Dekkariviikon jatkot Italiassa 2026 Toscanan maaseutu

Täydennän sarjaa vielä yhdellä Italiaan sijoittuvalla dekkarisarjalla. Toscanassa oltiinkin jo aiemmin Marco Vichin ja Marco Malvardin seurassa. Erilaista näkökulmaa maakuntaan antaa luostari maailmaan sijoittuva CozyCrime-sarja.

Valentina Morelli on kirjoittanut sarjaa nunnasta, joka ratkoo maalaismiljööseen sijoittuvia rikoksia Toscanan viinialueella. Kuvitteellisen kylän nimi on Santa Catherine, eikä sen sijainti ainakaan minulle ole tarkentunut tämän enempää.

Sarjan nimi on Luostari, murha ja dolce vita (saksaksi Kloster, Mord und Dolce Vita – Schwester Isabella ermittelt). Ensimmäinen kirja oli suomeksi Kuolema keskipäivällä. 

Kirja sarjan päähenkilö on sisar Isabella, joka saa vastuulleen nunnaluostarin tuotteiden myynnin paikallisilla viikko markkinoilla. Myynnissä on erityisesti luostarin oliiviöljysadon tuotteita, muutta ainakin joissain kirjoissa myös tomaattikastiketta. Myyntityön helpottamiseksi Isabella saa käyttöönsä polkupyörän.

Kun rikoksia ilmaantuu, sisar Isabella ratkoo niitä karabinieri Matteo Silvestrin kanssa. Karabinierit ovat Italian poliiseista ne, jotka toimivat maaseudulla, kuten tämän sarjan jossain osassa mainitsin. Silvestri on kylän ainoa poliisi. 

Luostarin abbedissa ei luonnollisestikaan ole ilahtunut Isabellan rikosharrastuksesta, mutta minkäpä sille mahtaa.

Ensimmäisen kirjan ensimmäinen uhri on nunna, jonka piti soittaa vellikellolla nunnat syömään. 

Valentina Morelli (s. 1982), kirjailijanimi on keksitty, eikä oikeaa nimeä ole paljastettu. Kirjoista on suomennettu tällä hetkellä kolme. Saksaksi kirjoja löytyy tätä kirjoittaessa jo 36. Kirjat on kirjoitettu kuuden vuoden aikana, eli kuusi kirjaa vuodessa, mikä voisi viitata myös kirjoittajaryhmään. 

Toisaalta kirjoittaminen ja julkaiseminen ei tarkoita samaa asiaa. Jos on iso pöytälaatikko, se voi olla täynnä melkein valmiita kirjoja. Kustantaja ei ole vahvistanut kirjailijasta mitään tietoja, joten kaikki on mahdollista. Ja toisaalta, mitä väliä, jos sarja myy ilman kirjailijan vahvaa tunnistautumista. Periaatteessa kirjailija voisi olla mistä tahansa saksankielisestä maasta, tai vaikka italialainen joka osaa saksaa hyvin. 

Itse tykkäsin, että sarja oli genressään mukava lukukokemus. Kirjat ovat kevyttä CozyCrimeä. Pääpaino on miljöössä, jos kirjassa on "yhteiskunnallinen sanoma" se on häivytetty niin, ettei se hyppinyt ainakaan minun silmille. Yleensäkin nautin, jos en keksi, mistä ongelmasta kirjailija halusi dekkarinsa tällä kertaa kirjoittaa. Mielestäni dekkarin tehtävä on myös viihdyttää. 

Mutta juu, en suosittele niille, joita ei kiinnosta kuulin skandinaaviset dekkari ja amerikkalaiset kovaksikeitetyt FBI etsivät. 

Kirjat ovat kevyitä eikä turhan paksuja, vain noin 120-150 sivua. 

Romantiikkaakin on mukana, ei tosin nunnan ja karabinieriupseerin välillä. Eikä vaivoiksi asti ainakaan kolmessa ensimmäisessä kirjassa.

Ja totta. Tarkkaavaisempi lukija huomasi, että juurikin edellisestä päivityksessä kerroin, että en ole sinut saksalaisten dekkarin kanssa. Joko tämä oli poikkeus tai sitten kirjailija on todella esimerkiksi Itävallasta. Vaikka eipä sillä ole väliä. Hyvänlaisesti kevyt sarja kevyiden kirjojen ystäville. Seuraava osa voisi ollakin tämän vuoden saksan kielellä lukemani kirja. 

