Vihdoinkin Filippiineillä!

Useamman vuoden etsimisen jälkeen minä ja filippiiniläinen kirja kohtasimme. Se tapahtui kesäkuun lopussa, jolloin seikkailin saarilla eri puolilla maailmaa. Mietin maata jo koko toukokuun, jolloin lukukohteena oli Etelä-Aasia. Lienenkö koskaan ennen puhunut Etelä-Aasiasta, tuskin. Filippiinit sen sijaan on ollut agendallani useamman vuoden. Ainakin vuonna 2019 yritin etsiä kirjaa sieltä, mutta vaivuin ennen epätoivoon lukuisten muiden kivojen maiden tulviessa silmille, kuin olisin löytänyt etsimäni. 

Takaporttina pidin Armi Kuuselan elämäkertaa, joista valittavana olisi ollut Nina af Enehjelmin Armi Kuusela tai sitä vanhempi Armin tarina, hänhän oli naimisissa filipiiniläisen miehen kanssa joten kirja olisi ollut minulle riittävän filipiiniläinen. En lukenut sitäkään, vaikka olisi kyllä kiva lukea se. Tutullani taitaa olla niitä vieläkin myynnissä antiikkikaupassaan. Muistelen hänen kertoneen  joskus ostaneensa niitä ison kasan ja postittaneensa Amerikkaan kirjan toisensa jälkeen, sillä maastamuuttaneita kiinnosti nuoruuden idolinsa elämä. 

Toinenkin vaihtoehto olisi ollut, nimittäin Jolo. Risto Vanhanen ja Seppo Fräntti kirjoittivat panttivankikokemuksistaan kirjan Jolo - 140 päivää panttivankeina viidakossa ja konsuli Marja Korhonen kirjan Jolon vangit. Edellisen olen lukenut ilmestymisen aikoihin, joten kertaus ei juuri nyt kiinnostanut, mutta takaportiksi tuokin aihe olisi käynyt. 

Tein kyllä pikavierailun Filippiineille 2019 John Irvingin Ihmeiden tien turvin. Olin lukenut, että kirjassa kerrotaan Filipiineistä tai tarkemmin sanoen matkustamisesta sinne. No, joo. Matkustettiin. Kärjistäen sekopäinen lääketokkurassa oleva vanhus matkusti sinne ja kelasi samalla elämäänsä kaatopaikalta enemmän paraatipaikalle. Mukana matkassa temmelsi succubus, mutta ei se viriiläiä käppänää haitannut. Ei ollut ihan kirja minun mieleeni, vaikka vampyyrijutut onkin kivoja. Kirjassa ei oltu niin kunnolla Filippiineillä, että olisin kehdannut kirjata kirjan Filippiineille. Joten eikun etsimään uutta.... No, Irving on varmaan oikeastikin ihan hyvä, koska suurin osa kirjoistaan on Tammen keltaisessa kirjastossa, mutta ei vaan jotenkaan sovi mitenkään minun makuuni. Kaikki isäni hotellit lienee ainoa, jonka olen suhteellisen tyytyväisenä kahlannut loppuun asti. 

Keväällä siis päätin, että nyt tämä maa selätetään. Joku onnenkantamoinen johdatti googlettamaan oikeilla sanoilla ja ta-daa! Löytyi Shöhal Ookan Tulia tasangolla. Kirja kertoo sotilaasta joka on Leyte-saarella toisen maaimansodan aikana. Eletään sodan loppuvaiheita. Amerikkalaiset ovat pommittaneet japanilaisten rivejä harvemmiksi. Sotamies sairastaa tuberkuloosia, eikä mahdollisuutta sairaalahoitoon ole. Kun paranemista ei ole näköpiirissä, mies passitetaan pois ryhmästään ja annetaan matkaevääksi pari perunaa. 

Kaikenlaista tapahtuu, enemmän sotamiehen päässä kuin ulkopuolella maailmassa. Kirja onkin mainio kuvaus siitä, mitä kaikkea päähän mahtuu, kun selviämisvietti ajaa toisaalle ja sairauden voimattomuus toisaalle eikä muista ihmisistä ole aina apua. Joskus on. 

Lukiessa mietiskelin, että olenko lukenut kirjan aiemmin vai enkö ole lukenut. Jossain vaiheessa selvisi, että en ollut, sillä muistin vahvasti, että lukemassani kirjassa miehellä oli malaria ja lääkettä löytyi vihdoin jonkun toisen ihmisen leiristä, missä mies sai lääkettä, vaikka toinen mietti antoiko liikaa omistaan, kun hän itsekin olisi jatkossa sitä tarvinnut. En ole vielä elokuuhun mennessä keksinyt, mikä sotakirja oli tuo toinen. Hyvä oli sekin. 

Tulia tasangolla kirjaa on pidetty yhtenä maailman parhaista sotakirjoista. Itse nostaisin sen rinnalle ensimmäisen maailmansodan ajalta Sommen rintamalta kertovan Harva hyvin kuolee -kirjan, jossa Frederic Manning kuvailee asemasodan haasteita rintamalla. Olen lukenut kirjan pari kertaa ja se on tehnyt suuren vaikutuksen. Edellisestä lukukerrasta on sen verran aikaa (noin 5 vuotta) etten enää muista, onko kirjassa paljon Espanjan taudista, mutta se toi lisämaustetta rintamasotaan tuohon aikaan. (Espanjan tauti tulee eittämättä mieleen tällaisena korona-aikana, sillä melkolailla samanlaisella kaavalla tässä on edetty).

Mitä sitten jäi käteen Filippiineistä. Eipä paljonkaan, sillä kirjassa ei ole paljon ihmisiä, eikä normaalia elämää ole juuri lainkaan. Toisaalta kirja kuvannee hyvin toisen maailmansodan aikaa, jolloin Japani Pearl Harporin iskujen jälkeen 8.12.1941 hyökkäsi Filippiineille. Japanin miehitys päättyi 1944. Lokakuun 20. päivä amerikkalaiset nousivat maihin Leyten saarelle ja sitä myötä toivat avun joka taisi saavuttaa myös kirjan päähenkilön. 

Itselleni oli yllätys, että Leyten saari on sangen kansoitettu. Nykyään siellä asuu noin 2 miljoonaa ihmistä. Jotenkin jäi kirjasta sellainen vaikutelma, että siellä oli pari maatilaa ja saari oli pikkuinen. Kaiketi tuberkuloosin vaivaamalle miehelle pienikin matka tuntuu ikuisuudelta, joten ehkä hitaasti etenemällä ei kohtaa ihmisiä montaakaan. Toki osa asukkaista oli varmasti paennut tai japanilaisten vangitsema. Tuskin kuitenkaan sadat tuhannet ihmiset kykenivät tuolloinkaan häviämään saarelta sodan ajaksi. 

Tätä kirjoittaessa löysin Padre Ado - kirjoituksia Filippiineiltä -blogin. Siellä on listattuna ne vähät Filippiineistä kertovat kirjat, joita on julkaistu suomeksi. Hirveän pitkä lista se ei ole. 

Itseäni kiinnostaa Maarit Huhtaniemen toimittama Kauniit ja rohkeat filippiinat - Filippiiniläisnaiset meillä ja muualla. Siihen tartun, jos ensi vuonnakin suoritan maailman ympäri lukemisen haastetta. Nimi kuulostaa sen verran vetävältä, että pakkohan tuollainen on lukea. 

Kirjassa kuulemma kuvataan filippiiniläisten naisten siirtolaisuutta tutkijoiden kirjoittamana. Se onkin määrällisesti melkomoista. Jos ajatellaan pelkästään Suomea, niin aika paljon hoitohenkilökuntaa on tullut jo nyt sieltä maahamme ja lisää kielikoulutetaan Filippiineillä koko ajan. 

Kun puhutaan filippiinojen työn perässä muuttamisesta, mietin aina nuoruuden kirjekavereitani Filippiineillä. Mitä kuuluu Estherille ja Aruzenalle nyt. Molemmat lukivat sairaanhoitajiksi kun kirjoittelin heidän kanssaan 1980-luvulla. Silloin he opettelivat kovasti englantia. Päätyivätkö he englantia puhuviin maihin jo tuolloin, vai löysivätkö töitä kotimaastaan. Entä nyt, riittääkö töitä yli viisikymppisille, vai ovatko he kenties suomenkielen kurssilla parasta aikaa? 

Book voyager 9 - Africa

Viikonloppuna ennen kuun vaihdetta muut vietti Venetsialaisia, mutta meikätyttö googletti rakettien räiskettä kuunnellen Afrikkalaisia kirjoja. Myönnän heti. Kaiken. Lähti lapasesta ja varasin 45 afrikkalaista kirjaa. No, onpa tytöllä lukemista. Kotoakin löytyi muutama kirja. Mutta en usko noita kaikkia lukevani - ja luulen ennen kuun loppua lainaavani uusia. Tavoite on vähintään 30 kirjaa. 

Toimeen ryhdyinkin, niin myönnän, mahdollisesti muutama minuutti elokuun puolella. Siihen on olemassa hyväksytty syykin. Kännykästä loppui parvekkeella istuessani akku ja parvekkeen kello näyttää vain tunteja. Onnistuin hukkaamaan minuuttiviisarin eikä uusi pysynyt paikoillaan. Mutta ei tämä nyt mitään minuuttipeliä ole. Lopetan lukemisen kuun lopussa sitten vähän ennen puoltayötä, niin menee kohdilleen. 

