Oltiin
viime syksynä (2015) äidin kanssa kaupassa ja katseltiin salaattivärkkejä.
Ehdotin kyssäkaalia. Äiti totesi ensin, että sitä ei olekaan koskaan maistanut,
mutta väärin muisti... ja myönsi sitten maistettuaan itsekin
unohtaneensa.
Elettiin 1970-lukua. Oli luultavasti kesä 1975. Olin likimain 10-vuotias. Kesät olivat maailman tylsintä aikaa, kun ei päässyt kouluun. Kotitöitäkin maalaistalossa oli ihan riittävästi esikoistyttärelle. Pikkuveli sai huidella mielin määrin missä lie, mutta meikätyttö kitki porkkanapenkkejä (mikä oli vielä ihan siedettävää) ja kantoi polttopuita paikasta toiseen (inhotuksen inhotus, kukahan keksi, että puita pitää siirrellä paikasta toiseen että ne kuivuu ja vielä pinotakin). Parhaita oli sadepäivät, jolloin istuttiin sisällä ja tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin Jaakko Lintuniemen Kesäkatua radiosta (no, sitä ei ehkä tullut joka kesä, mutta useampana ainakin).
Meille tuli kotiin Perjantai ja Uusi Nainen -lehdet. Jälkimmäisestä luettiin äidin kanssa keväällä kyssäkaalista. Lähikaupungista löydettiin siemenetkin, joten sitä sitten kokeiltiin omassakin ryytimaassa. Hyvin nuo kasvoivat. Ja maistuivat maukkailta. Näin jälkeenpäin minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, miksi tuon maukkaan kasvin viljelys sitten lopetettiin meillä. Ehkä siemeniä ei sitten enää saanut, kun kerran kyssäkaali unohtui kaupoilta ja melkeinpä kaikilta muiltakin vuosikymmeniksi.
Taisi olla kesällä 2010 kun ostin ensi kertaa kaupasta kyssäkaalia. Siitä lähtien se on ollut syyskesän suosikkikasvikseni.
Parasta kyssäkaali on edelleenkin niin kuin me syötiin sitä lapsenakin: raastettuna pienehköllä terällä mehukkaaksi raasteeksi. Voisi sinne varmaan jotain lisätäkin, muttei ole tullut koskaan lisättyä. Sitä en enää muista, mitä Uusi Nainen lehti ehdotti.
Nykyisin teen kyssäkaalista myös paksuja tikkuja, joita dippailen porkkanan ja muiden kasvisten kanssa. Tapanani on pilkkoa puoli kiloa kasviksia iltapalaksi, jos päivän kasvisannos on jäänyt heppoisemmaksi.
Elettiin 1970-lukua. Oli luultavasti kesä 1975. Olin likimain 10-vuotias. Kesät olivat maailman tylsintä aikaa, kun ei päässyt kouluun. Kotitöitäkin maalaistalossa oli ihan riittävästi esikoistyttärelle. Pikkuveli sai huidella mielin määrin missä lie, mutta meikätyttö kitki porkkanapenkkejä (mikä oli vielä ihan siedettävää) ja kantoi polttopuita paikasta toiseen (inhotuksen inhotus, kukahan keksi, että puita pitää siirrellä paikasta toiseen että ne kuivuu ja vielä pinotakin). Parhaita oli sadepäivät, jolloin istuttiin sisällä ja tehtiin käsitöitä ja kuunneltiin Jaakko Lintuniemen Kesäkatua radiosta (no, sitä ei ehkä tullut joka kesä, mutta useampana ainakin).
Meille tuli kotiin Perjantai ja Uusi Nainen -lehdet. Jälkimmäisestä luettiin äidin kanssa keväällä kyssäkaalista. Lähikaupungista löydettiin siemenetkin, joten sitä sitten kokeiltiin omassakin ryytimaassa. Hyvin nuo kasvoivat. Ja maistuivat maukkailta. Näin jälkeenpäin minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, miksi tuon maukkaan kasvin viljelys sitten lopetettiin meillä. Ehkä siemeniä ei sitten enää saanut, kun kerran kyssäkaali unohtui kaupoilta ja melkeinpä kaikilta muiltakin vuosikymmeniksi.
Taisi olla kesällä 2010 kun ostin ensi kertaa kaupasta kyssäkaalia. Siitä lähtien se on ollut syyskesän suosikkikasvikseni.
Parasta kyssäkaali on edelleenkin niin kuin me syötiin sitä lapsenakin: raastettuna pienehköllä terällä mehukkaaksi raasteeksi. Voisi sinne varmaan jotain lisätäkin, muttei ole tullut koskaan lisättyä. Sitä en enää muista, mitä Uusi Nainen lehti ehdotti.
Nykyisin teen kyssäkaalista myös paksuja tikkuja, joita dippailen porkkanan ja muiden kasvisten kanssa. Tapanani on pilkkoa puoli kiloa kasviksia iltapalaksi, jos päivän kasvisannos on jäänyt heppoisemmaksi.
Dippikastikke
kermaviiliä
sinappia,
mustapippuria,
suolaa ja
paljon mausteita.
Parasta olisi tuore kirvelisilppu, mutta olen laiska kasvattamaan yrttejä
ikkunalaudalla, joten mikä tahansa kuivattu yrttikin käy.
Olen yrittänyt pitää
siitä huolen, että kasviksia söisin päivässä vähintään 900 grammaa. En usko,
että minun suolistoni on sen vaatimattomampi kuin ranskalaistenkaan, ja olen
lukenut, että ranskalaisiin ravitsemussuosituksiin kuuluu 900 g kasviksia
päivässä. Tai ainakin joitain vuosia sitten kuului. Ainahan nuo ohjeet
muuttuvat.
* * *
Koska teillä syötiin ensi kertaa kyssäkaalia?
30.5.2016 Kirjoitus lähetetty SKS:n keräykseen, jonka organisoivat Martat ja S-ryhmä.
30.5.2016 Kirjoitus lähetetty SKS:n keräykseen, jonka organisoivat Martat ja S-ryhmä.