Soffamatka Karstiin

Nyt oli kyllä vaikea paikka matkustaa. Edes soffalla. Kirjoja löytyi kyllä, mutta missä tarkalleen sijaitsee Karsti? Karsti on vuoristo Balkanilla. Karsitksi kutsutaan aluetta joka sijaitsee nykyisin Koilis-Italian ja Lounais-Slovenian alueella. 

Karsti on myös yleisnimitys maaperälle, jossa liukenevat kivilaadut kuten kalkkikivet rapautuvat veden vaikutuksest niin, että niihin alkaa esimerkiksi tulla selkeitä juonteita, jotka saavat kivipinnat näyttämään kuin epämääräisen muotoisten laattojen peittämältä laatoitukselta, missä laattojen välinen laasti on kulunut pois. 

Rapautumisen edetessä urista voi muodostua järviä myös maan alle. Rapautua voi myös muilla tavoin. Nimitys tälle maaperätyypille on peräisin Välimeren tältä alueelta. 

Karsti alueita on lähes koko maapallolla. Suomessa niitä ei ole isoja alueita. Isoimmat lienee Lohjan kalkkikivialueella. Esiintymiä on vähän, koska maaperämme on pääosin graniittia. Kovat kivilaadut ei juuri liukene. 

Kartasta katsoen näyttäisi, että vähiten karstia esiintyy Etelä-Amerikassa, eniten ehkä Kauriin kääntöpiiri tuntumassa Kiinassa. 

Luin hiljattain uudestaan slovenialaisen, nuorena kuolleen runoilijan Srecko Kosovelin  (1904-1926) runokirjan Punainen raketti : valitut runot. 

Kirjan on ansiokkaasti kääntänyt Kari Klemelä 2010. Kirjoissa minulle on tärkeintä tarinat, joten harvoin innostunu sanojen valinnasta tai järjestyksestä niin paljon, että tunnen tarvetta mainita kääntäjää. Nyt sellainen tarve tuli. 

Kosovelin kuolemasta tuli sata vuotta 26.5.26, mutta runoissa on edelleen tenhovoimaa. Ainakin minua ne puhuttelivat. Valitsin kuvaan syksyisen runon, koska kohta se on taas käsillä. Syksy. Kesäpäivän seisaushan oli eilen ja nyt mennään syksyä kohti. 

Kosovel oli slovenialainen, mutta nykyisestä Italian rajasta on Sezanaan matkaa vain pari kilometriä. 

Kisovelin syntymäpaikka liitettiin vuonna 1920 se Italiaan ja toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviaan, nyttemmin Sloveniaan. 

Viimeaikoina olen lukenut ja ratkonut geomysteereitä paljon Euroopan maista ja jollain tapaa hämmästynyt siitä, kuinka monesti rajoja on siirrelty. 

Sezanan kanssa siirtely tapahtui melkolailla kiivaaseen tahtiin. Kosovelkin ehti asua kahdessa eri maassa, vaikka eli vain lyhyen elämän. 

Lukisin mieluusti Kosovelia enemmänkin. Lyhyestä elämästä huolimatta, hän ehti kirjoittaa noin 500 runoa ja toisen saman verran luonnoksia, jotka eivät ehtineet valmiiksi. Melkein kaikki julkaisukelpoiset runot ja teksit on julkaistu viimeistään Kosovelin 100 vuotisjuhliin mennessä. Näistä suomeksi on käännetty tällä hetkellä vain tämä runokirja. 

Toinen kuuluisa slovenualainen alueen kirjailija oli Boris Pahor (1913-1922), jonka pääteos Nekropoli (1967) perustuu hänen kokemuksiinsa keskitysleireillä. Kirja on suomennettu vasta 20 vuotta sitten, joten en vielä ole "ehtinyt" lukea sitä. Ehkä se on tämän vuoden keskityskeirikirjani. Pahoilta ei käsittääkseni ole suomennettu muita kirjoja. 

Karstin alueen isoin kaupunki, Italian Trieste kuului Kosovelin syntymän aikaan Itävalta-Unkarin rannikkoon. Se oli aikanaan Habsburgien valtakunnan tärkein satama. Kun Wienistä tai Prahasta haluttiin merelle, mentiin Triesteen. Kaupunki oli Itävalta-Unkarin "ikkuna Välimerelle". Siksi se kuuluu yhä vahvasti saksankieliseen kulttuuriseen muistoon. 

Triesten alue on aikojen saatossa kiinnostanut saksalaisia samoin kuin Tanger ranskalaisia ja Istanbul tai Intia brittejä. Alueella on riittävästi tuttuutta mutta kuitenkin vähän seikkailua. 

