Hyvää Hilman päivää!
Niin kaanis oli ilimamutta kaaniimpi oli Hilimaniin hempeesti helema sillä tuulessa heilahteljVoe voe kun sais tunteenuo tuhannet tunteetjotka silloin minun sielussain aelahtelj.
lauletaan Matti Jurvan Savonmuan Hilimassa. Selasin nimipäiväkalenteria netissä ja havaitsin, että Hilma tulee saksan sanasta Himmel, eli taivas, ilma. Savonmuan Hilimaa tutumpi Hilma itselleni on ollut Agapetuksen palopäälikön puoliso Hilma.
Tapa viettää Hilman päivää ei ole ollut minulle mikään pakkomielle, mutta useimpina vuosina viimeisen 30 vuoden aikana on kyllä tullut leivottua kuivakakku Hilman päivänä. Harvoin, jos koskaan, olen kutsunut vieraita, mutta kakku ja kahvit on silti tullut laitettua. Niin tänäkin vuonna.
Tapa juurtui käyttööni, kun kävin exän kanssa katsomassa 1990-luvun alussa Tampereella Hilman päivät -näytelmän. Käsiohjelmassa oli kuivakakun ohje, jota tuli kokeiltua, mutta yleensä kyllä käytän omaa ohjetta.
Hilman päivät näytelmä ja elokuva ovat sydäntäni lähellä, sillä Pohjois-Satakunnan suurten metsäpalojen kesänä joskus reilu 60 vuotta sitten omalla kotikylällänikin oli ollut aikamoinen Hilman päivät -show, kun metsäpalot levisivät kylä kohti (ollen melko turvallisen kaukana kuitenkin).
Mieleeni on jäänyt kuinka näytelmässä emäntä pelastaa saavillisen sanomalehtiä. Omalla kylälläni joku pelasti tuokkosen mansikoita...
Mutta se tulipalomuistoista, etenkin, kun itselleni tuli ei ole lainkaan mieleinen elementti.
Agapetuksen Hilman päivät -kirja kannattaa lukea tai katsoa elokuva. Itse olen kuunnellut kirjan useamman kerran aikana, jolloin kuuntelu tapahtui kasetilta, ja nähnyt elokuvankin useasti, joten valmistauduin Hilman päivään tällä kertaa lukemalla ihan muista Hilmoista.
Aloitin Hilma-tädistä kertovalla lastenkirjalla. Nora Lehtisen Hilma-täti ja kuutamoseikkailu aloittaa Hilman ja Vilman seikkailusarja. Aikakin ensimmäinen osa tuntui kivalta lomatarinalta. Olisinpa itse ostanut olla yhtä mielenkiintoinen täti aikanaan.
Ulla Sirenin Hilma, punalesken tarina on sitten vähän vakavampi juttu. Punalesken elämä ei ollut helppoa, mutta Hilman elämän pelasti sisko, joka otti Hilman lapsineen asumaan luokseen Pälkäneelle ja teki ammutun suutarin uskovaisesta leskestä valkoisen lotan. No, ei se elo ollut helppoa sodan jälkeen lottanakaan, mutta kepeämpi kuitenkin kuin olisi ollut vanhassa kotikunnassa punaleskenä.
Kiva, että jotkut löytävät erilaisia tosipohjaisia tarinoita kerrottavaksi ja että niitä löytyy nykyään myös äänikirjana. Toista oli aikaan, jolloin kuuntelin uudelleen ja uudelleen samoja äänikirjakasetteja kirjastojen suppeasta valikoimasta.
Opettaja Hilma Kilkkinen joutui 1939 Petsamosta vakoilijana Siperiaan. Tuomion pituus oli kahdeksan vuotta. Tuosta reissusta hän on tehnyt kirjan Pitkä matka Siperiaan. Kahdeksasta vuodesta muodostui 15-vuoden reissu, sillä vankeusrangaistuksen jälkeen hänet tuomittiin uudelleen. Suomeen hän pääsi palaamaan talvella 1954. Kirja julkaistiin postuumisti parikymmentä vuotta Kilkkinen kuoleman jälkeen.
Pirkko Kotirinta esittelee kolmannen todella eläneen Hilman kirjassa Hilma af Klintin arvoitus - taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa.
En ollut kuullutkaan tästä ruotsalaisesta Klintistä, joka eli 1862-1944 ollen esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan aikalainen, mutta maalaten abstraktin mystisiä maalauksia. Ehkä juuri siksi, että abstraktivismi ei ole suursuosikkini, on tämä Hilmakin jäänyt huomioimatta, vaikka hän olikin juuri tuon tyylisuunnan pioneerejä, ja ensimmäinen Suomessa ollut näyttelynsä oli 1980-luvulla, jolloin aloin kiinnostumaan kulttuurista laajemmin.
Klintistä on tehty elokuva Hilma vuonna 1922, joka pitänee myös etsiä nähtäväksi.
Mukavaa Hilman päivää!
