Suomenkielisiä esityksiä oli toki ollut aiemminkin, esimerkiksi Kaarlo Bergbomin teatteriryhmä oli esittänyt Aleksis Kiven näytelmiä Helsingissä ja Viipurissa suomeksi. Tuon teatteriseurueen toiminta ei kuitenkaan ollut täysin suomenkielistä - ainakin Lean esityksessä Lea oli suomenkieleltään ummikko ja oli opetellut ulkoa vuorosanat suomeksi. Toiminta oli lisäksi satunnaista ja seurue esitti näytelmiä myös ruotsiksi.
Poria pidettiin Helsinkiä turvallisempana aloituspaikkana. Myös Hotelli Otavan sijainti oli erinomainen, keskellä kaupunkia, lähellä rautatieasema ja laivasatama pienemmille laivoille. Nykyään Otavan rakennus on hieman syrjässä. Laivaliikennettä keskustaan ei ole ja rautatieasemakin siirrettiin kauan sitten toisaalle.
Hotellin yläsali oli tupaten täynnä katselijoita. Istumapaikkojen lisäksi oli myyty 50 seisomapaikkaa. Näyttämö oli pienehkö, mutta matkaavalle teatteriseurueelle sopiva. Isoja rekvisiittoja ei voinut raahata pitkin maakuntia, vaikka junalla pääsikin hyvin lähelle näytäntöpaikkaa.
Hotellin näyttämö oli rakennettu 1860 tienoilla, kun seuranäytäntöjen suosio oli alkanut kasvaa. Lehtitietojen mukaan suomenkielistä teatteria esitettiin heti tuoreeltaan. 25.5.1862 esitettiin suomeksi ainakin Kuningas Renen tytär, joka esitettiin kahdesti.
Monet tuon ajan näytelmät olivat lyhyitä, joten tässä ensimmäisessäkin teatteri esityksessä esitettiin peräti neljä näytelmää.
Ensimmäinen näytelmä oli jälkeenpäin sanomalehdissä olleen tiedotteen mukaan "tutulta Tuokoltamme". Itselleni Työväen marssin (vuonna 1894 Merikannon pyynnöstä) sanoittaja Antti Tuokko ei ollut lainkaan tuttu, mutta onneksi hyvä kaverini Google tietää lähes kaiken.
Tuokko oli kirjoittanut itse ainakin näytelmän Saul vuonna 1868, mutta merkittävämpää oli, että päätyönsä ohella hän suomensi useita näytelmiä Suomalaiselle teatterille. Saul oli viisinäytöksinen näytelmä, eikä aikanaan saanut hurjaa menestystä, joten voisin päätellä, että Porissakin esitettiin joku käännöstyö. Kenties joku osa Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista.
Valinnanvaraa oli tuolloin jo jonkinmoinen määrä. Kaarlo Bergbom on kirjoittanut Kirjalliseen kuukausi lehteen alkuvuodesta 1872, että Suomenkielisiä näytelmiä oli tuolloin jo lähes 70, kun Saulin ilmestyessä 1868 niitä oli vasta kolme. Ensimmäiset olivat Aleksis Kiven Nummisuutarit ja Kullervo. Näistä noin 70 näytelmästä iso osa oli käännöksiä, kotimaisten ruotsinkielisten näytelmien lisäksi käännettiin mm. Shakespearea.
Toisena esitettiin draamallinen kuvaelma Pilven veikko, jota seurue oli esittänyt aiemmin Helsingissäkin joko ruotsiksi tai suomeksi. Pilven Veikko on yksi Vänrikki Stoolin Tarinoista. Se kertoo Perhon Mehtä-Porasen talon kasvattipojasta, joka kertomuksen mukaan tappoi yksin sodan aikana kymmenen venäläistä Perhon kirkonmäellä, mutta joutui sitten alakynteen ja sai surmansa. Suremaan jäi mm. kasvattiperheen tytär.
Kolmantena esitettiin Topeliuksen Saaristossa ja viimeisenä niin ikään Topeliuksen Sotilasvanhuksen joulu.
Kun amiraali Antarström Saaristossa kappaleessa kohotti "etelän viinimarjasta pisara pohjaan ihanan luonnon kunniaksi ja tulevaisuuden maljaa ja kaikkien isänmaatansa lempivien maljaa", yleisö ihastui ja huusi "Maamme", "Maamme". Ja soittokunta soittikin sen oitis esiripun vielä ollessa ylhäällä.
Näytelmän päätteeksi teatteriseurue kutsuttiin johtaja Kaarlo Bergbomin (rintakuva löytyy Porin teatterista) keralla hupaisin pitoihin, jossa sepitettiin myös runo Suomalaisen teatterin onneksi. Sitä en löytänyt.
Teatteriseurue viipyi Porissa useamman viikon. Se esitti porilaiselle yleisölle koko ohjelmistonsa ja piti myös Aleksis Kiven viimeisen teoksen, Margaretan, ensi-illan (näytelmä oli esitetty Helsingissä jo keväällä, mutta vain kutsuvieraille).
Elän toivossa, että Kivi sai tiedon tapahtuneesta sairasvuoteelleen.
Menestyksekästä jatkoa suomenkieliselle teatterillemme! Ja kiitokset kirjailijoille, jotka näytelmiä kirjoittavat.
