keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Lounastapaaminen Nicaraguassa

Minun piti käydä soffamatkalla Nicaraguassa jo viime marraskuussa, mutta en keksinyt sopivaa kirjaa ja sitten kun keksin, oli muuta lukemista niin, että en ennättänyt. Korjasin virheen nyt lukemalla kaksi kirjaa. Veikkaan, että jälkimmäisen kirjoittaja ei ole käynyt koskaan Nicaraguassa, mutta tarina oli hauska, joten se olkoon ohuena kirjana matkani kahvihetken kirja. 

En enää tarkkaan muista, miksi otsikoin kirjoituksen lounastapaamiseksi, mutta kaiketi sen piti kuvastaa pikaista käymistä. Näin voi käydä, kun käyttää muistikirjana blogin julkaisemattomia kirjoituksena. Mitähän olisin syönyt jos olisin oikeasti lounastanut Nicaraguassa.Luultavasti Gallo Pintoa ja lisukkeita. Gallo pinto on paistettua keitettyä riisiä ja punaisia papuja mausteiden kera.  

Kuvassa piti olla kirja, viidakkotyyny ja kahvia. Eipä ole. Kaapissa on odotellut nicaragualaista kirjaa paketillinen eteläamerikkalaista kahvia, ja nyt tuntui sopivalta päivältä avata pussi. Ja iik, se olikin Honduras-kahvia, ei Nicaraguaa, joten odotelkoot vielä jonkin aikaa. Toisen Honduras-kirjankin olen jo löytänyt, joten kohta pääsen maistelemaan.

Lähes 200 sivuinen sarjakuvaromaani alkaa omistuskirjoituksella, jollainen sykähdyttäisi minuakin:
Leticialle. La flor màs linda De mi querer. 
Leticia lienee siis kirjailija, kuvittaja Javier de Isusin rakkauden kaunein kukka. 

Mikä-mikä-maan saari - Maattoman Juanin matkat II sijoittuu Nicaraguaan, sen isoimman järven Ometepen-saarelle, missä Vasco etsii ystäväänsä Juania ja joutuu seikkailuun. 

Matkalla Vasco käy keskusteluja, joista jotkut jäävät jollain tapaa syvälle mieleen. Käsikirjoittaja osaa sarjakuvadialogin teon, mikä olisi hyvä taito myös monille PowerPoint esitysten tekijöille. Aina ei ole hyvä jaaritella turhaan... Mutta... näkisittepä minun esitelmäni 🤔
Itselleni tuli tuosta kuvasta, missä ollaan laivamatkalla saarelle heti mieleen, että lukemalla oppii usein vieläkin enemmän, vaikka hyville dokumenttielokuville nostankin peukkua. Mainittakoon, että seuraavissa kuvissa Vasco kertoo ohjaavansa juurikin noita dokumentteja. 

Tarinan ohessa kerrotaan jotain Nicaraguan historiasta ja 1970-luvulta näihin päiviin. 

Itse en tämän valtion menneisyydestä muista juurikaan muuta kuin sen, milloin olen kuullut maasta ensimmäistä kertaa. Se oli 1986 tienoilla, kun näin raumalaisen telakan ay-liiton lehdykässä pilakuvan, jossa suomalaiset lähetti Nicaraguaan kivääreitä, vaikka kuvittelivat lähettävänsä auroja. Tuohon aikaan muut maat kuin Japani eivät juuri kiinnostaneet, joten ei tullut perehdyttyä asiaan enempää. 

Joka tapauksessa tässäkin maassa on veri virrannut. Seuraavaksi lukemassani kirjassa, joka on ilmestynyt ensi kertaa 1944, mutta on nyt luettavissa suoratoistopalveluissa, kerrotaan, kuinka Nicaraguassa on vallankumouksia tuhkatiheään. Niitä oli kirjan mukaan ollut jo reilu 60.

Hieman erilainen tarina oli Armas J. Pullan "Jees, hapankaalia, señor", sanoi Vääpeli Ryhmy. Kirjassa vänrikki Romppanen on ruotsalaisessa sairaalassa toipumassa sotavammastaan ja opettelee espanjaa. Toipuminen kuitenkin loppuu ja onnekas sattuma saa lääkärin kutsumaan Vääpeli Ryhmyn avuksi. Ryhmy saapuu kissoineen ja toipuminen jatkuu nopeasti. Toverukset pääsevät ulos kävelemään ja satamassa jahkaantuvat laivaan ryyppäämään ja jäävät salamatkustajiksi. Laiva saapuu Nicaraguan San Juan del Norten satamaan. 

 Aiotteko mennä maihin?»

»Jees, totta kai!» sanoi Ryhmy innostuneena. »En ole ollut unissanikaan Nicaraguassa enkä luultavasti sitä enää tämän kerran jälkeen näe: täytyyhän siis käyttää tilaisuutta.»

»Hyvä», tuumi perämies. »Menkää vain maihin — mutta muistakaa, että viivymme täällä korkeintaan kaksitoista tuntia, lähdemme heti päästyämme eroon selluloosavanustamme.»

»Ei kai tuossa kaupungissa ole katsomista tunniksikaan», arveli Romppainen halveksuen

Katsomista ehkä ei olekaan paljon, sillä kaupunki on miesten mielestä rähjäisempi kuin Äänislinna. 

Erinäisten väärinkäsitysten johdosta toverukset tapaavat suomea puhuvan miehen joka Ryhmyn mukaan on kuin helsinkiläisen iltalehden etusivu [ilmeisesti värikkään maalaileva ja hyvin vähän totuutta sisältävä]. Yhdessä kolmikko päätyy Atlannin rannoilta Tyynenmeren rannalle, ja tapaavat matkalla edellisistä kirjoista minullekin tutun vanhan tuttavansa. 

Pullan teksti on värikkään kuvailevaa ja voin kuvitella, että sanonnat jäivät aikanaan lukijoiden mieleen kuten nykyisin Putous-hahmojen hokemat. Esimerkiksi:

»Niin on pojilla naama kuin Tohosen kissalla, kun se pankolle paleltui!» 

Tai:
»No, en minä niin kovin vanha ole — olen vain ollut kauan olemassa! Tunteet on tallella ja sydän yhdeksännellätoista!»

Tai:
»Mutta silloin sitä vettä vasta oli, kun Karppasen uuniin se hauki ui!»

Tällaisia mietteitä syntyi parista Nicaraguan seikkailusta. Seuraile blogia, niin näet missä käyn seuraavilla reissuilla, sillä:
Jees...

»Yrittää pitää, muuten ei käy akka silkissä eikä lapset kansakoulussa!»


Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Juhla ja juhannusilta

Heilu keinuni korkealle, nythän on juhannus ilta... Itse en kyllä muista istuneen kertaakaan keinussa juhannus iltana, mutta ulkona kumminki...