Dorothy L. Sayers (1893- 1957) oli klassikkodekkaristi, joka kuului kirjailijoiden Inkling-ryhmään, jonka muut tunnetut jäsenet olivat J. R. R. Tolkien ja Carol Lewis. Ryhmään kuului joukko muitakin kirjailijoita. Lewis, Tolkien ja Sayers ovat kuitenkin käsittääkseni ainoat Inkling ryhmän jäsenet, joiden kirjoja on Wikipedian mukaan suomennettu.
Ensimmäinen lukemani Sayers on ollut vuonna 2017 Kuka ja mistä?
Kirja oli hyvä, mutta se jäi mieleeni etenkin siksi, että oli ensimmäinen, jota koskaan jouduin etsimään varta vasten lukuhaastetta varten. Tein tuolloin ensimmäistä kertaa lukuhaastetta, ja etsin kirjaa jonka nimessä on kysymysmerkki.
Muistan ihmetelleen, miksi ihmeessä en ollut koskaan aiemmin tarttunut tähän dekkarikirjailijaan. Syynä lienee se, että vielä 15 vuotta sitten luin dekkareita vain kesällä, ja sitten kun aloin lukea niitä ympäri vuoden, luin lähinnä pohjoismaalaisia dekkareita tyyliin kerralla koko tuotanto. Kun sitten 2017 tammikuussa hylkäsin Skandit ja aloin seikkailla koko maailmassa, löysin myös Sayersin.
Mutta palataan Sayersin Kuka ja mistä? - kirjaan.
Kirja on ensimmäinen lordi Peter Wimsey ja Harriet Vane - sarjan dekkareista vuodelta 1923. Samana vuonna ilmestyi Agatha Christien kolmas dekkari Golfkentän murha, joten Christiellä ei ollut Sayersin suhteen pitkää etumatkaa. Suomessa Christie on kuitenkin paljon Sayersin tunnetumpi dekkarikirjailija.
Totesin tätä kirjoittaessani, että kaikki lukemani Sayersit, joita olikin yllätyksekseni neljä eikä kolme, kuten kuvittelin tekstiä suunnitellessani, ovat Wimsey-sarjan alkupäästä. Kahdessa ensimmäisessä lukemassani ei vielä ole Harriet Vanea kuvioissa mukana. Hänet esitellään vasta Myrkkyä-kirjassa.
Kuka ja Mistä? on perinteinen dekkari ilman moderneja kommervenkkejä. Ruumis löytyy ei niin varakkaan arkkitehdin kylpyammeesta ilman rihman kiertämää, mutta kuka on ruumis, ja mistä se on ammeeseen päätynyt? Monta muutakin asiaa täytyy ratkoa ennen kuin kaikki on selvää.
Sayersin Kuolema vierailee kerhossa - kirjaa en muistanut tätä tekstiä suunnitellessani lainkaan lukeneeni, mutta kirjattakoon sekin nyt tähän kun sen kerran vuosi sitten luin yhdessä Myrkkyä kirjan sekä Sayersin toimittaman useamman kirjailijan kirjoittaman dekkarin kanssa klassikkohaastetta tehdessäni.
Kerhojuttu on sarjan neljäs osa ja Myrkkyä (vuodelta 1930) kuudes.
Kuolema vierailee Bellon-kerhossa ottaen mukaansa kenraalin, jonka testamenttiasioita selvittelee lordi Wimsey terävine aivoineen.
Myrkkyä kirjassa dekkaria kirjoittavaa Harriet Vanea syytetään kirjailijan murhasta. Kirjailija on Harrietin miesystävä ja lordi Wimsey ryhtyy selvittämään mitä tapahtui todella.
Kas tässä teille ruumis -dekkarissa Harriet Vane on maaseudulla meren rannalla kameroineen ja löytää nousuvesialueelta kiveltä ruumiin. Vesi on jo nousemassa ja on pelkona Ruumiin häviäminen, mutta onneksi on kamera jolla ikuistaa tilanne. Lordi Wimseyn apua tarvitaan tälläkin kertaa.