En ole eka kertaa liikkeellä Afrikassa, arviolta kolmannes tai neljännes maista on luettuna, mutta tämä lienee kunnianhimoisin sukellukseni Afrikkaan. Kaikenlaisia asioita voi ja ehkä kannattaakin lukea - kerran. 

Afrikka on järjettömän iso alue. Jos on käynyt yhdessä maassa, niin reilu 50 on käymättä ja siinä yhdessäkin maassa on erilaisia alueita, kuten Suomessakin on. Kari Eloranta kuvailee hyvin kirjan Alkupiste, nollapiste esipuheessa asiaa. Järjettömän pinta-alan lisäksi Afrikassa on erilainen aikakäsitys, ja historia, joka on käsittämättömän pitkä. 

Julkaisen tämän heti 1.9. ja raportoin luettuja projektin edetessä tähän jatkoksi. 

1.9.

1. Algeria : Albert Camus Sivullinen. Camus on tuntunut kuvitelmissani vähän kuin Kafka, sekavan henkevältä, vaikka kumpaakaan en ole lukenut. Viime vuonna luin Rutto kirjan ja sehän oli huikea. Hyvä oli tämä Sivullinenkin. Joskus on ollut sivullinen olo itselläkin, mutta ei onneksi usein. 

2. Somalia : Nura Farah Aurinkotyttö. Somalialainen maaseutu ja Aavikon paimentolaiset 1970-luvulla. Tyttö haaveilee koulusta, oppii lukemaan rakastuu, naitetaan muualle... Luin kirjailijan esikoisteoksen, 1950/60-luvuista kertovan Aavikon tyttäret 2017 ja tykkäsin. Aurinko tyttö on sille ajallista jatkoa. Kirjan vahva anoppi toi mieleen Sujata Masseyn Intia-sarjan ensimmäisen osan anopin. Kaiketi osa anopeista oli samanlaisia Suomessakin aikana, jolloin miniä ja anoppi asuivat samaa taloutta: ainakin Kalevalan aikaan. 

3. Kongon demokraattinen tasavalta (se, joka oli aikanaan Belgian kuningas Leopold II:n johtama) : Aapo Kukko Karmea tarina - Kertomus Kongosta. Sarjakuva, jossa ei juuri ole käytetty värejä, vain valkoinen, musta ja vihreä. Hurja tarina, mutta sangen vähäeleisesti kerrottu minun makuuni. Jonkin verran olen aiemminkin Kongon historiasta lukenut, mutta silti kuvat jättivät paljon avoimeksi. Tekstiä olisi saanut olla enemmänkin. Mutta kuvat oli tehokkaasti piirretty ja plussaa vihreästä väristä. Se on yksi lempivihreistäni. 

2.9.

4. Kenia Viola Walleniuksen Koti Keniassa kirjassa kerrotaan kenialaisesta arjesta tyttö- ja lapsityön parissa. Kirja on ilmestynyt 2021 huhtikuussa, joten se on varmasti tuorein kuvaus asiasta. 

3.9.

5. Sambia Jari Vainion Viidakkotohtoria työskenteli 6 vuotta lääkärinä Sambiassa syrjäisessä kylässä yhdessä nunnien kanssa. Kepeällä otteella kirjoitettu muistelmakirja vakavista aiheista. Hiv, kolera, malaria, tapaturmat, erityisesti eläintapaturmat kuten käärmeenpistot, krokotiili puremat ja Torakat korvissa työllistivät lähes kokopäiväisesti, mutta aikaa jäi rakastua Afrikkaan.

6. Mosambik Esa Salmisen Leposija Kilimakitossa oli toinen mosambikiläinen teos, jonka olen lukenut. Eka oli Mia Cauton Plumeriaveranta. Pakko myöntää, että molemmat kirjat oli kirjoitustyyöiltään hyvin samankaltaisia. Tykkäsin tasinassa olevista pienistä tarinoista mutta itse kirja ei iskenyt aikani hermoon. Joka tapauksessa Cauton kirjaa on kovasti kehuttu ja koska Salminen oli hyvin samaan tyyliin kerrottu, tarkoittaa se, että tämäkin kirja on hyvä

4.9. 

7. Etelä-Afrikka Martin Pistoriuksen Mykkä huuto on ollut pitkään lukusuunnitelmissani. Nyt oli aika tarttua itse kirjaan. Pistorius sairastui lapsena ja menetti isomman osan toimintojaan. Jossain vaiheessa hän alkaa muistaa ja vihdoin joku hoitaja huomasi, että Pistorius kykene kommunikoimaan. 

5.9. 

8. Nigeria Agwaeke Emezi Vivek Ojin kuolema kirja toi mieleen loistavan, kolumbialaisen, tositarinaan perustuvan García Marquezin Kuulutetun kuoleman kronikan. Mutta minulle se tuli vain mieleen. Jotkut muut ovat näköjään päässeet pidemmällekin tuntemuksissaan, mutta itselleni kirjan alku oli liian sekava ja nimet vaikeita määrittää sukupuolen mukaan, mikä vaikeutti aloittamista. Toisaalta, nimien länsimaiseen korvaan kalskahtava uniseksisyys sopi aiheeseen. Vivek parka. 

6b.Mosambik, Vuonna 1988 ilmestynyt Msaho - Runoja ja kertomuksia Mosambikista Inger Bäcksbackan kokoama kattaus mosambikiläisiä kansanrunoutta, sekä runoja ja tarinoita pariltakymmeneltä 1900-luvulla eläneeltä kirjailijalta. Iso osa runoista on ilmestynyt alunperin paikallisissa lehdissä. Tämä antoi uskoa lukea jatkossakin Mosambikiläisiä runoja, ja ehkä tarinoitakin. Aiemmin mainitsemani Mia Cauto löytyi tästäkin kirjasta ja hänen tarinansa olivat ihan hyviä. Pakko silti todeta, että runoudesta huomaa melkeinpä parhaiten sen, kuinka erilaisia kulttuurit ja tavat on eri maissa. Kirjan esipuheessa kerrotaan mm. kuinka Cauto pyrkii löytämään kirjoihinsa mosambikiläisen tavan kertoa tarinaa. 

Viikko 1

9. Tunisia, Lina Ben Mhennin Tunisialainen tyttö on lyhyt kertomus siitä, miten atunisiangirl ja muut bloggaajat ja somea aktiivisesti välineenään käyttäneet aikaa saivat muutosta 2010 loppuvuodesta ja2011 Arabikeväänä Tunisiassa. Muutosta syntyi, mutta näin 10 vuotta myöhemmin voi todeta, että muutokset eivät poistaneet esim. levottomuuksia ja nuorisotyöttömyyttä niistä maista, joissa Arabikevään tuulet pyyhkivät. Tuosta minulla onkin kotona kirja joka piti lukea jo elokuussa, mutta aika loppui kesken. Ehkä sitten joulukuussa, kun edessä on kirjat joissa puhutaan monesta maasta. Kirjoittaja kuoli 2020 tammikuussa, joten 10-vuotiskatsausta ei häneltä ole tulossa. Tuttua asiaa osin mediasta 10 vuoden takaa. Ammar404 hahmoon en ollut ennen törmännyt. Se kehitettiin vähän kuin parodioimaan sensuurisaksineen nettisivuja joille ilmestyi sensuurin vuoksi error 404 teksti: sivua ei löydy. Tuttu asia Suomessakin, mutta täällä se johtuu esim. siitä että linkkejä ei ole korjattu nettisivujen muuttuessa, jolloin linkin sivu on hävinnyt. 

6.9. 

10. Marokko Leila Slimanin Toisten maa kertoo ranskalaisen naisen elämästä Marokkossa, mihin hän muutti toisen maailmansodan jälkeen mentyään naimisiin marokkolaisen kenraalin kanssa. Elämä maalla ei ollut sitä, mitä Ranskassa, mutta vapaampaa varmasti, mitä nykyisin. 

11. Botswana, Alexander McCall-Smith Kadonneiden ystävien maille, on Naisten Etsivätoimisto Nro 1 - sarjan 20.osa. Kirja vaikutti muutaman ehkä hieman lepsumman osan jälkeen taas ryhdikkäämmältä. Saisipa jostain orpokodin omistajan kakkureseptin. 

7.9. 

12. Tanzania, Toni Lahtinen, Norsunluukoiran Rokka ja maalaispojan matka myrskyn silmään. Mielenkiintoinen kirja aiheesta, josta en tiennyt entuudestaan mitään. Lahtinen vaimoineen ja koirineen opetti Tanzaniassa poliiseja kouluttamaan koiria etsimään norsunluuta. Parhaat tulokset tuli Rokka-koiralta. Team Rokan Afrikan matkasta (2015) on tehty Ylelle dokumenttisarja ja Rokka esiintyy myös Leonardo di Caprion tuottamassa Taistelu norsunluusta - dokumenttielokuvasta. Toivottavasti seuraavastakin matkasta tulee kirja, sillä Lahtisen tekstiä on innostava lukea. 

13. Ruanda, Jesko Johannsen, Simon in Ruanda, Geschichten aus Afrika I. Vaihteeksi lastenkirja saksaksi. Simon pelailee jalkapalloa Kigalissa. 

14. Kamerun Russ Manning Tarzan : Sunnuntaisarjat 1970. Tarzanin luoja, Edgar Rice Burroughs ei sijoittanut Tarzanin tiettyyn paikkaan, mutta eläimistön ja paikkojen kuvauksen perusteella kirjat on sijoitettu Kameruniin, missä myös osa Tarzaneista on kuvattu. Manningin sarjakuva on itselleni uusi tuttavuus. Ensimmäiset piirrokset on vuodelta 1952. 