Triestessä on asunut pitkään saksalainen dekkarikirjailija Veit Heinchen, joka kirjoittaa asuinalueelle sijoittuvia dekkareita, kuten teki aiemmin Donna Leon Venetsiassa. 

Olen lukenut Heinchenin kirjoista Kullekin suo kuolemansa ja Karstin kuolleet.

Mikään kirjojensa fani minusta ei tullut, mutta eurooppalaisista dekkareista vähiten minua ylleensäkin kiinnostaa saksalaiset dekkarit, vaikka televisiosta katson mielelläni saksalaisia dekkarisarjoja. Ihmismieli on kummallinen tässäkin asiassa. 

Kullekin suo kuolemansa -kirjan nimi on peräisin Rainer Maria Rilken runosta 

"Oi Herra, kullekin suo kuolemansa se joka kypsyy hänen ruumiistansa,kaipuustansa, hellyydestään, hädästään.” 

Rilke vastusti ajatusta tasapaksusta, massatuotetusta kuolemasta, joita kohdataan nykyisin sairaalan anonyymeissä sängyissä. Hän uskoi, että kuolema kantaa mukanaan koko eletyn elämän merkitystä, ja siksi kuolemankin pitäisi olla yksilöllisempi. Kuolema ei ole vain loppu, vaan elämän huipentuma. Rilkekin vietti aikaansa tuolla alueella. 

Heinichen ei kyllä oikeastaan kirjoita pelkästään murhista vaan Euroopan rajasta. Ensimmäisessä kirjassa eletään vuotta 1999, jolloin Jugoslavian hajoaminen oli vielä tuoreehko asia. 

Karsti ja Trieste ovat alueita, joissa latina, germaani ja slaavi kohtaavat. Siksi samoja maisemia ovat kuvanneet niin saksalaiset, italialaiset kuin sloveenitkin kirjailijat yli sadan vuoden ajan. Murhajuonet vanhenevat, mutta rajaseudun identiteettikysymykset eivät.

Triestestä kotoisin on myös Italo Svevo (1861-1928), jonka kirjan Zenon tunnustuksia olen joskus lukenut. Kirja itsessään oli hyvä, mutta kansi aika surkea, aikansa lapsi. 

Kirjassa Zeno Cosini kirjoittaa psykiatrinsa kehotuksesta elämäkertansa. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua ennen psykoanalyysiin harkintaa. 

"Elämä ei ole rumaa eikä kaunista, mutta kyllä omaperäistä."

Cosini lopettaa psykoanalyysinsä ja kostoksi psykiatri julkaisee elämäkerran. 

Svevo sai kirjan idean käännettyään Sigmund Freudin Unien tulkinnan italiaksi. Zenon tunnustusten lisäksi Svevolta on suomennettu kolme kirjaa 20:sta. 

Karstin alueen kirjailijoista ei kuulemma kannata unohtaa myöskään Claudio Magrista. En ole aiemmin kuullutkaan koko miehestä, mutta tätä kirjoittaessani huomasin, että ainakin alueesta kertova Toinen meri täytyy lukea. Magrisin tunnetuimmat kirjat lienevät Tonava ja Mikrokosmoksia. 

Dekkariviikon jatkot Italiassa 2026 Karsti

Kolmas dekkariviikon jatko-osa sijoittuu Karstiin (italiaksi Corso). Se on kalkkikivistä ja luolistaan tunnettu koilisitalialainen alue, josta osa kuuluu nykyisin Italiaan, osa Sloveniaan. Sen isoin kaupunki on Trieste. Alueen kulttuurissa sekoittuu italialaisuus, slaavilaisuus ja saksalaisuus ja se on kuulunut aiemmin Itävalta-Unkariin. 

Karstiin alueen rikoksista kirjoittaa saksalaissyntyinen Veit Heinchen. Hänen kirjasarjansa komisario Proteo Laurenti asuu Triestessä. Sarjan ensimmäinen osa on Kullekin suo kuolemansa. Muita suomennettuja on Karstin kuolleet ja Kuolema odotuslistalla. 

Heinchenia voi verrata Donna Leonin siinä, että molemmat ovat muuttaneet Italiaan ja kirjoittavat dekkareita kotiseudustaan. Molempien kirjailijoiden etsivät rakastavat ruokaa...

