Ensimmäinen lukemani Matti Hälli -teos oli siis Lepakon arvoitus. Jotkut dekkarit pulpahtelee mieleeni tämän tästä ja Lepakon arvoitus on yksi niistä.
Milloin tunnen tunnelman, kun vene saapuu laituriin ja kipparin mukanaan tuomalla vieraalla on edessä tutustuminen uusiin ihmisiin. Milloin kuulen pianomusiikin, joka tulee huvilan ikkunasta puutarhaan. Muistan kuunnelleeni kappaletta YouTubesta, mutta en enää muista mitä se oli. Tykkäsin joka tapauksessa.
Hassua, että kun etsimällä etsii uutta kivaa klassista musiikkia, ei löydä mitään, mutta kun lukee siitä kirjasta, niin jopas on hyviä biisejä. Lisäilen ne kyllä soittolistaani, mutta 2,5 vuoden taakse ei voi muistaa, mistä tykkäsin juuri tiettynä iltana.
Lepakkoarvoitus oli Matti Hällin (1913-1988) ensimmäinen romaani ja se ilmestyi 1939. Muut tässä mainitut romaanit ovat sota-ajan tuotantoa, eli kirjoitusuran alkupäästä
Ihastuin Suopursu kukkii -kirjan tekstiin niin, että tilasin kirjastosta pari Hälliä lisää. Ehkä se oli myös Hällin kieli, joka jäi mieltäni kiehtomaan Lepakon arvoituksen luettuani.
Suopursu kukkii kirjan Kirsti laukoo totuuksia
"Puoli lasia rommia ei saa tehdä miestä tunteelliseksi."
"Ihmisen ei pidä pakottaa itseään mihinkään, ellei siitä ole hänelle hyötyä. Ei voi aina unohtaa. Joskus täytyy käydä tilille itsensä edessä. Ehkä sinun on pakko tehdä niin. Sinun täytyy odottaa, vaikka et tiedä mitä tapahtuu."
Elokuvakin kannattaa katsoa.
Syksyn tullen tilasin lähikirjastoon kaksi Hällin dekkaria. Sattumalta löysin molemmat yksistä kansista kotoa melkein heti kirjastossa käynnin jälkeen. Sattuma on todellakin mahdollista, sillä tsundokutan hyvin mielelläni ihan joka huoneessa.
Ilmeisesti olen ostanut kirjan 2021, kun ihastuin Lepakkoarvoitukseen.
Koska kirjat löytyivät itseltäkin, ehdin lukea vain Murha meren rannalla -kirjan. Yliopistokirjaa säästele myöhemmäksi.
Kirjan tapahtumapaikka on esittelyn mukaan komea kesäkartano. Mielessäni kuvittelin Luvian Krikutillin, koska se taitaa olla ainoita kesäkartanoita, joissa olen itse käynyt. Krikutilli on viime vuosina kunnostettu juhlakäyttöön, kuten monia muitakin vanhoja taloja.
Loppujen lopuksi kesäkartano oli kirjassa vain normaalia prameampi huvila. Vuosikymmenet on ehkä unhoituttaneet kesäkartano-termin, mutta muuten tykkäsin tarinasta. Mahdollisia rikollisia oli vähän ja vaikka ohuessa kirjassa ei päästä kovin pikkutarkkoihin ihmisten ja ympäristön kuvailuihin, niin sekin oli ainakin minulle kyllin toimivaa.
Hieman eri mieltä lienee ollut kirjan aiempi omistaja, joka on lisännyt etsivä Salon esittelyn kohdalle omia huomioitaan. Hällin muka Salo oli:
"pitkä, vahvatekoinen mies ja miellyttävine kasvoineen sangen vaarattoman näköinen, mutta Jalavan luotetuin työntekijä siitä huolimatta."
Miellyttävän kohdalle on kirjoitettu "valetta" ja täsmennetty asiaa lisäämällä: "ennen pääsi poliisiksi rumat pierevät painijat."
Yllättävän harvoin olen itse törmännyt kirjoissa muuhun kuin kirjoitusvirheiden korjaamiseen, mutta aiemman lukijan kommentit kyllä yleensä sykähdyttävät, sillä silloin tietää, että joku muukin on keskittyneesti lukenut samaa kirjaa. Itse en tiedä miten poliiseja koulutettiin 1930-luvulla, joten en voi ottaa kantaa itse kommenttiin. Komisarioillat oli kuitenkin takana jo silloin myös lakiopintoja.
Sopimatonta kuolla yliopistolla jäi tulevia lukuhetkiä varten, mutta aivan varmasti kaivan jatkossa lisää Hälliä käsiini. Pikaisella laskutoimituksella luettavaa löytyy vielä ainakin 14 romaania, pari nuorten kirjaa sekä iso määrä novelleja.
Nämä dekkarit sijoittuvat Helsingin lähistölle, mutta Hällin tuotannosta iso osa kertoo Oulusta, jossa Hälli asui, ja Hailuodosta missä hän vietti kesiä. Yliopisto-dekkarin jälkeen tarttuneen Hailuoto-trilogian ensimmäiseen osaan Isä Jumalan ilveilijä, sillä Hailuoto on minulle vielä lukematon kunta.
