keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Soffamatkalla Mosambikissa

Mosambikin presidentti Filipe Nyus oli viime viikolla vierailulla Suomessa ja on siis hyvä hetki muistella Mosambikia tässä yhteydessä. Suomi on tehnyt uutisen mukaan kehitysyhteistyötä Mosambikissa pitkään, mutta ainakin itseltäni se on mennyt kokolailla ohi korvien. Muutaman seuraavan vuoden aikana näkyvyys mediassa voi olla isompaa, sillä Mosambik on seuraavat vuodet YKn turvallisuusneuvostossa. 

Ensimmäisenä viime viikkoisesta presidenttien lehdistötiedotuksesta osui silmiin, että muutaman päivän Suomen vierailuun kuuluu myös tapaaminen suomalaisen kirjekaverin kanssa. Kirjeenvaihdosta tosin on aikaa viitisenkymmentä vuotta.  

Itsellänikin oli 1970-80-luvuilla kirjekavereita eri puolilta maailmaa. Joskus olen miettinyt, mitä heille kuuluu. Ruthista tuli kuntohoitaja ja Kirti jatkoi ensin perheyrityksessä, mutta on sittemmin siirtynyt joogaguruksi. Mutta miten kävi niille muille, joita oli reilu parikymmentä. On jotenkin mukavaa huomata, että muutkin vielä muistavat nuo ahkerat kirjeenvaihtovuodet. Jopa presidentitkin. Toivottavasti kuulemme tuosta tapaamisesta lisää myöhemmin. 

Mutta Mosambikiin. 

Ennen Kirja joka maasta  -lukuhaasteeseen tarttumista Mosambik oli minulle afrikkalainen valtio meren rannalla ja sillä oli portugalilainen menneisyys. En kyllä ole varma, kuinka paljon merenrantafiilistä tuli Taiskan Mombasan myötä. Mosambik ja Mombasa kun kuulostavat hiukan samanlaisilta sanoilta, kuin pistäisi korvan kiinni isoon simpukkaa ja kuulisi kaukaiset meren aallot...tai veren kohinan korvissa, mistä se ääni sitten tuleekaan. 

Ensimmäinen koskaan lukemani mosambikilainen kirja oli Mia Cauton Plumeriaveranta. Siinä sitten oli outo kirja. Luin sitä vähään silloin, toisen vähän tällöin mutta tuntui, että loppua ei näy. 

Muistelen, että tässäkin kirjassa oli ikään kuin kaksi päällekkäistä tarinaa, jossa luurankojuttu ei oikein avautunut. Kirjaa on kovasti kehuttu, joten vika lienee minussa enemmänkin kuin kirjassa. 

Lukiessani kirjaa vuonna 2017 olin vasta aloittamassa maailman valloittamista lukien. Pitäisi kokeilla lukea uudestaan nyt, kun olen lukenut tässä välissä pari sataa muutakin omituista kirjaa.

Plumeria eli temppelipuu on hyvältä tuoksuva puu, jota kasvatetaan hyvän tuoksun vuoksi. Kukat ovat ehkä meille tutumman oleanterin oloisia. Siemeniä löytyy suomalaisistakin siemenkaupoista. 

Kuvassa on plumeria kukkia. Kasvi on kotoisin Keski-Amerikasta. Lukiessa olisi ollut hyvä googlettaa esiin tämäkin tieto, mutta silloin vielä googletin vähemmän ja uskoin oivaltavani enemmän. 

Hauska yhteensattuma oli, että tätä kirjoitellessa luin pari Havaijille sijoittuvaa kirjaa joista molemmissa mainittiin temppelikukka tai plumeria sana useampaan kertaan. 

Kokoelmateoksessa Msaho - runoja ja kertomuksia Mosambikista on tekstinäytteitä tärkeimmiltä mosambikilaisilta kirjailijoilta. 

Mukana on myös Mia Cauton kirjoittama tarina, joka itselleni oli kirjan helmi. Tuli oikein hyvä mieli, kun sai näin poistettua Plumeriaveranta-kirjan huonon jälkimaun. 

Msaho on mosambikilainen tanssi-ja lauluperinne, joka kumpusikin mieleeni joistain kirjan runosäkeistä ja toi mieleen kerran eräässä kansainvälisessä tapahtumassa näkemäni afrikkalaisen pihanlakaisulaulun. 

Msaho voi tarkoittaa nykyisin myös sitä, kun kirjailijat lukevat/lausuvat tekstejään julkisesti. Suomessakin sellaisia voisi olla useammin, mutta muistelen kuulleeni kirjailijan lukevan tekstiään läsnäollessani vain kerran. Yleensä ne kertovat vain kirjan taustoista. V

Kirjassa on tekstejä eri aikakausilta reilun sadan vuoden ajalta. Tarinoista värittyy varmasti kulttuuria paremmin tuntevalle eri asioita, mitä minulle, mutta tykkäsin kirjasta silti. 

Kirjan pohjavire on kuitenkin minun mielestäni erilainen kuin niiden maiden kirjoissa jotka olivat aiemmin Englannin tai Saksan siirtomaita. 

Vaikea silti sanoa, kuinka paljon tästä mielipiteestäni tulee sitä kautta, että pidin Juha Ruusuvuoren niin ikään portugalilaisen historian omaavasta São Tome and Principestä kertovasta Tarzanin hauta -kirjasta. 

Wilbur Smithin Tiikerin silmän tapahtumapaikka on merellä Mosambikin rannikolla olevalla saarella. Kirjassa etsitään aarretta, johon kuuluu Tiikerin silmien jalokivet. Seikkailun tapahtuma-aikana on 1960-luku.

Tykkään aarteen etsinnästä, ja siksi harrastan lukemisen vastapainona geokätköilyä. 

Sen sijaan en tykkää aarteenetsintäkirjojen normaalista kaavasta. 

Ikuisuuksia kadoksissa ollutta aarretta lähtee sattumalta samaan aikaan etsimään kaksi porukkaa, joista toiset ovat hyviä tai edes hieman parempia kuin toiset ja ne toiset sitten pahoja. Vihdoin aarre löytyy ja sitten tulee toisetkin paikalle lopuksi ammutaan paljon.

Tämä kirja ei ollut aivan pahimmasta päästä, joten tykkäsin. Kirja oli aikanaan ensimmäinen Wilbur Smith jonka luin. Sittemmin olen lukenut toisenkin. 

Jos itse kirjoittaisin kirjan aarteen etsinnästä, niin pahikset sattuisi paikalle vahingossa tai selittäisin samanaikaisen etsinnän syyt uskottavammin. 

Neljäs Mosambikiin sijoittuva kirja, jonka olen lukenut on Esa Salmisen Leposija Kilimakitossa. Kirjan tekijä ja nimi johdattivat minut odottamaan kirjalta jotain aivan muuta, mitä se oli. Eipä tullut ennen lukemista mieleen, että kyseessä oli luiden leposija, vaikka tottahan tiedän että lemmittyjen leposijat ovat hautausmailla. Suosittelenpa tässä samalla muuten Lemmittyjen leposijat kirjaa Mikkelin historiasta kiinnostuneille.

Kirjassa eletään nykyaikaa ja tutustutaan löytyneiden kirjeiden avulla kartano-alueen historiaan 1920-luvulla. 

Kun luin kirjaa, mietin että Salminen oli saanut hyvin aikaiseksi samankaltaisen tunnelman, joka itselläni oli Mia Cauton Plumeriaverantaa lukiessani. Tiedä sitten oliko se hyvä vai paha asia. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja t...