... Itselleni saksalaiset dekkarit eivät ole olleet suosikkeja. Monet niistä tykkäävät, mutta vain Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava, on saanut minulta täydet pisteet. Niinpä en ollut yllättynyt, kun en tähänkään sarjaan innostunut, vaikka sen seurassa viihdyinkin. 

Sarjan kolmas suomennettu kirja on vielä lukematta, ja olen ajatellut että täytynee antaa sarjalle uusi mahdollisuus. Nyt, kun olen tutustunut alueeseen enemmän, voisin lukea kaikki kolme kerralla. Vaikka tarinat eivät imaisseet minua mukaansa, alueen omaperäisyys imaisi. 

Kirjasarjan yksi keskeinen asia on itse alue. Italiasta kulttuurinsa puolesta eroava Balkan ei ole jossain "kaukana", vaan käytännössä lyhyen veneilymatkan päässä. Se tekee alueen rikoksista eri tavalla kiinnostavia. 

Vaikka Laurentin tutkimukset eivät nousseet omiksi suosikeikseni, kirjojen vahvuus on niiden miljöössä. Heinichen näyttää Italian, joka ei muistuta postikorttia vaan Euroopan rajaseutua, jossa Balkan, Keski-Eurooppa ja Välimeri kohtaavat. Triesten ympäristön karstimaa, historian kerrostumat ja monikielinen kulttuuri jäivät kirjoista paremmin mieleeni kuin itse rikosjuonet.

Muualta Italiasta ei voisi kirjoittaa samanlaisia tarinoita, joissa kohtaa useamman valtion historia sekä rajan (salaa) ylittämisen vaivattomuus. Tosin nykyteknologialla se salaa ylittäminenkin lienee haastavampaa kuin 27 vuotta sitten, mistä ajasta ensimmäinen kirja kertoo. 

Trieste on omanlaisensa. Jos barilainen tai venetsialainen etsivä kohtaa salakuljetusta tai vaikka rajat ylittävää elinkauppaa, heidän pitää puksutella veneellä pidempi tovi meren toiselle puolen. 

Triestessä Slovenia Koperiin lyhyimatka on 12-15 km. Siihen menee merikelpoisella moottoriveneellä 20 solmun nopeudella 20-25 minuuttia. Venetsiasta Kroatian Porečiin on matkaa likimain 100 km, ja aikaa kuluu samalla nopeudella 2 h 40 minuuttia. Barista Albanian pääkaupungin lähelle Durrësiin on matkaa 220 km, ja aikaa kuluu samalla nopeudella jo 6 tuntia. (Vertailun vuoksi matka Vaasasta Uumajaan on noin 80 km eli noin 2 h 10 minuuttia. Nopeammilla veneillä matka tietty taittuu nopeammin.)

Rex Stoutin Mustan vuoren varjossa - kirjassa Nero Wolfe ja Archie Goodwin matkustavat vastaavalla kalastajapaatilla jostain Bari tienoilta (suhteellinen käsite, en tarkastanut tätä kirjoittaessani) Montenegroon. Aikaa kuluu lähes koko yö, mutta kuljettaja ehti kuitenkin yön turvin takaisin omille aluevesille aamukalaan.

Kullekin suo kuolemansa -kirja alkaa luksusjahdista joka ajautuu rantaan miehittämättömän. On kuuma kesä. Tapaus johdattaa komisario Proteo Laurentin tutkimaan vanhaa epäiltyä murhaa, prostituutiota, ihmiskauppaa ja korruptiota. 

Taustalla vaikuttavat Balkanin sotien jälkimainingit ja järjestäytynyt rikollisuus. Laurenti joutuu pohtimaan myös omaa perhe-elämäänsä. 

Nyt on juhla ja juhannusilta

En muista mistä olen kuullut ensi kertaa termin käenkukuntayöt. Liitän sanan juhannukseen, mutta kukkuuuuhan käki aiemminkin, jo toukokuussa. Tässä muutama vinkki juhannuslukemiseksi.

Hyvää juhannusta!

Toiset 20 yötöntä yötä. Suomalaiset dekkarikirjailijat ovat jälleen koonneet kirjan ilahduttamaan dekkarien ystäviä juhannuksena. Mutta sopii tämä luettavaksi koska vaan. 

Lisa Areklew Juhannusmurhat. Tarina alkaa Estonian uppoamisesta 1994. Nykyajassa eletään vuotta 2019. Kirjassa limittyy monien nykykirjojen tapaan useampi aikakausi. 

