Löysin kuitenkin sattumalta, mutta pitkän etsimistyön jälkeen yhden kirjan, jonka pystyin kuuntelemaan. 

Malidoma Patrice Somén Of Water and Spirit - Ritual, magic, and initation in the Life of an African Shaman -kirjan on lukenut äänikirjaksi englanniksi kirjailija itse. Tykästyin ääneen, joten kirjan kuuntelu oli yllättävän kevyttä. Yleensä englannin kuuntelu nukuttaa minua, mutta tässä ei tarvinnut pinnistellä sanojen vuoksi. Viisi tähteä lukijalle. 

Itse kirja oli lyhennetty kolmeen tuntiin, ja luultavasti siksi tarina sai minulta hieman vähemmän tähtiä. Tykkäsin silti mielenkiintoisesta kertomuksesta. 

Tarina alkaa Ylä-Voltasta, missä päähenkilöä pidettiin ranskankielisen lähetystyön koulussa 1950-luvun lopusta alkaen. Tarkoitus oli kouluttaa hänestä pappi. 15 vuoden koulutuksen aikana äidinkieli ja heimotavat unohtuivat. Lapsi länsimaalaistui, mutta sielussa oli palo halu palata takaisin. 20 vuotiaana hänen onnistui paeta, mutta kotimaassa häntä ei otettu ilolla vastaan, sillä hän ei ollut enää se sama ylävoltalainen, joka hän oli lähteissä. Kesti aikaa ja vaati myös hieman shamanismia, ennen kuin hänestä tuli jälleen hyväksytty. 

Huom: pieni Voodoo nukkeni laseja vasten

Kirjan alkuperäinen nimi onkin sopivasti englannista käännettynä Vedestä ja hengestä : rituaali, taika ja vihkimys afrikkalaisessa shamanismissa. 

Kirjoittaja on tehnyt kirjan myös puhdistautumisriiteistä Afrikassa, mutta siihen en tarttunut vielä. 

Itselleni tuli mieleen heti aiemmin lukemani kirja naapurimaiden Voodoo-perinteistä. Juhat Vakkuri ja Metso ovat tehneet siitä mainion kirjan Voodoo Afrikan arkea jota myös voin suositella. 

Hinaajan kannella

Porinpäivän kunniaksi pistäydyttiin kaveriporukalla Reposaaressa katsomassa museolaiva M/S Santtua. Santtu on pirteän vihreä hinaajan, ja löytyy Reposaaren Varvinrannasta.

Kummisetäni, ja jossain vaiheessa 1960-luvun lopussa myös isäni, olivat Mäntyluodon satamassa hommissa ja onkin hauska ajatella, että he luultavasti näkivät useammankin kerran Santun työssään.

Hinaajat ovat vankkaa tekoa. Santtukin on rakennettu 1894 ja se puksutteli ensin S/S Bombana, sitten Santahaminana ja lopuksi Santtuna aina 1970-luvulle saakka. Bombana ja Santahaminana laiva toimi kuljetusaluksena. Sotavuosina laiva toimi vartiotehtävissä ja miinanraivauksessa. Siitä muistona on laivalle myönnetty Miinanraivausmitalli. 

Sota-aikaa lukuun ottamatta Santtu on seilannut Porissa 1938 vuodesta saakka.

Haastattelin laivalla Museonystäviä, jotka ovat adoptoineet Santun lisäksi Reposaaren tienoilta Tylttyn, Merikappelin ja Merimiinan. On hienoa, että vapaaehtoisia löytyy tällaiseen työhön. 

Miehistön tilat laivalla olivat pienet. Museonystävät kertoivat, että hinaajalla työskenteli aikanaan neljä miestä: kapteeni, konemies ja kaksi merimiestä. Koska alus toimi kuljetusaluksena ja hinaajana, oli työpäivä useimmiten muotoa yöksi kotiin. 

Santusta en kirjaa löytänyt, eikä hinaajakirjoja muutenkaan löytynyt muita kiinnostavia, kuin suosikkini Arto Paasilinnan romaanien joukosta: Parasjalkainen laivanvarustaja. Olen lukenut kirjan useampaan kertaan ja kuunnellutkin pari kertaa. Äänikirjan lukijana on Kauko Helovirta, jonka ääntä kuuntelen vähintäänkin yhtä mielelläni kuin lempilukijaani Lars Svedbergiä.

Aikanaan olin yksi niistä, jotka joka vuosi jonottivat Paasilinnan uusinta kirjaa. Rakastin kirjojen sattumanvaraisuudesta syntyvää huumoria. Kirjoissa voi tapahtua päähenkilöille mitä vaan. Niin kuin tässäkin. Löytyy villisika, löytyy keihästä kantava koira, otetaan perhepotretteja avioeron kynnyksellä... ja paljon muuta.

Arto Paasilinnan kirjoissa on hyvää myös se, että vaikka päähenkilö olisi jossain vaiheessa täysin pohjamudissa, niin loppu on aina onnellinen. Useimmiten jollain tapaa kaikille. 

Tässäkin kirjassa oli kaikki hyvät elementit mukana. Paitsi Arto Paasilinnan useissa kirjoissa mukana ollut "herra Hakkarainen" eli Seppo Sorjonen, joka on milloin missäkin roolissa. Ainakaan kuuntelemalla en bongannut Sorjosta tästä kirjasta. 