8.9. 

15. Angola Luku tunnin aikana istuttiin kaverin kanssa lähikirjaston edessä lukemassa. Yllättäen oltiin otettu melko saman näköiset kirjat. Viime vuonna luin siellä yksin, mutta kivampaa oli kaverin kanssa. Yhteensä luettiin reilut 100 sivua. 

9.9. 

4b. Kenia Aloitin Tom Buk-Swientyn Naaraseijona - Karen Blixen Afrikassa kirjan lukemisen 6.9. eli päivänä, jolloin Karenin kuolemasta tuli 59 vuotta. 

10.9.

16. Keski-Afrikan tasavalta   Kyösti Pietiläisen tarinan ensimmäisen osan olen kuunnellut aiemmin. Nyt tartuin kirjaan Legioonalainen Peters - Aavikkosota, jossa muukalaislegionia taistelee paikallisia terroristejä Keski-Afrikan tasavallassa. Julmaa on sota - puolin ja toisin ja lapinleukku pääsee töihin aina tarvittaessa. Olipas huono lukupäivä. Vaan yksi ohut kirja. 

11.9.

7b. Etelä-Afrikka välipalaksi lenkin jälkeen luin ja katselin ihanan elämänmyönteisen lastenkirjan Niki Daly Jamelan ystävä. Tämä oli kolmas lukemani Jamela-kirja, aiemmin olen lukenut Pretty Salma ja Jamelan leninki.

 4c. Kenia Katja Kallion lastenkirjassa Bibi muuttaa Suomeen kerrotaan kuinka Bibin perhe muuttaa isän työn vuoksi Keniasta Suomeen. Kirjan kuvitus on Marie El-Ahmarin käsialaa. 

Viikko 2

12.9.

4d. Kenia, Florent Rubber ja Jerome Mulot ovat tehnee sarjakuvakirjan Herrasmiessafari. Sijoitin sen Keniaan, mutta muutkin safareita järjestävät valtiot sopivat kuvaan. Ensi silmäyksellä hentoviivainen sarjakuvakirja näytti sopivan myös aikuisten värityskirjaksi. Pääpaino on sanassa aikuisten, sillä kirjan kielenkäyttö on sellainen, että en juuri löytänyt kirjasta kuvaa, jonka haluaisin tekstin puolesta blogiini. Piirrokset itsestään olivat kivoja, mutta hirttäjäiset, suurriistan metsästys ja sotilaiden rietas elämä ei tuntunut minulle kirjoitetulta. Siitä huolimatta kuin kirjan kannesta kanteen ja vielä selasin osuvaa kuvaa etsien. Nimestä huolimatta kyse ei ole siis herrasmiehistä. 

13.9.

17.Sierra Leone Taavi Vartian Tuulen viemä mies kertoo suomalaisen miehen uskomattomasta seikkailusta Afrikassa. 

14.9.

18. Zimbabwe NoViolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet on kirja, jota monet tutut ovat suositelleet. Luettuani en juuri ymmärrä miksi. No, olihan se vähän erilainen, mutta ei vakuuttanut minua. Sen opin kirjasta, että gini maistuu pahalta ja guavan syönti, eritoten siemenineen, tekee vatsan kovaksi. Jälkimmäisestä mm. Askel terveyteen -sivusto kertoo kyllä asian olevan päinvastoin, eli suoli toimii paremmin. Mutta ehkä varastetut guavat tyhjään vatsaan syötynä kovettaa. 

15.9.

19. Norsunluurannikko, Kyösti Pietiläinen ja Ville Kaarnikari ovat työstäneet Pietiläisen seikkailuista useammankin kirjan. Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla kertoo kuinka Peters kumppaneineen osallistui soraan Norsunluurannikon viidakossa. 

20. Niger. Bongasin Sven Lindqvistin kirjan Tappakaa ne saatanat liittyvän Nigeriin ja pakkohan kirjaan oli tarttua siihen. Mielessä kangasteli vielä viimevuotinen lukukokemus hänen kirjastaan Aavikkosukeltajat, josta pidin todella paljon. Tämäkin kirja on kirjoitettu samalla otteella, mutta valitettavasti itse matkustamisesta kerrotaan tässä vähemmän. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. 

16.9.

4e. Kenia, lastenkirja Leijonakuningas kertoo Walt Disneyn Leijonakuninkaan tarinan. Käsittääkseni teos sijoittuu Keniaan ja siellä tiettyyn kansallispuistoon. 

21. Ghana. Ghanalaisen Kwame Aidoon kirjoittama Anansi tekee revontulet -kirjassa on Pete Revonkorven hieno kuvitus. Tarina on peräisin Länsi-Afrikasta ja siinä itsestään liikkoja luuleva hämähäkki aikoo tehdä suuria, kuten aaamun keksinyt luoja. Sopi hyvin aikuisellekin iltasaduksi ennen nukahtamista. 

17.9.

22. Togo Magali Attiogbén kirjat lienevät ainoat suomeksi käännetyt kirjat Togosta. Leppäkerttu on lasten kuvakirja jossa on vähän tekstiä. Nopeasti luettu. 

21b. Ghana Ama Ata Aidoon Muutoksia : eräs rakkaustarina on romaani naisesta, joka eroaa voidakseen tehdä töitä, mutta menee uudelleen naimisiin toiseksi vaimoksi. Kaupunkilaisen tarina, vaikka sukukin häärii taustalla. 

18.9.

21c. Ghana. Piti ihan googlettaa, mihin tuli lähdettyä, sillä Ghanan aiempi nimi Kultarannikko ei ollut tuttu. Sarjakuva, jonka luin, oli Frank Odoin Golgoti. Golgoti on kikujujen Sana kultarannikosta. 

23. Djibouti Kyösti Pietiläisen ja Ville Kaarnikarin kanssaa kävin Djiboutissakin. Legioonalainen Peters Verinen Keidas oli tämän kirjan nimi. Monenlaista sotimista oli täälläkin. Historiatietoa olisi kirjassa saanut olla enemmänkin, joten googlettelin 1976 tapahtumia ja ymmärsin sitten paremmin, miksi legioona oli paikalla, vaikka maa oli jo itsenäinen. Sen kolmas Peters syyskuussa taisi olla tarpeeksi, pari edellistä oli ihan hyviä, mutta tämä oli kyllä tässä kohdin makuuni liian pitkä. 

24. Uganda Henry Kyemba Idi Amin - verinen valtias. Ei mikään puhdas pulmunen ollut tämäkään heppu. Yllättävä tieto oli, että Amin oli luku- ja kirjoitustaidoton. Lukiessa takaraivoa kutkutteli pohdinta, mikä oli se kirja/leffa, jossa valkoihoinen mies toimi diktaattorin lääkärinä ja oliko se Aminin lääkäri. Eipä tullut mieleen. Jotenkin aloin pohtia, miksi useammassa Afrikan valtiossa on näiden kirjojen mukaan naapurimaiden edustajia jotka puuttuvat maan hallintoon ja yrittää syrjäyttää maan enemmistön. 

19.9.

25. Liberia

Nobel-rauhanpalkinnolla 2011 palkittu Leymah Gbowee on kirjoittanut kokemuksistaan Meissä on voimaa : liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobelvoittajaksi. Pienilläkin asioilla on suuri merkitys. 

20.9.

26. Namibia Elina Heikkilä, Minä voin mennä : Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873-1939. Voi että kun olisi Iida iso-iso mummuni kirjeet tallella ja olisipa se pitänyt päiväkirjaa. Mä niin haluaisin kirjoittaa tällä tavalla, mutta eihän torpparin akka päiväkirjaa pitänyt. Kateeksi käy siis kaikkia, jotka kirjoitteli ja säästi kirjeet. Kirja oli kivasti kirjoitettu ja antoi hyvän kuvan elämästä ja ajatuksista työstä ulkomailla. Enemmän arkea olisi saanut olla, mutta ilmeisesti vaikeuksista ei kerrottu äidille ja niinhän kirjassa sanottiinkin. Siskoille tuli tietoa enemmän, mutta tuskin niillekään kaikkea. Onneksi luin tämän, vaikka Jorma Kurvisen namibialaisdekkarikin olisi ollut luku pinossa tarjolla. 

21.9. 

27. Lesotho Geoffrey Jenkins Kotkan kosto. Thrilleri ei e le suosikkikirjojani, mutta tässä kohtaa lukupinoa se tuntui ihan hyvältä. Välillä kirja tuntui vähän sekavalta ja pohdin, että googlettiko kirjailija yhtä paljon kuin minä kun välillä tuntui että lukisin pieniä tietolaatikoita. Itse teksti kuitenkin soljui kivasti ja välillä huomasitko N, että kappas, jonnekin hävisi 1,5 tuntia kuin hujauksessa. Ylämaan pato tosiaan on rakennettu Lesoto on. Protea magnifica on kaunis, mutta saa silmäni vuotamaan kuin vesiputous. Ja totta sekin, että mokorotlo-olkihattu on niin yleinen Lesothossa, että se löytyy maan lipusta. 