Laura Arikka Synkeä juhannus. Kirja aloittaa Kuolema Farlaxissa -sarjan. Tapahtumapaikkana on Farlaxin, suomeksi Vaarlahden saaristokunta, Lounais-Suomessa. Vivi Lönin suunnittelema poliisiasema oli ennen täynnä poliiseja, nykyjään siellä on muutaman poliisin lisäksi joukko käsityöalan ammattilaisia. Synkeäksihän vetäjää tämäkin juhannus.

Kerstin Eglundin Tapahtui veden äärellä -dekkarin murhat tapahtuu 1970-luvun Pohjois-Ruotsissa. Opettaja aloittaa tyttärensä kanssa uutta elämää tunturiseudulla asuvan miehen luona Svartvetetin tienoilla. Opettaja löytää kaksi telttailijaa murhattuna. Murhat ratkeavat 18 vuotta myöhemmin. Kirja on julkaistu ruotsiksi 1993, ja on aikalaisekseen paksu rai sitten luin itse silloin vain ohuita kirjoja. Kirjasta on tehty tv-sarja ja kirja palkittiin vuoden pohjoismaalaisena kirjana.

Samuel Karlsson: Kirkkosaaren murhat. Jessica Jackson -sarjan viides osa. 

"Kuvaustiimi matkaa Västervikin edustalla sijaitsevalle pienelle saarelle, missä on hylätty vanha kirkko. Juhannuspyhien aikana on tarkoitus kuvata aaveita ja spiritistinen istunto. Juhannuksen jälkeen kirkosta löytyy kuolleina Kuvaustiimi jäseniä."  (Takakansiteksti).

Dekkariviikon jatkot Italiassa 2026 Sardinia

Toinen dekkariviikon jälkeinen bonuspäivä tuli vietettyä Sardiniassa. Se on iso saari Välimeressä lähellä Ranskalle kuuluvaa Korsikaa, ei kylläkään ihan yhtä iso, kuin Sisilia, mutta joka tapauksessa Välimeren toiseksi isoin saari heti Sisilian jälkeen. 

Brittiläisen Michael Dibdinin (1947-2007)toinen dekkari on Sardiniaan sijoittuva Verikosto. Dibdin opetti englantia neljä vuotta Perugian yliopistossa, minä aikana tutustui italialaiseen elämään. Sopimusta ei uusittu, ja hän palasi Englantiin, jäi työttömäksi ja alkoi kirjoittaa kirjoja. 

Olen lukenut suurimman osan sarjan kahdeksasta suomennetuista kirjoista. Niiden tapahtumapaikka vaihtelee kirjan mukaan, joten uusista paikoista innostuva pääse sarjan kanssa Italian ympärimatkalle. 

Ensimmäinen kirja, Rottakuningas sijoittuu Umbriaan, kolmas kirja Salaseura Roomaan ja Vatikaanissakin käydään, Kuollut laguuni Venetsiaan, Cosi fan tutti... niin tekevät kaikki Napoliin, Loppusilaus Keski-Italiaan, Verisade Sisiliaan, ja viimeinen suomennettu kirja, missä Zen pakoilee henkensä edestä, Ja sitten kuolet alkaa Toscanasta. Suomentamatta on kolme uusinta kirjaa, joiden kohteena on Pohjois-Italian Alppialue ja Etelä-Tiroli, Bologna sekä Calabria. Eli lähinnä vain Kaakkois-Viroon ja Luoteis-Italia jää vaille omaa kirjaa. Muita Dibdinin kirjoja löytyy englanniksi seitsemän. 

Kirjasarjan päähenkilö on Venetsiassa syntynyt Aurelio Zen, keski-ikäinen, eronnut mies, joka eroamisensa jälkeen on ottanut äitinsä ja tämän taloudenhoitajan luoksensa asumaan Rooman keskustan tuntumaan. 

Zen on työskennellyt sekä tavallisena poliisina, että halintohommissa. Zen on älykäs, vähän kyyninen eikä pidä yhteiskunnan huono musta asioista kuten korruptiosta, byrokratiasta tai hyvävelisysteemeistä, mutta toisaalta hän on virkamies, joka toteuttaa ylhäältä tulleita käskyjä, jos on pakko. 