Kirjan laivanvarustaja omistaa kirjan alussa hinaajan Helsingissä, kivan asunnon Laivanvarustajankadulla ja kesämökin saaressa Helsingin edustalla. 

Kirjan tapahtumapaikkoina on Helsinki, Imatran Valtionhotelli ja Albania. 

Huumoriotteella kirjoitettuja kirjoja tulee luettua edelleen liian vähän, vaikka olen yrittänyt petrata siinä asiassa vuosi vuodelta enemmän. Uutta Arto Paasilinnaa en ole löytänyt, mutta nautin nykyään mm. Antto Terraksesta, Kalle Isokalliosta ja Jonas Jonassonista. 

Windsorin solmut sentään

Windsor solmun teko on keskivaikeaa, kolme tähteä viidestä. Solmu on kauniin täyteläinen ja symmetrisen siistimpi kuin helpommat solmut. Oma suosikkini on Eldredge, jota en ole edes yrittänyt, mutta muistelen, että jossain lukemassani kirjassa vaimon tekemä Eldredge johti siihen, että uskoton mies jäi kiinni pettämisestä. Eli jos joskus menen uudelleen naimisiin, pitänee opetella tuokin solmu.

Elisabeth II:n viime viikkoinen kuolema sai kaivamaan lukupinosta S. J. Bennettin Windsorin solmu - Hänen majesteettinsa tutkimuksia I -kirjaan. Varasin myös kirjastosta Alan Bennettin Epätavallisen lukijan.

Windsorin solmussa Elisabethin ja Philipin keskustelu tuntuu juuri sellaisen luontevan leikilliseltä, miksi sen olen kuvitellut.

Epätavallisessa lukijassa keskustelun ote on etäisempi ja kylmempi.

"Meillä käy kirjastoauto", kuningatar kertoi miehelleen illalla. "Joka keskiviikko."

"Sepä mainiota. Ihmeiden aika ei ole ohi."

Epätavallinen lukija pitää kuitenkin lukijaansa hyppysissään mukavasti. Kirja on sujuvasti kirjoitettu, eikä olekaan ihme, että Kirjailijaa kehutaan palkituksi ja maansa valioksi. Tosin viime aikoina olen miettinyt, että sanotaanko nykyään niin jokaisesta kirjailijasta, sen verran useasti olen tuollaisen maininnan nähnyt kirjan takakannessa. 

Epätavallinen lukija (kirjan kuningatar)  ei lukijana ole kovin epätavallinen. Hän innostuu lukemisesta yhä enemmän, mitä enemmän lukee, ja samalla kehittyy alkavasta lukijasta yhä kehittyneemmäksi. Myös empatia lisääntyy. 

Kirjassa hovin työntekijät ja etenkään pääministeri (joka kuningattaren 80-vuotispäivien aikaan taisi olla Tony Blair) ei tykännyt siitä että kuningatar luki ja esitti hankalia kysymyksiä. Soppaan siitä syntyi. 

Windsorin solmussa ja sen jatko-osissa, joista suomennettuna on nyt Kolme koiraa haudattuna, kuningattarella on  lukemisen sijaan vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen harrastus: rikosten ratkominen. 

Petyin hieman, kun kravattisolmun malli ei ollutkaan kirjan pääosissa, mutta muuten S. J. Bennettin on luonut erinomaisen viihdyttävän sarjan. Elän toivossa, että saamme jatkossa vielä lukea monia Elisabethin  ratkomia rikoksia, olivatpa ne sitten nykyisen apulaisen kanssa ratkottuna uusia tapauksia tai joitain niistä kymmenistä rikoksista, joita Elisabeth on Windsorin solmu kirjan mukaan ratkonut aiempia avustajien kanssa kymmenittäin. 

*  *  *  *  *

Lukuretriitin ensimmäisenä iltana luin majoittautumisen ja grillailun jälkeen Epätavallisen lukijan ja kuuntelin tovin Kolme koiraa haudattuna kirjaa. Aika köykäinen aloitus, kun ottaa huomioon noin 15 cm korkean tavoitepinoni ja varmuuden vuoksi vaihteluksi mukaan otetut kirjat. Luettuna noin 150 sivua. 

Päivällä kuuntelin kirjasto reissulla Windsorin solmua ja kun kuuntelin kohtaa, jossa Elisabeth ja avustaja ratsastivat ja tumman harmaat pilvet kerääntyi yhtäkkiä taivaalle, havaitsin niin käyneen myös omassa lähiössäni. 

Nyt kun kesä mennyt on...

Syksy saapuu...

Syksy saa, mutta vielä voi maistella kerran kesäkahvia iltapäiväauringon paisteessa parvekkeella. Aamuisin alkaa olla sen verran viileää, että pakko tyytyä olohuoneen nojatuoleihin. 

Maistelun lomassa mietiskelen, mitä kirjoja pakkaan mukaan viikonlopun lukuretriittiin. Sen tiedän, että valikoiman tulee olla riittävän monipuolinen, sillä veikkaan, että en jaksaisi lukea kännykän näytöltä kahta vuorokautta putkeen. 

Sata kirjaa BBC:listan päivitys

Päivitettävä päivitys

Facebook muistutti muutaman vuoden takaa luettujen kirjojen listaa. Vuoden 2010 tilanne oli 42 luettuna. Nyt 2019 marraskuussa tilanne on vähän parempi, 46 mutta näemmä kovin suurta edistystä ei ole tapahtunut. 