Kirjan tunnelma on paikoin melkeinpä runollinen, vaikka vakavasta asiasta on jälleen kyse: Harriet on jälleen murhan epäiltyjen listalla.
Kun kaupunkilaistyttö löytää hevosenkengän ja pitelee sitä kädessään väärinpäin jolloin onni valuu pois, hän myös huomaa, että etsintäkumppani on ihailun arvoinen, tietäähän mies kaiken hevosista, toisin kuin tyttö, jonka tietämys on vanhan runon vertaista:
"Tietoni hevosista ovat laajatNiillä on pää ja niillä on raajat."
Tuohon hevosenkenkäjuttuun olen törmännyt useamman kerran eri kirjoja lukiessani, joten se lienee yleismaailmallinen perinne. Lapsuuden kotitaloni seinässäkin hevosen kenkä oli, ei kuitenkaan oven päällä eikä nurkkalaudassa, vaan seinällä ikkunan ja nurkan välissä.
En järin innostunut tv-sarjan jaksosta. Kirja oli paljon parempi. Koko jakso oli suurimmaksi osaksi puhetta, vähän kuin olisi oltu teatterissa. Välillä sentään näytettiin myös katkelmia niistä asioista, joista kerrottiin ja huomasin ainakin sen, että oma mielikuvani tapahtumapaikasta oli täysin erilainen kuin filmin tekijöillä. Mielikuvani johtunee siitä, että en ole käynyt Englannissa tai sen rannikolla.
Kuvittelin kiven, jolta verinen uhri löytyi sellaiseksi 2-3 metriseksi lohkareeksi, joita tapaa suomalaisilla rantavesillä.
Kollaasissani on sarjan jaksosta otettu kuvaruutukaappaus kivestä, joka minun mielikuviin näyttää enemmänkin luodolta kuin pelkältä kiveltä. Kuvan vasemmassa laidassa oleva tumma läikkä on ruumiin löytänyt nainen, joka riensi ennen nousuveden saapumista kameroineen katsomaan ruumista. Kivestä, tai isosta, matalasta kalliosta näkyy kuvassa ehkä kolmannes.
Näin se mielikuvitus toimii!
Joskus osuu yksiin muiden kuvitelmien kanssa, joskus ei. Muita jaksoja en etsinyt katsottavaksi tällä kertaa.
Tykkäsin siis Kas tässä teille ruumis -kirjasta, kuten noista muistakin dekkareista, mutta en ole niin ihastunut, että tekisin kuvakalleriaani listan Sayersin kirjoista lukeakseni ne kaikki, kuten olen tehnyt esim. 3 etsivää kirjoista ja Maria Langin dekkareista.
Koska tästä nyt ei sitten tullutkaan aiemmin kirjoittamani otsikon Kolme kertaa Sayers mukainen kirjoitus, esiteltäköön vielä viideskin kirja.
Se on Sayersin toimittama ja yhteen hioma, useamman kirjailijan yhdessä tekemä dekkari Kaksi kertaa kuolema. Muut kirjoittajat ovat Freeman Wills Crofts, Valentin Williams, F. Tennysson, Jesse Anthony Armstrong ja David Hume.
Kuvittelin lukiessani kuinka aluksi on sovittu projektista, sitten lähetetty kasvavaa arkkipinoa seuraavalle ja seuraavalle kirjailijalle. Lienee kirjoitettu kirjeitä ja soiteltu, että mitä ihmettä tuolla tarkoitit...
Jos tuollainen kirja tehtäisiin nyt, kuinka näppärästi kaikki sujuisikaan pilvessä. Jos luvut olisi etukäteen suunniteltu hyvin sitä voitaisiin jopa kirjoittaa samaan aikaan.
Itse kirja ei jäänyt yhtä hyvin mieleen kuin ennen ja jälkeen tämän lukemani Sayersin omat kirjat, mikä tarkoittaa sitä, että vuoden parin päästä voin lukea kirjan uudestaan, koska olen unohtanut tärkeät kysymykset: Kuka ja miksi?
