keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Viivakooditarra
Samassa hengessä voisi kysyä tänään, miten ostokset tehtiin supermarketeissa ennen viivakoodeja. Ensimmäisen kerran viivakoodia käytettiin ostosten maksamiseen supermarketeissa 24.6.1974. Julia itse ei muista tapausta, koska maalla ei ollut supermarketteja, mutta olisi hienoa saada sähköpostiin muutamia muistelmia tapahtumasta.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
23.6. Suomen ensimmäinen kirjakauppa
Vuonna lyypekkiläinen Laurentius Jauchius hyväksyttiin Pietari Brahen suosituksella yliopiston kirjakauppiaaksi Turussa ja hän oli näin ollen maamme ensimmäinen kirjakauppias.
Julia ei tiedä, onko libristeillä omaa merikkipäivää, mutta tässä sellainen olisi tyrkyllä. Mainittakoon vielä, että apostoli Johannes on libristien ja kirjailijoiden suojeluspyhimys, vaikka se ei tähän päivään nyt mitenkään liitykään :)
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
21.6. Kesäpäivänseisaus
Vanha kansa uskoi, että ukkonen ennen seisausta ennusti kylmää kesää. Tänä vuonna ukkosti pariinkin kertaa jo kesäkuun alussa, joten kylmä kesä on senkin mukaan tulossa.
Kesäpäivän seisauksen aikaan ei saanut aloittaa mitään pitkää työtä. Se olikin erinomainen asia, sillä Juhannus kolkutteli jo ovella. Vuoteen 1954 saakka Juhannusta vietettiin joka vuosi 24.6.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Juhannusaatto
Juhannusta vietetään 20.-26.6. välille sattuvana lauantaina. Vuoteen 1954 asti kiinteällä paikalla 24.6., vuonna 1955 päivä siirrettiin viikonloppuun.
Juhannus on vanha keskikesän juhla, jota vietetään vuoden valoisimman ajan kunniaksi. Kukoistavan luonnon, kukkien ja tuoreiden lehvien juhla. Kirkko viettää juhannusta kuusi kuukautta ennen Jeesusta syntyneen Johannes Kastajan päivänä.1920-luvulla päivästä tuli myös Suomen lipun päivä, lippua pidetään salossa poikkeuksellisesti perjantai-illasta lauantai-iltaan.
Alunperin juhannus oli juhla Ukko Ylijumalan kunniaksi, josta nykypäivän runsas ryypiskely on kenties lähtöisin: väkevien juomien nauttimisen uskottiin nimittäin auttavan kylvön ja viljan kasvun onnistumista.
Luonnon vehreyttä haluttiin erityisesti korostaa, jonka vuoksi kukkia ja lehviä tuotiin sisälle kaikkiin huoneisiin aina ullakkoa myöten. Pihalle laitettiin koivut molemmin puolin sisäänkäyntiä. Tapa noudatetaan vieläkin ainakin maaseudulla.
Kokonpoltto juhannuksena on alunperin Itä- ja Pohjois-Suomalaisten tapa, joka on levinnyt tehokkaasti myös muualle Suomeen. Länsi-Suomessa kokkoja poltettiin helatorstaina, helluntaina tai pääsiäisenä. Kokon polttaminen oli aikanaan merkittävin aattoillan tapaus. Koko kylän väki saapui paikalle ja kokon äärellä vietettiin aikaa aamuun asti seurustellen, leikkien ja laulaen. Kylillä oli ennen vakituinen kokkopaikka, jonne pitkin alkukesää kerättiin kokkotarpeita.
Juhannus on ollut (ja lienee edelleenkin) lemmenkipeiden neitojen otollisin lemmentaikojen yö. Erilaisia taikoja on tuhansia suosituimpina esimerkiksi alastomana kieriskely ruispellossa, tyynyn alle laitettavat esineet tai kasvit, saunan kiertäminen sekä erilaisiin paikkoihin kurkistelu. Epätoivoisimmille vanhoille piioille (eli noin 20-vuotiaista ylöspäin) tehtiin lemmensaunassa saunomisen lomassa lemmenloitsuja.
Nykyään juhannuksessa yhdistyy vanhat perinteet ja uudet tuulet. Perinteistä ovat säilyneet juhannuskokot, -koivut, -salot sekä -taiat. Usein juhannusta vietetään mökillä järven rannalla, luonnon helmassa saunoen. Juhannuksen viettoon kuuluu usein edelleen myös yletön ryyppääminen. Vaikka juhlinta ei aina perinteisiä latuja kulkisikaan, niin mikä estää festarikansaakaan keräämästä päänsä alle juhannusyöksi muutamia kukkia. Voipi olla, että unelmien prinssi löytyy näinkin.
torstai 18. kesäkuuta 2009
18.6. Kesä-Heikki
Viime vuosina Kesä-Heikki on alkanut saada mediassakin palstatilaa, sillä päivää vietetään mm. pyhiinvaelluksen merkeissä. Valitettavasti Julian kesä kuluu työn merkeissä, joten patikkaretki Köyliöstä Turkuun jää tänäkin vuonna tekemättä.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
17.6. Kansainvälinen aavikoitumisen ja kuivuuden vastaisen toiminnan päivä
Julian kamarissa on jo vuosia, voi melkein sanoa vuosikymmeniä, tunnettu huolta aavikoitumisesta. Viime vuonna Julia teki päätöksen ostaa puita joka kuukausi ja istututtaa niitä Afrikkaan. Tätä kirjottaessa Julialla on 255 puuta. Se olisi jo pieni metsä, jos puut olisi istutettuna samalle aukealle.