Nyt, kun lista on kirjattuna tänne, niin on paremmat mahdollisuudet muistaa tämäkin lista. 

Lukupinosta löytyy tällä hetkellä listalta vain Piin elämä. 

Edit 2022 syyskuu. Luettu 3 kirjaa. Ja Piin elämä edelleen lukemattomana pinossa. 

Elokuussa 2023 lisäsin kaksi luettua kirjaa. Pii edelleen lukematta. 

Tällä hetkellä luettu kokonaan: 52/100

1 Ylpeys ja ennakkoluulo– Jane Austen
2 Taru sormusten herrasta – JRR Tolkien
3 Kotiopettajattaren tarina – Charlotte Bronte
4 Harry Potter - sarja– JK Rowling
5 Kuin surmaisi satakielen – Harper Lee
6 Raamattu
7 Humiseva harju – Emily Bronte
8 1984 – George Orwell
9  Universumien tomu – Philip Pullman
10 Loistava tulevaisuus – Charles Dickens
11 Pikkunaisia – Louisa M Alcott
12 Tessin tarina – Thomas Hardy
13 Catch 22 : me sotasankarit – Joseph Heller
14 Shakespearen koko tuotanto
15 Rebecca – Daphne Du Maurier
16 Hobbitit– JRR Tolkien
17 Mustarastas laulaa– Sebastian Faulk
18 Sieppari ruispellossa – JD Salinger
19 Aikamatkustajan vaimo – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot
21 Tuulen viemää – Margaret Mitchell
22 Kultahattu – F Scott Fitzgerald
24 Sota ja rauha – Leo Tolstoy
25 Linnunradan käsikirja liftareille – Douglas Adams
26 Mennyt maailma– Evelyn Waugh
27 Rikos ja rangaistus – Fyodor Dostoyevsky
28 Vihan hedelmät– John Steinbeck
29 Liisa ihmemaassa – Lewis Carroll
30 Kaislikossa suhisee– Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Narnia-sarja – CS Lewis
34 Emma – Jane Austen
35 Viisasteleva sydän – Jane Austen
36 Velho ja leijona – CS Lewis
37 Leijapoika – Khaled Hosseini
38 Kapteeni Corellinin mandoliini – Louis De Bernieres
39 Geishan muistelmat – Arthur Golden
40 Nalle Puh – A.A. Milne
41 Eläinten vallankumous – George Orwell
42 DaVinci koodi– Dan Brown
43 Sadan vuoden yksinäisyys – Gabriel Garcia Marquez
44 Ystäväni Owen Meaney – John Irving
45 Valkopukuinen nainen – Wilkie Collins
46 Annan nuoruusvuodet– LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd (ei suom.) – Thomas Hardy
48 Orjattaresi– Margaret Atwood
49 Kärpästen herra – William Golding
50 Sovitus– Ian McEwan
51 Piin elämä – Yann Martel
52 Dyyni – Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm (ei suom.) – Stella Gibbons
54 Järki ja tunteet– Jane Austen
55 Sopiva nuorimies– Vikram Seth
56 Tuulten varjo– Carlos Ruiz Zafon
57 Kaksi kaupunkia– Charles Dickens
58 Uljas uusi maailma– Aldous Huxley
59 Yöllisen koiran merkillinen tapaus – Mark Haddon
60 Rakkautta koleran aikaan – Gabriel Garcia Marquez
61 Hiiriä ja ihmisiä – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 Jumalat juhlivat öisin – Donna Tartt
64 Oma taivas – Alice Sebold
65 Monte Criston kreivi – Alexandre Dumas
66 Matkalla – Jack Kerouac
67 Jude the Obscure (ei suom.) – Thomas Hardy
68 Bridget Jones elämäni sinkkuna – Helen Fielding
69 Keskiyön lapset – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens
72 Dracula – Bram Stoker
73 Salainen puutarha – Frances Hodgson Burnett
74 Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta– Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 Helvetti– Dante
77 Pääskyt ja amazonit – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Turhuuden turuilta – William Makepeace Thackeray
80 Riivaus :romanttinen kertomus– AS Byatt
81 Joululaulu – Charles Dickens
82 Pilvikartasto – David Mitchell
83 Häivähdys purppuraa – Alice Walker
84 Pitkän päivän ilta – Kazuo Ishiguro
85 Rouva Bovary – Gustave Flaubert
86 A Fine Balance (ei suom.) – Rohinton Mistry
87 Lotta ystäväni – E.B. White
88 The Five People You Meet In Heaven (ei suom.) – Mitch Albom
89 Sherlock Holmesin seikkailut 1&2 – Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection (ei suom.) – Enid Blyton
91 Pimeyden sydän– Joseph Conrad
92 Pikku Prinssi– Antoine De Saint-Exupery
93 Ampiaistehdas – Iain Banks
94 Ruohometsän kansa – Richard Adams
95 Typerysten salaliitto – John Kennedy Toole
96 Viisi mustaa kanaa – Nevil Shute
97 Kolme muskettisoturia– Alexandre Dumas
98 Hamlet – William Shakespeare (sisältyy kohtaan 14)
99 Jali ja suklaatehdas - Roald Dahl
100 Kurjat – Victor Hugo

22.9. Maurin päivä

Vuonna 1982 kärsittiin Pohjois-Suomessa kunnon syysmyrskystä, joka kaatoi puita miljoonia kuutioita niin, että puun myyntihinnat laski. Aineellisia vahinkoja tuli, vaikka asutusta Lapissa onkin vähemmän, mitä etelässä. Myrsky myös surmasi kaksi ihmistä. Olen ollut tuolloin lukiossa, ja vaikka luin lehtiä ja katselin iltauutiset, ei myrskystä jäänyt itselleni mielikuvaa.