28. Sudan Lubna Ahmad Al-Hussein 40 raipaniskua : tositarina nyky-Sudanista. Kirjoittaja välttyi raipaniskuilta julkisuuden ja YK työnsä vuoksi. Raipaniskua olisi tullut pukeutumisesta pitkiin housuihin. Sata vuotta sitten Suomessakin naisten housut aiheutti paheksunta, mutta ei siitä sentään vankilaan joutunut. Jos olisi luvannut ettei pue enää housuja, olisi rangaistus vain 10 iskua. Tätä käytäntöä vastaan kirjoittaja nousi. Saas nähdä mihin se johtaa. 

22.9.

29. Senegal Mariama Ba, Pitkä kirje. Tässä, kuten eilisessä sudanilaisessa 40 raipaniskua - kirjassakin leski joutuu viettämään eristyksissä kotonaan 4 kuukautta ja 10 päivää. Kirjan päähenkilö kirjoittaa sinä aikana ystävälleen kirjeen, jossa kertoo tuntemuksiaan elämänsä eri vaiheilta. Lopussa päähenkilö pääsee pesulle, ja eristys päättyy. Sudan kirjan mukaan leski ei saa itse tehdä mitään, vaan ruokakin laitetaan hänen puolestaan. Tässä kirjassa päähenkilöllä sai käydä vieraitakin ainakin tiettyinä vainajan muistelupäivinä. Ainakin aikuiset lapset hoitivat asioita kodin ulkopuolella. 

23.9.

30. Libya Harri Leppänen Gaddafin kunnailla

Kirjan alku kuulostaa hyvältä. Sanojen ilotulitusta ja taustalla hääräilee The Gaddalf. Totean kaverille, että nyt on käsissä kovaa settiä. 

Käsite Jamahiriya (massojen valta) kuulostaa kirjoittajan mielestä yhtä runolliselta kuin Shangri-La. Siitä on hyvä lähteä suunnittelemaan Tripolin liikennettä ja uutta kaupunkia. Jo alkusanojen jälkeen tulee mieleen ajatus, että olisi kiva nähdä suunnittelun jäljet paikan päältä. Tuskin kuitenkaan tulee lähdettyä. Ehkä kuitenkin Google Mapsilla, sitä taisi kirjoittajakin käyttää, kun ei pääsyt 2012 tienoilla käymään Schengen maita koskevan maahantulokiellon vuoksi.  

Vahva suositus. Vaikka setin kovuus tulikin enemmänkin huumorista. 

24.9.

31. Madagaskar Tuomas Aivelon Loputtomat loiset on ollut luku pinossa pitkään. Nyt se vihdoin "voitti" lukuvuoron toiselta kirjalta, joka kyllä on odottanut pidempää. Kerrassaan mielenkiintoinen lukukokemus. 

1. Aivelo osoittautui Porissa asuneeksi ja kirjassa oli pari esimerkkiä Satakunnastakin, ainakin Honkajoelta ja Käppärästä. 
2. Todettuani että ainoita asioita, joita Magagaskarista tulee yhtäkkiä mieleen on piirroselokuvista tutut rengashäntämakit, oli kiva huomata, että Aivelo tutkimuskohteena oli Madagaskarilla hiirimaki, joka näyttää vähän samalta ilman renkaita. Vanhemmiten on aina kiva lisätä uutta tietoa vanhan kylkeen.
3. Ja sitten oli vielä tämä korona-pandemiamme. Siitä EI puhuttu kirjassa, mutta SARSista ja MERSistä ja siitä, kuinka nopeasti joku uusi pandemia voi levitä.

25.9.

32. Mali Kimmo Lehtonen Timbuktun hetket : alavireinen tarina Afrikasta ja uudesta elämästä. En lukenut kirjasta mitään etukäteen. Timbuktun on Malissa ja Afrikka mainittiin, niin eikun lukemaan. Alussa tarina näytti nykyhetkeltä ja jotenkin ajattelin, että päähenkilö jää beduiinien joukkoon ja löytää jotain esihistoriallista. Mutta ei. Oltiinkin tulevaisuudessa. Ei se mitenkään haitannut. Mutta olisin silti tykännyt lukea kirjan Timbuktun historiasta. 

33. Etiopia Arthud Rimbaud Kirjeitä Afrikasta ja runoilijakomeetan kirjeitä. 

Runoilija lähtee Ranskasta seikkailulle maailmalle ja päätyy Harariin kahvialan hommiin, eli ostamaan sitä, mutta samalla myös mausteneilikka maatiloilta. Seikkailija ei pysy paikoillaan kauaa, joten kahvi alalta hän ryhtyy pitämään asekauppaa ja otti valokuvia maksusta. Kirjeenvaihto Afrikasta ei ollut nopeaa, pelkästään Kyprokselle postin tulo Ranskasta kesti kirjan mukaan vuonna 1880 kuusi viikkoa ja Abessiniaan jopa 3 kk. Rimbaud eleli Afrikassa kymmenisen vuotta, kunnes joutui lähtemään jalan vuoksi sairaalaan Ranskaan, missä jalka amputoitiin ja Rimbaud kuoli puoli vuotta sen jälkeen, 1891. Runonsa hän kirjoitti pääosin alle 21-vuotiaan. 

34. "Kongossakin hengailin ja paremmankin kirjan olisin voinut valita, mutta tällä mennään" päättelen, kun olen lukenut kolmasosan. Mielikuva unesta, jossa joku "kusi kuin liekinheitin" naurattaa pitkään, mutta muuten ei naurattanut. Miten mä kuvittelin etukäteen, että William Boyd olisi huumorimiehiä. Nainen rannalla - nimi toi mieleen romantiikan enemmänkin kuin apinatutkimuksen, apinoiden sotimisen, kidnappauksen ja muun vastaavan, mutta tulipa luettua. Pitää harkita tartunko toiseen Boydiin, jonka aioin lukea. Ei kirja varmastikaan ollut huono, mutta ei vastannut mielikuvaani naisesta rannalla. 

26.9. 

35. Swazimaa Eila Payne Karjalan tyttö etsii paikkaansa. Aina 'kannattaa' aloittaa sarja muualta kuin alusta. Tällä kertaa aloitin osasta viisi, mikä osoittautui helpommaksi kuin toimintadekkarisarjan kymmenes osa, jota kokeilin kerran Perkeet haasteeseen. Aika köykäistä oli kirjan anti paikallisen elämän kannalta, mutta menetteli sen puolesta kuitenkin, koska maa oli vanha tuttu. Hieman liikaa ehkä myös hurmoksellisuutta, mutta harkitsen kuudettakin osaa, joten ei tämä huono ollut, ja edelliseen kirjaan verrattuna jopa loistava. 

36. Malawi Eila Payne Karjalan tyttö muutosten keskellä kirjassa eletään 1970-luvun loppua ja öljystä on pulaa. Swazimaassa ja Malawissa sitä myydään vain 10 litraa kerrallaan eikä sitä saa myydä viikonloppuisin. Tähän verrattuna öljykriisi oli Suomessa kevyt asia. 

27.9.

37. Mauritius Jan Mårtenson Mord på Mauritius. Pitkästä aikaa ruotsiksi, kun tuntui siltä, että edellisestä kielikylvystä on liikaa aikaa. Alkukirjain meni totutellessa kuunteluun, mutta onneksi varsinainen murhatutkimus pääsi käyntiin vähän myöhemmin. Toisaalta, sarjat voisi aloittaa ensimmäisestä, eikä kuten tässä tapauksessa, osasta 28. Kunhan korvat tottuu kieleen, niin antiikkikauppias Homankin tulee tutummaksi. 

Mauritiuksesta puhuttiin valitettavan vähän, mutta kirjan keskiössä oli se, mistä itsekin Mauritiuksen tiesin jo teini-iässä - maa on kuulu postimerkeistään. 

Sen verran vaikea oli kirjan alun kieleen kiinni pääsy, että uutta en maasta oppinut tällä kertaa. Tuomas Bolme on näköjään lukenut ääneen valtavan määrän kirjoja, tykästyin ääneen, joten luultavasti käyn kylvyssä Tomasin kanssa jatkossa säännöllisesti. 

28.9.

38. Gambia Helena Oikarinen-Jabai Moonan ja Soonan maanantai. Mielenkiintoisesti valokuvin ja piirroksin kuvitettu lastenkirja, jossa käsitellään perheiden erilaisuutta. Tämä saa kelvata pään avaukseksi Gambiaan. Aarniometsän lääkärinä saa siis vielä odottaa ensi kuuhun, tai jonnekin. 

29.9. 

39. Kap verde Rita Dahl Kap Verde, Savukeitaan matkaoppaat. Loppusuora häämöttää, ja keitaalta näkyy jo savumerkkejä 😊 Kirjassa on paljon kertomuksia omista kokemuksista, joten se sopii hyvin maahan tutustumiseen kun paikallisia romaaneja ei löytynyt. Heti alkuun pitää sanoa, että pidin kirjasta. Innostuin, kun kirjassa oli mainittu kirjailijoita ja jopa teoksiakin suomenkielisellä nimellä, mutta niistä yhtään ei ollut Satakunnassa ja liekö lainkaan. Kirja oli kiva, mutta en ehkä matkaoppaasta haluaisi lukea useammasta kohtaa hien hajusta. Joitain paikallisten kertomia ihmettelin, kuten 35 vuotta töissä ollutta alle 50 vuotiaasta, joka oli käynyt, lukion, 6 vuotta yliopistoa ja 3 vuotta jotsin muuta koulua, mutta ehkä paikalliset aloittaa työt nuorena edelleen. Kirjaa avatessa odotin enemmän valokuvia, ja nimenomaan värillisiä tai ainakin nettiosoitteita, joista olisi ollut helppo katsella maisemia. Kartta olisi ollut kiva jo sisäkannessa, mistä se olisi ollut helppo ottaa esiin. Kirjaan painetusta kartasta eikä Google mapsistakaan ollut hirveästi apua. Kirjan alussa mainittu Cesária Évora nousi heti suosikikseni ja luinkin kirjan häntä kuunnellen. 

