maanantai 8. maaliskuuta 2010

8.3. Naisten päivä

Hyvää naistenpäivää kaikille! 

 Vuonna 1857 New Yorkin vaate- ja tekstiilitehtaiden naistyöntekijät menivät lakkoon. Kansainvälinen naisten päivä 8.3. perustettiin aikoinaan ylistämään naisen sosialistista sankaruutta kaikissa yhteiskunnissa. 

Ajatus yhteisestä naistenpäivästä syntyi naissosialistien II kansainvälisen kongressin aikana Kööpenhaminassa 1910, ja sitä juhlittiin ensimmäisen kerran seuraavana keväänä Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä ja Tanskassa. Pietarissa juhliminen aloitettiin 1913 (alkujaan helmikuun viimeisenä sunnuntaina) ja Suomessa 1914, säännöllisemmin 1920-luvulla. 

Joissain, lähinnä sosialistimaissa, päivä on otettu vuotuiseksi vapaapäiväksi. Näin on esimerkiksi Venäjällä vuodesta 1965 (silloin Neuvostoliitto). 

Alkuvuosikymmeninä naistenpäivää vietettiin tavallisimmin työväentalolla arvokashenkisten iltamien muodossa. Illan juhlapuhujaksi pyrittiin löytämään tunnettu työväenliikkeen nainen. YK:n merkkipäiväksi päivä tuli 1975, jolloin siitä mainittiin esimerkiksi kouluissa. Vähitellen 1980-luvulle tultaessa naistenpäivän vietto laajeni ja monilla paikkakunnilla muutkin naisjärjestöt, ylioppilaskunnat tai muut yhteisöt ottivat sen ohjelmaansa ja päivä sai sosialistisen leiman ohella feministisiä vaikutteita.

Ensimmäisiin suomalaisiin almanakkoihin päivä tuli 1990, kaikkiin 1994. Joissain kunnissa päivää liputetaan. Päivän viettoon ei ole kuitenkaan liittynyt meillä erityisempiä rituaaleja, joskin naiset voivat saada läheisiltään kukkia, eikä sitä ole viime vuosina naisjärjestöjen ulkopuolella juuri juhlittu tai huomioitu. Esimerkiksi martat huomioivat nykyisin vain harvoilla paikkakunnilla naistenpäivää. 

Joissain lähteissä on arvioitu, että erityisenä juhlapäivänä naistenpäivä olisikin katoamassa juhlapäiviemme joukosta. Katoaminen ei kuitenkaan ole niin nopeaa, mitä se oli keskikesäksi yritetty suomalaisen kansanvallan päivän kohdalla. Jotkut ovat epäilleet, että päivän voisi pelastaa se, että kauppiaat ja sinkkunaiset kehittävät siitä äitienpäivänvastineen lapsettomille naisille. Karkauspäivä tosin on jo sellainen, mutta sitä juhlitaan vain joka neljäs vuosi.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...