Olen hillonnut monta vuotta kirjalaatikossa Jussi Siirilän kirjaa Maurin päivä, ja kuvitellut sen olevan SKS:n tai muun vastaavan tahon keräämistä muistoista koottu kirja tuon päivän myrskystä.

No ei ollut, vaikka kannessa onkin lehtileike siitä, kuinka Mauri mellasti ja kaatoi metsää. Maurin mellastaessa kirjan Mauri meni kommunistien kokoukseen... Ja koska kirjassa ryypättiin pullon suusta jo ensi sivuilla, siirtyi kirja poistettavien pinoon. Sääli. Mauri-myrsky olisi kiinnostanut. 

Kirjoittelin eilen joskus tulevaisuudessa julkaistavaa päivitystä Karjalasta, mistä sattumoisin olen lukenut hiljattain sekä Mauri Paasilinnan että Mauri Sariolan kirjan. Se sai miettimään ketä muita Maureja olen lukenut. Mauri Kunnas tuli tietysti mieleen ensimmäisenä. 

Pienellä kirjojen selailulla löysin vielä yhden luetun ja yhden, joka on lukupinossa. Viisi Mauria riittänee myrskyn korvikkeeksi. 

Mauri Sariola on ensimmäisiä kirjailijoita, joiden nimen olen kuullut. Lapsuuden kodissani ei ollut kirjoja, mutta löysin pienenä tyttönä aitan (puodin) vintiltä Sariolan Lavean tien lain pehmeäkantisena versiona. Se oli unohtunut sinne joltain sukulaiselta. Olin niin pieni löydön aikaan, että lukemiseen kirja oli liian paksu. Ja kuvaton. 

Vanhempana luin kaikki Sariolat, mitä pienen kirjaston kokoelmiin kuului. Muutama vuosi sitten kuvittelin lukeneeni kaikki, mutta niin vain on löytynyt viime aikoina useampikin Susikoski-kirja, joita en ole aiemmin edes nähnyt saati lukenut. 

Niistä suosikkini ovat Kolmen valtakunnan vainaja ja Kohtalokas Itämeren risteily, jälkimmäisessä Susikoski ei ole mukana risteilyllä. Myös Susikoski ahtojäissä oli kiva. Aika moneen paikkaan Susikoski ehtikin työvuosiensa aikana. 

Jos Sariolaa oli vanha tuttu, niin Mauri Paasilinna onkin sitten uudempi tuttavuus. Olen lukenut jonkun hänen ensimmäisistä kirjoistaan silloin, kun veljensä Arto kirjoitteli hersyvämpiä kirjojaan. Samaan aikaan luin kirjan myös Ernolta ja Reinolta. Tasapuolisuus ennen kaikkea. 

Ensimmäinen muistijäljen jättänyt kirja oli Suomaalaiset, jonka luin 2017. Kirja oli mukavasti muinaissuomalainen ja sopi hyvin Suomi 100 vuoteen. 

Seuraava oli Laki loppuu Repoaavan rantaan. Kirjaa voisin luonnehtia omalla mittapuullani rakkauskertomukseksikin, vaikka rikollisuudesta siinäkin on kyse. 

Eniten olen tykännyt Pedon aika - kirjasta, jolle toivon kovasti jatkoa. Ainakin siitä olen kirjoittanut blogiin alkuvuodesta. 

Mauri Kunnasta luin aiemmin kirjan vuodessa, kaksi parhaassa tahtia, mutta nyt on monta uutta lukematta. Viimeksi olen lukenut Robin Hood -kirjan. On ollut hienoa seurata, kuinka Help! lehden sarjakuvamiehestä tuli lastenkirjailija, jonka seurassa on kasvanut monta sukupolvea. 

Olen käynyt kerran Herra Hakkaraisen talossa, mutta kännykästä löytyi kuvia vain naapurista. Kiljusten herrasväkeä esittelevän näyttelyn banneri sopii mihin tahansa kirja juttuun, tähänkin. Hakkaraisen talossa käynnin ainoa huono puoli oli, että ei ollut lapsia mukana. 

Jääkiekkoa olen katsellut aktiivisemmin 1970-luvulla, minkä jälkeen saavutin jonkinlaisen kyllästymispisteen. Aurinkokuninkaat sen sijaan kiinnostavat, joten Mauri Nurmen Don Tami My Story - Juhani Tammisen tarinan olen lukenut. Kun on aikaansaapa ja puhelias niin ehtii mitä vaan. Eniten ihailen kyllä hänen stylistinsä makua. Se on saanut minutkin katsomaan edes joskus urheilua. 

Lukupinossa odottelee viides Mauri, Mauri Ahtosalo ja Sissejä yli Äänisen. Saan siitä kolmannen kirjan aiemmin mainittuun Karjala-tekstiin. Ahtosalo on itselleni uusi sotakirjailija, vaikka aika monta sotakirjaakin olen lukenut. 

Hyviä Maurin päiviä siis kaikille Maureille tasapuolisesti. 

Tänään paistoi aurinko, eikä myrskyn nyt yhtään. 