40. Guinea, Ilkka Ruohonen, Purjeet kohti Guineaa : lusitaaninen löytöretkikulttuuri. Hatunnosto opiskelijoille, joiden pitää lukea noin mielenkiintoisesta aiheesta tekstiä, joka kauan sitten tuntemani merimiehen mukaan on "spekuloimista sekundäärisillä argumenteilla" millä hän tarkoitti sitä, että käytetään hienoja sanoja hämätäkseen yksinkertaisen asian. Hienojen sanojen lisäksi bongasin hienoja lauseita. Yksi parhaista oli : "Voidaan ajatella Lopesin tarkoittaneen lähinnä sitä, mitä hän on kirjoittanut:...." ehkä pitää olla antropologi, epäilläkseen tutkijan kirjoittaneen muuta, kuin sitä mitä on tarkoittanut. Ehkä alan olla loppua kohti kriittisempi kirjoituksille. Jos antropologien tieteellinen teksti on yleensäkin tällaista, olen pelkästään tyytyväinen, että valitsin aikanaan kulttuurihistorian antropologian sijaan. Ekonomisti minussa bongasi kirjasta 1300-luvun lama-aikana (kristinuskon voima alkoi tyrehtyä, isojen katedraalin rakennustöitä keskeytettiin, viljelyalueita hylättiin ja melkein hävinnyt nälänhätä palasi, tuli depressio ja rahan arvo laski ja toi lisää epävarmuutta, koska rahan käyttöön ei vielä oltu totuttu) ranskalaisen apotin kirjoittaman tekstin:

Kolikoissa asia on hyvin hämärä, ne nousevat ja laskevat, eikä tiedetä mitä tehdä, kun pitäisi voittaa, käykin päinvastoin. 

Mielenkiintoinen kirja, mutta kieli ei kyllä ollut minua varten. Enemmän tässä oli Portugalista kuin Guineasta, mutta Guineahan oli osa Portugalia tuolloin, joten kuitenkin samaa maata noin niinku periaatteessa. 

30.9. 

41. Benin, Juhat Metso ja Vakkuri, Voodoo, Afrikan arkea. Jos parissa edellisessä kirjassa ei kieli minua miellyttänyt, niin tätä olisin nautiskellut mielelläni enemmänkin. Ja ne kuvat! Ei ole mikään ihme, että Metso on palkittu kuvaaja. Voodoon ohella esille tuli paljon Benimin arkea. Voi että, kun löytäisi joka maasta tällaisen kirjan. 

21d Ghana ja 32b Mali. Juha Vakkurin Kulta, Islam ja pyhä käärme - kirjassa kerrotaan Ghanan, Malin ja Songhain historiasta. Häpeäkseni tunnustan, että Songhaista en ollut kuullut aiemmin. Kirjasta nousi päälimmäisenä mieleen se, kuinka voimallinen kulttuuri alueella oli ennen kuin eurooppalaiset tulivat alueelle. Hyi meitä. 

7c Etelä-Afrikka Lupailin kuukausi sitten, että lopetan muutamaa minuuttia ennen puolen yön, mutta muistin, että melkein loppuun alkukuusta kuuntelemani

Trevor Noahin Laiton lapsi oli viime metreillään, joten kirjataan sekin vielä tähän. Trevor on valkoisen miehen ja mustan naisen lapsi ja syntyessään oli laiton, koska suhteet eri väristen ihmisten kanssa oli kiellettyjä Etelä-Afrikassa. Trevor kirjoittaa kepeällä otteella vaikeistakin asioista, joten on ymmärrettävää, että kirja on ollut suosittu. Itsekin tykkäsin. 

42 Tšad turvauduin vielä kerran muukalaislegioonaan: Legioonalainen Peter Aavikon kettu oli kirjan nimi ja tällä kertaa sodittiin Tšadissa. 

* * *

Nyt luvun alla:

Syyskuu päättyi, mutta kirjoja on vielä alkuperäisessä pinossa lukuisia. Pieni pinollinen on kesken, mutta saattavat siihen tilaan jäädäkin. 

Tarkoitus olisi kuitenkin lukea yksittäiset Afrikan maat loppuun eli vielä ainakin 13 kirjaa ja vasta sitten siirtyä Etelä-Amerikkaan. Pieni ehkä tässä on... Mauritania vaikuttaa murheen kryyniltä lukemisen kannalta. Mitään ei ole löytynyt. Joulukuulle on pinossa useampi Vakkuri ja muita useampia valtioita koskevia kirjoja. 

.... 

1. Algeria
2. Angola
3. Benin
4. Botswana
5. Djibouti
6. Etelä-Afrikka 3
7. Etiopia
8. Gambia
9. Ghana 3
10. Guinea
11. Kamerun
12. Kap Verde
13. Kenia 5
14. Keski-Afrikan tasavalta
15. Kongon demokraattinen tasavalta (Belgia)
16. Kongon tasavalta
17. Lesotho
18. Libya
19. Liberia
20. Madagaskar
21. Malawi
22. Mali 2
23. Marokko
24. Mauritius
25. Mosambik 2
26. Namibia
27. Niger
28. Nigeria
29. Norsunluurannikko
30. Ruanda
31. Sambia
32. Senegal
33. Sierra Leone
34. Somalia
35. Sudan
36. Swazimaa
37. Tanzania
38. Togo
39. Tzad
40. Tunisia
41. Uganda
42. Zimbabwe

Eli yhteensä 53 kirjaa. 

Uusia maita 18

Kuukauden viimeiset loppuun luetut. 

Soffamatkalla Utössä

Majakat ovat kivoja. Saaret ovat kivoja. Lintujen katseleminen on kivaa. Suomen eteläisimmässä majakkasaaressa siis kaikki on kivaa. Ei ole tullut käytyä, kun olen kuvitellut, ettei sinne pääse yhteysaluksilla. Nyt tiedän Tosin bussilla lähtö rantaan pääseminenkin voi olla hankalaa. Jokatapauksessa, kun ei ole päässyt livenä on käytävä virtuaalisesti. Se onneksi on helppoa. Ei muuta kuin matkaan.

Lintujen bongailun vuoksi parasta aikaa on Kevät ja syksy. Syysmyrskyt hieman pelottaa, Estoniakin upposi vain noin 50 km päässä Utöstä, mutta soffamatkalla sää ei ole ongelma.

Säädän aikakoneen ja lähden matkaan siis illan hämärryttyä ennen iltakahdeksaa 15.9.2010. Jos olisin tullut aamulla, olisin voinut saada elämäpinnan lapasorsasta ja pikkusieposta. Näin kertoo matkaoppaanani toimiva kirjailija Juha Laaksonen, joka on asunut saarella jo melkein viikon. Majoittaudun ja käyn syömässä ravintolassa. 

Urpiainen (1986) oli toinen lintu, joka sai minut
myöhemmin bongaamaan lintuja.
Kuva: Laaksosen kaksi Utö kirjaa levällään pöydälläni.

16.9. Aamulla aurinko paistaa. Juhan tytär menee esikouluun. Lintupäivä on Juhan mielestä huono, mutta illalla näen hautausmaan tienoilla oudon pikkulinnun ja kuulen hassua tsip ääntä. Itse en lajia tunnista, mutta kuulen lintumiehiltä, että lintu oli tundrakirvinen. Jösses mikä onnenkantamoinen.*

Kaikki saarella olleet lintumiehetkään eivät tätä harvinaisuutta nähneet. Onneksi siitä ei syttynyt suurempaa sanaharkkaa, sillä miehillä oli tärkeämpääkin ajateltavaa. Samoissa porukoissa ollut luontomies oli aamulla löydetty kuolleena merestä. 

Kuulen aamupalalla, että rantavedestä on löydetty ennen seitsemää ruumis. Paikalla olevista lintumiehistä muutamat ovat alkaneet selvitellä juttua. Poliiisikin on tulossa, mutta siihen menee aikaa, kun saari on kuitenkin saari. Meressä. Mutta nopeastikin pääsee, kun on kiire. Lounasaikaan Salokannel onkin jo työn touhussa. 

Tuosta alkaa tapahtumaketju, joka kuljettaa läpi saaren nähtävyydet ja tutustuttaa samalla lintujen tarkkailijoiden elämään. Jälkimmäistä olenkin kaipaillut, sillä omasta lintubongausajasta on aikaa 25 vuotta. Viimevuotinen työkaveri oli harrastanut lintujen kuvausta muutaman vuoden ja kahvipöytäkeskustelut saivat minut vähän kiinnostumaan asiasta uudestaan. Senkin vuoksi on hyvä, että pääsen näin soffalla käsin mukaan lintumiesporukoihin. 

Päivän mittaan kuulen kaikenlaisia huhuja. Salokannel käy kuulustelemassa minuakin, sillä yövyin saarella. Mitään en tiedä ja ketään en tunne. Iltalenkilläkään en nähnyt mitään ihmeellistä. Miehiä meni kaukoputkien ja kameroiden kanssa sinne tänne, myöhemmin kaukoputket oli vaihtunut joillain lasisiinlaulukirjoihin. samalla huolellisuudella niitäkin kannettiin. Saunalle ja naapurimökkiin. Menin aikaisin nukkumaan, joten yöelämästä en tiedä mitään. Pidin ikkunaa auki, ja meri kohisi ihanasti, siihen oli hyvä nukahtaa. Paremmalta se tuntui, kuin kotona kuunneltu YouTube video aaltojen pauhusta. 