Kirjoissa eletään 1980-1990-lukua. Italia oli tuolloin luultavasti nykyistä korrruptuneimpi maa ja isoimat mafiaoikeudenkäynnit olivat vasta alkusuoralla. Elettiin nousukautta ennen lamaa. Pörssikurssit nousivat ja vanhan rahan sukujen rinnalle alkoi tulla uusrikkaita. Ensimmäisillä jupeilla saattoi olla jo mukana raahattava puhelin (vanhemmat kannettavat eivät olleet taskupuhelimia, Suomessa NMT puhelimet 1981-2000-luvun alkupuolelle, Italian vastaava TACS-verkko aloitti 1990 juuri ennen Italian jalkapallon MM kisoja, ja sielläkin käytössä pääosin Nokiaa, joskaan sama puhelin ei käynyt meillä ja siellä. Italiassa oli tuota ennen käytössä oli vain luksusautoihin sijoitettu autopuhelin, jonka käyttö oli kallista). 

Verikostossa Zen komennetaan asemapaikastaan Roomasta Sardiniaan tutkimaan epärehellisen liikemiehen lomapaikassa tapahtunutta joukkomurhaa. Joidenkin mukaan aiemmin on saatu kiinni väärä ihminen, tärkeän poliitikon lähipiiriläinen. Totuus ei ehkä ole se mitä haetaan, vaan toisenlaiseen tarinaan sopivat johtolangat ehkä riittäisi.

Lomapaikka ei ole Sardinian suosituilla rannoilla, minne rikkaat lomailijat yleensä päätyvät, kuten myös erään tuttavani puolison isännöimä puurjehdusporukka. Hyvin eristetty ja sekä manuaalisesti leijonilla, että sähköisesti elektronisine hälytysjärjestelmineen suojattu kartano sijaitsee syvällä maaseudulla, jonne sivullisten ei ole helppo päästä, mutta niin vain on päässyt käymään. Hyvän suojauksen vuoksi kirjaa voidaan pitää myös eräänlaisena lukitun huoneen mysteerinä. 

Kuten melkein kaikki muutkin italialaiset etsivät, myöscZen pitää ruuasta, ja hyviä sapuskoita mainitaankin joka kirjassa. Nyt on sen verran aikaa tämän kirjan lukemisesta, että en muista syötiinkö tässä kirjassa simpukoita. Kaverini purjehdusseurueessa yksi halusi syödä niitä sydämensä kyllyydestä myös retken viimeisenä iltana ennen Suomeen paluuta. Hän sai niistä ruokamyrkytyksen ja oli heikossa hapessa jo kotimatkalla ja sairaalassa pitkän aikaa. Kaveri ei sen jälkeen suostunut syömään simpukoita. Itse söin sittemmin Roomassa kerran simpukkarisottoa, kun mitään muuta vehnätön tä ei ollut ravintolassa tarjolla. Selvisin ongelmitta, ja se on ollut ainoa kerta, jolloin simpukat on maistuneet hyvältä. 

Itselleni Sardinia on tähän mennessä jäänyt vain tähän kirjaan. 

Dekkariviikon jatkot Italiassa 2026 Pisan tienoilla

Dekkariviikosta minulla oli etukäteen visio, seitsemästä kirjailijasta. Kun ei tullut merkittyä kirjailijoita kalenteriin, huomasin, että muutama itselleni tärkeä kirjailija jäi varastoon. Joinain vuosina Dekkariviikon sijaan on ollut kaksikin viikkoa, joten muutama jatkopäivä tuskin haittaa. Kun kerran aletaan tehdä sarjaa, tehdään sarjaa 🙂 

Suunnataan ensin Toscanan maaseudulle, lähelle Pisaa, kuvitteelliseen Pinetan rantakylään. Siellä meitä odottaa Bar Lume. 

Marco Malvaldi Viiden korttipeli on Bar Lumen murhat -sarjan ensimmäinen osa. Murhia ratkoo äreähkö baarin omistaja Massimo, joka on aiemmin toiminut matemaatikkona. 

Matemaattisesta hahmotuskyvystä onkin rikosten ratkaisussa hyötyä. Sillä vaikka Massimo yrittää olla ratkomasta murhaa, hän ei vältä kylä ukkojen juoruilun kuulemista ja aivot alkavat yhdistellä asioita. Hyvä niin, sillä paikallinen komisario Fosco tarvitsee todellakin apuja.

Kirjailija itse on koulutukseltaan kemisti. 

Kirjassa selvitellään roskalaatikosta löytyneen naisen murhaa. Kirja on siinä mielessä Agatha Christien kirjojen tyylinen, että kirjan keskiössä ei ole verimäärän esittely eikä myöskään tarvitse pelätä joutumasta pohtimaan sadistisen tappajan mietelmiä. Murha on jo tapahtunut ja sitä pohditaan enemmänkin tyylillä: annetaan pienten harmaiden aivosolujen työskennellä ikäänkuin vahingossa omin voimin. 