Vöyri - Oravainen

Tutuin osa Vöyristä on itselleni Oravainen, jonka Kivipuiston olen käynyt ihailemassa pari kertaa. Se on kiva puisto, koska siellä voi nähdä niin monenlaisia kiviä joita Suomen maaperällä on.

Kivipuisto sijaitsee lähellä kasitietä ja viimeksi pysähdyimme tuonne kahvin toivossa. Kuten kirjassakin mainitaan, puiston lähellä on kahvila. Myös meri on lähellä, ja se näkyy tässä toukokuussa 2019 ottamassa kuvassakin taustalla, vaikka itse en sitä enää muistanutkaan. 

Tartuin joku päivä Nilla Kjellsdottirin kirjaan Kivipuiston tyttö. Bongasin kirjan jostain lehtijutusta, jonka näin sattumalta kännykällä. Tapahtumapaikka Oravainen ja tuttu kivipuisto innosti lukemaan heti eikä joskus myöhemmin.

Jotenkin tuntui oudolta ajatella ruumis tuttuun puistoon, mutta sinne se sujuvasti mielikuvituksessa sujahti, kenties juurikin tämän kiven juurelle. 

Kirjassa kerrotaan, että kivipuistossa ei käy paljon muita ihmisiä kuin geokätköilijöitä, jotka käyvät tutustumassa puiston kivilajeihin maaperäkätkön innostamana. Oma lempikiveni on pallograniitti, mutta on kuvan luvialainen oliviinidiapaasikin kiva ja tietysti Ylämaan spektroliitti. 

Ilmeisesti kivipuisto on kohta pelkkä muisto ja paikalle rakennetaan kahvituvan tilalle isompi ravintola ja jonkinlainen vierailukeskus. Se jää nähtäväksi. 

Tykkäsin kirjan tarinasta, vaikka siinä kyllä hypittiinkin ihan liikaa takautumien perässä ja naispoliisi työnsi koko ajan nuuskaa suuhunsa. Ei vanhojen kirjojen ainainen tupakointikaan kivaa ole, mutta mielikuva nuuskamällistä melkeinpä kuvottaa. Mulle olis tullut asia ihan kerralla selväksi ilman toistoakin. 

Oravainen kuuluu nykyään Vöyriin, ja kunnan keskustaan on sieltä pitkä matka. Lähempänä, noin 10 km päässä on Kimon kylä ja ruukki, josta kylä tunnetaan. 

Ann-Luis Bertellin kirjan Oma maa tapahtumat sijoittuvat Vöyrille, Kimon kylälle. Kirja on sukutarina 1900-luvun tapahtumista. Kirjassa oli jotain samaa kuin Cesare Pavesen Kuu ja kokkotulet -klassikossa. Molemmissa nykyisyys ja menneisyys tulee esiin samaan tapaan, hyvin luontevasti; kuin omia muistoja kävisi läpi. 

Lentäviä traktoreita ja vähän normaalimpiakin

Onko teille sattunut niin, että vieraillessa jossain kaupungissa tai katsellessa televisiota tulee yhtäkkiä mieleen, että "vitsit, olisipa meilläkin jotain tuollaista"?

Itse koin tällaisen herätyksen parikymmentä vuotta sitten Turussa. Oli syksy ja ihailin Aurajokea Tuomiokirkon lähellä. Ruska oli upea ja ranta hienosti rakennettu. Kaihoisasti mietin itsekseni:

Miksi meillä Porissa ei ole jokea? 

Ja sitten totuus iskeytyi mieleen. Siis haloo, onhan meillä joki, jonka ylitän lähes tulkoon joka päivä Keski-Porin kirkon kohdalta, eli maisematkin ovat likimain samat kuin Turussa: on joki ja on Suomen mahtavimmat kirkot. Molemmissa. Turussa vain on onnistuttu brändäämään jokiranta viihtyisäksi oleskelupaikaksi, meillä Porissa se on ollut vain läpikulkupaikka.

Onneksi viimevuosina on Porissakin vähän panostettu jokirannan käyttöön muuallakin kuin Kirjurissa. Se on kyllä ainutlaatuinen paikka, mutta olisi kiva, jos bussilla pääsisi lähemmäs kuin Kaarisillan päähän. 

Kymmenkunta vuotta myöhemmin koin toisen herätyksen television äärellä. Middsommerin murhat -sarjassa vietetään jos jonkinlaisia kyläjuhlia hyvin monissa jaksoissa. Jonain iltana ihmettelin kotisoffalla:

Miksi meillä Suomessa ei ole kyläjuhlia?

Ja sitten totuus iskeytyi mieleen. Siis haloo, lähes jokaisessa kunnassa on nimikkomarkkinat ainakin kerran kesässä ja luultavasti jokainen kylä/kaupunginosayhdistys ponnistelee ainakin yhden oman alueen tapahtuman sen lisäksi. 

Kaikki eivät ole Maikkarin uutiskevennykseen pääseviä Eukonkantokilpailujen tapaisia kansainvälisiä vetonauloja, mutta yhtä kaikki, tapahtumia kuitenkin. Ei ne Middsommerinkaan kylätapahtumat mitään koko Englannin tapahtumia ole. Muutama markkinakoju ja hyvää ruokaa (ja murha tietysti kaupanpäälle, mutta niitä murhiahan ei elävässä elämässä kaipaa kukaan).