Yllättävän nopeasti Salokannel ja lintumiehet saivat rikoksen ratkottua. Illalla nousee tuuli,12 metriä sekunnissa tuntuu meikäläisestä paljolta. Onneksi eilen oli tyynempää, kun tulin. Pää ei kestä kun vesi keinuu jos olen laivassa. Ei yhtään. Salokannelta ei pienet myrskyt hetkauta, oli kuulemma lähtenyt soutelemaankin pimeän yöhön. Vähän ennen puolta yötä kuulen helikopterin säksätystä.

Aamupalalla 17.9. asia on kaikkien huulilla, rikos tuli ratkottua. Ei olisi uskonut siitäkään tyypistä, oli monien mielipide. Itse en jaksanut piitata asiasta. Jo aamukävelyllä törmäsin muutamaan lintuun, joita en ole aiemmin nähnyt. Elämä on pelkkää juhlaa, ei siinä miestapot paljon hetkauta, kun näkee muuttohaukan ja mustakurkku-uikun elämänsä ensimmäistä kertaa. 

Kokki lupaa lounaalle lammasmuhennosta kroatialaisilla yrteillä ja verigreippisnapsit. Se on kuulemma hänen bravurinsa ja lammas on paikallista lammasta. En huomannut kysyä, oliko kroatialaiset yrtit Kroatiasta vai itse kasvatettuja, veikkaan jälkimmäistä. Myös koululaiset syövät lammasmuhennosta, mutta heidän snapsinsa on alkoholitonta. Vähän olen kateellinen tällaiselle koulun keittolalle, mutta toisaalta, ei lapsuudessa keittäjä-Annin ruuat olleet yhtään huonompia. Yhtä hyvää jauhelihaperunasoselaatikkoa en ole sen jälkeen saanut. Sen salaisuus oli, että jauhelihana käytettiin munuaisia. Nam. 

Lintupäivä on huono, mutta sudenkorentoja bongailen paljon. Niistä tulee mieleen kuinka kerran viime vuosituhannella martanpäivänä olimme katsomassa Ulvilan kesäteatterissa Viulunsoittaja katolla ja juuri siinä kohdassa, kun nuoripari seisoo morsiuskatoksen alla sudenkorennot pörähtävät paikalle kuin tilattuna läheiseltä lammikolta ja alkavat tanssia katoksen päällä. Jösses, kun luonto on ihmeellinen. Olisipa siitä saanut aikanaan videon!

Valokuvailen paljon, kävelen paljon. Syön hyvää ruokaa ja juttelen ihmisten kanssa. Kaikilla on tarve höpöttää tapahtumista, mutta saan nopeasti käännettyä puheet paikallisin tarinoihin. Kuulen esimerkiksi, että yksi kokeista on pelastautunut aikanaan Estoniasta. Tapahtuma tuntui hirvältä Eurajoellakin, ja mietin, kuinka kauhealta sen on täytynyt tuntua saarella.  

Ehdin bongata vielä ennen kotiin paluuta pohjansirkun, järripeipon ja pikkusiepon. Viisi uutta elämpinnaa. Mahtavaa. yhtä mahtavaa oli, että näin pitkästä aikaa kuusitiaisen. En olen nähnyt sitä sitten 1996 vuoden, jolloin muutin Eurajoelta kaupunkiin. 

Luetut kirjat:
Juha Laaksonen Uto syksy ja kevät ulkosaaristossa sekä
Juha Laaksonen Murha Lintusaaressa.
Suosittelen lukemaan kirjat tässä järjestyksessä. Utö kuvakirja antoi mukavasti taustatietoja dekkarin lukemiseen ja syvensi mukavasti lukukokemusta. 

*  *  *

* Oikeasti tundrakirvinen on nähty Suomessa vain 1972 toisella hyvällä muuttoseuranta kohteella hieman lännempänä Långskärillä Lemlandissa. 

Itselläni on oikeasti elämäpinnoja viime vuosituhannen harrastuksesta ja muutamasta sen jälkeen sattumalla nähdystä linnusta yhteensä 108. Harvinaisempana ehkä punajalkahaukka, joka lepäili perunapeltomme päällä puhelinlangalla eräänä kevätaamuna niin pitkään, että kyllästyin katselemaan. Ylpeä olen myös erään vuoden Suomen ensimmäisestä havainnosta taivaanvuohesta. Se taisi olla keväällä 1993 Eurajoella. 

Niin ja se ihan ensimmäinen innostajalintu oli Lapin satakieli, jonka näin aamulla kouluun mennessä 9 luokan viimeisellä viikolla. Biologian opettajalta kyselin, että mikä se sellainen lintu oli, niin hän totesi, ettei sellaista olekaan. Yliopistossa sekin asia selvisi, kun kämppäkaveri opiskeli myös biologiaa ja tunnisti linnun. Todettakoon nyt vielä sekin, että hieman on jäänyt harmittamaan, että en enempää käynyt kuuntelemassa ihme luentoja yliopistolla. 

Mieleen on jäänyt enemmän ne poikkeukselliset jutut kuin pääaineen kurssit. Esimerkiksi yksi opiskelija piti mahtavan luennon räkättirastaiden rengastamisesta ja toinen kertoi safarikokemuksiaan Afrikasta. Kansantaloustiede ei tarjonnut kuin Uskali Mäen (mahtava luennoitisija) ja Kullervo Marja-ahon, jonka kertomaan netistä, jonka avulla voisi vaikka huviveneen kannelta ostaa tankkilaivallisen öljyä, vuokrata laivan kuljettamaan sitä ja myydä se sitten kalliimmalla eteenpäin. Ei ole tullut kokeiltua miten tuo onnistuisi. Mutta toisaalta, se ainoa vene, joka mulla on ollut oli merikarvialaismallinen avo-kalastajavene, jota ei juuri huviveneeksi voi kutsua, vaikka paljon huvia siitäkin aikanaa oli. 

Yllätyksekseni huomasin, että olen ollut majakkaretkellä tänään vuonna 2014 Säpissä.

Pistetään tähän loppuun tunnelmakuvaa sieltäkin. Mufloneita - enkä sen puoleen nautojakaan en nähnyt, ei ollut hirveästi edes lintuja eikä lintumiehiäkään näkynyt, mutta kiva retki se oli.

 Toisen kerran olen käynyt lähellä Ihana-kaljaasilla, mutta silloin ei rantauduttu. 

Keväisen kaunistuksen se saa kuin Libanon

Lukusuunnitelmat ei aina mene niin kuin suunnittelee. Elokuun suunnitelmiin kuului lukea kirjoja monesta Lähi-Idän maasta, mutta mitä tekee meidän Kirsi? Jämähtää Libanonin. 

Koulussa, Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, Raamatussa, vanhoissa romaaneissa ja sitä myötä mielikuvituksessani Lähi-Itä on monipuolisen kulttuurin kehto. Arkkitehtuuri, runous, luuttumusiikki, upeat kudonnaiset....

Ja sitten on toinen todellisuus. Media suoltaa uutisia sodista, terrorismistä, ihmisoikeusloukkauksista... Ihan kuin mitään muuta ei alueella olisi ollut viimeiseen 50 vuoteen. 

En usko, että Libanon olisi top-100 matkailumaani joukossa. En kyllä edes tiedä siitä paljon. Ensimmäiseksi tulee mieleen levottomuudet, sitten vuosituhanten historia. 

Suvivirressä lauletaan Libanonin kauneudesta. Raamatussa verrataan faaraota Libanonin seetreihin. 

Ihminen, sano faraolle, Egyptin kuninkaalle, ja hänen korkealle joukolleen:

-Mihin vertaisin sinua ja suuruuttasi? Sinä olet kuin sypressi, kuin Libanonin setri, jonka mahtavat oksat varjosivat maan. Se kasvoi korkeaksi sen latva kohosi pilvien keskelle. 

Jo muinaiset foinikialaiset kaatoivat Libanonin alueelta salskeat seetrit laivojen tekoa varten, opin koulussa. Myöhemmin luin, että maan lipussa on seetri, ja vaikka koulussa kerrottiin että setrimetsät katkottiin jo reilut 2000 vuotta sitten, niin kyllä niitä edelleen kasvaa Libanonin vuoristossa.

Joskus olen kuullut myös Libanonista termit Idän Sveitsi ja Lähi-Idän Pariisi. Minulle Libanon on lähinnä Beirut ja Raamatussakin mainittu, roomalaisesta hippodromistaan tunnettu Tyros. 

Itselleni tunnetuin libanonilainen on runoilija Kahlil Gibran, jonka teoksista luin elokuussa Merta ja hiekkaa. Tunnetuin hänen kirjoistaan on Profeetta, mutta itse muistan lukeneeni ensimmäisenä aikanaan kirjan Teltantekijä viisaan viini, jota Wikipedia ei näy mainitsevan lainkaan. Yhtäkaikki, Kirja on täynnä punnittuja ajatuksia. Yksi suosikkini oli tämä:

Me valitsemme ilomme ja surumme paljon ennen kuin koemme ne. 

