Guatemala on Väli-Amerikan väkirikkain valtio ja se sijaitsee Meksikon ja Hondurasin välissä. Atsteekien kielellä Guatemala tarkoittaa puiden maata, ja puita siellä on edelleen paljon, vaikka esimerkiksi banaanin ja kahvinviljely ovat valloittaneet metsiä. Metsät ovat lähinnä sademetsää ja vuoristoseutujen kuusimetsää.
Valtio oli Maya-intiaanien hallussa ennen Espanjan valloittamista. Maya kulttuurin aikaan asutuskeskuksia oli pari sataa ja näistä suurehkoja 26 kappaletta. Yksi tunnetuimmista lienee Tikal, jonka merkitsin alla olevaan karttaan.
Maa itsenäistyi Espanjasta 1821 ja 1954 alkoi sisällissota, joka kesti yli 40 vuotta. Se on käsittämätön aika sotia veli veljeä vastaan!
Lämpötilansa puolesta Guatemala ei houkuttelisi minua matkustamaan, sillä viileimpään aikaankin näin marras-joulukuussa päivän ylin lämpötila on keskimäärin korkeampi, kuin Suomen kesälämpö, 23,4°C. Tosiin sadekausi on juuri loppunut, joten ilma voisi olla miellyttäväkin.
Miguel Angel Asturias on ainoa guatemanalainen kirjailija, Josta olen edes kuullut, mutta moni muu kirjailija on ollut tuntematon kun olen tarttunut ensimmäiseen kirjaan. Asturias syntyi 1899, vain vähän sen jälkeen kun Suomessa oli allekirjoiteltu Suurta Adressia Venäjän Tsaarille. Nobelin kirjallisuuspalkinnon hän sai 1956. Työuran hän teki diplomaattina, mutta kirjoitti siis myös laadukkaita kirjoja.
Weekend Guatemalassa on kahdeksan novellia. Tämänkin eteläamerikkalaisen kirjan on kääntänyt Pentti Saaritsa. En tiedä johtuuko Saaritsasta vai Asturiasta, mutta pidin kirjan tekstistä. Muutamat novellitkin miellyttivät, vaikka olenkin enemmän pitkien tarinoiden ystävä.
Asturias osaa kerronnan taidon. Ainakin minä tulin vakuuttuneeksi, vaikka kirjan tiheä rivinväli ei mitenkään houkutellut tarttumaan kirjaan.
Ja eikun matkaan...Minä olen kersantti Peter Harkins ja kun en tullut millekään blitz-keikalle vaan weekendiä viettämään niin joinpa itseni humalaan, tajuatteko?... otin kännin...! Mutta sinä yhtenä päivänä minä en ollut humalassa... Minä olin juonut mutta en ollut humalassa ja se joka toisin väittää, sekoittaa surkeasti kaatumisen ja huojumisen... humalainen menee kumoon... ja kun minä sinä päivänä lähtiessäni hakemaan kuormuriani horjuin, niin minä siis olin juonut, en humalassa.
Minä lähdin kuin henkäys tyhjää tietä pitkin ja laskeuduin laaksoon jota miljoonat tähdet kylvettivät. Käteni nukahtivat rattiin ja ruho istuimeen. Katselin vain tienauhaa, joka tuntui pehmenevän kaarteissa ja kovettuvan suorilla. Pikkuautot, bussit, kuormurit, rattaa väistivät edessäni. Mutta ei yksi tasanko kauan kestä kun ajaa kahdeksaakymmentä, ja tie alkoi vaipua kuin yön paino olisi kiskonut sitä alaspäin, kunnes tulin teräksensinisen joen yli kulkevalle sillalle, ja sitä jatkoin yhä alemmas kohti rannikkoa, ohi kasviaitausten, joissa erottui veitsenmuotoisia vihreitä lehtiä ja kukkia kuin mykkiä kuunvalkoisia kelloja.
Yhden novellinkin aikana kaikenlaisia ehtii sattua. Brooklynissä olisi varmasti ollut helpompaa...
Kathy Reichs Kaivojen vainajat kirjasta tulee mieleen Bones televisiosarjan vanhoja luita tutkiva tohtori ja hänen työparinaan oleva poliisi, jolla on hauskoja sukkia. Googlettamalla selvisi, että mielikuva oli täsmälleen oikea. Televisiosarja perustuu näihin kirjoihin.
Olen pitänyt sarjasta ja tykkäsin tästäkin. Tutkinnan kohteena oli sekä vanhoja että tuoreita luita Guatemalassa.
Kirjassa mainitaan, että Guatemalassa ei ole hopea- tai kultaesiintymiä. Jadesta ei puhuta mitään, mutta viime vuosina on arveltu, että Maya-kulttuurin ja sitä vanhempien kulttuurien jade-esineet olisivat peräisin Guatemalasta.
Kirja oli sen verran hyvä, että luultavasti luen jossain vaiheessa koko sarjan.
Mario Readingin Pyhä Keihäs kirjassa vilisee SS miehiä ja temppeliritareita, jälkimmäiset tosin enemmänkin muinaisen ritarin jälkeläisiä, mutta jotka siirtävät vastuutaan tärkeästä esineestä sukupolvelta toiselle. Kirjan tärkeä esine on pyhä keihäs, jolla on pistetty 2000 vuotta sitten Jeesusta.
SS miehet istuvat hyvin mielikuvastani Etelä-Amerikassa, jonne monet SS miehet päätyivät pakoon sotarikostuomioita. Guatemala tosiin on Pohjois-Amerikka, mutta luovutussopimuksia ei sieltäkään tainnut toisen maailmansodan jälkeen olla Eurooppaan.
Elisabeth Burgos (toim) Nimeni on Rigoberta on intiaaninaisen tarina maan luoteisosan intiaanikylästä maan pääkaupunkiin, sorretusta intiaanitytöstä Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi 1992. Tämä Rigoberta Menchún elämäkerta on kirjoitettu jo 1983, jolloin hän oli vasta 24-vuotias.
Menchú pukeutuu perinteisiin guatemalalaisen naisen värikkäisiin vaatteisiin. Hän kunnioittaa perinteitä, mutta halusi opetella aikuisena espanjankielen, jotta voisi taistella alkuperäiskansojen puolesta paremmin. Guatemalan väestöstä 2/3 on 1500-luvun Mayojen jälkeläisiä.
Kirjassa kerrotaan intiaanien perinteistä syntymästä kuolemaan sekä Rigoberta ja hänen perheensä tekemästä työstä maansa hyväksi. Rigobertan isä kuoli tässä työssä. Hän antoi tyttärelleen voimalausen:
Toisten osana on vuodattaa vertaan,toisten antaa voimaa.
Jennifer K. Harbury Rakkaani Everardo : naisen taistelu oikeuden puolesta. Kirjassa kertotaan amerikkalaisen juristinaisen ja guatemalalaisen sissin rakkaustarina. Melko pian vihkimisen jälkeen Everardo katoaa ja vaimo ei usko kuolemaan.
.