Näiltä tiimoilta huomasin, että kohta on syksy, ja sitä myötä Sammin traktorivetokisat vanhan kotikyläni hiekkakuopalla (soramontulla) lähestyvät. Korona-breikkivuosina niitä ei pidetty, mutta nyt taas pörisee traktorit mäkeä ylös 10.9. 22 klo 11.

Useamman kerran olen viettänyt siellä mukavan lauantaipäivän sukulaisten ja entisten naapurien seurassa katselemassa, miten traktorit selviytyvät painavan hiekkakuorman vetämisestä jyrkähkössä ylämäessä. Useimmiten hyvin, vaikka aina silloin tällöin tuleekin eteen koneremontti.

Kyläyhdistyksien voimainponnistukset eivät valu hukkaan, kun yleisöä saadaan paikalle riittävästi. Yleensä kyllä harmittelen, että tapahtumat ovat kesälauantaisin, jolloin bussiliikenne minne tahansa on pienimmillään. Onneksi aina silloin tällöin joku tuttava tarjoaa kyytiä, kun on itsekin menossa. Nyt kun bensan hinta on noussut, voisi olla hyvä ajatus järjestää bussikuljetus. 

Sammin kyläyhdistys valittiin Vuoden kyläksi 2015, jolloin uusi kylätalo oli juuri saatu valmiiksi. Talon rakennukseen uskallettiin ryhtyä, kun isoista kylätapahtumista saatiin riittävästi alkupääomaa ja sittemin lainan lyhennyksiä. Lyhennyksiä varten tarvitaan rahaa, jota on kerätty mm. vetokisoja järjestämällä. 

Syksyisen tapahtuman vetonaulana on siis maaseudulla tuikitarpeelliset traktorit. Traktoreita tarvitaan maanviljelykseen ja sen ohessa tapahtuvaan yrittämiseen, mutta oma traktori tai ainakin hyvät välit traktoriyrittäjään tarvitaan myös ainakin talvella aurausta varten, vaikka omaa maatilaa ei olisikaan. Kaikki talot kun eivät sijaitse aurattavan päätien varrella.

Lentävää traktoria en ole livenä nähnyt, mutta moldovalainen "artopaasilinna" Vladimir Lortšenkov on tarinoinut sellaisestakin kirjassa Lentävä traktori. Kirjassa köyhän Largan kylän asukkaat haaveilevat muutosta Italiaan ja muuttoa yritetään panna täytäntöön monin eri tavoin. Kirjasta ei puutu kutkuttavia juonenkäänteitä, vaikka taustalla onkin vahvana suomalaisellekin maaseudulle tuttu ilmiö: työtä ei ole tarjolla riittävästi.

Veijariromaani ei olisi kunnon veijariromaani ilman lukuisia pieniä sivupolkuja. Traktoriin liittyvää tarinaa en paljasta tässä, mutta tulkoon kerrotuksi maukas resepti, joka kirjan mukaan oli voittanut Itsenäinen Moldova -lehdessä sekä Naisten-päivän reseptikilpailun että kirjallisuuskilpailun. 

Tekstin nimi oli Itku poismenneen rakkaan miehen vuoksi :

Valmistusohje munuaisille vahvassa kastikkeessa

Ota kaksi sian munuaista, yksi ruokalusikallinen juoksevaa silavaa, kaksi lasillista lihalientä ja kolmasosa lasi pontikkaa, vahvaa kuin miehen sydän, ja vielä puolikas omena, ruokalusikallinen  jauhoa, valkoista kuin kuolinpaita, ja suolaa oman maun mukaan. 

Liota munuaiset viisi kertaa vettä vaihtaen, kastele ne samalla tavoin kuin lapsen syntyminen kyynelissä kastellaan, hiero niihin suolaa, kuin hieroisit muistoa loukkauksesta sydämesi haavoihin, jätä ne sitten keittiöön keräämään surua, musta peittää ne harsolla. Reilun tunnin kuluttua teloita ne, tai kasta, kummin haluat, upottamalla ne säälittä puhtaaseen veteen, sillä ne saavat uuden alkunsa kiehuvan veden laavassa tulen yllä. Kun ne ovat kiehuneet ja muuttuneet pehmeiksi, kuin sinä viikkoa ennen hääpäivää, leikkaa ne säälimättä paloiksi veitsellä, joka on terävä kuin raivo, kylmä kuin jää ja harmaa kuin teräs. Levitä keitettyjen munuaisten paloja tarjottimelle niin kuin Herodeksen tappamien viattomien vauvojen luut oli levitetty pitkin Jerusalemia. Itke niiden yllä äläkä enää kanna sydämessäsi murhetta. Sytytä mieluummin kynttilä ja pyyhi sen liekillä tuoteita vihanneksia tappaaksesi taudinaiheuttajat. Sillä tuli siunaa niin kuin vesi, mutta on vahvempi. 

Sillä aikaa kun munuaiset jäähtyvät, valmista kastike, kuohuva kuin joki tulvan aikaan, mausteinen kuin häpeällisin tuoksu vartalosi vaitonaisemmista osista...

Anna kattilalle hieman aurinkoa auringonkukkaöljystä, voitele sen arvet, ja heti kun öljy on kuumaa, sirottele joukkoon jauhoja, kaada sekaan lihaliemi, joka on vahvaa kuin sydän kylänmiehellä, joka ei osaa rakastaa sanoin vaan teoin, lisää pontikkaa ja paloittele omena. 

Kun kastike kiehuu, kaada se munuaisten päälle ja anna näiden uida siinä, anna jäähtyä ja imeytyä. 