Markus Falkin Profeetan soturit kirja johdattaa suomalaisen Lähi-Idän tutkijan Tuomas Pyyn työmatkalle Beirutiin. Yllättävät käänteet tuovat hänelle kuin tarjottimella tiedon hyvin vanhasta tekstistä, joka voisi muuttaa paljon, jos se tulisi julki. Yhdessä italialaisen kolleegansa Carla Contin kanssa he joutuvat seikkailuun, jota tuskin olisivat uskoneet todeksi. Vanhojen arabialaisten kirjoitusten tutkiminen kun ei otaksuttavasti ole vaarallista. 

Libanon on argeologisesti mielenkiintoinen maa. Unescon maailmanperintölistalta löytyykin peräti viisi historiallista kohdetta. 

Lähi-idässä löydetään verraten paljon merkittävän vanhoja kirjoituksia, sillä alueella on ollut kirjoitustaitoa pitkään. Suomesta sellaista ei ole löytynyt, vaikka muistoja ihmisten tekemistä merkinnöistä löytyy vanhojakin esim. kalliomaalauksista. Itse olen nähnyt vain yhden. 

Edelleen olen sitä mieltä, että tuo 
kädenjälki on melkein mahtavin 
ihmiskäden luomus, jonka olen tavannut. 
Voittaa esim. Pietarinkirkon. 

Kansallisarkiston vanhin paperi on muistaakseni 1300-luvulta ja käsittelee naisrauhaa. Kivistä löytynee vanhempiakin tekstejä, mutta ei niillä maailman historiaa muuteta, luulisin. Vaikka mielikuvituksellisia asioita voikin tapahtua. 

Kuten kävi diplomaattiharjoittelija Jacob Cederille Beirutissa Joakim Zanderin Ystävä-kirjassa. Ei minusta vieläkään tullut kansainvälisen trillerin Ystävää, vaikka nautinkin kirjan alkuosasta eläytyen harjoittelijan arkeen. Työpaikoilla pakkaa olemaan kiire, eikä kunnon opastusta työhön ehditä pitämään. Eläminen on opiskelun jälkeen kun rahat on tiukalla kallista joten virikkeitä on vähän. 

Ja kuten elämässä usein, sattuma ohjaa elämää eteenpäin. Jacob tapaa mukavan miehen, heidän kemiat kohtaavat, ja elämä näyttää upealta, mutta kaikki ei ole kunnossa. 

Libanonissa on ollut levottomuuksia aina silloin tällöin vuosikymmenten ajan. Emily Nasrallah on kirjoittanut kahden ystävättären elämästä sisällissodan ravistelemassa Libanonissa. Muistot kirjassa ystävättären nimenomaan muistelevat yhteistä taivaltaan. 

Mainittu sisällissota oli vuosina 1975-1990 ja rauhanturvaajiakin tarvittiin. Suomalaisia oli siellä YKn operaatioissa 1982-2001 ja taas 2012. 

Aika oli pitkä ja väkeä tarvittiin paljon. Suomalaisia oli rauhanturvaustöissä Libanonissa tuona aikana yli 11.000. 

Idealismin ohella palvelukseen hakeutuminen houkutteli nuoria miehiä halvan autonhakureissuna, mutta aina se ei ollut helppoa. Esim. vuonna 1985 joutui 25 suomalaista viikoksi panttivangeiksi. Eräs itseäni nuorempi kurssikaveri kävi jossain vaiheessa Libanonissa, mutta mieli ei kestänyt painetta, eikä auton hankkimiseen vaadittu aika täyttynyt. Kävijä oli sitä mieltä, että Ruosteinen Toyota voittaa pelon ja paineet. 

Olli Nurmen Ruutitynnyrin vartijat - kirjassa kerrotaan suomalaisista rauhanturvaustehtävistä 2012 Libanonista ja seuraavalta vuodelta Syyriasta. Kirjankin mukaan Libanon oli vaarallinen, sillä noin promille osallistuneista suomalaisista menehtyi Libanonissa - ei yleensä taisteluissa, mutta siellä kuitenkin. 

Mielenkiintoinen kirja. 

Kaiken kaikkiaan soffamatka Libanoniin oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Ehkä se joskus voisi olla matkakohde, jos alueella vallitsee rauha. Ainakin historian kannalta alue olisi mielenkiintoinen.

Book Voyager 2021 - 4 North Asia

Huhtikuun keskiössä oli Pohjois-Aasia. Aika suppeaksi jäi luetut maat, mutta toki neljä yhdeksästä on melkein puolet, joten kaiketi saa olla ihan tyytyväinen. Etenkin, kun listalla ei tainnut olla enää muita uusia maita kuin Mongolia, joka tuli nyt huhtikuussa luettua kertaalleen. Samalla tuli muisteltua muutama vuosi sitten Otsolan opistossa kuuntelemaani luentoa, jossa kerrottiin junamatkoista Venäjän ja Mongolian halki Kiinaan.

1. Aloitin seikkailuni Pohjois-Aasiassa Kai Myrbergin Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia -kirjalla. Kirja oli osaksi matkakirja, osaksi siihen on kerätty paljon tietoa Pohjois-Koreasta, osin kevyellä kynällä. 

I visited first North-Korea. I have read quite many books from there. Kai Myrberg is Finnish and this book is not translated in English.  

2. Qui Xialongin Punaisen sankarittaren kuolema oli toinen Quin (Qui on sukunimi, mutta kiinalaiset kaiketi puhuvat etunimellä) kirja jonka luin. Tykkäsin tästäkin. Kirjan päähenkilö on mielenkiintoinen henkilö ja mukavasti kultturelli. 

Death of the Red Heroine is second Qui Xialong's book that I have read. I like police Chen Chao because he like culture a lot, like I do. Book tells about Shanghai, China. 

3. Un-su Kim Tappajat on kirja Soulista, Etelä-Koreasta. BookBeat esittelee sen huumorilla väritetyksi trilleriksi, ja pakko todeta, että huumori ei tee trillereistä minulle yhtään houkuttelevampia. Olen näköjään antanut kokonaista 2 pistettä, mikä pistää listalla silmään kaikkien vitosten ja nelosten keskellä. Kuuntelin kirjan sitkeästi loppuun siitä huolimatta, mutta enemmänkin siksi, että lukija Markus Niemi oli hyvä. Kirjan näkökulma rikokseen oli sinänsä mielenkiintoinen - tappaja joka erehtyy olemaan inhimillinen. 

I did not like a lot Kim Un-Su's The Plotters. Thrillers are not my favourite books, but I like the idea, that there is a killer who has been human. I have to say, that I have read more interesting books from South-Korea before. 

4. Jos eteläkorealainen thrilleri ei iskenyt, niin sen teki japanilainen Keigo Higashinon kirjat. Ensimmäisenä luin Uskollisen naapurin, jossa hyvällä ja uskollisella naapurilla on iso merkitys. Kutkuttavasti laadittu juoni oli sitä, mitä huonon kirjan jälkeen kaipasinkin. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki päälle. 

Japan is one of my dream counties and I in teen ager I read all books that I could find from Japan. That was not quite many in 1980-1990. My friend, who has read even more books from Japan told that Keigo Higashino's book The Devotion of Suspect X. I liked it very much. 

5. Huonon eteläkorealaisen jälkeen on hyvä tarttua parepaan. Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä kirjassa muistisairas äiti katoaa metroasemalla ja perheen etsiessä häntä perheen historia ja salaisuudet kaivautuvat esiin muiden muistoista. 

Please Look After Mom is book of Kyung-sook Shin. In the book family lost mom in subway station and when they try to find her, they talk a lot about familyhistory. South-Korea

6. Toinen Keigo Higashinon kirja jonka luin oli Myrkyllinen liitto. Myös se nousi suosikikseni. Kirjan päähenkilö käy tilkkutyökurssilla ja toimii opettajansa apuna monessa asiassa. Paljon kaikkia tapahtuu ennen kuin kirja on loppu. Kirja oli siksikin mielenkiintoinen, että itsekin olen opettanut harrastusaineita kansalaisopistossa. Näin ollen yksi päähenkilöistä olikin kolleegani. 

The other Keigo Higashino's book that is translated in Finnish is Salvation of a Saint. I liked it too - a lot. I enjoyed that there is a lot of quilting in the book. I myself has been taught porcelain painting at a civic college and it was nice to read about fellow teacher. Japan.

7. Mailis Janatuisen kirjaa Kymmenen matkaa Mongoliaan luin pätkissä koko kuukauden. Kirja kertoo Japanissa lähetystyötä tekevän Janatuisen Mongolian matkoista, joilla hän tekee lähetystyötä, mutta myös tutustuu mm. jurtissa asumiseen ja muuhun paikalliseen kulttuuriin. 

Mailis Janatuinen is Finnish missionario, who has worked in Japan. She has visited Mongolia 10 times most of visits has been missionary work from Japan, but she has also become acquainted with the local culture and e.g. slept in a yurt. Book has not been translated in English. 

I read in April countries: 
China
Japan
Mongolia
North-Korea
South-Kore

Andalucian auringon alla

Pidin nuorina runoista, mutta Frederico García Lorcalla ei juuri ollut sijaa sydämessäni. Itse asiassa taisin olla jo lukiossa, kun edes kuulin tyypistä mitään. Usein sitä ei vain huomaa asioita, joitka eivät kiinnosta, joten en tiedä, vaikuttiko tietämättömyyteeni se, että Espanja ei koskaan ole hirveästi kiinnostanut vaiko se, että García Lorcan runoista ei vain puhuttu meidän kylällä. Luultavasti enemmän jälkimmäistä, sillä Pablo Nerudan runoja luin jo yläasteella.  