Kirjan tekstistä tulee jostain syystä positiivisella tavalla Kempeleelle sijoittuva Jarmo Stoorin Motelli-kirja. Siis kerronta ei ollut ihan samalla tavoin tajunnanvirtaa, mutta teksti silti ilotulitusta. Myös Antti Tuomaisella on vastaavan oloinen ote. 

Kirjasta on sanottu sen olevan vuoden hilpein dekkari. Huumoriltaan sitä on verrattu Isä Camillo -kirjoihin. 

Tässä katkelma Bar Lumen baarimestarin aamusta:

"Herätyskello. Onko tuo herätyskello? Mitä vittua. Hyvä, minä nousen nyt. Tarvitsen tohvelit. Missä tohvelit ovat? Tohveli-kullaaaat... No, olkoon. Jeesus Maria miltä minun suussani maistuu, ihan kuin olisin syönyt kilon pölyä. Nyt kahvia. Onneksi kahvi sentään on olemassa. Kukahan se briljantti tyyppi on ollut, joka keksi kahvin? Sen on täytynyt olla sukua sille nerolle, joka keksi sängyn. Nobel-palkinto kummallekin, eikä millekään Dario Fo'lle. Heille, ja lisäksi sille joka keksi Nutellan. Ja patsas kirkkoon, San Gasparen patsaan tilalle."

Jostain syystä Bar Lumesta tuli mieleeni sisilialainen, Kummisetä-elokuvista tuttu Bar Vitelli, vaikka sen sisustus onkin seinän täydeltä elokuva-aiheisia julisteita ja julkisten valokuvia sekä muutoin melkolailla nostalgiasta keittiöhistoriaa sisältävä. 

Kuvassa sisilialaisen baarin terassi ja pullonkorkeista tehdyt ovi verhot. 

Tuohon on helppo kuvitella vanhoja miehiä pelaamassa baccamonia tai korttia ja juomaan espressoa tai grappaa, lukemaan sanomalehden vaaleanpunaisilta sivuilta jalkapallotuloksia ja keskustelemaan niistä kiivaasti, mikä sopiikin hyvin tälle kesäkuulle, kun menossa on jalkapallon MM-kisat... Tai miksipäs ei myös naisia virkkaamaan pitsiä pienestä langasta. 

Itse joimme cappuccinoa (juu, iltapäivällä... mutta oli "pakko" sillä sitä mainostettiin Italian parhaaksi, ja hyvää se olikin) ja kauan sitten eläkeiän ohittaneen mama Marian tekemää sitruunagranitaa (se vasta hyvää olikin). Vuosi oli 2004.

Samalla katselimme kuinka teiden kulmauksessa olevaa baaritaloa ohitti elämäni korkein ja kiikkerimmän näköinen heinäpaalikuorma, joka oli kyllä jotenkin sidottu, mutta mielestämme pysyi kasassa ja pystyssä enemmänkin ihmeen kaupalla kuin sitomisen ansiosta. 

Se oli kuin näytelmä, jonka voisi kuvitella yhtä hyvin tilatuksi turistihuviksi samalla tavoin kuin kodat ja porot etelälappilaisten hotellien pihapiirissä. Juuri sellaista maaseudun baarien nurkilla tapahtuvaa arkielämää, joka jää myös turistien mieleen. Sopisi se Toscanaankin Bar Lumen kulmille. 

Ensimmäinen Bar Lume kirja ilmestyi italiaksi 2007 ja suomeksi 2014. Tällä hetkellä niitä on julkaistu 10 + neljä novellikokoelmaa. Kirjailijalta on ilmestynyt muissa teoksissa lukuisia tarinoita Massimon elämästä. Suomennettu kirjoista on vain tämä ja sarjan toinen osa Kolmen kortin temppu. 

Sarja on sen verran hyvä, että harkitsen seuraavien osien kuuntelua italiaksi, jostain pitäisi italiankin kuuntelu aloittaa nyt, kun olen harrastanut 9 kuukautta englannin kielikylpyjä päivittäin. 

Lisäksi on 11 muuta romaania, esseitä ja tarinoita. 

Dekkariviikko Italiassa 2026 sunnuntai Amalfi

Dekkariviikko on loppusuoralla. Päätän viikon Amalfille, sillä Amalfin rannikko on se osa Italiaa, jonne unohdin sydämeni 2000-luvun alkupuolella. 