Ja sitten, suutele käsiäsi siitä hyvästä, että ne tekivät ruuan, ja itke. 

Sillä hän ei ole kanssasi, hän joka tulisi syömään ruuan, ylistäisi sitä, söisi sen nopeasti ja ahneesti, huomaamattaan maun hienouksia, hän joka söisi ruuan hellästi, yhdessä siunun kanssasi.

(lyhennelmä romaanin sivuilta 80-82).

Mainittakoon myös, että Naisten-päivää 8.3. vietetään paljon isommin menoin Moldovassa ja muissa entisen Neuvostoliiton maissa, mitä Suomessa.

Moldovalaisesta elämästä 1950-1970-luvuilla löytyy kuvia täältä. Noin 4000 kuvan aineisto löytyi hiljattain jostain vintiltä ja siitä on digitoitu muutama sata kuvaa. Kuvaaja on ollut Zaharia Cusnir.

Tämän mainion kirjan innoittamana tartuin vihdoin myös Marina Lewyckan kirjaan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. 

Traktorit ovat yhtä kaikki, tuiki tarpeellisia maataloudessa, vaikka kirjallisuudessa niistä tulee luettua vähemmän. Itselleni tulee mieleen vain jotkut Enni Mustosen 1980-luvun maaseuturomantiikkasarjan kirjoista sekä Anneli Kivelän Kotiin Katajamäelle -kirja, joissa isäntämiehet ajelevat traktorilla. 

Lewyckan kirjassa ei hirveästi traktoreista puhuta. Sen verran kuitenkin, että nimeksi asti on asiaa. 

Kirja kertoo, että aina ei ole helppoa tulla isän uudeksi vaimoksi. Ja aina ei raha kuitenkaan voita rakkautta. 

Maalla traktori on ollut monelle nuorelle ainoa mahdollisuus päästä kylille, vaikka nykyään ajokortin voi saa hieman nuorempana mitä aiemmin. 

Siinä valossa on yllättävä, että ainakaan itselleni ei tule mieleen yhtään nuorten kirjaa, jossa traktori olisi merkittävässä roolissa. 

Yksi kirja sentään tulee mieleen, missä ajeltiin puutarhatraktorilla. Se oli Laura Suomelan Kiss my juhannus. Siitä kirjoitin jo juhannuksena. 

Olen muuten ollut kerran geokätköilymiitissä, missä on ollut kolmen maakunnan puutarhatraktorien ajokisat. Se oli Eurajoella ehkä 7 vuotta sitten, enkä enää muista mikä maakunta tuli ykköseksi, mutta hauska kisa se oli. 

Lastenkirjoissa traktoreista näkyy vähän useammin, kun traktori sopii hyvin kirjoihin, missä esitellään maatilan eläimiä. 

Huska traktorikirja on Hannu Hirvosen Tärisevät Traktorit. Traktorien ohella kirjassa seikkailee mm. kieliä opiskelevat hiirilapset ja krokotiilit. 

Soffamatkalla Jordaniassa

Viime vuoden elokuussa soffamatkailin Libanonissa ja hieno reissu se olikin. Itse asiassa yllätyin positiivisesti ja nautin vaikka retki lähtikin lapasesta ja muut uudet maat Lähi-idässä jäivät lukematta. Nyt otin varman päältä ja luin kirjan Jemenistä ennen kuin soffani suuntasi matkansa kohti Jordaniaa. 

Oppia ikä kaikki!

Jordania on niitä maita, joista en ennen tätä reissua pystynyt juurikaan tarinoita iskemään. Toki tunnistan Petran ja se olisikin yksi maailmanympärimatkani kohteista, jos lotossa joskus tulisi jättipotti... kannattaisi ehkä veikata useammin...

Petrasta kertovista kirjoista on aiemmin jäänyt parhaiten mieleen Tim LaHayen ja Jerry B. Jenkinsin Viimeisen päivien vaellus - sarja, jonka loppuhuipentumat (Voittoisa paluu) tapahtuvat Petrassa. Sarjassa kerrotaan Ilmestyskirjan tapahtumat fiktiivisesti viime vuosituhannen lopun teknologiaan nojautuen.

Huonon yleissivistyksen kohentamiseksi aloitin Tuulikki Haddadin Jordania ennen ja nyt -kirjalla, vaikka se "nyt" olikin sangen kauan sitten eli vuonna 1989, ja reilussa 30 vuodessa valtio kuin valtio on ehtinyt kehittyä melkoisesti. 

Välillä kirjassa oli numeroita liikaa (etenkin kun ne olivat vanhoja), mutta paljon tietoa tuli opittua vähän kaikesta. 

Hauskin tieto tällaiselle kahvikissalle oli paikallisten beduiinien kahvitapojen esittely:

Kahvilla on suuri vaikutus beduiinien sosiaalisessa elämässä. Arabikahvin nimitys kaffa sadda tai kaffa murra merkitsee väkevää, kitkerää kahvia. Nämä nimitykset korostavat sitä, että arabikahvissa ei käytetä sokeria päinvastoin kuin turkkilaisessa. Mausteina käytetään kardemummaa, joskus hiukan karvasmantelia.

Kahvilla on suuri symbolinen merkitys. Beduiinit tuntee, että hänen isäntänsä on velvollinen tarjoamaan kahvia, kun sensijaan teen tarjoaminen ei ole velvollisuus. Beduiineilla tulee aina olla kahvia tarjottavana olipa vieras kuka tahansa. Kun vieras saapuu, hänet toivotetaan tervetulleeksi, hänelle tuodaan leposija, asetetaan patjat ja tyynyt hyvälle, arvokkaaksi katsellulle paikalle ja hänelle tarjotaan kahvia.