Kuva kannustaa ajattelemaan, kuinka soittotaitoinen
runoilija näppäilee kitaraa ja laulelee runojaan. 

Tänään 19.8.2021 tulee kuluneeksi 85 vuotta García Lorcan kuolemasta. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan bongaamatta suomalaisilta sivustoilta mitään asiaan liittyvää, mutta suosittua Roomassa tänään Twitteri päivitykset antoivat tapahtumasta vinkkejä jo päivää liian aikaisin. Hieno juttu, sillä se tarkoittaa sitä, että ehdin tilaamaan lähikirjastooni viisi García Lorcan teosta (enemmänkin olisi voinut tilata, mutta turha tilata enempää, mitä ehtii parissa päivässä lukea). 

Kun menin yliopistoon 36 vuotta sitten (perin sukkelaan se aika vaan rientää) jotkut tuttavat pitivät minua yliopistolla sangen outona kun opiskelin tietojenkäsittelyopin ohella mm. ekologiaa. Myöhemmin vaihdoin pääaineeksi kansantaloustieteen ja luin mm. välipaloiksi sangen monta approa mm. ympäristöpolitiikkaa. Gradua kirjoittaessani opiskelin tai totuuden nimessä sanoen yritin opiskella ranskaa. Sen verran kieltä jäi päähän, että 3 läpäisin opintoviikon alkeiskurssin ja pystyn silmäilemään esim. lehdestä mistä puhutaan, mutta en juuri tiedä mitä puhutaan. 

Tuo pitkä aasinsilta on johdantona sille, että Wikipediaa selatessani taas iski pintaan opiskelukateus. Frederico García Lorca opiskeli aikanaan Granadan yliopistossa oikeustieteen ja filosofian ohella kirjallisuutta ja säveltämistä. Miksi ihmeessä en itse keksinyt kirjalisuuden opiskelua silloin? No, turha olla kateellinen, sillä en opiskellut humanistisia tieteitä sen vuoksi, että niiden suorittamiseen olisi mennyt pakollisten luentojen/harjoitusten vuoksi ikuisuus. Oli mukavampaa tenttiä 50 opintoviikkoa lukukaudessa ja lukea iltaisin huvikseen kaikki ne klassikot, mistä lukiossa ei ollut edes puhuttu. 

Ainahan sitä itsekin olisi voinut opiskella kansalaisopistossa vaikka mintä, ja opiskelinkin: sunnuntaisin latinaa ja viikolla pörssikursseja. Eniten hyötyä minulle oli kuitenkin grandun tekovaiheessa käymästäni posliininmaalauskurssista, sillä posliininmaalauksen opettaminen elätti minua useamman vuoden ajan valmistumisen jälkeen. 

Niin taisi käydä García Lorcallekin. Ainakaan Wikipedia ei kerro hänen toimineen lakimiehenä vaan näytelmäkirjailijana ja runoilijana. Lorcan kohtaloksi kävi Espanjan sisällissota 1936, kuten Suomessakin 18 vuotta aiemmin kävi mm. Toivo Kuulalle ja Maiju Lassilalle. García Lorcan jäännöksiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty, ne lienevät joukkohaudassa. Vähän epäilen, että sodan vuoksi hänen runonsa mukainen toivekaan ei täyttynyt. Etsinnät kuitenkin jatkuvat. 

Kun minä kuolen 
haudatkaa minut hiekkaan 
tämän kitaran kanssa....
(Andalucialaisia lauluja)

García Lorcaa on pidetty taitavana havainnoijana ja luultavasti näytelmien kirjoittaminen auttoi osaltaan häntä kertomaan runoillaankin enemmän, mitä sanat ja niiden poljento koskaan pystyvät kertomaan. 

Olen joskus lukenut, kuinka García Lorca sata vuotta sitten englantia taitamattomana seurasi New Yorkin matkallaan kaupungin sykettä ja pohdiskeli mm. sitä, että suurkaupungin tarpeisiin tapetaan joka päivä hirvittävät määrät ankkoja ja sikoja. Tottahan se on, mutta eipä tullut itselleni mieleen Rooman, Istanbulin tai Pariisin matkoilla - suurkaupunkeja nekin ovat ja luultavasti nykyään suurempia, mitä New York oli sata vuotta sitten. 

Lainaamissani kirjoissa oli 3 runokirjaa: Runoja, Andalucian  lauluja ja Mustalaisromansseja, sekä kaksi näytelmäkokoelmaa: Veren häät ja muita näytelmiä ja Yerma ja kaksi muuta näytelmää. 

Ihan kaikkea en päivässä ehtinyt lukemaan, mutta runojen puolesta minusta ei ehkä tullut vieläkään fania, vaikka ne avautuivatkin nyt, vanhempana, paremmin. 

Näytelmistä sen sijaan pidin. Esimerkiksi Nukkeilveily olisi hieno nähdä jossain tapahtumassa. Sääli, että Suomessa nukketeatteri mielletään useimmiten lasten teatteriksi. Nukkeilveily sopisi esimerkiksi pikkujoulujen ohjelmanumeroksi tai vaikkapa Kirjaston yö -tapahtumaan. 

Kirjailija itse on kirjoittanut Nukkeilveily-näytelmän loppukohtaukseen:

"Tuhmissa sanoissa on teeskentelemättömyyttä ja tuoreutta kun ne lausutaan tämän ikivanhan maalaisilveilyn luomoa luovien näyttekijöiden suulla." 

Teksti on toki juurikin sopivaa pikkujouluihin, mutta se on myös paikoitellen tavattoman lyyristä. Näytelmiä lukiessa tulee pakostakin mieleen, että mitä kaikkea García Lorca olisi voinut kirjoittaa, jos olisi saanut elää. Kuollessaan hän oli 38 vuotias ja olisi hyvinkin voinut elää tuotteliasta kirjailijaelämää ainakin 1970-luvulle saakka. Hyvä ja kuuluisa näytelmäkirjailija olisi luultavasti löytänyt tiensä maailman isoille näyttämöille tai elokuvamaailmaan. 

Hieman jäi vaivaamaan, miksi en varannut lähikirjastoon myös New Yorkin matkan jälkeisistä runoista tehtyä kirjaa, mutta ainahan voi palata asiaan myöhemmin. Yhtäkaikki, mainio ja mukavasti poikkeava kirjallisuuspäivä. 

*  *  *

Hyvää merkkipäivää Frederico sinne jonnekin pilvien päälle. 85 vuotta siitä on aikaa, kun jalkasi ovat astuneet Andalucian auringon alla. 

Jos Sinulla olisi hautakivi, siinä voisi lukea säe omasta runostasi Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejísasin kuoleman johdosta osasta 2 Hiekkaan valunut veri: 

Hän nukkuu jo ikuista unta. 

Book Voyager 2021 - 7 Australia & New Zealand

Heinäkuu osoittautui haasteen puolesta välipalaksi, sillä vaikka kotona olisi ollut kolmekin Oceanian saarille sijoittuvaa kirjaa, niin ei vaan iskenyt. Olisi pitänyt lukea ne kesäkuussa, jolloin vielä jaksoi kuumuuden puolesta pidellä kirjaa kädessä päivät päästään. Heinäkuu on kuukausista julmin, sanoi sananparsi mitä sanoi. Kuumin ja julmin. 

Eli summa summarum, heinäkuun kuumuudessa haaveilin vilpoisesta Australian ja Uuden-Seelannin talvi-ilmastosta. Kuumille saarille ei kuntoni kestänyt. 

1. ja 2. Uusi-Seelanti, Sarah Larkin Valkeiden pilvien maa ja Maorien laulu  kertovat nuoren tytön matkasta Britanniasta Uuteen-Seelantiin. Siellä hän menee naimisiin ja jatkaa sukuaan. Kirjoissa kerrotaan vauraiden uudisraivaajien puuhista, maan kehittymisestä ja vähitellen myös alkuasukkaiden suhteista maan valloittajiin.

3. ja 4. Australia, Liane Moriarty Viimeinen vuosipäivä ja Sulje silmäsi ja laske kymmeneen kirjat luin samalla innolla kuin aiemmatkin osat. Viimeisessä vuosi päivässä teemana on mm. perintö ja biologisen kellon tikitys. Ei ehkä sykähdyttävintä Moriarty. Samaan kastiin meni Sulje silmäsi ja laske kymmeneen, jonka pääosissa on stalkkeri.

5. Australia, Jo Nesbon Lepakkomies oli tällä kertaa ensimmäinen australialaisista tapahtumista kertova kiinnostava kirja, vaikka norjalainen Nesbo ei minua kovasti kiehdokaan. Tämä, kuten kesällä lukemani Thaimaassa tapahtuva Torakat, ovat Nesbon ensimmäiset Harry Hole kirjat. 

6. Australia, Jane Harper Kuiva kausi aloittaa Aaron Falk - sarjan. Murha maaseudulla ravistaa koko yhteisöä. Jotkut haluavat saada rikollisen selville, jotkut eivät niinkään, mutta niin vain Aaron Falk ratkaisee asian.

New Zeeland

1. &2. Sarah Lark In the Land of Long White Clouds and Songs og a Spirits

Australia

3. &4. Liane Moriarty The Last Anniversary and The Hypnosist's Love Story

5. Jo Nesbo The Bat

6. Jane Harper The Dry

Two lands, One new one (New Zealand)