Kimmokkeen puiden ostoon Julia sai vihdoin viimein luettuaan vanhasta lehdestä S-ryhmän joskus vuosikymmeniä sitten jonkun ostoskampanjan yhteydessä ostamista puista. Puut kuulemma voivat hyvin Afrikassa. On hienoa ajatella, että joskus myös Julian istuttamat puut ovat suuria ja sitovat maaperää paikalleen estäen tuulia viemästä multaa taivaan tuuliin.
Toinen mieleen jäänyt artikkeli asian tiimoilta kertoi paimenesta, joka Ranskan nummialueella otti aamulla taskuunsa tammenterhoja ja istutti ne päivän aikana maahan. Vähitellen niistä kasvoi metsä.
Jotain pitäisi varmasti tehdä kuivuuden ja aavikoitumisen estämiseksi Espanjassakin, jossa kuivuus on ollut viime vuosina vitsaus joskus pitkiäkin aikoja.
Julia haastaakin tässä kaikki lukijat istuttamaan itse tai ostamaan puun tai useampia jonkun järjestön kautta. Eräs taloustieteilijä sanoi aikoinaan, että kannattaa istuttaa puu, jos haluaa lastenlastensa nauttivan varjosta, toinen kansantaloustieteilijä on sitten sanonut, että istuttamalla porkkanaa, saa lyhyellä tähtäimellä paremman voiton :)
tiistai 16. kesäkuuta 2009
16.6. Bloomsday
Mikä sitten on Bloomsday? Se on vuodesta 1954 vietetty sangen maallinen juhla James Joycen romaanin Odysseus kunniaksi. Odysseus on kuvaus yhdestä päivästä 16.6.1904 Irlannin Dublinissa. Kirjan päähenkilön nimen mukaan nimettyä juhlapäivää vietetään erityisesti Dublinissa vuosittain, mutta muuallakin juhlia on pidetty, myös Suomessa.
Päivän viettoon sopii erinomaisesti kapakkakierrokset ja Joycen tekstien lukeminen ja niistä keskusteleminen. Julia suosittelee kirjan lukemista kaikille. Hieno kirja. Ja jos ei ole tullut aiemmin luettua, niin tänään kirjan voi loistavasti ottaa mukaan terassille. Ellei satu tulemaan tuttuja paikalle, voi aina kaivaa repusta kirjan :)
Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että samaisena päivänä jota Odysseus-kirja kuvaa, sattui Suomessakin historiallisesti harvinainen tapahtuma: Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä.
lauantai 13. kesäkuuta 2009
13.6. Suomalaisen urheilun päivä
Julia kannattaisi kovasti päivän muuttamista liputuspäiväksi. Olisi niin juhlallista katsella Suomen lipun liehumista urheilun kunniaksi ja miettiä samalla, kuinka mukavaa aikoinaan oli, kun Elisabeth Rehnistä tehtiin 13.6.1990 maamme ensimmäinen puolustusministeri.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
12.6. Eskon päivä
Eskon päivä on joka tapauksessa yksi tunnetuimmista nauriinkylvöpäivistä ja luultavasti myös yksi varhaisimmista. Julia on joskus miettinyt kuinka pahasti pielessä omat kylvötyöt ovat olleet, kun Julia on kylvänyt kaikki siemenet maahan samana päivänä kuin sipulitkin eli 15.5. tai sateen sattuessa lähipäivinä myöhemmin. Joka tapauksessa: Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin, väittää kansanperinne. Tänään voi kylvää myös hamppua, jos tarvitsee hyvää, itsetehtyä köyttä.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
9.6. Ahvenanmaan itsehallintopäivä
Koska Julia ei tänäkään vuonna ehdi matkustaa Ahvenanmaalle, on Julian kamarissa varauduttu viettämään tänään Aku Ankan munasta kuoriutumisjuhlaa. Julia onnistui saamaan käsiinsä muutamia ankanmunia, ja suunnitteleekin ankanmunasta tehtyä munakasrullaa illaksi. Töiden jälkeen pitäisi yrittää ehtiä kirjastoon ja katsoa löytyykö kirjaston kokoelmista Viisas Kana Kananen piirroslyhytelokuvaa, jossa Aku Ankka debytoi aikoinaan. Julia epäilee löytymistä, mutta aina kannattaa yrittää.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
8.6. Salomonin päivä
Julian kamarissa ei tätä panna suinkaan pahaksi. Päinvastoin. Otetaan ilolla vastaan. Muutama lämpimämpi päivä voisi mukana olla, jotta pääsee silloin tällöin piknikille.
Mikäli kellään on tarvetta kylvää pellavaa, olisi Salomonin päivä siihenkin sopivainen päivä, mikäli nyt sääntarkkilulta joutaa.
Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit
-
Aloitin Kirja joka maasta -haasteen toteutuksen 2017 tammikuun alkupäivinä, koska olin perin juurin kyllästynyt skandinaavisten dekkareiden...
-
Kirja joka kunnasta haaste on innostanut lukemaan kirjoja muualtakin kuin isoista kaupungeista. Päivittelen tilannetta tämän tästä ja nostel...
Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua
Joulukalenteri 21. luukku 2024
Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...