Ensimmäisen kupin juo isäntä itse osoittaakseen ettei kahvi ole myrkytetty ja todetakseen, että se on hyvää ja sopivaa tarjottavaksi eikä esimerkiksi jäähtynyttä. Vieraalle tarjotaan kolme kuppia ellei hän sitä ennen ravista kuppia osoittaakseen ettei halua lisää. Luvulla kolme on Beduiineilla monenlainen merkitys. Ensimmäinen kuppi on vieraalle, toinen nautinnoksi, kolmas nieralle. Ensimmäinen kuppi on pakko juoda, muista voi kieltäytyä. 

Arabikahvia tarjotaan pienistä korvattomista kupeista, fingaaneista, ja kerrallaan vain noin senttimetrin verran. Jos kysyt beduiinilta, miksi sitä juodaan niin vähän, niin hän vastaa, että kahvia juodaan nautinnoksi eikä ja on sammuttamiseksi. 

Mutta eikun tassut kohti uusia seikkailuja. Valitsin ensimmäisenä Juan Comez-Juradon Taivaspaikka, missä etsitään aitoa liitonarkkua likimain koordinaateista N 29° 34.733 E 036° 21.400. Itselleni jäi vähän epäselväksi, miten oli päädytty juuri tuonne, mutta kaiketi kirjoittaja tietää enemmän kuin minä. 

Tykkään etsiä geokätköjä, mutta aarteenetsintäkirjat ovat harvoin suosikkejani, koska niissä löytyy aina hyvän etsijän lisäksi paha etsijä, joka tavoittelee samaa, tai päinvastoin, ja sitten viuhuu nyrkit rai luodit. 

Tässä kirjassa oli kuitenkin se veran vetävä ote, että nautiskelin kielestä ja tarinasta. 

-Riittää jo. Kerron mitä ikinä haluatte tietää. Laulan ja puhun, piirrän kuvat ja lasken kaavat. Ei tarvitse ryhtyä väkivaltaiseksi. Hänen viimeinen sanansa oli jo lähes paniikinsekainen ulvahdus, kun hän näki, että mies oli jo ottanut toisenkin varrastikun. 

-Tottakai sinä puhuisit, mutta me emme ole mikään kidutuskomitea, me olemme teloitusosaston poikia. Me vain teemme tämän kaikessa rauhassa. 

Agatha Christien Hänet täytyy tappaa -kirjassa matkustetaan Jerusalemista Petraan. Poirot kuulee sattumalta hotellissa ennen lähtöä irrallisen lauseen: 

"Hänet täytyy tappaa." 

Mutta koska, kenet ja miksi? Nämä kysymykset ratkeavat Petrassa. 

Lopuksi sitten yksi huti. 

Rob. Macgregorin Indiana Jones viimeinen ristiretki kirja johdattaa lukijan Graalin maljan etsintään. Oikeastaan etsitään kyllä Indyn isää, mutta sen puuhan edessä on muut Graalin maljan etsijät. Etsintä aloitetaan Venetsiasta ja lopuksi päädytään Turkin Aleksandrettaan eli nykyiseen Iskenderuniin. 

Toisin kuin elokuvaversiossa kohde ei pettymyksekseni ollutkaan siis Petra. Petran kallioiden jylhyys elokuvan lopussa nosti entisestään Petran asemaa matkailukohteena. Joidenkin lähteiden mukaan siellä käy nykyisin noin 3000 turistia päivässä. 

Olen lukenut Graalin maljasta monta kirjaa, mutta jälleen löytyi jotain uutta tietoa. Graal on Indyn isän muistiinpanojen mukaan lähtöisin sanasta graduale joka merkitsee asteittain, vähitellen. 

Graalin etsinnässä on kuusi tietoisuuden tasoa. 

1. Ensimmäisen asteen symboli on varis, Graalin sanansaattaja, kohtalon sormi. 
2. Toisen on riikinkukko, joka symboloi kuolemattomuuden etsintää ja etsinnän värikästä luonnetta. 
3. Kolmannen merkki on joutsen. Se tarkoittaa, että maljan etsijän tulee sanoa hyvästit itsekkäille ajatuksilleen. Etsintä onnistuu vain jos unohtaa sydämen heikkouden ja turhat mieltymykset. 
4. Neljättä astetta edustaa pelikaani, lintu joka ruokkii poikasiaan oman rintansa verellä. Etsijän pitää uhrautua ja vaarantaa itsensä oman kansansa pelastamiseksi. 
5. Viidentenä tulee leijona, joka on merkki johtajuudesta ja päämäärien saavuttamisesta. 
6. Kuudes ja korkein aste saavutetaan etsinnän loputtua. Sen symboli on kotka, joka sattumoisin on myös Indyn intiaanirituaaleissa saama toteemieläin. 

Yllätin itseni pitämällä kirjasta. Harmi vaan, että siinä ei päädyttykään Jordaniaan.

Kaiken kaikkiaan mukava ja seikkailurikas oli tämäkin soffamatka. Mielelläni olisin viipynyt päivän pari myös naisten elämää seuraillen ihan kotioloissa, mutta ehkä siihenkin tulee joskus tilaisuus.