Viime vuonna luin eurooppalaisia runoja. Vuonna 2021 luin kaikki Euroopan maat läpi, vuotta myöhemmin luin lukuisia kirjoja Ukrainasta ja koko Euroopan lukeminen jäi kesken. Nyt tuntuu siltä, että olisi taas kiva yrittää lukea kaikki Euroopan maat tämän vuoden aikana. Katsotaan onnistunko.
Määrittelen haasteeni niin, että kirjan pitää kertoa siitä maasta, ei väliä, kuka kirjan on kirjoittanut, mutta kuten koko maailma haasteessakin, pyrin siihen, että kirjailija olisi asunut tai lomaillut usein kyseisessä maassa, jolloin hän oikeasti tietää maan kulttuurista. Listalle kirjaan ensimmäisen lukemani kirjan.
- Islanti Gunnlaugr Käärmekielen saaga ja muita lyhytsaagoja. Neljä saagaa likimain 1100-luvulta.
- Italia Luigi Pirandello Mennyttä miestä. Nobel-palkitun kirjailijan kirjoittama tarina miehestä, joka kuoli kolme kertaa. Kirjan lopussa kerrotaan, että jollekin oli käynyt lähes samoin kuin kirjan päähenkilölle, joten totuus on vähintään yhtä ihmeellistä kuin totuus.
- Norja Aslak Nore Pohjoisen perintö. Toinen osa sarjaa. Ensimmäinen innosti minua enemmän.
- Portugali Anu Patrakka Arvoton. Ensimmäinen osa uutta sarjaa. Kirjassa mukana myös suomalainen, Portugalissa asuva työläinen.
- Ruotsi Jenny Rogneby Kortit on jaettu Leona 1. Ei minun genreäni, mutta nimi innosti.
- Suomi Hannele Pokka Sau-Herra. Todella mielenkiintoinen elämäkerta miehestä, jolla oli kotiseuturakkautta runsain mitoin (vaimo parka).
- Venäjä Reima Mäkinen Mantsuria Mannerheimin tulikaste sotapäiväkirjan sarjakuvasovitus. Mielenkiintoinen neljän kuukauden pätkä Mannerheimin elämästä Venäjän itärajalla sodasssa Japania vastaan 1904-1905.
- Yhdistynyt kuningaskunta Elizabeth Taylor Hyvien ihmisten hotelli. Kivasti koottu kertomus eläkeläisten elämästä hotellissa.
Alankomaat
Albania
Andorra
Armenia
Azerbaidžan
Belgia
Bosnia ja Hertsegovina
Bulgaria
Espanja
Georgia
Irlanti
Itävalta
Kazakstan
Kosovo
Kreikka
Kroatia
Kypros
Latvia
Liechtenstein
Liettua
Luxemburg
Malta
Moldova
Monaco
Montenegro
Pohjois-Makedonia
Puola
Ranska
Romania
Saksa
San Marino
Serbia
Slovakia
Slovenia
Sveitsi
Tanska
Tšekki
Turkki
Ukraina
Unkari
Valko-Venäjä
Vatikaanivaltio
Viro
Thanks for challenge, RoseCityReader :) Nice to be in again.