Olen aina pitänyt Pablo Nerudan runoista. Ensikosketuksen niihin sain jo 1970-luvulla yläasteella. Tuolloin en kuitenkaan vielä löytänyt Nerudan hempeimpiä rakkausrunoja.
Ehkä hyvä niin, sillä ne tuskin olisivat olleet runoja, joita olisin kehdannut kertoa lukevani. Tuo ei juuri kerro runojen rohkeudesta vaan siitä, kuinka ujo olin.
Pablo Neruda kirjoitti Kapteenin laulut runot rakastajattarelleen Caprilla asuessaan.
Käske minut syliisi tänä yksinäisenä yönä, jolloin sade iskee mereen ja maahan lukemattomat hampaansa.... (Saarella tuulee)
Tuo runon säe toi mieleen ensimmäisen yöni Taorminassa Sisiliassa 2004, jolloin koko yön kestänyt ukkosmyrsky iski mereen ja maahan lukemattomat hampaansa. Ihailin tauottomia salamoita hotellihuoneen sängyltä pää vuoteen jalkopäässä, jotta näin merelle, ja tunsin, kuinka olin kotona.
Nerudan Maremoto kirja sai alkunsa Nerudan "mökillä" (huvila kuin laiva jyrkänteen reunalla meren rannalla), kun hänen vieraansa, ruotsalainen Karen Oldfelt Hjoertonsson harjoitteli puupiirroksen kaivertamista ensi työnään delfiini. Neruda innostui piirroksesta ja tilasi kymmenen piirrosta.
Lopullisessa kirjassa on 16 merellistä puupiirrosta, joihin Neruda teki sopivat runot. Ihastuin runoihin, joissa näin parhaat palat vuosistani meren rannalla.
Nerudan Meren ja yön portit - Runoja 1924-1973 -kirjan nimikin kertoo sisällön. Runot on suomentanut yksi nuoruuteni lempirunoilijoista, Pentti Saaritsa. Ehkä sekin oli syy, miksi innostuin Nerudasta.
En ole salaisen modernin runon ystävä, joka kuultuna menisi novellista. Tykkään runoissa rytmistä ja tyylistä jossa runossa ei tiedä, mitä seuraava lause tuo tullessaan. Siihen Neruda pääsee hyvin.
...Sellaista elämä on, Frédérico.tässä kaikki, mitä voin ystävänä tarjota, miehinen alakuloinen mies... (Runosta Frédéric García Lorcalle).
...Lokakuu on tullut niin vähän aikaa edellisen lokakuun jälkeen, että kun se saapui, tuntui kuin minussa olisi tuijottanut liikkumaton aika...
Hassua kyllä, minusta tuntuu juuri samalta nyt. Viime vuoden lokakuukin oli luku rintamalla eteläamerikkalainen kuukausi. Juuri hetki sitten ihastelin Maremoton kauniita grafiikkakuvia ja suunnittelin vihdoin terotuttavani puupiirrosterät ja jatkaa puupiirrosten tekoa... Ja nyt siitä on vuosi.
Pari-kolme vuotta sitten luin lukumaratonipäivänä Nerudan Kysymysten kirjan. Se oli kuin virkistävä kesäsade sen tunkkaisen kolumbialaiskirjan jälkeen, jonka olin valinnut päivän romaaniksi.
Kirjassa on muutama kysymys aina yhtenä kokonaisuutena. Osa niistä on yllättäviä sellaisella uusia maailmoja avaa alla tavalla, joka saa innostumaan lisäpohdinnasta.
Missä on lapsi joka olin, yhä minussa vai jo poissa? "... "Miksi lapsuuteni lopussa emme kuolleet molemmat?
Osan ohittaa olankohautuksella - ehkä siksi ettei ymmärrä riittävästi espanjankieliseen kulttuuriin liittyviä perinteitä ja sanontoja.
Osa kysymyksistä on asioita, joita itsekin olen miettinyt aina joskus, kuten kuvan viimeinen kysymys. Aina välillä tulee pohdittua, minne ovat kadonneet suomalaiset Albertiinat, Serafiat ja Kaunomielet?