Päivän kirja on Anders ja Anette de la Motten Vehkeilyä Amalfin rannikolla, joka on Lomaparatiisi murhat -sarjan toinen osa. Ensimmäisen kirjan tapahtumapaikkana oli Capri.

Lomaparatiisi Murhat sarjan toisessa osassa ollaan Amalfin rannikolla. Majoituspaikkana on hotelli lähellä Amalfia. 

Itse rakastuin Amalfiin 2005 lokakuussa, jolloin kävin siellä kahdesti bussilla ja 2007 jolloin kävimme siellä laivaristeilyllä. 

Kirjassa yksityisellä lomaretkellä osallistuu suklaakonvehdeistaan tunnettu ruotsalainen yrittäjä perheineen ja läheisineen. Mukana myös johtajan tytär äiteineen, joka on yrittäjän entinen vaimo. 

Sarjan päähenkilöinä on ruotsalainen leski, opettaja Hugo ja italialainen matkatoimistoyrittäjä Lara. Hugo on Caprin matkan jälkeen jäänyt auttamaan Laraa, jonka bussikuski on estynyt työtehtävistä. 

Hugolla on korkeanpaikan kammo, ja tunsin kauhunsekaista myötätuntoa jo kun kirjassa lähdettiin Napolin lentokentältä. Kuunaan en lähtisi ajamaan autoa, en isoa enkä pientä, Amalfin rannikko teitä, vaikka minulla ei edes ole korkeanpaikan kammoa. 

Kelpo Cozy Crime dekkarin ohella kirja tarjoaa ihastuttavia matkailuvinkkejä tai kuten minun tapauksessani, ihania muisteluhetkiä menneiltä matkoilta. 

"Hugo kääntyi katsomaan loittonevaa kaupunkia. Amalfi oli jos mahdollista mereltä entistäkin kauniimpi, koska sieltä näki kaikki rinteitä koristavat värikkäät talot." 

Totta. Amalfi on kaunis mereltä. Olen itsekin käynyt ihailemassa sitä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kävimme ryhmän kanssa vähän kirjan kuvailema kaltaisella veneajelulla, toisella kertaa kävimme Amalfissa Sorrennosta vuorolaivalla. Se oli lokakuussakin hermoja säästävämpi vaihtoehto, kuin tupaten täynnä oleva paikallisbussi, joista ensimmäiseen emme Amalfin päässä edes mahtuneet sisälle ja toisessa vaihtoehdossa, illan viimeisessä, olimme kuin sillit suolassa, vaikka saimmekin istuinpaikat. 

Ensimmäisellä Amalfin reissulla olimme ryhmä matkalla, ja kävimme opastuskierroksella duomosta. Kirjan opas näyttää olleet pikkutarkempi kuin omani, mutta kirjan ryhmä olikin paljon pienempi... Ja luultavasti maksoi enemmän kuin iso ryhmämme yhteensä. 

Duomon kuuluisin nähtävyys on kaupungin suojeluspyhimyksen, Jeesuksen opetuslapsi Andreaksen pronssinen patsas ja reliikki. Mutta on kirkko muutenkin kaunis. 

Pyhän Andrean patsaan (veistänyt 1604 Michelangelo Naccherino) molemmilla puolilla on vaaleat marmoripatsaat, jotka kuvaavat Pyhää Stefanusta ja Pyhää Laurentiusta (veistänyt Pietro Bernini). 

Yksi alueen kuuluisuuksista on myös kirjassakin syöty torta al limone, sitruunapiiras, josta itsellenikin jäi hyvät muistot sillä pystyin vielä tuolloin syömään sekä vehnää että lisättyä sokeria. 

Kirja sopii erinomaisesti matkailusta kiinnostuneille dekkarifaneille. Vaikka kirjailijat ovat ruotsalaisia, mitään skandinaavista dekkariotetta tältä ei tarvitse odottaa.

Itse sanoisin, että tämä on todellakin oikeaa kevyttä kesälukemista, vaikka lukeminen onnisuu yhtä hyvin talven räntäsadepäivänä lomasta unelmoidessa. 

"Kevyttä kesälukemista" on itselleni sisäpiirin vitsi vuosien takaa. Bongasimme kaverin kanssa Suomi24-ryhmässä kauan sitten pyynnön suositella kevyttä lukemista tyyliin Tuhat loistavaa aurinkoa. Itse olimme juuri lukeneet kirjan ja itkeneet kirjan surullisuutta vuolaasti.